Viimeinen ilta Karibialla

Otsikko ehkä antaa väärän kuvan, tarinaa tulee kolmen päivän ajalta, mutta viimeisellä illalla Karibialla on tietty painoarvo. Lastausaikatauluun ei juuri luotettu, mutta niin vain s/y Katariina nousi ajallaan perjantaina illan viimeisenä veneenä. Nikke lähti Ilkan mukaan auttamaan nostossa ja Hanna puolestaan meni järkkärin kanssa rannalle dokumentoimaan toimitusta. Nosto sujui hyvin ja rennosta ilmapiiristä huolimatta varsin ammattimaisesti – kaverit olivat selvästi tehneet hommaa ennenkin.

Katariina siis ajettiin laivan kylkeen ja omien köysien sijaan laivalta heitettiin pari liinaa, joilla vene kiinnitettiin laivaan. Kone pois päältä ja takastaagi sekä muut perään menevät nostimet ja barduunat irti. Sitten veneeseen tuli 4 kaveria, jotka kaikki ottivat kengät pois jalasta! Veteen meni sukeltaja ja nostoliinat asetettiin oikeisiin kohtiin miesten pitäessä ne paikallaan. Seuraavaksi vene nostettiin meidän kaikkien ollessa kyydissä! Laivan kannen tasolla poistuttiin veneestä laivaan ja mentiin katsomaan kun vene asetettiin kannelle. Veneen alle laitettiin irtopukkeja, jotka hitsattiin kulmista kanteen. Lisäksi veneestä lähti yhteensä 12 liinaa, jotka kiristettiin kiinni kanteen. Todella tukevalta tuntui. Lopuksi vielä kiristettiin takastaagi ja barduunat takaisin. Koko operaatioon meni ehkä tunti.

Baltic 45 satamassa

Rahtilaiva

Katariina kannella

Ilkka, taustalla hitsataan pukinkulmaa kanteen

Melko tiheästi veneitä oli kannella, mutta silti tilaa oli hyvin. Painelimme takaisin Calimeralle ja lähdettiin varaamaan lentoja seuravalle päivälle. Yllätys oli suuri kun lentoja ei enää saanutkaan mihinkään järkevään hintaan, pari tuntia aiemmin lentoja oli hyvin tarjolla – piti tämäkin kokea. Jouduimme siis ottamaan yhdeksi yöksi St Thomasilta hotellin ja tuplahintaiset lennot Miamiin vasta sunnuntaille. Tämäkin on mahdollista. Ilta oli pitkällä kun suunnitelman muutokset oli tehty ja ruokailun suhteen mentiin toiveikkaasti lähiravintolaan, mutta sielläpä oli keittiö jo sulkenut. Laitettiinkin sitten veneellä pöperöt ja kello oli jo yli puolenyön kun vihdoin päästiin nukkumaan.

Aamulla kello herätti klo 6.30. Pikainen aamupala, loput pakkaukset ja sitten vain viemään venettä. Vähän klo 8 jälkeen vene nostettiin ihan samalla tavalla kuin Katariina edellisenä iltana. Veneen pohja tiedettiin huonokuntoiseksi, mutta lopulta näkkiä ei ollutkaan kovin pahasti, lähinnä kölissä. Kun aikaa ja mahdollisuus oli niin skrabattiin samalla pohja näkeistä, eli saadaan vähän lisävauhtia loppumatkalle. Myös kölin takareunan vekki osoittautui juuri sellaiseksi kuin se sukeltaessa oli vaikuttaut – helppo korjata ja ei haittaa menoa yhtään. Useampi tyyppi kävi hipelöimässä kohtaa ihmeissään. Sukeltaja naureskeli asialle ja sanoi, että olemme todella onnnellisia jos se on suurin huolemme. Mies kertoi ”hauskoja” tarinoita muiden koheltamisesta veneiden kanssa ja todellakin - meillä on pienet huolet. Väkeä laivalla oli noin 20 hengen (pääosin filippiiniläis)miehistön lisäksi ehkä 6 Sevenstarin miestä, jotka pääosin vastasivat lastauksesta vakiporukan tehdessä hitsaukset yms.

Noston valmistelu

Tässä vaiheessa noustiin veneestä laivaan

Calimera nousee

Calimera nousee

Kulmarauta hitsattuna

Köli, näkkien jäljet näkyy hyvin

Maestrot vierekkäin

Näkymää kannelta

Maestrot vierekkäin

Kipparikokous lastauksen jälkeen

Laiva osin lastattuna

Rannan asukki

Palasimme yhtä matkaa Ilkan kanssa maksamaan satamamaksut ja kilisteltiin lasilliset sataman baarissa ennen Ilkan lähtöä lentokentälle. Voidaan tässä vaiheessa todeta, että lastausoperaatio sujui oikein hyvin, porukka oli ystävällistä, mutta tiedotus on paikoin heikkoa – pienellä lisäinfouksella ja varmistamisella palvelu olisi ollut todella hyvä. Toisaalta Crown bay marinan väki oli todella ystävällistä ja avuliasta – kovan hinnan vastapainona on ensiluokkainen asiakaspalvelu. Karibian satamistamme täällä oli selkeästi parhain palvelu kokonaisuutena.

Me suuntasimme lentokentän sijaan hotellillemme. Hotellimme, Miller Manor, sijaitsi lähellä keskustaa ja olimme valinneet sen lähinnä sen saamien kehujen perusteella. Olimme hotellilla pari tuntia etuajassa, mutta saimme heti huoneen ja pääsimme hyvin ansaituille päikkäreille. Päikkäreiden jälkeen siirryimme hotellin terassibaariin, jossa oli upeiden maisemien lisäksi ilmaiset tervetulodrinksut. Oikein mukava ilmapiiri ja ystävällisesti neuvoivat sopivia ravintoloita. Menimme vielä huoneemme edustalla olleelle terassille nostamaan omat maljat viimeisen Karibian illan kunniaksi.

Maisemaa hotellilta, keskellä kuvaa kolibri (se musta roiske)

Maisemaa hotellilta

Maisemaa hotellilta - Frenchtown

Viimeiset kuplajuomat Karibialla

Hanna löysi uuden ystävän

Lopulta hotellilla on niin mukavaa, että päätimmekin syödä siellä pizzat. Se oli onnistunut ratkaisu ja tapasimme illalla hotellin muita asukkeja. Kaikki tuntuivat tietävän ”suomalaiset purjehtijat” ja tarinaa riittikin puolin ja toisin. Hotellin omistajilla oli useita kissoja ja pari koiraa, jotka notkuivat terassilla hakemassa rapsutusta, jota myös saivat. Hotellilla oli tarjolla asiallinen aamupala ja kun Hanna vielä sai sovittua vielä hieman lisäaikaa huoneen luovutukseen, saatiin mukavan leppoisa startti päivälle. Hotelli oli oikein miellyttävä, todella kotoisa ja ystävällinen palvelu. Ei tämä lisäpäivä lopulta niin haitannut, todellista luksusta vuoden vene-elämän jälkeen. Sitten siirryttiinkin lounaan kautta lentokentälle ja lähdettiin Miamiin.

Weekend in the Caribbean

Tällä kertaa vierailevana bloggaajana on Betsy, joka vietti miehensä Johnin kanssa huhtikuun lopussa viikonlopun veneillen kanssamme USVI:lla.

Our guest blogger this time is Betsy who, along John, spent a weekend with us in the USVI.

April 25-27, 2014

John and I had the opportunity to fly to the Virgin Islands and sail with Nikke and Hanna. It has been 8 years since we have visited with Nikke, and 16 years since he spent his year in the US with us. Time has flown, and now he has had the opportunity (again) to host his host parents. We arrived on Friday afternoon, short taxi ride from the airport to the Yacht Club and the reunion time! What a great weekend! Dinner watching the harbor on Friday, a delightful sail to St. John, swimming, watching sea turtles and amazing food on Saturday. Sunday came too quickly, and we had to return to St. Thomas to fly back to reality.

SY Calimera is a delightful sailboat, and the captains were wonderful to us. We had so much fun. Now, we wait for the Calimera to be loaded onto a transport ship, and hope that Niklas and Hanna have a few days to fly to FL to visit with us before they return to reality! Thank you so much for a weekend that we will remember forever. Love you both, Mom and Dad (US).

Transportation to the beach

Sea turtle

At the beach

Something at the beach

2 sailing boats and Jost Van Dyke (BVI) on the background

Hawknest bay

St Thomas / USVI

Soper's Holesta lähdettiin St Thomasille jo ennen aamuyhdeksää kun tähdättiin saapuminen puolille päivin. Mentiin USVI:lle kuuluvan St Johnin pohjoispuolelta ja täällä näkyi useita kivoja lahtia, joissa oli toki veneitä. Tänne mekin vielä suuntaamme, ehdottomasti. Tämä osa saaresta (ja noin 80% koko saaresta) on kansallispuistoa ja tämä tarkoittaa suht edullisia poijuja (päiväkäyttö ilmaista, yöpyminen 15usd/yö) lahdilla sekä kaunista luontoa.

Myös St Thomasilla oli pari luonnonsatamaa, mutta eivät ihan yhtä nättejä ja houkuttelevia. St Thomasissa menimme Charlotte Amalien länsiosan Crownbay marinaan. Satama ei ole valtava, mutta varattu paikka löytyi ja päästiin pitkästä aikaa laituriin. Edellinen satamavisiittimme oli ollut Guadeloupella melkein 2kk sitten. Vesi ja sähkö on laitureilla, mutta paikallinen sähköpistoke ja voltit eivät olleet yhteensopivia veneemme sähköjärjestelmän kanssa. Satamamuodollisuuksien jälkeen suuntasimme tulliin suorittamaan sisäänkirjauksen - tämä oli lauttaterminaalin luona.

Tullissa oli varsin leppoisa vanhempi naisvirkailija, joka auliisti kertoi tarinaa saarista ja historiastakin. Kupongit olivat kunnossa ja saatiin uudet läsytkin mukaan sekä leimat passeihin (vähän hassusti passeissa on nyt 2*sisääntuloleimaa USAan ja 1*BVI:lle, mutta ei yhtään ulostuloleimaa kummastakaan). Ajatuksena on pyörähtää vielä BVI:n puolella ja palata takaisin USA:n puolelle, joten ehkä leimoja vielä saadaan. Plussaa siitä, ettei sisäänkirjauksesta tullut mitään kuluja.

St Thomasilla ja St Johnin saarilla on jännä historia: Euroopan suurvallat tappelivat saarista kunnes Tanska otti saaren haltuunsa 1600-luvulla. Tanska ei ollut tuolloinkaan mikään mahtivaltio, joten muut suurvallat antoivat asian olla ja tanskalaiset pitivät fiksusti satamat avoinna kaikille laivoille. Joku pieni linnoitus löytyy, mutta nekin olivat vain merirosvoilta suojautumista varten. Vaikka välissä Britit ottivatkin hetkeksi komennon saarella, kuului St Thomas Tanskalle aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin USA osti sen saadakseen jalansijaa Karibialta. Hinta, 25 miljoonaa dollaria, maksettiin kullassa. Saarella liehuu yhä Tanskan lippu ja monilla teillä on tanskalaiset nimet, eli vähän kuten St Bartsilla oli ruotsiksi.

USVI:n saarten asukkaat ovat siis Yhdysvaltain kansalaisia, mutta hieman rajoitetuills oikeuksilla - he eivät esim. saa äänestää presidentin vaaleissa. Myös heidän kongressiedustajansa on ilmeisesti ilman äänioikeutta, joten kyseessä on lähinnä seremoniavirka. Jostain syystä saarella on yhä vasemmanpuolinen liikenne, vaikka autoissa ratti oli oikealla.

Crownbayssa on hyvä todella iso ruokakauppa Pueblo, josta saa kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Matka satamaan on lyhyt, joten ostoskärryilläkin voi kuskata ostokset veneelle. Pueblossa oli myös hyvin edulliset limut - ylivertaisesti halvimmat koko reissulla. Kauppa oli paikallisten lisäksi myös muiden veneilijöiden suosiossa. Hauskasti Leader Pricen kasseista tuntuu täälläkin parhaiten tunnistavan purjehtijat.

Iltapäivällä saimme vieraita Niken jenkkivanhempien saapuessa veneelle. Betsy ja John tulivat viettämään kanssamme pitkän viikonlopun USA:n hienoimmille rannoille. Heille viikonloppuloma Karibialla on vähän sama kuin suomalaisille viikonloppureissu Lontooseen. Crownbayssa olimme vain yhden yön, mutta saimme vesitankit täyteen ja vieraatkin kyytiin, joten oli aika siirtyä takaisin lähemmäs luontoa ja kohti St Johnin kansallispuistoa.

Road Town & Soper's hole / BVI

Aamu oli harmaa ja pieni kuurokin iski ennen lähtöä. Matkaa Tortolan ja koko BVI:n pääkylään Road Towniin ei ollut kuin vajaat 10nm, joten matka taittui hetkessä. Road Townin satama, Road Harbour, tarjoaa muutaman pienvenesataman, poijupaikkoja sekä ankkuripaikkoja. Valitsimme viimeisen läheltä lauttalaituria. Tilaa oli sopivasti ja pudotimme lekan 4 metriin, hyvä pito. Rannassa oli yksi ketsi kumollaan, joten kaikilla ei ole kiinnitys pitänyt täällä.

Vaikka Road Town on BVI:n keskus, ei paikka hirveän ihmeellinen ole. Koko BVI:llä ei ole kuin noin 25 000 asukasta, mutta yritystoiminta kukoistaa: tänne on rekisteröity noin 500 000 yritystä! Nämä ovat pääosin talousuutisista tuttuja offshore-yrityksiä. BVI kun tarjoaa yrityksille hyvin miellyttävän toimintaympäristön. Taitaa olla muutama suomalainenkin pulju kantanut kortensa kekoon BVI:n yritystoiminnan eteen. Tänne on myös rekisteröity aika paljon hulppeita veneitä, edelleen pääosin verotuksellisista syistä.

Meille ratkaisevaa Road Townissa oli lauttayhteys USVI:n puolelle saadaksemme viisumit maahan. Muuten suomalainen ei tätä tarvisi, mutta omalla veneellä tulijoilta vaaditaan. Tätä varten tehtiin netissä hakemus, sitten pitää mennä lautalla tai lentokoneella USA:n puolelle saadakseen 90 päivän viisumin. Tämän jälkeen maahan voi tulla ja mennä veneellä miten usein ehtii tuon 90 päivän aikana. Vähän hassu kuvio, mutta täysin laillinen ja veneilijöille normaali täällä.

Iltapäivällä ankkuripaikalla oli varsinainen Nordiska Möte: ympärillämme oli 4 norjalaisvenettä sekä lisäksi yhden veneen edustukset Tanskasta ja Ruotsista! Tämä siis aivan yllättäen, joskin pari norskia ilmeisesti tunsi toisensa. Katsottiin aluksi, että ruotsalaisilla olisi Allegro, mutta se olikin Laurin 32. Muuten ankkuripaikka on hyvä, mutta lauttaliikenne tekee aaltoja ja vene keikkuu kohtuullisesti. Tuuli myös tyyntyy täysin yöksi, joten ilma ei vaihdu ja veneen sisällä on todella kuuma.

Seuraavana päivänä oli edessä odotettu laivamatka Yhdysvaltoihin, USVI:n keskukseen St Thomasin saaren Charlotte Amalieen. Lauttoja on tarjolla monia, mutta valitsimme Road town fast ferryn, joka oli selkeästi asiallisin vaihtoehto: nopea, hiljainen, iso ja miellyttävä. Vajaan 30 mailin matka taittui alle tunnissa ja maisematkin olivat hienot. Olo oli vähän kuin siirtolaisilla sata vuotta sitten saapuessaan laivalla Amerikkaan. Samalla nähtiin tulevia ankkurilahtia sekä satamia. USA:n päässä sitten saatiin leimat passeihin ja 90vrk viisumit. Lauttaterminaalin vieressä on vesitasojen terminaali sekä lähtö- ja laskeutumisalue. Vesitasoja menikin varsin tiuhaan.

St Thomas on selvästi Road Townia suurempi paikka, mutta yllättäen täälläkin oli vasemmanpuoleinen liikenne. Autoissa ratit on kuitenkin oikealla, joten hieman hämmentävää. Kiersimme pari venesatamaa ja varasimme toisesta paikan viikonlopuksi, jotta saamme tulevat vieraamme helposti kyytiin. Täällä satamat on muuten todella tyyriitä, reissumme kalleimmat. Tämän sataman suuri plussa on sijainti, palvelut, siisteys, grillipaikka sekä lisäksi heti satama-alueen ulkopuolella on todella iso ja hyvä ruokakauppa.

Sade yllätti kävellessä ja suojaa hakiessa koettiin ikävä takaisku: Niken hyvin palvelleista släbäreistä toinen meni rikki. No, onneksi oli narua matkassa, joten saatiin hätäkorjaus. Kenkäkauppaahan ei toki ollut lähimainkaan. Tämä korjaus jaksoi takaisin lauttaterminaaliin ja päästiin takaisin. Laivaliput maksoivat 50usd, mutta BVI:n päässä oli lisäksi 15usd lähtövero ja USVI:llä oli samana päivänä (!!!) otettu käyttöön oma 10usd lähtövero. Viisumihakemus kustansi 14usd, joten viisumien hankkimien kustansi 89usd/naama. No, tulipahan hankittua ja saatiin risteily samaan hintaan.

Jäi vissiin aiemmin kertomatta toisesta takaiskusta. Moni luulee, että olemme purjehtineet täällä nyt kaksistaan, mutta oikeasti meillä on ollut kolmaskin miehistönjäsen mukana yli 5 kuukautta: Nasu. Possu. Joulukinkku. Jamon. Nasuliini antoi meille kirjaimellisesti kaikkensa ja lopulta meille jäi vain luu käteen. Luu päätyi roskiksille, mutta meille jäi lämmin muisto possun tarjoamista herkkuhetkistä. Mastossa ei enää roiku sorkkaa ja tuttu tuoksukin puuttuu. Vene ei ole sama ilman possua.

Seuraavaksi siirryimme Tortolan länsireunaan, West endiin, jossa sijaitsee Soper's hole. Tämä lahti on erittäin suojainen, mutta myös syvä. Ankkuroitumisen sijaan suositellaankin poijua, mitä mekin teimme. Lahdessa on parikin pienehköä satamaa sekä lauttayhteys USVI:lle, mikä puolestaan tarkoittaa tullia ja uloskirjauspistettä. Tarkoituksena olikin tulla tänne lähinnä kirjautumaan ulos maasta.

Plussaa Soper's holessa on todella hyvä suoja aalloilta, yllättävänkin mukava tuuli (ilma vaihtuu veneessä) sekä kauppoja ja kuppiloita. Lisäksi täältä on näköyhteys USVI:n puolelle, joten matka seuraavaan maahan ei ole pitkä. Satamamaksu olisi ollut meille vajaat 45 usd, mutta oltiin mielummin poijussa, joka kustansi 30 usd. Poijuja on useita ja pari oli vapaana vielä illallakin, joten tänne ei ole pakko tulla kovin aikaisin. Myös satamassa oli hyvin tilaa.