Viimeinen ilta Karibialla

Otsikko ehkä antaa väärän kuvan, tarinaa tulee kolmen päivän ajalta, mutta viimeisellä illalla Karibialla on tietty painoarvo. Lastausaikatauluun ei juuri luotettu, mutta niin vain s/y Katariina nousi ajallaan perjantaina illan viimeisenä veneenä. Nikke lähti Ilkan mukaan auttamaan nostossa ja Hanna puolestaan meni järkkärin kanssa rannalle dokumentoimaan toimitusta. Nosto sujui hyvin ja rennosta ilmapiiristä huolimatta varsin ammattimaisesti – kaverit olivat selvästi tehneet hommaa ennenkin.

Katariina siis ajettiin laivan kylkeen ja omien köysien sijaan laivalta heitettiin pari liinaa, joilla vene kiinnitettiin laivaan. Kone pois päältä ja takastaagi sekä muut perään menevät nostimet ja barduunat irti. Sitten veneeseen tuli 4 kaveria, jotka kaikki ottivat kengät pois jalasta! Veteen meni sukeltaja ja nostoliinat asetettiin oikeisiin kohtiin miesten pitäessä ne paikallaan. Seuraavaksi vene nostettiin meidän kaikkien ollessa kyydissä! Laivan kannen tasolla poistuttiin veneestä laivaan ja mentiin katsomaan kun vene asetettiin kannelle. Veneen alle laitettiin irtopukkeja, jotka hitsattiin kulmista kanteen. Lisäksi veneestä lähti yhteensä 12 liinaa, jotka kiristettiin kiinni kanteen. Todella tukevalta tuntui. Lopuksi vielä kiristettiin takastaagi ja barduunat takaisin. Koko operaatioon meni ehkä tunti.

Baltic 45 satamassa

Rahtilaiva

Katariina kannella

Ilkka, taustalla hitsataan pukinkulmaa kanteen

Melko tiheästi veneitä oli kannella, mutta silti tilaa oli hyvin. Painelimme takaisin Calimeralle ja lähdettiin varaamaan lentoja seuravalle päivälle. Yllätys oli suuri kun lentoja ei enää saanutkaan mihinkään järkevään hintaan, pari tuntia aiemmin lentoja oli hyvin tarjolla – piti tämäkin kokea. Jouduimme siis ottamaan yhdeksi yöksi St Thomasilta hotellin ja tuplahintaiset lennot Miamiin vasta sunnuntaille. Tämäkin on mahdollista. Ilta oli pitkällä kun suunnitelman muutokset oli tehty ja ruokailun suhteen mentiin toiveikkaasti lähiravintolaan, mutta sielläpä oli keittiö jo sulkenut. Laitettiinkin sitten veneellä pöperöt ja kello oli jo yli puolenyön kun vihdoin päästiin nukkumaan.

Aamulla kello herätti klo 6.30. Pikainen aamupala, loput pakkaukset ja sitten vain viemään venettä. Vähän klo 8 jälkeen vene nostettiin ihan samalla tavalla kuin Katariina edellisenä iltana. Veneen pohja tiedettiin huonokuntoiseksi, mutta lopulta näkkiä ei ollutkaan kovin pahasti, lähinnä kölissä. Kun aikaa ja mahdollisuus oli niin skrabattiin samalla pohja näkeistä, eli saadaan vähän lisävauhtia loppumatkalle. Myös kölin takareunan vekki osoittautui juuri sellaiseksi kuin se sukeltaessa oli vaikuttaut – helppo korjata ja ei haittaa menoa yhtään. Useampi tyyppi kävi hipelöimässä kohtaa ihmeissään. Sukeltaja naureskeli asialle ja sanoi, että olemme todella onnnellisia jos se on suurin huolemme. Mies kertoi ”hauskoja” tarinoita muiden koheltamisesta veneiden kanssa ja todellakin - meillä on pienet huolet. Väkeä laivalla oli noin 20 hengen (pääosin filippiiniläis)miehistön lisäksi ehkä 6 Sevenstarin miestä, jotka pääosin vastasivat lastauksesta vakiporukan tehdessä hitsaukset yms.

Noston valmistelu

Tässä vaiheessa noustiin veneestä laivaan

Calimera nousee

Calimera nousee

Kulmarauta hitsattuna

Köli, näkkien jäljet näkyy hyvin

Maestrot vierekkäin

Näkymää kannelta

Maestrot vierekkäin

Kipparikokous lastauksen jälkeen

Laiva osin lastattuna

Rannan asukki

Palasimme yhtä matkaa Ilkan kanssa maksamaan satamamaksut ja kilisteltiin lasilliset sataman baarissa ennen Ilkan lähtöä lentokentälle. Voidaan tässä vaiheessa todeta, että lastausoperaatio sujui oikein hyvin, porukka oli ystävällistä, mutta tiedotus on paikoin heikkoa – pienellä lisäinfouksella ja varmistamisella palvelu olisi ollut todella hyvä. Toisaalta Crown bay marinan väki oli todella ystävällistä ja avuliasta – kovan hinnan vastapainona on ensiluokkainen asiakaspalvelu. Karibian satamistamme täällä oli selkeästi parhain palvelu kokonaisuutena.

Me suuntasimme lentokentän sijaan hotellillemme. Hotellimme, Miller Manor, sijaitsi lähellä keskustaa ja olimme valinneet sen lähinnä sen saamien kehujen perusteella. Olimme hotellilla pari tuntia etuajassa, mutta saimme heti huoneen ja pääsimme hyvin ansaituille päikkäreille. Päikkäreiden jälkeen siirryimme hotellin terassibaariin, jossa oli upeiden maisemien lisäksi ilmaiset tervetulodrinksut. Oikein mukava ilmapiiri ja ystävällisesti neuvoivat sopivia ravintoloita. Menimme vielä huoneemme edustalla olleelle terassille nostamaan omat maljat viimeisen Karibian illan kunniaksi.

Maisemaa hotellilta, keskellä kuvaa kolibri (se musta roiske)

Maisemaa hotellilta

Maisemaa hotellilta - Frenchtown

Viimeiset kuplajuomat Karibialla

Hanna löysi uuden ystävän

Lopulta hotellilla on niin mukavaa, että päätimmekin syödä siellä pizzat. Se oli onnistunut ratkaisu ja tapasimme illalla hotellin muita asukkeja. Kaikki tuntuivat tietävän ”suomalaiset purjehtijat” ja tarinaa riittikin puolin ja toisin. Hotellin omistajilla oli useita kissoja ja pari koiraa, jotka notkuivat terassilla hakemassa rapsutusta, jota myös saivat. Hotellilla oli tarjolla asiallinen aamupala ja kun Hanna vielä sai sovittua vielä hieman lisäaikaa huoneen luovutukseen, saatiin mukavan leppoisa startti päivälle. Hotelli oli oikein miellyttävä, todella kotoisa ja ystävällinen palvelu. Ei tämä lisäpäivä lopulta niin haitannut, todellista luksusta vuoden vene-elämän jälkeen. Sitten siirryttiinkin lounaan kautta lentokentälle ja lähdettiin Miamiin.

St Thomas / USVI, pt 2

St Johnilla pyörimme vielä muutaman päivän ensin Caneel bayssa ja sitten tutussa Francis bayssa. Francis bayssa putsattiin veneen pohjaa ja järjesteltiin tavaroita. Saatiinpa sisätilojakin ehostettua. Ja tietenkin käytiin grillaamassa. Saattoi olla viimeiset grillailut Karibialla, joten juhlan kunniaksi laitettiin kunnon pöperöt ja juhlistettiin tapahtumaa lopuksi amerikkalaiseen tyyliin kellumalla rantavedessä, mutta oluen sijaan mukillisilla laadukasta kuplivaa. Hyvin nekin riittivät matkassa. 

Pieni miinus hyttysistä, jotka pyörivät pöydän luona. Neljäs kerta grillatessa tässä ja nyt ihan päiväsaikaan auringon paistaessa hyttysiä ja hiekkakärpäsiä riitti riesaksi. Juuri tästä syystä päädyttiinkin veteen, jonne ötökät eivät niin tulleet. Yksi hassu välikohtaus nähtiin kun linnut kävivät ruokailumme jälkeen norkoilemassa pöydästä jäämiä. Kun mitään ei löytynyt, lensi yksi lintu grillin suhteellisen lämpimälle ritilälle. Ei ollut todellakaan pitkään ritilällä, mutta samassa rytäkässä pelästyivät muutkin linnut kauemmaksi. Sitten uteliaita ei enää ollutkaan.

Toinen hauska tilanne oli kun lähdettiin takaisin veneelle. Lykittiin jollaa syvemmälle ja kun jo valmiiksi uitiin niin uitiin sitten koko matka veneelle jollaa vetäen. Naapuriveneen vanhempi saksalainen rouva varovasti tiedusteli mikäli tarvitsisimme apua. Emme tarvineet apua ja sanoimme vain säästävämme polttoainetta. Mahtoi nuukat saksalaiset luulla meitä todellisiksi laihialaisiksi. No, toki perämoottorin polttoaine alkaa olla lopussa, joten puolitotuutta tässä oli kuitenkin.

St Johnilta siirryttiin sitten St Thomasille ja Crownbayn ankkuripaikalle, jossa s/y Katariina olikin jo. Täällä on veneitä ankkurissa ja poijussa Water islandin suojassa. Poijujen vuokraus on mahdollista, hinta on 15-30usd/yö. Veneet kieppuvat hieman, joten poiju on ihan hyvä vaihtoehto. Me otimme yhteyttä marinaan ja saimme kuin ihmeen kaupalla sataman ainoan vapaan paikan. Yllättäen täällä oli paikoille oma jonotuslistakin, mutta sillä ei ollut juuri merkitystä. No, saipa Katariinakin seuraavana päivänä paikan yhden veneen päästä vierestämme.

Satamahinnoista voi sen kertoa, että tämä Crownbayn marina on se kaupungin edullisempi vaihtoehto vajaan 90 dollarin vuorokausitaksalla. Toinen, se kalliimpi satama, olisi kuulemma ollut jo yli 110usd/yö. Ja näihin ei kuulu tippaakaan vettä tai edes sähköä. Ja jotkut vielä valittaa hintoja Suomessa... No, rehellisyyden nimissä koko reissulla kaikissa paitsi yhdessä paikassa on sähkö ollut halvempaa kuin Hangon itäsatamassa. Toisaalta siinä satamassa ei edes köyty, nähtiin vain hintalappu.

Voin laittaa myöhemmin tilastoa reissun satamamaksuista, satama/poiju/ankkuripaikka-jakaumasta ja muusta, excelit pyörii tietenkin taustalla. Nyt voi jo sanoa, että Karibialla ei Rodney bayn lisäksi olla juuri oltu satamissa: Kerran Grenadassa, kerran Guadeloupella ja St Thomasilla. No, täällä poijutkin maksavat, monesti 30usd/yö, ja ovat vielä pakollisia tai sitten ankkurointisyvyys vapaissa paikoissa on yli 15m, mikä tuottaa haasteita (meillä ketjuköysi-yhdistelmän pituus on n. 75m, joten se on tiukoilla, mutta swingaustilaakin ympärillä pitää olla melkein sama).

St Thomasilla oli nyt enemmän aikaa kierrellä, vaikka venettäkin laitettiin siinä sivussa. Kävimme mm. risteilijälaiturin luona olleessa tyhjässä ostosparatiisissa, pääkylässä Charlotte Amaliessa sekä pyörimme muuten ympäri lähimaastoa. Ilkan vinkin perusteella löytyi hyvä ja edullinen pesula ja käytiinpä kaupasta hakemassa amerikan tuotetta kotiin vietäväksi. Täältä löytyy pikkukaupoistakin mm. grillauskastikkeita aivan levoton määrä - omaa suosikkia, smoky hickorya, löytyy jopa viitenä eri versiona! Myös salaattikastikehyllyltä löytyy tuttu Ranch useassa eri merkissä. Ja weber on käynyt kuumana.

St Thomas on lähinnä turisteille suunnattu saari, jonne väkeä tulee pääosin risteilylaivoilla (niillä Suomessa rakennetuilla) sekä lentokoneilla. Kaikilla on sama päämäärä - loma. Siinä missä Tortola ja BVI oli myös veroparatiisi, jää USVI jalkoihin. Meno on kuitenkin amerikkalaista ja jenkkituristeja on täällä paljon. Parhaimpaan sesonkiin varmaan liiaksikin. Toisaalta muut turistit sitten melkein puuttuvat - ei täällä veneilijöiden lisäksi katukuvassa oikein muita ulkopuolisia näe.

Siinä missä St John tarjosi runsaasti mukavia, suojaisia ja turvallisia lahtia upeine hiekkarantoineen unohtamatta vaellusreittejä ja koralliriuttoja, jää St Thomasin tarjonnaksi suuremmat kaupat, satamat ja palvelut. On täälläkin pari hiekkarantaa ja pari poukamaa, mutta saaria ei voi oikeasti edes verrata. Toisaalta täällä on saarella järjestetty (lähinnä kai risteilyturisteja varten) erilaisia viihdytyksiä, joskin lähinnä shoppailuun perustuvia, joten ei täälläkään aika käy tylsäksi. Kovin erilaista vain.

St Thomasin pääkylä on aika pitkälti erilaisten helyjen ja muun verovapaan tavaran kauppakeskittymä. Vähän kun menee sivuun niin voi nähdä pilkahduksia vanhasta loistosta, mutta paikat on nyt aika heikossa kunnossa ja pääkatujen jälkeen on suht autiota. Tässä suhteessa moni muu risteilylaivojen satamakaupunki tarjoaa varmasti parempaa. No, onhan täälläkin nättiä ja korkeammalta hienot näkymät.

Niin tai näin, aikamme Karibialla alkaa olla ohi ja nyt valmistellaan jo paluuta. Emme jatka matkaa sen enempää länteen tai pidemmälle etelään. Pari erityistä paikkaa jäi nyt näkemättä, mutta kaikkea ei voi saada. Aika paljon ehdittiin ja ei tässä hirveätä kiirettäkään tarvinut pitää. Viimeinen kuukausi on neppailtu tässä n. 25mailin säteellä. Onpahan siirtymät olleet helppoja ja nopeita.

Kunhan ehtii niin laitetaan pieni yhteenveto Karibiasta. Moni kyselee "mikä oli hienoin paikka?" tai "minne kannattaa mennä?" jne. Näihin ei ole yhtä vastausta - kaikki riippuu olosuhteista, fiiliksestä ja seurasta sekä mahdollisesti jotain muusta muuttujasta. On kuitenkin muutamia paikkoja, joita voimme suositella lämpimästi. Niistäkin myöhemmin. Tai tarkimmat lukijat ovat ehkä huomanneetkin muutamissa kirjoituksissa suosituksiamme. 

East meets west tjsp. Viimeinen lonkero ja reissun eka Budweiser.

Soutuvene. Näillä siis soudetaan Atlantin yli. Vähän vanhan E-type Jaguarin muotoilua...

Konttialus, jota siirretään hinaajilla.

Hanna ja Ilkka St Thomasin huipulla

Crown bay ylempää katsottuna

Charlotte Amalien päälahti

Charlotte Amalie

Illallista

Ruokailu

Grillausmiljöö

Weber

Grillausta

Ruokailua

Kuvassa 4 Suomessa tehtyä vesikulkuneuvoa

USA, USVI ja Tanska

Katukuvaa rantatieltä - liikenne on vasemmanpuolinen

Charlotte Amalie

Tourism oriented policing

Paikallinen paloasema

Charlotte Amalien lahti

Rantatie ja taustalla vanha linnoitus, Fort Christian

Katukyltit ja -nimet yhä tanskaksi

Katukuvaa, Charlotte Amalie

Katukuvaa, Charlotte Amalie

Weber tulilla

St Thomas / USVI

Soper's Holesta lähdettiin St Thomasille jo ennen aamuyhdeksää kun tähdättiin saapuminen puolille päivin. Mentiin USVI:lle kuuluvan St Johnin pohjoispuolelta ja täällä näkyi useita kivoja lahtia, joissa oli toki veneitä. Tänne mekin vielä suuntaamme, ehdottomasti. Tämä osa saaresta (ja noin 80% koko saaresta) on kansallispuistoa ja tämä tarkoittaa suht edullisia poijuja (päiväkäyttö ilmaista, yöpyminen 15usd/yö) lahdilla sekä kaunista luontoa.

Myös St Thomasilla oli pari luonnonsatamaa, mutta eivät ihan yhtä nättejä ja houkuttelevia. St Thomasissa menimme Charlotte Amalien länsiosan Crownbay marinaan. Satama ei ole valtava, mutta varattu paikka löytyi ja päästiin pitkästä aikaa laituriin. Edellinen satamavisiittimme oli ollut Guadeloupella melkein 2kk sitten. Vesi ja sähkö on laitureilla, mutta paikallinen sähköpistoke ja voltit eivät olleet yhteensopivia veneemme sähköjärjestelmän kanssa. Satamamuodollisuuksien jälkeen suuntasimme tulliin suorittamaan sisäänkirjauksen - tämä oli lauttaterminaalin luona.

Tullissa oli varsin leppoisa vanhempi naisvirkailija, joka auliisti kertoi tarinaa saarista ja historiastakin. Kupongit olivat kunnossa ja saatiin uudet läsytkin mukaan sekä leimat passeihin (vähän hassusti passeissa on nyt 2*sisääntuloleimaa USAan ja 1*BVI:lle, mutta ei yhtään ulostuloleimaa kummastakaan). Ajatuksena on pyörähtää vielä BVI:n puolella ja palata takaisin USA:n puolelle, joten ehkä leimoja vielä saadaan. Plussaa siitä, ettei sisäänkirjauksesta tullut mitään kuluja.

St Thomasilla ja St Johnin saarilla on jännä historia: Euroopan suurvallat tappelivat saarista kunnes Tanska otti saaren haltuunsa 1600-luvulla. Tanska ei ollut tuolloinkaan mikään mahtivaltio, joten muut suurvallat antoivat asian olla ja tanskalaiset pitivät fiksusti satamat avoinna kaikille laivoille. Joku pieni linnoitus löytyy, mutta nekin olivat vain merirosvoilta suojautumista varten. Vaikka välissä Britit ottivatkin hetkeksi komennon saarella, kuului St Thomas Tanskalle aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin USA osti sen saadakseen jalansijaa Karibialta. Hinta, 25 miljoonaa dollaria, maksettiin kullassa. Saarella liehuu yhä Tanskan lippu ja monilla teillä on tanskalaiset nimet, eli vähän kuten St Bartsilla oli ruotsiksi.

USVI:n saarten asukkaat ovat siis Yhdysvaltain kansalaisia, mutta hieman rajoitetuills oikeuksilla - he eivät esim. saa äänestää presidentin vaaleissa. Myös heidän kongressiedustajansa on ilmeisesti ilman äänioikeutta, joten kyseessä on lähinnä seremoniavirka. Jostain syystä saarella on yhä vasemmanpuolinen liikenne, vaikka autoissa ratti oli oikealla.

Crownbayssa on hyvä todella iso ruokakauppa Pueblo, josta saa kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Matka satamaan on lyhyt, joten ostoskärryilläkin voi kuskata ostokset veneelle. Pueblossa oli myös hyvin edulliset limut - ylivertaisesti halvimmat koko reissulla. Kauppa oli paikallisten lisäksi myös muiden veneilijöiden suosiossa. Hauskasti Leader Pricen kasseista tuntuu täälläkin parhaiten tunnistavan purjehtijat.

Iltapäivällä saimme vieraita Niken jenkkivanhempien saapuessa veneelle. Betsy ja John tulivat viettämään kanssamme pitkän viikonlopun USA:n hienoimmille rannoille. Heille viikonloppuloma Karibialla on vähän sama kuin suomalaisille viikonloppureissu Lontooseen. Crownbayssa olimme vain yhden yön, mutta saimme vesitankit täyteen ja vieraatkin kyytiin, joten oli aika siirtyä takaisin lähemmäs luontoa ja kohti St Johnin kansallispuistoa.