lauantai 7. kesäkuuta 2014

Köpis detour

Floridasta lähdettiin mukavien päivien jälkeen Fort Lauderdalen kentälle. West Palm Beachilta on junayhteys lähelle kenttää ja kentän luo on shuttle-bussiyhteys. Ihan kätevää. Kentällä ei ollut ruuhkaa ja homma toimi hyvin. Lentokin lähti ajallaan.

Norwegianin lennosta pitää sanoa sen verran, että oli tuliterä kone, oli usb-portti elektroniikan lataukseen, mutta myös normitöpseli, hyvät töllöt ja sai valita isosta valikoimasta leffoja mitä katsoa. Ei lisähintaa. Aika kiva. Android-pohjainen töllö sisälsi pelejä, musiikkia jne. Huono puoli oli se, että nukkumisen sijaan tuli rämpättyä kaikkea muuta.

Köpiksessä oli harmaata ja matkalla hotellille tajuttiin ilma oikeasti kylmäksi: pipoa ja pitkiä kalsareita kaipaili sekä välillä myös sateenvarjoa. No, paikallisista osa pukeutui t-paitoihin ja shortseihin, eli kylmyys ei ilmeisesti tuntunut kaikille samoin. Ekana päivänä nukuttiin ja illalla pyörähdettiin hetki keskustassa lähinnä ruokailemassa. Irma-lähikaupassa tajuttiin kuinka ruokapuoli on Euroopassa hyvin - pienessäkin liikkeessä oli hyvin ja kattavasti ruokatarvikkeita.

Sateinen Köpis

Seuraavana päivänä oli aika nähdä tuttuja ja menimme myös seuraamaan paikallisia katufestareita, Distortionia. Ilma kirkastui mukavasti ja väkeä oli liikkeellä runsaasti. Artisteista ei tiedä sanoa, mutta ilmaistapahtumaksi pöhinää oli paljon. Hämmästyttävästi tapahtumalla oli jopa oma olut. Muutama kuvakin tuli otettua. Monipäiväiset festarit olivat 4.-8.6.










5.6. on Tanskassa erikoinen päivä: se on perustuslain päivä, mutta kansallisen vapaapäivän sijaan riippuu täysin työpaikasta onko päivä kokonaan tai osittain vapaa vai joutuuko tekemään normaalin työpäivän. Erikoinen kuvio kyllä. Pari päivää Köpiksessä riitti meille - kummasti taas oli hauskaa ja viihdyttiin hyvin, vaikka vähän kylmä olikin. Sitten mentiin taas kentälle, nyt suunta oli Lontooseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti