keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lontoo detour

Lento Lontooseen sujui hyvin – ikkunasta näki hyvin maisemat ja kyllä pohjanmerellä on paljon tuulivoimapuistoja, laivojen seassa riittää väisteltävää. Perille tultiin jo aamupäivällä. Junalla keskustaan ja lounaan jälkeen hotelliin nukkumaan. Lounaspaikkaa valitessa huomattiin, että täällä terveysruoka, erityisesti aasialainen, on kovassa huudossa. Paljon löytyy take-away -paikkoja ja suht edullisiakin vielä. Toki kivijalkaravintoloitakin oli, mutta tämä oli uutta sitten edellisen visiitin. Saatiin kadulla alennuskupongit Itsu-ravintolaan, jossa syötiin kana-potsut puoleen hintaan.

Illalla vähän kierreltiin kaupunkia sekä Thamesin rantoja ja huomattiin Lontookin hieman viileäksi – paikalliset olivat paikoin t-paidoissa, mutta meillä oli takit. Paljon oli väkeä liikkeellä ja perjaintain after workit olivat vauhdissa. Yllätyttiin myös siitä, miten paljon täällä rakennettaan uutta – monta isoa työmaata aivan keskustassa. Osuipa silmään myös paikalliset jokipoliisit, joiden ajoneuvona oli suomalainen Targa, tarkemmin Targa 37. Paluumatkalla ravintolan jälkeen haettiin vielä lähikaupasta pikkupurtavaa – täällä oli automaattikassat eikä yhtään normaalikassaa. Hyvin toimi. Koskahan tulee suomalaisiin ruokakauppoihin...

Seuraavana aamuna satoi, mutta onneksi sade loppui hieman ennen huoneen palautusta. Myöhemmin luimme lehdestä, että osassa Englantia oli satanut tuona päivänä kuukauden sademääröt, Lontoossa onneksi vähemmän. Jätimme tavarat hotellin säilytykseen ja lähdimme kiertämään kaupunkia – nyt toiseen suuntaan. Käytiin puistossa piknikillä, ihmeteltiin Lissun mökkiä ja muita nähtävyyksiä. Nähtiinpä myös yksi vahdinvaihtomarssi. Eräs katu oli suljettu liikenteeltä kokonaan ilmeisesti vain poliisien harjoituksen vuoksi – viikon päästä samaa katua kulkisi kuningatar. Valitettavasti myös Downing street oli suljettu. Ukrainan tilannekin näkyi katukuvassa, joskin enemmänkin hiljaisena muistutuksena.

Iltapäivällä palattiin hotellille hakemaan tavarat ja lähdettiin Gatwickin kentälle, jonka läheltä olimme varanneet huoneen yöksi. Majatalo järjesti kätevän kuljetuksen kentältä majatalolle. Majatalo ei ihmeinen ollut, mutta sijainti kentän lähellä oli hyvä ja toisaalta palvelukin oli ihan ok. Illalla kävimme katsastamassa pikkukaupungin keskustan. Suurin (ja ainoa) meno löytyi tietenkin pubista, jossa olikin koko kylä edustettuna. Voi vain kuvitella mikä meininki on kun jalkapallon mm-kisat alkavat. Kisat näkyvät jo nyt kaikkialla katukuvassa, lehdissä ja televisiossa, joka ravintolalla on teemaan sopivat ruoka-annokset sekä juomat ja jopa autoja myydään kisojen verukkeella.

Seuraavana aamuna aurinko paistoi jo lämpimämmin, mutta me lähdimme aamupalan jälkeen lentokentälle. Laivalla kestää vielä tovi saapua tänne, vaikka onkin (lähdön jälkeisessä) aikataulussa. Katsoimme paremmaksi siirtyä hieman lämpöisempään paikkaan odottamaan ja vaihtoehtoja mietittyämme eniten houkutteli Azorit, mutta valitettavasti sopivaa lyhyttä reissua ei ollut oikein tarjolla. Sen sijaan löytyi eräs paikka, jossa emme ole vielä käyneet, mutta jossa olemme halunneet käydä. Niinpä suuntaammekin seuraavaksi Venetsiaan, Italiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti