Neviksellä oltiin tovi poijussa, mutta koko ajan vene keikkui melkoisesti ja puuskat olivat äkäisiä. Paikkaan osui swellin lisäksi jatkuvasti ohi ajavien yhteysalusten aallot. Kun pahin keikutus ja tuuli olivat ohi niin päätettiin siirtyä St Kittsille. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että Nevis ei ihmeinen paikka ollut ja olisikin voitu ajaa surutta saaren ohi. No, tulipahan käytyä.
Yllättävässä myötätuulessa mentiin lyhyt noin 10nm matka St Kittsin puolelle ja valittiin Ballast bayn ankkurilahti. Se sijaitsi noin 5 mailin päässä saaren pääkaupungista Basseterrestä. Täällä oli jo muutama purjevene kuten viereisessä Whitehouse bayssa. Ballast bay vaikutti suojaisemmalta ja ankkuroitumisen jälkeen voitiin todeta swellin olevan olematon, joskin Nevikselle menevien yhteysaluksien aallot osuivat tänne paikoin. Ballast bay ja White house bay ovat saaren suojaisimmat ankkurilahdet, ja kumpaakin ympäröi autiot, karut kukkulat. Tai näin on ollut tähän päivään saakka.
Ballast bayn rannan toisella puolen on suuri suolalampi, joka on nyt puhkaistu auki merelle ja sinne tehdään satamaa, Christophe marinaa - vähän sama kuin Jolly harbour. Tämä paikka on tosin vasta rakenteilla eikä rakennusprojekti vielä juuri näy ankkurilahden puolelle. Rantautumisrutiineihin (jopa ankkurissa) kuuluu internet-yhteyden tsekkaus ja yllättäen avoin netti löytyi - rakenteilla olevan sataman puolesta! Tämä kelpasi ja tabletti sai yhteyden jopa veneen sisältä. Ilmeisesti ideana oli kerätä wlan-yhteyden avulla myös tietoa millaisia veneilijöitä täällä käy.
Lähdettiin vielä ajankuluksi kumiveneellä katsomaan satamaa. Sinne oli ruopattu väylä ja oli ihan lateraaliviitat. Itse satama-allas oli suuri, mutta pääosin kahlaussyvä. Yksi laiturinpätkä oli saatu rantaan ja sen edustalla oli selvästi syvempää ja vieressä ruoppaus jatkui. Laiturin päästä löytyi bajamaja sekä pieni roskis työmiesten varastojen ja putkien lisäksi. Viereisessä Whitehouse bayssa puolestaan oli täydessä vauhdissa jonkun vanhan rantakuppilan korjaus ja laajennus, eli kyseisen lahden luonnonrauha oli mennyttä. Plussana kuitenkin, että rakennelman eteen väsättiin myös laituria, jossa oli hyvältä näyttävä matalampi osio kumiveneitä varten. Myöhemmin saimme kuulla, että paikan preopening-juhlat olivat saman viikon lopulla, ja varsinaiset avajaiset noin kuukauden päästä! Käppäiltiin vielä hieman, mutta kuumassa ja tuulettomassa paahteessa ei kauas jaksanut, joten palattiin veneelle uimaan.
Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä Basseterreen tekemään uloskirjaus ja tuumittiin, että helpompi ottaa täältä bussi kuin ankkuroitua sinne. Heti laiturille saavuttuamme tuli yksi heppu höpisemään. Mies oli uuden sataman hommissa ja kertoi, että sen ensimmäinen vaihe avataan vielä tänä vuonna. Mies myös halusi järjestää autokyydin isomman tien luo ja saman hankkeen palveluksessa ollut nainen heitti meidät autolla heidän toimistoonsa, jonne sitten tilasi taksin. Kuulemma busseja ei täällä mene, kun saaren tässä osassa ei oikeastaan ole vielä mitään, rakennusprojektia vain. Satamahankkeen myyntitoimisto olikin melkein ainoa (valmis) rakennus lähistöllä. Meidät kyydittiin toimistolle ja neuvottiin menemään sisälle odottamaan taksia kun taas kyyditsijät jatkoivat matkaansa. Lyhyellä matkalla Hanna ehti nähdä apinan!
Menimme sisään ja selvästi keskeytimme jotain kun neljä henkilöä istui sohvapenkeillä vastakkain. Kuitenkin yksi mies ponnahti heti pystyyn ja kun kerroimme olevamme veneellä lahdella, hän pyysi liittymään seuraan. Pieni esittely kierros paljasti, että hän veti rakennushanketta ja läsnä oli pari muuta työntekijää sekä Super yacht -lehden toimittaja. Toimittaja oli tekemässä juttua hankkeesta ja tätä haastattelua onnistuimme häiritsemään. Tämä ei kuitenkaan tuntunut ketään haittaavan.
Saimme seuraavan vartin aikana kohtuullisen hyvän käsityksen hankkeesta: nämä jenkkiveijarit olivat ostaneet melkein koko saaren eteläniemen, jonne pykäsivät nyt satamaa kaikkine palveluineen, asuntoja, hotellia sekä 18 reikäistä golfkenttää. Satamaan tulee vain omistuspaikkoja ja ensimmäisessä vaiheessa ainoastaan isoille veneille, mistä syystä ilmeisesti Super yacht -lehden toimittajakin oli paikalla. Sataman mitoitus liikkumisen suhteen on kuulemma laskettu niin, että maailman suurin purjevene, Maltese Falcon (joka ei muuten ole oikeasti suurin, koskaan ollutkaan), mahtuu satamaan.
Iso osa hanketta oli asunnot, joita oli tarjolla moneen makuun. Tai no, paitsi köyhään. Asuntojen täkynä oli myös citizenship by investment -ohjelma, eli täältä asunnon hankkineet voisivat tietyn ajan kuluttua saada St Kitts & Neviksen kansalaisuuden. Halvin vaihtoehto oli vajaan puolen miljoonan osaomistuskämppä, jota saisi käyttää 5 viikkoa vuodessa. Halvin nyt myynnissä oleva venepaikka puolestaan oli 1,5 miljoonaa usd. Eli tulee sitä uudelle passille hintaa, mutta tämä oli ilmeisen merkittävä myyntiargumentti. Myöhemmin on kyllä kuulema tarkoitus laajentaa satamaa vielä lisää niin, että pienemmillekin (alle 85-jalkaisille) huviveneille tulee paikkoja, mutta näitä paikkoja ei vielä ole myynnissä.
Siinä paasatessaan kaveri kertoi kuinka yksi hankkeen partnereista olisi tulossa pian omalla 38 metrin jahdillaan paikalle ja kas - iso Perini Navi saapuikin hetken päästä, mutta jäi ulkopuolelle ankkuriin. Kyseessä oli Andromeda La Dea, maailman 82. pisin purkkari, jonka pituus oli kylläkin 47 metriä. Siitä poikkeuksellinen superjahti, että sillä on kierretty maapallo ja se on Calimeran ikäinen. Taksimme saapui emmekä ehtineet juuri kysellä mitään. Erityisesti olisi kiinnostanut tietää miten hankkeen ympäristövaikutukset on huomioitu, mutta jotenkin tuntui YVAt jääneen väliin. Kuitenkin suolalammilla on merkittävä rooli paikallisessa ekosysteemissä ja ne suojaavat mm. koralleja estäen liiallisten ravinteiden valumisen mereen asti.
Toinen mielenkiinto kohdistui golfkenttään. Alue oli kovin kuiva, joten kenttää pitää kastella jatkuvasti. Mitenköhän tämä oli ajateltu järjestää. Kenttään oli jo nyt hakattu liki 10 miljoonaa, mutta hyvin vähän oli valmista. Toisaalta budjetti kentän pystytykseen oli 25 miljoonaa, joten pelimerkkejä vielä riittää siinäkin. Uhosipa kaveri saavansa tänne pian suuren turnauksen. Samoin kuulemma satamaan liittyen olisi tiedossa regattaa ja muuta kisaa. Saapa nähdä, kestää kuitenkin jopa 30-40 vuotta ennenkuin alue on kokonaan valmis, mutta parin vuoden päästä pitäisi olla jo selkeästi jotain.
Taksikuskimme oli mukava puhelias kaveri. Hän tiesi, että hankkeessa oli nyt lähinnä vain ulkomaalaisia työntekijöitä, mutta toivoi myöhemmin töitä löytyvän myös saaren muulle väestölle. Saimme kyydin aikana pienen esittelyn kaupungista ja mies vielä näytti meille missä tulli oli (risteilijälaiturin luona, porttien vieressä). Hintaa kyydille tuli 28usd, joten säästöä reissulla ei tullut. Tullissa kaikki oli ok ja kirjasimme itsemme maasta.
Tämän jälkeen kiertelimme kylää. Ei tämä ihmeinen paikka ollut, lähinnä ristelyturisteille tehty. Löydettiin pari huonoa kauppaa ja käytiin lounaalla. Sitten kun etsittiin isompaa kauppaa alkoi sataa. Basseterren kaupunki sijaitsee korkeiden vihreiden vuorten juurella, joten täällä sataa usein toisin kuin ankkurilahdellamme, missä kukkulat eivät ole riittävän korkeita pysäyttääkseen pilviä keräämään sadetta. Löydettiin kuitenkin toiselta rantakadulta isompi marketti ja mentiin sinne ostoksille ja sadetta pitämään. Sade jatkui, mutta heikomman sateen aikana mentiin taksiasemalle ja tultiin mittarilla takaisin. Vastoin yleistä käsitystä hinnoista voi hieman neuvotella ja paluukyyti saatiin 5usd alennuksella.
Päästiin takaisin lahdelle, mutta nyt kävelimme hiljaa kamerat valmiina. Saaren erikoisuutena on nimittäin apinat, niitä on tuplasti enemmän kuin ihmisiä. Turistien mielestä tietysti viehättävää, saarelaisten mielestä ei, sillä mokomat käyvät ryöstöretkillä viljelyksillä. Pitkään ei tarvinut odottaa kun puskissa alkoi rytistä ja pari apinaa pyyhälsi pusikosta esiin, tappelivat hieman äänekkäästi jostakin ja menivät sitten kiipeilemään puihin. Odoteltiin hetki josko ne tulisivat vielä paremmin näytille, mutta sitten jatkettiin matkaa. Pian kuultiin taas pusikosta ääniä, mutta tällä kertaa ennemminkin puhetta ja jopa suomea. Hetken päästä viereisellä polulla huomattiin Meriidan porukka - olivat tulleet tänne ankkuriin yhden Basseterressä vietetyn heiluvan yön jälkeen.
Illalla mentiin vielä Meriidalle ja siellä ilta kului kuin siivillä. Seuraavana päivänä lykättiin lähtöä yhdellä päivällä ja myöhemmin päivällä mentiin vielä vaihtamaan kirjoja Meriidalle. Kiva, nyt meillä on taas hetkeksi kevyttä luettavaa. Kerrattiin vielä loppumatkasuunnitelmia ennen paluuta omalle veneelle. Seuraavana aamuna sitten olisi lähtö kohti jetsetin suosimaa St Bartsia. Samalla päättyi yksi vaihe reissusta: viimeiset ECDt tuhlattiin ja loput karibiasta pelataan enää euroilla ja jenkkidollareilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti