Seuraavana aamuna lähdimme klo 10 kohti saaren luoteiskärjen Columbierin lahtea, jonne oli matkaa vain 3 mailia. Matkalla nähtiin s/y Adele (ei se suomalainen), tuo aiemmin ruotsalaisomistuksessa maailman ympäri purjehtinut 55 metrinen (sijalla 38 maailman purjevenelistalla) purjevene. Joku onneton miehistöstä oli kiskottu maston huippuun ja vene heijasi ikävästi... Ei heikkohermoisten hommaa. Lahdelle mentäessä kierrettiin pari kiveä ja tuuli alkoi tuntua vähän enemmän sekä aallot, mutta eipä tätä ollut kuin hetki ja olimmekin jo lahdella. Täälläkin toki tuuli yllättävän paljon.
Jo kaukaa Nikke tunnisti tutun veneen ja lähempi tarkastelu osoitti Meriidan olevan jo poijussa. Pari muutakin aiemmin nähtyä venettä oli poijussa lahdella. Yhtään vapaata poijua ei kuitenkaan enää klo 10.45 sunnuntaina näkynyt, joten mentiin ankkuriin. Tullessamme oli hyvin tilaa ja saimme hyvän paikan, ankkuri laskettiin reiluun 4 metriin ja ketjua meni 35m perään. Heti hyvä pito, joka varmistettiin sukeltamalla: koko ankkuri on kaivautunut vartta myöten syvälle hiekkaan. Eipä nukuta huonosti ankkurin heikon pidon takia.
Käytiin rannalla ihmettelemässä maisemia ja palattiin sitten veneelle. Uitiin veneen ympärillä kun yllättäen sivulta eteemme tuli iso Sunseeker. Tai no, ei se niin iso ollut, sellainen räikkösluokan jahti, ehkä 70-jalkainen. Tässä veneessä oli ammattimiehistö ja asiakkaana kyydissä joku brassimies parin naisen ja lapsen kanssa. Meillä on ankkurin päällä aina ankkuripallo, näyttää ankkurin paikan sekä toimii tarvittaessa hätänostimena. Moottoriveneen keulamies ei palloa nähnyt sen enempää kuin kipparikaan ja ajoivat suoraan yli. Pallo ei onneksi mennyt potkuriin, mutta sitten moottoriveneessä keksittiin laskea ankkuri vain muutaman metrin päähän ankkuristamme. Sitten vene peruutti ristiin oman ankkurikettinkimme kanssa ja tuli meitä kohti huolestuttavasti.
Huusimme vedestä tilanteesta, mutta lähinnä moottoriveneen miehistö kai yritti olla osumatta meihin. Tässä oli se mahdollisuus, että moottorivene nostaa/irroittaa mukanaan meidän ankkurin tai yksinkertaisesti törmää meihin, joten noustiin pikaisesti kannelle ja valmistauduttiin laittamaan kone päälle. Muutaman huutelun ja viittilöinnin jälkeen kai tajusivat moottoriveneessäkin, ettei heidän paikkansa ole mitenkään mahdollinen osumatta muihin veneisiin ja alkoivat nostaa ankkuria. Ankkuri nousi aivan oman ankkurimme vierestä, mutta onneksi ilman meidän ketjua. Myös ankkuripallomme jäi killumaan pinnalle uudesta yliajosta huolimatta.
Moottorivene poistui nopeasti paikalta, mutta meni ankkuriin lahden ulko-osaan, jossa olikin paremmin tilaa. Tilanne oli hieman kuumottava ja pisti miettimään mikähän veneen keulamiehen rooli oikein oli ollut. Ankkurointikohdan valintakaan ei herättänyt luottamusta miehistöön. Vastoin Pantheran neuvoja me pidämme yhä ankkuripalloa ja siitä on ollut monessa ahtaammassa ankkuripaikassa hyötyä kun muut osaavat varoa ankkuroitumasta sen päälle ja toisaalta ankkurin tsekkaus on helppoa kun ajaa vain jollalla pallon luo. Pimeää varten siinä on heijastinteipit, mutta näköjään vaatisi vielä jonkun lisälipun, ehkä myös tutkanheijastimen ja kenties jopa AIS-lähettimen.
Lahti täyttyi päivän mittaan ja väkeä oli selvästi viettämässä sunnuntaita ulkona. Täällä on todella kirkas vesi, joten mentiin snorklaamaan. Rannassa ei ollut juuri nähtävää, vaikka hyvä näkyvyys olikin. Meritähtiä oli paikoin todella runsaasti ja jokunen papukaijakalakin putsasi korallia, jota oli aika vähän. Myöhemmin päivällä vielä puhdistettiin veneen pohjaa. Interluxin (eli Internationalin) paikallinen myrkkymaali ei ole ollut kovinkaan tehokas, sillä pientä höttöä ja näkkiä oli siellä täällä pohjaa. Vuodenvaihteessa laitettiin pohjaan, eli eipä tuo jaksanut todellakaan pitkään. Hidastaa kiusallisesti vauhtiakin, vaikka mikäs kiire tässä.
Lahdella tuuli koko ajan kohtuullisesti, joten akut olivat täynnä. Tuuli piti veneen hyvin suunnassa maininkeihin nähden, joten vene heilui hyvin vähän verrattuna vaikkapa Gustavian ankkuri- tai poijupaikkaan. Illalla Meriidan väki tuli vielä Calimeralle lettukesteille. Ihan kiva ja suojainen lahti hienoilla maisemilla, jota voi suositella. Valitettavasti moni muukin tuntuu tietävän paikan hyvät puolet, joten muitakin veneitä riittää. Muutama vene lähti illalla, joten ei ole lainkaan tyhmää väijyä iltapäivän päätteeksi vapaata poijua. Toisaalta hyvä hiekkapohja takaa erinomaisen pidon ankkurille.
Koko yön puhalsi aika kovaa, mutta ankkuri piti hyvin eikä ollut huoli. Seuraavana aamuna vapaita poijuja piisasi, mutta aamupalan jälkeen lähdettiin muutaman mailin päässä näkyvää Ile Fourchuea kohti. Ajateltiin jäädä tänne yöksi tai jos ei ole tilaa/miellytä niin jatkaa St Martinille. Tilaa oli ja vapaita poijujakin paljon, joten päätettiin jäädä tänne, kuten Meriidakin. Poijuja oli yhteensä ehkä 10 kpl, mutta pari venettä oli vain lounasajan paikalla ja jatkoivat sitten matkaa. Kohtuullisen kova puhallus varmisti taas täydet akut.
Fourchuen saari on autio, joskin kai yksityisomistuksessa. Kauempaa karu saari lähempää vuoristoinen ja melko kuiva. Päätettiin lähteä jollalla rantaan ja nyt otettiin mukaan kunnon kengät. Kengät oli hyvä valinta ja päästiin liikkumaan paremmin, käytiin useammallakin huipulla noin 100m korkeudella ja saatiin ihailla upeita maisemia. Saarella oli aikoinaan vuohia, mutta ne söivät kaikki kasvit kunnes ruokaa ei ollut ja vuohetkin loppuivat. Nyt saaren asukkeina on lintuja sekä paljon liskoja. Muutama vehreämpi pöheikkökin oli muodostunut sadevesien keräännyttyä samaan paikkaan.
Palattiin veneelle, mutta vaihdettiin vain uimavarustukseen ja lähdettiin jollalla länsipuolelle lahtea, jossa rannalla oli katamaraanin hylky. Ranta oli kivikkoinen, joten jätettiin kumivene ankkuriin ja snorklattiin paikalle. Noin 50-jalkainen katamaraani oli ollut tässä jo tovin, kaikki vähänkään arvokas oli purettu ja lasikuitupaloja oli siellä täällä. Toinen ponttooneista puuttui osin ja salonkiin löi aallot sisäkautta. Kuskin penkin allae olevaan lokeroon oli tullut potkuri ja akseli pohjan läpi sisään - varma merkki ongelmista. Karu kohtalo ollut veneellä, keulan ankkurirullat olivat mutkalla ja jäätiin miettimään mikä mahtoikaan olla syynä tuhoon.
Veneelle palattua ei pitkään siellä viihdytty vaan otettiin grilli ja grillattavat mukaan ja lähdettiin rannalle. Ranta soveltui hyvin grillaukseen - oli hieman tuulta, hyvä kivipohja, hiekkaa ei lentänyt yhtään ja näkymä auringonlaskua sekä veneitä kohti. Nyt kokeiltiin menestyksellä uutta tuotetta: vähän kovettunut patonki siivuiksi, molemmille puolin valkosipulivoita ja hetken pyöräyttää grillissä - oikein hyvää. Ja weberiltä taas upea suoritus, vaahtokarkit loppuivat ennen viimeistä hiillosta. Meriidan väki tuli myös rannalle seuraksemme ja saatiin hyviä vinkkejä St Martinille. Erityinen plussa siitä, että rannalla ei tavattu yhtään hyttysiä tai hiekkakärpäsiä.
Nämä pari lahtea olivat oikein mukavat, Ile Fourchue vielä hieman mukavampi paikka, huomattavasti rauhallisempi ja kiinnostavampi. Vaikka illalla tuli pari venettä lisää, oli koko ajan pari poijua vapaana. Poijuja on yhteensä noin 10 kpl, joten suurta ryntäystä tänne ei ole suunniteltukaan. Niin tai näin, Calimera suosittelee saarta lämpimästi, sopivasti matkalla St Bartsilta St Martinille päiväpysähdykseksi tai pidemmäksikin aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti