Guadeloupe / Deshaies & PP

Basse Terren satamatoimiston kanssa oli sovittu lähtö sunnuntaille klo 9-10, mutta tällöin koko konttori oli kiinni eikä henkilökuntaa missään. Meillä oli tilojen avaimet sekä kulkulätkä, jotka piti palauttaa. Olimme maksaneet näistä myös kohtuullisen pantin, joten intresseissämme oli saada rahat takaisin. Koska toimiston puhelinnumerot menivät vastaajaan, pyysimme parilta paikalliselta veneilijältä apua ja kas - heillä oli satamapomon suora numero ja apupoika tilattiin paikalle.

Hanna jäi päivystämään konttorille, kun taas Nikke suuntasi veneelle valmistelemaan meitä lähtöön. Apupoika tulikin pian ja hetken säätämisen jälkeen löytyi oikeat kupongit ja panttimme. Sitten vain köydet irti ja menoksi! Matkaa Deshaiesiin ei ollut kuin noin 20nm, mutta koko matkan oli todella heikot tuulet, joiden suunta vaihteli 360 astetta. No, koneajelukin onnistui autopilotin pitäessä suuntaa. Aika mitäänsanomaton siirtymä, ellei todella outoa tuulta lasketa.

Basse Terre

Deshaiesin lahti näytti erittäin suojaiselta, mutta myös melko täydeltä. Hetken etsimme sopivaa paikka reilun 50 muun veneen joukosta ja lopulta pudotimme kuokan 6 metriin lahden pohjoispuolelle. Hieman väsyneinä emme jaksaneet enää käydä kylillä vaan jäimme veneelle uimaan ja laittamaan ruokaa. Pohjan näki kyllä hyvin, mutta jotenkin vesi oli vähän sameaa. Positiivinen yllätys oli avoin ja toimiva netti veneellä sekä olematon swelli.

Lahdessa ei juuri tuullut, mutta pieni hönkäys piti veneitä suunnassa. Illalla tämä heikko tuuli kieppui niin, että olimme aamulla kääntyneet 180 astetta ja olimme ankkurimme vieressä. Eilen ankkuri oli vielä yli 30 metrin päässä, nyt etäisyys oli noin 5 metriä... veneet olivat koko aamun miten sattuivat, joten täällä pitää jättää tilaa ympärille. Lähimmät veneemme olivat lähteneet aikaisin aamulla, joten meillä oli hyvin tilaa. Myöhemmin pyörimme vielä liki täydet 360 astetta.

Lahden rannat ovat kylää lukuunottamatta kivikkoisia ja melko jyrkkiä. Pientä viihdettä meille ovat tuoneet pelikaanit syöksymällä veteen kalojen perään sekä hämmästyttävän usein veneiden välissä uivat kilpikonnat. Kilpikonnilla näyttää olevan tapana tulla muutaman kerran pintaan ja sukeltaa sitten kun olemme saaneet kameran esiin. Pari kertaa onnistuimme huijaamaan niitä jäämällä kameroiden kanssa kannelle passiin. Hauskoja otuksia.

Aamupäivällä tutustuttiin paremmin kylään: kaksi kohtuullista ruokakauppaa, monta ravintolaa, yksi autovuokraamo sekä pari sukelluskerhoa. Tarkoitus oli ottaa täällä auto ja kiertää saarta, mutta vuokraamolla ei ollut nyt autoja vapaana. Ärsyttävää! Kaikki kaupat ja muutkin menivät kiinni puolen päivän aikoihin aueten taas joskus iltapäivällä. Uloskirjauspaikkana on Pelican-niminen kuppila, joka tosin sekin oli kiinni kun käytiin katsomassa. Aamupäivä on paras asioiden hoitamiseen, siestan aikaan ei mikään onnistu.

Seuraavana päivänä juostiin kaupat läpi ja onnistuttiin varaamaan auto keskiviikolle. Autovuokraamon pitäjä ei saanut sanotuksi ensimmäistäkään sanaa englanniksi, mutta Niken arvaamattoman hyödylliseksi osoittautuneella heikolla ranskalla saatiin asiaan jonkinlainen selvyys. Lahdelle oli aamulla tullut isompi ketsi sekä yksi risteilyalus, joten kylällä kuuli amerikkaa poikkeuksellisen paljon. Tuo ketsi oli Panthalassa, 56 metrinen Perini Navi - maailman 27. suurin purjevene. Samaa sarjaa kuin Union islandilla nähty Salute, jossa tosin oli vain yksi masto, mutta miltei tuplasti purjealaa. Huomionarvoista tässä veneessä oli se, että sillä oli iso (noin 9-metrinen) apuvene sekä vielä erikseen keulakannen alla tallissa kohtuullisen kookas kumivene.

Panthalassa, Perini Navi 56

Keskiviikkona haettiin auto ja täällä näköjään autot luovutetaan tankki tyhjänä... eli ei kun viereiselle huoltoasemalle. Huoltoaseman luona oli useita poliiseja ja kysyttiin asiasta autoamme tankkaavalta naiselta. Aseman kahvila oli kuulemma yöllä ryöstetty ja nyt paikallinen CSI selvitti asiaa. Aika outoa - tämä kuitenkin vaikutti aika hiljaiselta pikkukylältä, mutta niinhän Ystadinkin ensivaikutelma voi hämätä...

Deshaiesin pääkatu ja keskusta

Autoon saatiin menovettä ja huristeltiin saaren läpi. Basse-Terren saaren keskiosissa on korkealla laaksoissa tiheää (sade)metsää, jonne on tehty useita kävelyreittejä. Me suuntasimme parille reitille. Ensimmäinen oli ihan oikea ja kunnon reitti, mutta kovin mutainen. Emme mutaisuudesta johtuen marssineet pisintä matkaa, vaan kiersimme lyhyemmän polun. Maisemat oli silti hienot. Noin kilometrin verran autotietä eteenpäin oli seuraava reitti, joka oli ihan vitsi: kivetettyä polkua (pyörätuolilla kuljettavaa) muutama sata metriä ja päässä vesiputous, jossa ranskalaiset uivat. No, tulipa tämäkin nähtyä, mutta Madeiran canyoning-kokemuksen jälkeen saa vesiputouksilla jo olla kokoa että ne ihastuttaisivat. Ensimmäisessä paikassa oli tiettyä viidakkohenkeä liaanien ja täydellisen vehreyden täyttäessä maiseman. Sieltä täältä pääsi välillä aurinko pilkahtamaan, mutta muuten oltiin varjossa. Täällä oli myös paljon puroja, yhden yli oli viritetty ihan riippusilta.

Seuraavaksi ajoimme Pointe a Pitreen. Tie muuttui monikaistaiseksi moottoritieksi, jonka varrella näkyi mm. Carrefour, Leader Price sekä UShipin liikkeet. Jatkoimme motaria keskustan ohi ja kurvasimme satama-alueelle. Satama oli iso, kuuma ja haiseva, pari venetarvikeliikettä ja monta ravintolaa. Route de rhum -niminen ravintola houkutteli, mutta sen lounaslista ei, joten päädyimme pizzalle toiseen kuppilaan odotellessamme venetarvikeliikkeiden avautumista klo 14. Satamakonttorissa oli lappu, jossa kerrottiin Guadeloupen keskiosan läpi menevän kanavan siltojen olevan epäkunnossa ja toimintaansaattaminen vaatii yli vuoden. Eli ei kannata nyt laskea sen varaan.

Matkalla autolle nähtiin sattumalta sveitsiläinen Patrick, joka kertoi heidän tulleen edellispäivänä Dominicalta. Hekin ovat jatkamassa kohti Antiguaa ja tulevat todennäköisesti Deshaiesin kautta. Satamassa oli muutama ruotsalainen, mutta suomalaisia ei osunut silmään. Toisaalta Patrick kertoi heidänkin olevan ankkurissa, kuulemma lahti on varsin suojainen. Sataman erikoisin vene oli jenkkikatti, jonka leveys oli arviolta noin 15 metriä. Melkoinen kapistus, josta ei valitettavasti tullut kuvaa.

Seuraavaksi lähdettiin etsimään kauppoja. Karttaan sataman lähelle merkittyä Carrefouria ei löytynyt, joten päätettiin lähteä motarilla ja etsiä Ushipin pääliike. Matkalla nähtiin toisella puolella tietä iso ketjukolari ja jonot sen mukaiset. Uship löytyi hyvin mäkkärin kaarien läheltä ja liittymän virkaa ajoi huoltoasema. Liike oli paras Karibialla toistaiseksi, vaikkei pärjää ihan Eurooppalaisille suurliikkeille. Ostettiin täältäkin parit nippelit sekä uusi aurinkopaneelien lataussäädin. Seuraavaksi oli tarkoitus mennä ruokaostoksille motarin toisella puolella olevaan Leader Priceen, mutta liittymää ei sillan jälkeen löytynyt - ainostaan kunnon ruuhka vastakkaiseen suuntaan.

Aikamme huristeltiin retail park -aluetta läpi kunnes eräässä liikenneympyrässä edessä olleen auton kuski pysäyttää ja nousee autostaan ja tulee yrmeänä luoksemme. Pelätään jo vähän rähinää, mutta ukko kysyykin vain ranskaksi minne ollaan matkalla. Selvitettyämme tilanteemme hän kertoo miten kauppa löytyy ja näyttää vielä kartasta ennen paluuta omaan autoon. Tilanne oli outo, mutta mies oli oikeasti vain ystävällinen. Hän siis todellakin oli autostaan nähnyt että tutkimme karttaa ja ihan sen takia pysäytti autonsa keskelle liikenneympyrää! Valitettavasti reitti olisi juuri tuon ruuhkan läpi, joten päätimme etsiä toisen reitin. Sattumalta silmiin osuui Social cash, jonne mentiin ostoksille. Kauppa oli oikesti kai tukku, mutta valikoima hyvä ja hinnat edulliset.

Lähdimme vielä metsästämään Leader Pricea ja yllättäen sellainen löytyikin ja saatiin loput ostokset tehtyä. Ostimme paljon kivennäisvettä, tavallista vettä sekä kokista, sillä saimme ne kuskattua helposti autolla jollalaiturin viereen ja siitä veneelle. Paluumatkalla oli taas yksi isompi kolari, tällä kertaa meidän kaistalla, mikä aiheutti melkoisen ruuhkan. Täällä liikenneympyröissä on mahdollista ajaa kaksi autoa rinnan, mutta liittymään ei ehkä mene kuin yksi auto. Tässähän käy helposti kolari ja etelä-euroopan tapaan autot ovat täälläkin hieman kolhittuja. Päästiin veneelle hyvin takaisin ja saatiin ostoksetkin ripoteltua ympäri venettä.

Seuraavana päivänä tutustuimme Deshaiesin maastoon. Lahden pohjoispuolelta lähtee jonkinlainen luontopolku kukkulalle jatkuen aina toiselle lahdelle ja tänne siis suuntasimme. Matkalla näimme myös hautausmaan, täällä hieman erilainen kulttuuri tässäkin. Polulle pääästyämme aluksi oli tasaista, sitten polku nousi todella jyrkästi ylös. Tiukkaa nousua oli tarjolla todella paljon ja aika paljon kuljettua ei enää tuntunut mukavalta kiivetä helteessä ylös. Maisemiakaan ei nähnyt yhtään tiheästä pöheiköstä. Niinpä palattiin siitä sitten takaisin. Hanna olisi toki halunnut kiivetä vaikka kuinka, mutta tyytyi tasaisella lenkkeilyyn. Liikunta täällä kannattaa ajoittaa joko aivan aamutuimaan tai sitten myöhempään iltaan, jolloin tosin pimeys voi yllättää nopeasti.

Illallinen veneellä

Kaloja

Hautausmaa

Deshaiesin lahti

Erilaisia ovat puut täällä

Luontopolku

Hanna ajaa kauppakassillamme rantaan

Tiettyä tottumista elämään Karibialla on havaittavissa. Päivisin on toki auringossa paikoin tukalan kuuma ilman tuulta, mutta muuten helteeseen on jo tottunut. Veneen sisällä vilvoitellaan 31,5 asteen lämmössä ja illalla 26 astetta alkaa tuntua viileältä. 27 asteinen merivesi virkistää eikä tunnu lainkaan liian lämpimältä. Välillä öisin on turhan lämmin, mutta jo pieni ilmavirta auttaa paljon. Ihmeellinen ihmiskeho on, ei tunnu kaipaavan lainkaan talvista vilua ja kylmää. Vähän tässä naurattaa ajatellakin purjehdusta muussa kuin shortseissa ja t-paidassa. Varsinaiset purjehdusgearit ovat täällä aivan turhat, mutta sadetakille on välillä käyttöä.

Yleisesti tähän vene-elämään on totuttu varsin hyvin, kuten tässä vaiheessa jo pitäisikin. Vene on kotimme ja autona meillä on kumivene. Maisemat toki vaihtuvat, mutta peruskuvio on aika selvä ja rutiinit ovat muodostuneet. Tähän elämäntyyliin voisi jämähtää, kuten aika monelle täällä ja varsinkin Grenadassa on käynyt, mutta meidän tarkoituksena on edelleen tulla Suomeen joskus loppukesästä. Tarkemmin sanottuna loppukesästä 2014 siis. Monta kuukautta on toki vielä edessä ennen paluuta, mutta hieman se jo kolkuttelee takaraivossa ja haaveissa siintelee mökkisaunan lämmitys.

Guadeloupe / IdS & Basse Terre

Iles de Saintesin Terre de Hautissa viihdyimme lopulta muutaman päivän pidempään. Yksi ilta meni suomalaisittain Palomaxilla, jossa myös tutustuttiin s/y Moodin porukkaan. He tosin jatkoivat jo seuraavana aamuna etelään. Seuraavana iltana oli taas pientä haikeutta ilmassa kun oli aika jättää jäähyväiset Palomaxin porukalle - tovin suuntamme oli yhteinen, mutta seuraavana aamuna hekin suuntasivat etelään kun taas meillä kulku olisi pohjoiseen. Nyt taitaa olla muut suomalaiset joko paljon edellä tai sitten jäävät etelämmäksi. Toki kesällä Suomeen palaavat siirtyvät väkisinkin kohti pohjoisempia saaria, mutta jos lähdön ajoittaa toukokuulle niin kiirettä ei ole vielä.

Pääsimme hetken olemaan saarten ainoat suomalaiset, mutta taisi olla jo seuraavana päivänä kun huomasin keskusaukion jätskikioskilla olevan suomalaisen paidan. Purjelaivasäätiön Vahinen porukkaahan siinä. Että näin. Kierreltiin saarta ja tultiin siihen tulokseen, että täällä oli paljon pelikaaneja sekä vuohia. Ranskassa kun ollaan niin vuohetkin syövät patonkia... Perjantaina aamulla kävimme vielä pikaisesti rannassa viemässä roskat ja lataamassa sähköpostit kun huomasimme delfiinin uivan erään snorklailevan miehen ympärillä veneiden keskellä aivan rannan tuntumassa. Delfiini(t) tuntui pitävän yleisöstään, pyörivät parin metrin säteellä miehen ympärillä ja pysyivät alueella tovin vaikka ajelimme kumiveneellä muutaman kymmenen metrin päästä.

Patonkia, nams

Seuraavaksi jatkettiin Guadeloupelle pääsaarelle ja Grande Terreen. Täällä oli kirjojen mukaan satama, josta voisi hyvällä tuurilla saada paikan. Puheluihin ja VHF-kutsuihin ei vastattu, mutta satamassa oli bensalaituri, joten mentiin siihen ja marssin satamakonttoriin. Kyllähän paikka järjestyikin hyvin ja sitten siihen. Satama ja paikkakin on nimeltään Riviere Sens ja vaikka paikassa onkin periaatteessa kaikki palvelut, on tässä tietty 80- tai 90-luvun henki. Koko ympäristö on kulahtanut, mutta toisaalta netti pelaa veneellä ja suihkusta sai lämmintä vettä (jos osasi kääntää hanaa), myös vesi ja sähkö kuuluu hintaan. Hinta tosin vähän kovahko, ollen peräti 23eur/yö meiltä, etenkin kun koko suihku/vessaosasto on perinpohjaisessa remontissa.

Vaikka aluksi täällä olikin aika täyttä niin heti lauantaiaamuna molemmin puolin lähti 2 venettä pois, joten tilaa on ihan hyvin. Satama onkin pääasiassa paikallisten veneiden asuttama, ja näiden lähtiessä viikonloppupurjehdukselle vierailijat puolestaan mahtuvat sisään. Satamasta löytyy yksi ravintola, veneilykoulu sekä baari. Veneilykoulu tuntui jotenkin sympaattiselta, siellä muutama paikallinen afrotukka istui perjantai-iltana kalvosulkeisilla opettelemassa miltä puolelta mitäkin viittaa pitää mennä. Huvittavaa ottaen huomioon, että viittoja täällä saa kyllä hakemalla hakea, Iles des Saintesin pohjoispuolella taisi olla yksi vihreä tikku... Baari aukesi illalla ja soitti musiikkia kovalla pitkälle aamuyöhön. Ei meitä yleensä juhlinta ja kovaääninen musiikki haittaa, mutta tämä oli jo sen verran huonoa makua osoittavaa lajia, että häiritsi unia.

Koska matka pikkusaarilta oli lyhyt, olimme saapuneet satamaan hyvissä ajoin. Ajatuksena oli lähteä kaupunkiin pyörillä, mutta vähän väliä satoi ja selvisikin, että täällä sataa paljon enemmän kuin 10 mailia etelämpänä. Jäätiin ihmettelemään veneelle ja kun keli ei parantunut niin ei päästy kylille. Seuraavana päivänä keli oli parempi joten päästiin sitten kaupungillekin. Satamasta johtaa kaupunkiin ihan asiallinen, aikanaan isolla rahalla tehty rantabulevardi kävelijöille/pyöräilijöille, mutta osin jo valopylväät kukkivat ruostetta ja koska bulevardin varrella ei oikeastaan ole mitään nähtävää, on vaikea kuvitella risteilyturisteja nauttimassa maisemista, niitä kun ei ole... Hyvä pyöräillä silti. Jotenkin koko paikka huutaa tiettyä väljähtymistä - täällä on ilmeisestikin ollut enemmän kaikkea joskus 90-luvulla, mutta nyt paikka on vähän ristiriitainen: vähän kulahtanutta ja romahtanutta vierekkäin. Sataman ympäristö on osin (pitkäaikaisessa?) remontissa, mutta pääosa veneistä on ihan kohtuullisessa kunnossa ja jopa ahkerassa käytössä sillä satama tyhjeni merkittävästi vkolopuksi.

Keskustasta ihan rannalta löytyi (vihannes)markkinat, joiden takaa lähti ostoskatu pohjoiseen. Mitään ei oikein tarttunut matkaan, mutta paluumatkalla rannasta löytyi Leader Price sekä toinenkin ruokakauppa. Ostimme toiveikkaina pakkasesta hyvältä näyttäneen eksoottisen lihapaketin, joka veneellä googlatessa paljastuikin hirveksi! Saadaanpa kuitenkin vähän kotoista fiilistä ja onhan se toki täällä eksoottista. Lonely planet jo varoitti, ettei Basse Terren kaupungilla ole juuri mitään tarjottavaa, ja valitettavasti se oli oikeassa. Veneilijä toki ilahtuu vähän paremmista ruokakaupoista, mutta jos siinä on koko kaupungin tarjonta, niin ei täällä montaa päivää tekemistä keksi.

Täällä satamassa sentään on paljon pelikaaneja ja ne ovat aika hauskoja: ne nappaavat kaloja periaatteessa samalla tavoin kuin tiirat syöksymällä veteen korkeuksista, mutta koostaan ja levottomasta nokastaan johtuen tuloksena on kohtuuttoman suuri loiskaus ja pläjäys. Muuten varsin sympaattisia veijareita. Saapa nähdä onko näitä seuraavillakin saarilla yhtä paljon, tässä satamassa saattaa olla yhtä aikaa yli kymmenenkin lintua saalistamassa, joten molskahtelu on melkoista.

Seuraavaksi jatketaan Guadeloupen luoteiskulmaan, josta löytyy Deshaiesin kylä. Moni on kehunut tätä paikkaa, mutta huonommalla kelillä se on kuitenkin ilmeisesti aika kuoppainen, joten katsotaan nyt miten siellä viihdytään. Sieltä kuitenkin jatketaan Antigualle. Ollaan huomattu, että noin kuukauden välein pitää päästä tankkaamaan vesitankki ja samalla on hyvä myös ladata akut kunnolla maasähköllä. Muuten ollaan kyllä aika omavaraisia, periaatteessa laiturivisiititkin voisi välttää tankkaamalla kanistereilla, mutta näin helpompi ja mukava olla laiturissakin välillä.

Guadeloupe / Iles des Saintes

Portsmouthista lähdettiin suunnitelman mukaan sateessa ja harmaassa kelissä kohti pohjoista. Aluksi tuuli oli vastaista, mutta kääntyi sitten sivulle ja lopulta paikoin myötäiseksi. Voimakkuus vaihteli taas melkoisesti: 3-15m/s. Menimme genualla nopeuden ollessa 4-8 solmua. Lähempänä Iles des Saintesia pilvet rakoilivat ja keli muuttui mukavaksi. Saariryhmähän on saanut nimensä Kolumbukselta, joka "löysi" saaret juuri pyhäinpäivänä. Taisivat tietää jo edellisenä päivänä nimen kun saaret näkyy niin Dominicalta kuin vielä lähempänä olevalta Guadeloupelta.

Saavuimme pääsaaren poijualueelle puolilta päivin, mutta kaikki poijut näyttivät olevan jo käytössä. Kiertelimme aluetta ja lopulta näimme yhden vapaan, mutta sivultamme hyökkäsi brittivene lujaa ottamaan sen ennen meitä. Nopeat syö hitaat. Ärsyttävästi muutama poiju oli "varattu" jättämällä poijuun kumivene tai muu jolla. Paikkoja varmasti vapautui myöhemminkin, mutta eipä sitä huvita pyöriä tuntikausia odottamassa paikkaa.

No, kun poijua ei löytynyt niin lähdimme etsimään ankkuripaikkaa - tässäkin parhaat paikat menevät nopeasti. Sen suhteen olikin vaikeaa: miltei kaikkialla oli yli 12m syvää, eli vähän liikaa hyvään ja turvalliseen ankkuroitumiseen meille. Lisäksi veneen pyörivät täällä jonkin verran, jolloin tähänkin pitää varata tilaa. Noin kilometrin päästä jollalaiturista löytyi rannasta kohtuullinen paikka, jossa pudotimme lekan noin 6 metriin. Kohtuullinen pito löytyi ja oltiin tyytyväisiä.

Lähdimme seuraavaksi rantaan tutkimaan itse kylää sekä suorittamaan sisäänkirjautumisen. Jollalaituri oli kaukana, mutta löytyi läheltä lauttalaituria. On muuten yksi parhsimmista jollalaitureista koko Karibialla. Hyvin ristiriitaisten ohjeiden jälkeen löysimme nettikahvilan aivan lauttalaiturin välittömästä läheisyydestä. Siellä täytimme tietokoneella lomakkeen, jonka kioskin pitäjä leimasi yhden euron korvausta vastaan. Taas oltiin EU:ssa, eikä passeja tai muutakaan kysytty. Samassa paikassa oli maksullisen nettiyhteyden lisäksi myös poijupaikkojen maksu (9eur/yö) sekä mahdollisuus pyykkäykseen (5/8eur sis. kuivaus).

Saarella on paljon ranskalaisia turisteja, joita tuo muutama yhteysalus Guodeloupen pääsaarelta. Turistien johdosta saaren ravintolatarjonta on kattava ja jokaisessa kadunkulmassa on skootterivuokraamo. Ainakin pari kohtuullista ruokakauppaa löytyy sekä rautakauppa. Lähes suoraan nettikahvilaa vastapäätä oli kuppila, joka tarjosi asiakkailleen ilmaisen netin. Menimme luonnollisesti tänne yksille.

Etsimme ravintolaa, mutta paikalliseen tyyliin nämä avasivat keittiön vasta illalla. Emme halunneet lähteä veneelle pimeässä, joten muutimme hieman suunnitelmaa: otimme katukioskista crepesit alkupalaksi (todella hyvät, vaikka "pikaruokaa") ja kaupasta haimme lisätarvikkeet, joiden avulla saimme laitettua veneellä mehevät burgerit.

Veneelle palatessa kävimme moikkaamassa sveitsiläisiä tuttuja, jotka olivat vieressä ankkurissa. Patrick tuli vielä illalla veneellemme kertomaan kokemuksistaan ja suunnitelmista, jotka olivat hieman auki. He olivat olleet vain päivän Dominican Salisburyssa, vaikka tarkoitus oli yöpyä. Lahdella oli ollut päiväankkurissa joku toinenkin, mutta sen lähdettyä he olivat ainoa huvivene. Rannalla ollessa joku oli varoitellut heitä venevarkaista (pari päivää aiemmin joku vene oli tyhjennetty siellä) ja samalla he olivat nähneet muutaman paikallisen uivan heidän veneelle. He palasivat äkkiä veneelle kun nämä paikalliset nuoret olivat jo kiipeämässä purjeveneeseen. Ankkuri nousi nopeasti ylös ja he tulivat Portsmouthiin, josta jatkoivat sitten tänne.

Seuraavana aamuna heräsimme suht aikaisin ja huomasimme tuulen voimistuneen ja kääntäneen veneen kiusallisen lähelle rantaa. Tässä oli vielä 5m syvää, mutta päätimme nostaa ankkurin ja poijupaikoille kyttäämään vapautuvaa poijua. Aika nopeasti yksi uloimmista poijuista vapautui ja siirryimme siihen. Pian ankkuripaikalta tuli muitakin veneitä kyttäämään poijuja. Oma poijupaikkamme ei ollut ihmeinen, joten päätimme kytätä parempaa. Pian tällainen vapaitui ja menimme siihen ennenkuin muut ehtivät huomatakaan. Paikalta lähtenyt jenkki nauroi ja näytti peukkua ottaessamme poijun ennen ranskalaisia. Nyt olimme hyvällä ja suojaisella paikalla lähellä jollalaituria. Vanha poijumme kelpasi toki ranskalaisille.

Poijuja vapautui aamun aikana jonkin verran ja Palomaxin tullessa lahdelle oli vain muutama vapaa poiju jäljellä (klo 11). Tilanne näytti hieman huolestuttavalta, joten lähdin kumiveneellä varaamaan lähimmän poijun. Hieman yllättäen juuri ennen Palomaxia paikalle osui s/y Moodi, jossa suomalaismiehistö. Eipä taida olla Karibialla paikkaa, jossa emme törmäisi uusiin suomalaisiin... Neuvoin heille missä pari muuta vapaata poijua oli ja he kiinnittyivätkin yhteen niistä melko lähelle meitä. Palomax saatiin myös poijuun ja niinpä poijusirkus oli suomalaisten osalta onnistuneesti takana. Lahdelle oli myös tullut aamulla suuri kolmimastoinen purjealus - vähän moottoriveneen ja purjeveneen risteytys.

Päivällä mentiin Palomaxin porukan kanssa rantaan ja lounaspaikaksi valittiin viihtyisän sisäpihan perusteella ravintola, joka oli heti jollalaiturin vieressä. Huokeaan hintaan valittiin todella asiallinen menu, joka osoitti olevamme Ranskassa. Jo alkupalan kalatartar osoitti ravintolavalinnan osuneen nappiin. Pääruokana ollut ankka oli todella hyvää ja jälkinä nautittiin oikeaoppinen creme brulee. Varsin asiallinen kokonaisuus ja ryhdikäs esitys palkittiinkin hyvillä juomarahoilla. Hetki sulateltiin, mutta sitten lähdettiin kohti päivän aktiviteettia.

Kävelimme ankkuripaikan vieressä kohoavalle mäelle, jonka huipulla oli linnoitus Fort Napoleon. Itse linnoitus oli jo tältä päivältä suljettu, mutta maisemat olivat loistavat. Harmitti kun ei ollut järkkäriä matkassa, mutta pokkarikameran kuvat antavat osviittaa. Vaikka kiivettiin mäkeä ylös niin oli mukava olo, tuntui taas todella lomalta. Tiellä kulki milloin kanalauma (ei viitata naisjoukkioon), tien vierellä puussa iguaani ja maassa muu lisko. Paluumatkalla pysähdyimme lasillisilla ravintolassa, jonka netti kantaa veneelle ja saimme koodit. Näin se taas kävi kätevästi. Täällä on myös rannassa apteekki, mutta raha-automaatin sijaan sen kyljessä on lääkeautomaatti. Buranaa 24/7.

Illalla sitten olikin kuohuvan aika ja tietenkin pöydälle saatiin myös juustot. Ranskan saarilla jokaisessa kioskissa on suht asiallinen juustotarjonta, jota emme ole jättäneet hyödyntämättä. Hämärässä kolmimastoinen alus nosti isopurjeet ja poistui nätisti kohti pohjoista. Illalla tyyntyi täysin ja oli pitkästä aikaa aivan pläkä. Vene pyöri yön poijun ympärillä virran mukana, mutta aamulla oli sentään pientä tuulta. Aamulla herättiin kun veneen kylkeä koputti poijumaksua pyytänyt heppu. Herätyksen jälkeen hoidettiin asioita rannalla ja käytiin syömässä sekä kaupassa, mutta päivällä tehtiin pitkään rästissä ollut työ: vaihdoimme isopurjeen vanhaan. Tätä oli odotettu joulukuun puolivälistä...

Täällä on mukava, turvallinen ja leppoisa fiilis - ero Dominicaan on huima. Siinä missä Dominicalla oli kaupustelijaa iholla, täällä sai kulkea rauhassa. Dominica oli sateinen (nytkin siellä tummia pilviä), mutta täällä paistaa aurinko. No, puolensa molemmissa, mutta länsimaisempaa täällä on, hyvässä ja pahassa. Katsotaan nyt miten jatketaan. Tekisi mieli jäädä tänne pidemmäksikin aikaa, mutta saapa nähdä.