St Thomas / USVI

Soper's Holesta lähdettiin St Thomasille jo ennen aamuyhdeksää kun tähdättiin saapuminen puolille päivin. Mentiin USVI:lle kuuluvan St Johnin pohjoispuolelta ja täällä näkyi useita kivoja lahtia, joissa oli toki veneitä. Tänne mekin vielä suuntaamme, ehdottomasti. Tämä osa saaresta (ja noin 80% koko saaresta) on kansallispuistoa ja tämä tarkoittaa suht edullisia poijuja (päiväkäyttö ilmaista, yöpyminen 15usd/yö) lahdilla sekä kaunista luontoa.

Myös St Thomasilla oli pari luonnonsatamaa, mutta eivät ihan yhtä nättejä ja houkuttelevia. St Thomasissa menimme Charlotte Amalien länsiosan Crownbay marinaan. Satama ei ole valtava, mutta varattu paikka löytyi ja päästiin pitkästä aikaa laituriin. Edellinen satamavisiittimme oli ollut Guadeloupella melkein 2kk sitten. Vesi ja sähkö on laitureilla, mutta paikallinen sähköpistoke ja voltit eivät olleet yhteensopivia veneemme sähköjärjestelmän kanssa. Satamamuodollisuuksien jälkeen suuntasimme tulliin suorittamaan sisäänkirjauksen - tämä oli lauttaterminaalin luona.

Tullissa oli varsin leppoisa vanhempi naisvirkailija, joka auliisti kertoi tarinaa saarista ja historiastakin. Kupongit olivat kunnossa ja saatiin uudet läsytkin mukaan sekä leimat passeihin (vähän hassusti passeissa on nyt 2*sisääntuloleimaa USAan ja 1*BVI:lle, mutta ei yhtään ulostuloleimaa kummastakaan). Ajatuksena on pyörähtää vielä BVI:n puolella ja palata takaisin USA:n puolelle, joten ehkä leimoja vielä saadaan. Plussaa siitä, ettei sisäänkirjauksesta tullut mitään kuluja.

St Thomasilla ja St Johnin saarilla on jännä historia: Euroopan suurvallat tappelivat saarista kunnes Tanska otti saaren haltuunsa 1600-luvulla. Tanska ei ollut tuolloinkaan mikään mahtivaltio, joten muut suurvallat antoivat asian olla ja tanskalaiset pitivät fiksusti satamat avoinna kaikille laivoille. Joku pieni linnoitus löytyy, mutta nekin olivat vain merirosvoilta suojautumista varten. Vaikka välissä Britit ottivatkin hetkeksi komennon saarella, kuului St Thomas Tanskalle aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin USA osti sen saadakseen jalansijaa Karibialta. Hinta, 25 miljoonaa dollaria, maksettiin kullassa. Saarella liehuu yhä Tanskan lippu ja monilla teillä on tanskalaiset nimet, eli vähän kuten St Bartsilla oli ruotsiksi.

USVI:n saarten asukkaat ovat siis Yhdysvaltain kansalaisia, mutta hieman rajoitetuills oikeuksilla - he eivät esim. saa äänestää presidentin vaaleissa. Myös heidän kongressiedustajansa on ilmeisesti ilman äänioikeutta, joten kyseessä on lähinnä seremoniavirka. Jostain syystä saarella on yhä vasemmanpuolinen liikenne, vaikka autoissa ratti oli oikealla.

Crownbayssa on hyvä todella iso ruokakauppa Pueblo, josta saa kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Matka satamaan on lyhyt, joten ostoskärryilläkin voi kuskata ostokset veneelle. Pueblossa oli myös hyvin edulliset limut - ylivertaisesti halvimmat koko reissulla. Kauppa oli paikallisten lisäksi myös muiden veneilijöiden suosiossa. Hauskasti Leader Pricen kasseista tuntuu täälläkin parhaiten tunnistavan purjehtijat.

Iltapäivällä saimme vieraita Niken jenkkivanhempien saapuessa veneelle. Betsy ja John tulivat viettämään kanssamme pitkän viikonlopun USA:n hienoimmille rannoille. Heille viikonloppuloma Karibialla on vähän sama kuin suomalaisille viikonloppureissu Lontooseen. Crownbayssa olimme vain yhden yön, mutta saimme vesitankit täyteen ja vieraatkin kyytiin, joten oli aika siirtyä takaisin lähemmäs luontoa ja kohti St Johnin kansallispuistoa.

Road Town & Soper's hole / BVI

Aamu oli harmaa ja pieni kuurokin iski ennen lähtöä. Matkaa Tortolan ja koko BVI:n pääkylään Road Towniin ei ollut kuin vajaat 10nm, joten matka taittui hetkessä. Road Townin satama, Road Harbour, tarjoaa muutaman pienvenesataman, poijupaikkoja sekä ankkuripaikkoja. Valitsimme viimeisen läheltä lauttalaituria. Tilaa oli sopivasti ja pudotimme lekan 4 metriin, hyvä pito. Rannassa oli yksi ketsi kumollaan, joten kaikilla ei ole kiinnitys pitänyt täällä.

Vaikka Road Town on BVI:n keskus, ei paikka hirveän ihmeellinen ole. Koko BVI:llä ei ole kuin noin 25 000 asukasta, mutta yritystoiminta kukoistaa: tänne on rekisteröity noin 500 000 yritystä! Nämä ovat pääosin talousuutisista tuttuja offshore-yrityksiä. BVI kun tarjoaa yrityksille hyvin miellyttävän toimintaympäristön. Taitaa olla muutama suomalainenkin pulju kantanut kortensa kekoon BVI:n yritystoiminnan eteen. Tänne on myös rekisteröity aika paljon hulppeita veneitä, edelleen pääosin verotuksellisista syistä.

Meille ratkaisevaa Road Townissa oli lauttayhteys USVI:n puolelle saadaksemme viisumit maahan. Muuten suomalainen ei tätä tarvisi, mutta omalla veneellä tulijoilta vaaditaan. Tätä varten tehtiin netissä hakemus, sitten pitää mennä lautalla tai lentokoneella USA:n puolelle saadakseen 90 päivän viisumin. Tämän jälkeen maahan voi tulla ja mennä veneellä miten usein ehtii tuon 90 päivän aikana. Vähän hassu kuvio, mutta täysin laillinen ja veneilijöille normaali täällä.

Iltapäivällä ankkuripaikalla oli varsinainen Nordiska Möte: ympärillämme oli 4 norjalaisvenettä sekä lisäksi yhden veneen edustukset Tanskasta ja Ruotsista! Tämä siis aivan yllättäen, joskin pari norskia ilmeisesti tunsi toisensa. Katsottiin aluksi, että ruotsalaisilla olisi Allegro, mutta se olikin Laurin 32. Muuten ankkuripaikka on hyvä, mutta lauttaliikenne tekee aaltoja ja vene keikkuu kohtuullisesti. Tuuli myös tyyntyy täysin yöksi, joten ilma ei vaihdu ja veneen sisällä on todella kuuma.

Seuraavana päivänä oli edessä odotettu laivamatka Yhdysvaltoihin, USVI:n keskukseen St Thomasin saaren Charlotte Amalieen. Lauttoja on tarjolla monia, mutta valitsimme Road town fast ferryn, joka oli selkeästi asiallisin vaihtoehto: nopea, hiljainen, iso ja miellyttävä. Vajaan 30 mailin matka taittui alle tunnissa ja maisematkin olivat hienot. Olo oli vähän kuin siirtolaisilla sata vuotta sitten saapuessaan laivalla Amerikkaan. Samalla nähtiin tulevia ankkurilahtia sekä satamia. USA:n päässä sitten saatiin leimat passeihin ja 90vrk viisumit. Lauttaterminaalin vieressä on vesitasojen terminaali sekä lähtö- ja laskeutumisalue. Vesitasoja menikin varsin tiuhaan.

St Thomas on selvästi Road Townia suurempi paikka, mutta yllättäen täälläkin oli vasemmanpuoleinen liikenne. Autoissa ratit on kuitenkin oikealla, joten hieman hämmentävää. Kiersimme pari venesatamaa ja varasimme toisesta paikan viikonlopuksi, jotta saamme tulevat vieraamme helposti kyytiin. Täällä satamat on muuten todella tyyriitä, reissumme kalleimmat. Tämän sataman suuri plussa on sijainti, palvelut, siisteys, grillipaikka sekä lisäksi heti satama-alueen ulkopuolella on todella iso ja hyvä ruokakauppa.

Sade yllätti kävellessä ja suojaa hakiessa koettiin ikävä takaisku: Niken hyvin palvelleista släbäreistä toinen meni rikki. No, onneksi oli narua matkassa, joten saatiin hätäkorjaus. Kenkäkauppaahan ei toki ollut lähimainkaan. Tämä korjaus jaksoi takaisin lauttaterminaaliin ja päästiin takaisin. Laivaliput maksoivat 50usd, mutta BVI:n päässä oli lisäksi 15usd lähtövero ja USVI:llä oli samana päivänä (!!!) otettu käyttöön oma 10usd lähtövero. Viisumihakemus kustansi 14usd, joten viisumien hankkimien kustansi 89usd/naama. No, tulipahan hankittua ja saatiin risteily samaan hintaan.

Jäi vissiin aiemmin kertomatta toisesta takaiskusta. Moni luulee, että olemme purjehtineet täällä nyt kaksistaan, mutta oikeasti meillä on ollut kolmaskin miehistönjäsen mukana yli 5 kuukautta: Nasu. Possu. Joulukinkku. Jamon. Nasuliini antoi meille kirjaimellisesti kaikkensa ja lopulta meille jäi vain luu käteen. Luu päätyi roskiksille, mutta meille jäi lämmin muisto possun tarjoamista herkkuhetkistä. Mastossa ei enää roiku sorkkaa ja tuttu tuoksukin puuttuu. Vene ei ole sama ilman possua.

Seuraavaksi siirryimme Tortolan länsireunaan, West endiin, jossa sijaitsee Soper's hole. Tämä lahti on erittäin suojainen, mutta myös syvä. Ankkuroitumisen sijaan suositellaankin poijua, mitä mekin teimme. Lahdessa on parikin pienehköä satamaa sekä lauttayhteys USVI:lle, mikä puolestaan tarkoittaa tullia ja uloskirjauspistettä. Tarkoituksena olikin tulla tänne lähinnä kirjautumaan ulos maasta.

Plussaa Soper's holessa on todella hyvä suoja aalloilta, yllättävänkin mukava tuuli (ilma vaihtuu veneessä) sekä kauppoja ja kuppiloita. Lisäksi täältä on näköyhteys USVI:n puolelle, joten matka seuraavaan maahan ei ole pitkä. Satamamaksu olisi ollut meille vajaat 45 usd, mutta oltiin mielummin poijussa, joka kustansi 30 usd. Poijuja on useita ja pari oli vapaana vielä illallakin, joten tänne ei ole pakko tulla kovin aikaisin. Myös satamassa oli hyvin tilaa.

The Baths / BVI

Gorda soundista lähdimme aamulla hyvän länsituulen täyttäessä genuan. Suuntana oli Virgin Gordan lounaisosassa oleva The Baths, joka on tunnettu sileistä kivilohkareista rannalla. Pari tuntia meni ja olimmekin jo pelipaikoilla. Niin myös aika moni muu. Sekaan vain ja kyllähän siellä oli meillekin poiju, vieläpä varsin hyvällä paikalla edessä, jota ei edes meinannut huomata heti.

Kuvio on hieman erilainen: huviveneille on punaiset poijut, ammattikäyttöön taas keltaiset. Lisäksi poijuissa saa olla vain päivällä ja maksimissaan 90min kerrallaan. Osa noudatti tätä, osa ei. Me noudatimme ja menimme yöksi ankkuriin naapurilahteen. Kumiveneellä pääsi toisilla poijuilla ja köysillä merkityn alueen reunaan, mutta jatkaa sai vain uiden. Tätä lähes kaikki noudattivat, mutta niin vain useista kieltokylteistä huolimatta pari sankaria katsoivat asiakseen ajaa jollalla rantaan.

Itse alue on todella kaunis, sekä vedenpinnan ylä- että alapuolella. Valitettavasti kameran akku teki tenän kriittisellä hetkellä, joten vedenalaista kuvamateriaalia ei ole. Rantahiekan seassa on paljon isoja kivilohkareita (vai peräti kalliota), jotka ovat vuosien aikana hioutuneet sileiksi. Vähän samanlaista voisi olla Suomessa siirtolohkarealueilla, mutta ei niinkään Karibialla. Ja olihan näillä stemuilla kokoa.

Vedenpinnan alapuolella oli myös valtavia kivilohkareita hiekan seassa, mutta myös korallia, elävää sellaista. Vierivieressä nököttävät lohkareet loivat luolia, kanjoneita ja kujia, joita asuttivat kalat. Kaloja oli runsaasti, ehkä myös reissun värikkäimmät täällä. Ei tainnut mikään väri jäädä näkemättä, joskin sinistä eri sävyissä näkyi eniten. Lisäksi eräs sininen papukaijakalalaji liikkui suuressa ryhmässä uiden korallilta korallille meistä vieressä killuneista juuri välittämättä. Vedessä nähtiin myös kolme tursasta, verrattain pieniä yksilöitä tosin, mutta silti aavemaisen näköisiä.

Snorklailun jälkeen palattiin veneelle ja vapautettiin paikka seuraavalle. Myöhemmin kävi ilmi, että tähän visiittiin olisi tarvinut erillisen luvan ja pitänyt suorittaa joku maksukin Road towniin, mutta eipä kukaan kertonut tai edes kysellyt. Siksi toisekseen Road town ei ollut edes matkan varrella, joten meni sitten näin. Tämä on kuitenkin hyvä pitstop matkalla Virgin Gordan ja Tortolan välillä. Vaikka porukkaa on paljon niin paikkojakin vapautuu tasaiseen tahtiin.

Seuraavaksi siirryttiin Big Trunk Bayhin, joka on The Bathista vajaan mailin pohjoiseen. Täällä oli vähemmän veneitä, mutta taas yksi Karibian upeimmista hiekkarannoista, joten pudotettiin kuokka biitsin eteen. Ensimmäinen yritys valui kiville, toisella täydellinen hautautuminen hiekkaan noin 3,5 metriin. Ranta oli hieno, jänniä kivilohkareita täälläkin ja todella kirkas vesi. Vahinko vain, ettei meillä oikein ollut mitään grillattavaa matkassa, ranta kyllä oikein kutsui Weberiä...

Yllättäen paikka ei ollut kovin suosittu (alle 10 venettä), mutta Calimera kyllä suosittelee tätä paikkaa lämpimästi. Itseasiassa tämä voi olla parempi kuin The Baths, jos on vähänkään tukevampi kumivene, jolla pääsee käymään viereisillä nähtävyyksillä. Jalkaisinkin toki pääsee rannalta toiselle, mutta reitin varrella saa pujotella kivilohkareiden välistä ja kiskoa itseään köyden avulla (talo tarjoaa) jyrkimmistä rantapenkereistä.

Marigot Bay / Saint Martin

Siirtymä Marigot Bayhin St Martinille sujui ihan mukavasti ulkokautta. Aluksi tuuli tuli takaa, sitten oikeastaan koko loppupätkä länsireunalta lähtien olikin jo vastaista, mutta veneen kansi pysyi kuivana. Matkalla menimme lentokentän ohi. Lentokentälle laskeutuvat koneet menevät aivan rannan, Maho beachin, yli ja kiitorata alkaa heti rannan jälkeen. Koneita meni paljon merellä oli rajattu kiitoradan lähestymisalue, jonne veneillä ei ollut asiaa. Pari konetta meni meidänkin yli aika läheltä, vaikka toki väliin jäi varmasti yli 100 metriä. Melkoista touhua silti

Maisema muuttui heti kun siirryttiin Ranskan puolelle: ei mitään kerrostaloja vaan yksittäisiä mökkejä ja niitäkin harvakseltaan. Marigotin lahti oli yllättävän täynnä veneitä, veneitä oli ankkurissa noin 150kpl, mutta sekaan kyllä mahtui hyvin. Täällä on syvyys ulompanakin noin 5m ja rannan luona noin 2,5-4m. Laskettiin kuokka lauttalaiturista n. 300m länteen. Tässä kohdin rannassa on vanha betonilaituri, johon saa hyvin jollan kiinni.

Lauttalaitureiden vieressä on hyvä jollalaituri, roskikset, paljon ravintoloita sekä jokunen pikkukauppa. Isommat kaupat ovat vähän kauempana, mutta hyvä kauppa löytyi ehkä reilut 500m rantakatua länteen, läheltä laguunin sisäänmenoaukkoa. Täällä käytiinkin useamman kerran ostoksilla. Erityisesti juustovalikoima oli kattava ja myynnissä oli myös valmiita juustolautasia.

Sisään- ja uloskirjaus onnistuu satamassa, jossa siitä veloitetaan peräti 15eur! Sama koneella täytetty lappu, jonka äijä tulostaa ja lyö leiman, ja joka muualla Ranskan saarilla on maksanyt max 5eur. No, sataman asiakkaille kirjaus maksaa suuntaansa 7,5eur. Satama oli aika kallis, meiltä olisi ollut lähes 40eur/yö sisältämättä vettä, sähköä tai edes suihkua. Laguunin satamissa on hieman halvempaa, mutta edellyttää siltojen kanssa säätämistä. Huomio kiinnittyi satamassa olleeseen hyvin erilaiseen trimaraaniin, kuvat kertonee enemmän ilmestyksestä.

Lauantaina kaupungissa oli markkinat, yksi pitä katu oli muutettu vain jalankulkijoille ja kojuja oli, musiikki soi kovaa ja väkeäkin oli liikkeellä. Täällä havaittiin jo aiemmin kuultu seikka: monessa paikassa sai maksaa euroilla ja jenkkidollareilla, mutta hinta oli sama, eli nykykurssilla dollareilla maksava sai n. 30% alennuksen. Kannattaa siis pitää taaloja taskussa.

Sunnuntaina kaupunki oli aivan kuollut, maanantaina tuli taas eloa. Päivät kuluivat ostoksilla ja venettä järjestellen, iltoina katsottiin Kummisetä-trilogia. Hanna kiipesi kukkulan linnoitukselle mistä aukeni upeat maisemat sekä laguunin että Anguillan suuntaan. Yksi lounas käytiin syömässä pienessä kuppilassa, joka tarjosi kuitenkin nopean netin. Omistajanainen puhui vähän englantia, mutta yritti sitäkin enemmän ja oli innoissaan kun kerroimme tulleemme veneellä Suomesta asti. Lähtiessämme hän totesi heikolla, mutta ymmärrettävällä suomella meille "kiitos vierailusta". Nainen oli modernisti katsonut pikaisesti googlen kääntäjästä suomalaisen tervehdyksen. Lopuksi toivotti vielä "hyvää iltaa". Poikkeuksellinen ranskalainen, piti jättää hyvät juomarahat.

Tiistaina olikin lähtöpäivä, mutta olimme ajoittaneet lähdön vasta iltapäiväksi, jolloin olisimme perillä seuraavana aamuna. Tämä onkin ensimmäinen yöpurjehdus sitten joulukuisen Barbados-Grenadan, joten hieman oli jopa innostunut olo. Lähtiessä yritimme käydä sataman huoltoasemalla tankkaamassa vettä, mutta aiemmista puheista poiketen paikka olikin jo kiinni klo 16.20. No, eiköhän vettä saa lisää myös BVI:llä.