Tortolan ympäri / BVI

Palattiin takaisin BVI:lle USVI:lla vietetyn viikon jälkeen. Ensimmäinen stoppi oli Road harbour, jossa ostettiin hiukan grillattavaa mukaan. Seuraava pysäkki oli The Baths. Matkalla sattui hassu tilanne: kone sammui oikeastaan suoraan ajosta. Tämä ei aiheuttanut paniikkia vaan avattiin moottorikoppa (kuuma kone, pieni dieselin käry, heiluva vene - muistoja viime kesältä Englannin kanaalissa) ja tsekattiin tilanne. No, se oli niinkin simppeli vika kuin polttoaineen loppuminen.

Täällä Karibialla siirtymiset saarten välillä ovat lyhyitä ja konetta käytetään aika vähän. Seuraamme toki polttoainetankin tilannetta ja nyt se näytti 23 litraa polttoainetta, joka on muuten pienin määrä mitä meillä on ollut tankissa anturin hankkimisen jälkeen. Tämän määrän pitäisi riittää meille yli 10h ajeluun, mutta niin vain loppui kesken. Tankki näyttää tyhjänä siis 23 litraa. No, onneksi anturi on uudelleenohjelmoitavissa.

Joskus aikoja sitten tuli opittua, että aina kannattaa olla vähän polttoainetta varalla ja niinpä meillä oli reservissä 20 litraa dieseliä, joka lorautettiin tankkiin. Tämän jälkeenkin tankkimittari näytti samaa 23 litraa. Sitten olikin vain koneen ilmaus ja Volvo heräsi henkiin. Helppo homma. Sitten jatkettiinkin The Bathsiin tai tarkemmin Big Trunk bayhin, jonne ankkuroiduttiin ylhäiseen yksinäisyyteemme. Täällä olimme pari yötä, grillattiin, käytiin rannalla ja pidemmälläkin maissa kävelemässä. Aivan mahtava paikka, joskin swelli välillä keikutti venettä.

Seuraavaksi siirryttiinkin Tortolan koillisreunaan. Ensin mentiin Marina caylle lounaalle, mutta maksullisen poijun sijaan mentiin viereisen Trellis bayn puolelle ankkuriin. Täällä käytiin moikkaamassa norskeja (s/y Eventyr), jotka ollaan nähty monessa paikassa täällä. He olivat juuri starttaamassa kohti kotia, ylitysmiehistö vain oli myöhässä Norwegianin lakkojen takia. Tulipa tänne myös brittien Pilgrim, joka nähtiin ensimmäisen kerran jo La Corunassa. Viihdyttiin tässä lentokentän viereisessä lahdessa pari yötä. Trellis bay on paikallisten taiteilijoiden tukikohta, joten rantaa reunustaa jos jonkinmoisia patsaita ja veistoksia.

Trellis bayssa nähtiin myös yksi reissun oudoimmista tapahtumista: istuimme keulakannella odottamassa auringonlaskua kun näimme vedessä uivan lähellä pintaa pari rauskua (spotted eagle ray). Tämä oli vielä normaalia, mutta sitten yllättäen isompi niistä hyppäsi ilmaan yli metrin korkeuteen! Ihmeteltiin sitä hetki - ei nimittäin tiedetty, että rauskut hyppivät ilmaan ja vieläpä ihan veneiden vieressä.

Trellis bayn jälkeen jatkettiin Tortolan pohjoispuolta länteen ja jäätiin poijuun Guana islandille. Saari on yksityisomistuksessa ja nimensä se on saanut kalliosta, joka näyttää hieman liskon päältä. Täällä poijut olivat vain päiväkäyttöön, joten lounaan jälkeen jatkettiin matkaa. Välillä oli muutamia ihan kivoja pikkulahtia, mutta me menimme Cane Garden bayhin - alueen suojaisimpaan lahteen. Täällä oli noin 20 venettä ja paljon poijuja, mutta muutamien muiden matkaveneiden tapaan mekin ankkuroiduimme kun taas charter-veneet poikkeuksetta poimivat poijuja käyttöönsä.

Cane Garden bay tarjoaa useita ravintoloita, parikin kauppaa sekä yhden rommitehtaan. Me kävimme rommitehtaalla tutustumassa paikalliseen tuotantoon ja kas - paikka toimi perinteisellä tavalla ja olikin kuulemma näiden saarten vanhin yhä toimiva rommitehdas. Paikka näytti lähinnä mökin liiteriltä, mutta kuulemma rommia tulee maalis- ja elokuun välissä 200 litraa päivässä! Ihan kiva.

Seuraavana päivänä alkoikin sitten ennusteiden mukaiset epävakaiset säät ja sateet, joten päätimme jatkaa matkaa suojaisempiin paikkoihin. Säiden takia vierailu viereisellä Jost van Dyken saarella täytyi valitettavasti jättää väliin. Soper's holen kohdalla alkoi ukkostaa, joten katsoimme sopivaksi siirtyä läheiseen poijuun yöksi. Sitten sitä tulikin ukkosta ja vettä tuutin täydeltä. Seuraavana päivänä aamulla sateiden loputtua lähdettiin Road Harbouriin (joka myös teki Tortolan kierroksesta täydellisen) hoitamaan asioita. Yllätys oli suuri kun ankkuripaikalla ei ollut aiemmista kerroista poiketen nyt yhtään matkavenettä. No, enemmän tilaa meille.

Illalla ja yöllä satoi ja ukkosti niin, ettei nukuttukaan oikein kunnolla. Aamulla kumivene oli puolillaan vettä, mutta gallonan vesiputelista sai tehtyä hyvän ja tehokkaan äyskärin. Kun sade hieman taukosi niin lähdettiin takaisin Soper's Holeen. Täällä kävi tuuri: saatiin ainoa lahden pohjukassa vapaana ollut poiju. Hetken päästä alkoi taas sataa ja ukkostaakin.

Kelit ovat viimepäivinä olleet aika kosteat sekä jopa viileät. Vähän muistuttaa jo kotimaan kesää, mutta vaikka on viileä keli niin koko ajan lämpötila on vähintään 26'c. Vähän käy sääliksi niitä, jotka ovat vuokranneet nyt veneen täältä. Eipähän iho ainakaan pääse palamaan. Meillä matka jatkuu seuraavaksi taas USVI:n puolelle, joka taitaa olla Karibian kohteistamme viimeinen.

Road Town & Soper's hole / BVI

Aamu oli harmaa ja pieni kuurokin iski ennen lähtöä. Matkaa Tortolan ja koko BVI:n pääkylään Road Towniin ei ollut kuin vajaat 10nm, joten matka taittui hetkessä. Road Townin satama, Road Harbour, tarjoaa muutaman pienvenesataman, poijupaikkoja sekä ankkuripaikkoja. Valitsimme viimeisen läheltä lauttalaituria. Tilaa oli sopivasti ja pudotimme lekan 4 metriin, hyvä pito. Rannassa oli yksi ketsi kumollaan, joten kaikilla ei ole kiinnitys pitänyt täällä.

Vaikka Road Town on BVI:n keskus, ei paikka hirveän ihmeellinen ole. Koko BVI:llä ei ole kuin noin 25 000 asukasta, mutta yritystoiminta kukoistaa: tänne on rekisteröity noin 500 000 yritystä! Nämä ovat pääosin talousuutisista tuttuja offshore-yrityksiä. BVI kun tarjoaa yrityksille hyvin miellyttävän toimintaympäristön. Taitaa olla muutama suomalainenkin pulju kantanut kortensa kekoon BVI:n yritystoiminnan eteen. Tänne on myös rekisteröity aika paljon hulppeita veneitä, edelleen pääosin verotuksellisista syistä.

Meille ratkaisevaa Road Townissa oli lauttayhteys USVI:n puolelle saadaksemme viisumit maahan. Muuten suomalainen ei tätä tarvisi, mutta omalla veneellä tulijoilta vaaditaan. Tätä varten tehtiin netissä hakemus, sitten pitää mennä lautalla tai lentokoneella USA:n puolelle saadakseen 90 päivän viisumin. Tämän jälkeen maahan voi tulla ja mennä veneellä miten usein ehtii tuon 90 päivän aikana. Vähän hassu kuvio, mutta täysin laillinen ja veneilijöille normaali täällä.

Iltapäivällä ankkuripaikalla oli varsinainen Nordiska Möte: ympärillämme oli 4 norjalaisvenettä sekä lisäksi yhden veneen edustukset Tanskasta ja Ruotsista! Tämä siis aivan yllättäen, joskin pari norskia ilmeisesti tunsi toisensa. Katsottiin aluksi, että ruotsalaisilla olisi Allegro, mutta se olikin Laurin 32. Muuten ankkuripaikka on hyvä, mutta lauttaliikenne tekee aaltoja ja vene keikkuu kohtuullisesti. Tuuli myös tyyntyy täysin yöksi, joten ilma ei vaihdu ja veneen sisällä on todella kuuma.

Seuraavana päivänä oli edessä odotettu laivamatka Yhdysvaltoihin, USVI:n keskukseen St Thomasin saaren Charlotte Amalieen. Lauttoja on tarjolla monia, mutta valitsimme Road town fast ferryn, joka oli selkeästi asiallisin vaihtoehto: nopea, hiljainen, iso ja miellyttävä. Vajaan 30 mailin matka taittui alle tunnissa ja maisematkin olivat hienot. Olo oli vähän kuin siirtolaisilla sata vuotta sitten saapuessaan laivalla Amerikkaan. Samalla nähtiin tulevia ankkurilahtia sekä satamia. USA:n päässä sitten saatiin leimat passeihin ja 90vrk viisumit. Lauttaterminaalin vieressä on vesitasojen terminaali sekä lähtö- ja laskeutumisalue. Vesitasoja menikin varsin tiuhaan.

St Thomas on selvästi Road Townia suurempi paikka, mutta yllättäen täälläkin oli vasemmanpuoleinen liikenne. Autoissa ratit on kuitenkin oikealla, joten hieman hämmentävää. Kiersimme pari venesatamaa ja varasimme toisesta paikan viikonlopuksi, jotta saamme tulevat vieraamme helposti kyytiin. Täällä satamat on muuten todella tyyriitä, reissumme kalleimmat. Tämän sataman suuri plussa on sijainti, palvelut, siisteys, grillipaikka sekä lisäksi heti satama-alueen ulkopuolella on todella iso ja hyvä ruokakauppa.

Sade yllätti kävellessä ja suojaa hakiessa koettiin ikävä takaisku: Niken hyvin palvelleista släbäreistä toinen meni rikki. No, onneksi oli narua matkassa, joten saatiin hätäkorjaus. Kenkäkauppaahan ei toki ollut lähimainkaan. Tämä korjaus jaksoi takaisin lauttaterminaaliin ja päästiin takaisin. Laivaliput maksoivat 50usd, mutta BVI:n päässä oli lisäksi 15usd lähtövero ja USVI:llä oli samana päivänä (!!!) otettu käyttöön oma 10usd lähtövero. Viisumihakemus kustansi 14usd, joten viisumien hankkimien kustansi 89usd/naama. No, tulipahan hankittua ja saatiin risteily samaan hintaan.

Jäi vissiin aiemmin kertomatta toisesta takaiskusta. Moni luulee, että olemme purjehtineet täällä nyt kaksistaan, mutta oikeasti meillä on ollut kolmaskin miehistönjäsen mukana yli 5 kuukautta: Nasu. Possu. Joulukinkku. Jamon. Nasuliini antoi meille kirjaimellisesti kaikkensa ja lopulta meille jäi vain luu käteen. Luu päätyi roskiksille, mutta meille jäi lämmin muisto possun tarjoamista herkkuhetkistä. Mastossa ei enää roiku sorkkaa ja tuttu tuoksukin puuttuu. Vene ei ole sama ilman possua.

Seuraavaksi siirryimme Tortolan länsireunaan, West endiin, jossa sijaitsee Soper's hole. Tämä lahti on erittäin suojainen, mutta myös syvä. Ankkuroitumisen sijaan suositellaankin poijua, mitä mekin teimme. Lahdessa on parikin pienehköä satamaa sekä lauttayhteys USVI:lle, mikä puolestaan tarkoittaa tullia ja uloskirjauspistettä. Tarkoituksena olikin tulla tänne lähinnä kirjautumaan ulos maasta.

Plussaa Soper's holessa on todella hyvä suoja aalloilta, yllättävänkin mukava tuuli (ilma vaihtuu veneessä) sekä kauppoja ja kuppiloita. Lisäksi täältä on näköyhteys USVI:n puolelle, joten matka seuraavaan maahan ei ole pitkä. Satamamaksu olisi ollut meille vajaat 45 usd, mutta oltiin mielummin poijussa, joka kustansi 30 usd. Poijuja on useita ja pari oli vapaana vielä illallakin, joten tänne ei ole pakko tulla kovin aikaisin. Myös satamassa oli hyvin tilaa.