Soper's Holesta lähdettiin St Thomasille jo ennen aamuyhdeksää kun tähdättiin saapuminen puolille päivin. Mentiin USVI:lle kuuluvan St Johnin pohjoispuolelta ja täällä näkyi useita kivoja lahtia, joissa oli toki veneitä. Tänne mekin vielä suuntaamme, ehdottomasti. Tämä osa saaresta (ja noin 80% koko saaresta) on kansallispuistoa ja tämä tarkoittaa suht edullisia poijuja (päiväkäyttö ilmaista, yöpyminen 15usd/yö) lahdilla sekä kaunista luontoa.
Myös St Thomasilla oli pari luonnonsatamaa, mutta eivät ihan yhtä nättejä ja houkuttelevia. St Thomasissa menimme Charlotte Amalien länsiosan Crownbay marinaan. Satama ei ole valtava, mutta varattu paikka löytyi ja päästiin pitkästä aikaa laituriin. Edellinen satamavisiittimme oli ollut Guadeloupella melkein 2kk sitten. Vesi ja sähkö on laitureilla, mutta paikallinen sähköpistoke ja voltit eivät olleet yhteensopivia veneemme sähköjärjestelmän kanssa. Satamamuodollisuuksien jälkeen suuntasimme tulliin suorittamaan sisäänkirjauksen - tämä oli lauttaterminaalin luona.
Tullissa oli varsin leppoisa vanhempi naisvirkailija, joka auliisti kertoi tarinaa saarista ja historiastakin. Kupongit olivat kunnossa ja saatiin uudet läsytkin mukaan sekä leimat passeihin (vähän hassusti passeissa on nyt 2*sisääntuloleimaa USAan ja 1*BVI:lle, mutta ei yhtään ulostuloleimaa kummastakaan). Ajatuksena on pyörähtää vielä BVI:n puolella ja palata takaisin USA:n puolelle, joten ehkä leimoja vielä saadaan. Plussaa siitä, ettei sisäänkirjauksesta tullut mitään kuluja.
St Thomasilla ja St Johnin saarilla on jännä historia: Euroopan suurvallat tappelivat saarista kunnes Tanska otti saaren haltuunsa 1600-luvulla. Tanska ei ollut tuolloinkaan mikään mahtivaltio, joten muut suurvallat antoivat asian olla ja tanskalaiset pitivät fiksusti satamat avoinna kaikille laivoille. Joku pieni linnoitus löytyy, mutta nekin olivat vain merirosvoilta suojautumista varten. Vaikka välissä Britit ottivatkin hetkeksi komennon saarella, kuului St Thomas Tanskalle aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin USA osti sen saadakseen jalansijaa Karibialta. Hinta, 25 miljoonaa dollaria, maksettiin kullassa. Saarella liehuu yhä Tanskan lippu ja monilla teillä on tanskalaiset nimet, eli vähän kuten St Bartsilla oli ruotsiksi.
USVI:n saarten asukkaat ovat siis Yhdysvaltain kansalaisia, mutta hieman rajoitetuills oikeuksilla - he eivät esim. saa äänestää presidentin vaaleissa. Myös heidän kongressiedustajansa on ilmeisesti ilman äänioikeutta, joten kyseessä on lähinnä seremoniavirka. Jostain syystä saarella on yhä vasemmanpuolinen liikenne, vaikka autoissa ratti oli oikealla.
Crownbayssa on hyvä todella iso ruokakauppa Pueblo, josta saa kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Matka satamaan on lyhyt, joten ostoskärryilläkin voi kuskata ostokset veneelle. Pueblossa oli myös hyvin edulliset limut - ylivertaisesti halvimmat koko reissulla. Kauppa oli paikallisten lisäksi myös muiden veneilijöiden suosiossa. Hauskasti Leader Pricen kasseista tuntuu täälläkin parhaiten tunnistavan purjehtijat.
Iltapäivällä saimme vieraita Niken jenkkivanhempien saapuessa veneelle. Betsy ja John tulivat viettämään kanssamme pitkän viikonlopun USA:n hienoimmille rannoille. Heille viikonloppuloma Karibialla on vähän sama kuin suomalaisille viikonloppureissu Lontooseen. Crownbayssa olimme vain yhden yön, mutta saimme vesitankit täyteen ja vieraatkin kyytiin, joten oli aika siirtyä takaisin lähemmäs luontoa ja kohti St Johnin kansallispuistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti