Lähdettiin aamuaskareiden jälkeen kohti St Bartsia vähän klo 8 jälkeen. Tuuli oli aika heikko, joten posoteltiin koneella aina St Kittsin kulmalle, missä sitten tuuli haki ensin suuntaa 360 astetta kunnes alkoi yli 10m/s vastatuuli. Tätä kesti vain hetken ja sitten tuulikulma parani ja tuuli olikin aika sopiva noin 7 m/s. Repästiin genua esiin ja meno oli tasaista kun aallokko oli hyvin matalaa. Pitkästä aikaa laitettiin autopilotti hommiin ja musiikki päälle. Välillä oli yksittäisiä kalamerkkejä, joita väisteltiin, muuten oli todella leppoista. St Eustatius ja Saba näkyivät taustalla ja St Barts siinti noin 30 nm päässä edessä kun se jo erotettiin horisontissa.
St Barts (usein kirjoitetaan myös St Barths) tai tarkemmin Saint Barthelemy on Ranskalle kuuluva saari, jonka Kolumbus nimesi veljensä mukaan. Erityisen saaresta tekee se, että se kuului aikoinaan myös Ruotsille ja tästä ajasta muistuttaa monet nimet sekä vaakunassa olevat kolme kruunua. Harvempi tietää, että saari on myös kuulunut tovin Maltallekin. Tästä muistuttaa enää vain vaakunan risti. Ruotsihan ei ollut mikään Karibian mahti vaan saari tuli vaihtokaupassa ranskalaisilta, jotka pystyttivät oman satamansa Göteborgiin. St Bartsin pääkaupungin nimeksi on jäänyt ruotsalaisten ajalta Gustavia, vaikka ranskalaiset ovat isännöineet saarta 1800-luvulta lähtien.
Vauhtimme ei ollut hurja, mutta ehdittiin Gustavian edustalle jo neljän jälkeen. Etsittiin siinä hetki sopivaa paikkaa: veneitä oli paljon, vain syviä tai huonoja paikkoja vapaana, vapaat poijut puolestaan olivat privaattikäyttöön jne. Löydettiin jonkinlainen rako väylän läheltä, mutta ekalla kertaa ankkuri ei purrut, toisella yrityksellä oltiinkin jo naapuriveneen vieressä hieman turhan lähellä. Eipä olisi tarvinut huutaa kuulumisia kun normaali puhekin kuului hyvin. Siirryttiin sitten lahden luoteisosaan, jossa ankkuroiduttiin ehkä osin väylälle, mutta alueella oli muitakin tehnyt samoin.
Oltiin tyytyväisiä paikkaamme ja ajateltiin, että vaihdetaan aamulla parempaan kun porukkaa siirtyy. Illallakin lähti muutamia veneitä, mutta ei jaksettu enää jumpata. Yksi lähellämme ollut vene oli pahasti väylällä ja syykin selvisi: pari kumivenettä tuli auttamaan kun se nosti ankkurin ja siirtyi meidän perään parempaan kohtaan. Ilmeisesti moottori oli rikki ja mies oli päässyt tuohon asti purjeilla. Se mikä hämmästytti ehkä eniten, oli eittämättä ruotsalaisten vanhojen veneiden määrä ympärillä. Ja ylipäänsä veneiden suuri määrä - swelli kuitenkin osuu kohtuullisesti tänne ja yhteysalukset naapurisaarille ja risteilijöille sahaavat väylää tiheään tahtiin aiheuttaen melkoisen keikutuksen, joten ei ole kovin miellyttävä paikka.
Aamulla huomattiin viereisessä poijussa olleen holskiveneen lähteneen, joten siirryttiin nopeasti siihen. Poijussa ei ollut mitään merkintöjä, vain sininen raita. Samanlaisia poijuja oli muutama muukin ja niissä oli kiinni vierailevia matkaveneitä joten oletimme niiden olevan sataman tai muuten vain tarjolla turisteille. Seuraavaksi olimme jo menossa rantaan, mutta alkoikin sataa. Hetki odoteltiin ja sateen päätyttyä lähdettiin jollalla rantaan. Saatiin jolla kiinni kun alkoi jo ripotella ja hetken päästä vettä tuli kunnolla - näkyvyys romahti olemattomaksi ja kadut sekä viemärit tulvivat. Ei tämmöistä sadetta ole sitten joulukuun nähtykään. Odoteltiin yhden katoksen alla ehkä vartti, mutta sitten päästiin taas eteenpäin.
Itse Gustavian pääkylä on satamalahden ympärillä eikä lopulta kovinkaan suuri - helppo kävellä läpi ja ympäri. Louis Vuittonilla, Bvlgarilla ja muilla vastaavilla oli omat myymälät rantaraitilla ja muutenkin tämä kylä ei ollut ihan perusmatkapurjehtijan tai budjettimatkailijan ykköspaikka. St Barts onkin tunnetumpi julkkisten ja maailman jetsetin leikkipaikkana. Ravintoloissa ei oikein saanut palvelua edes odottamalla ja hinnat olivat paikoin moninkertaiset verrattuna aiempiin saariin. Hauskana yksityiskohtana täällä ei E-mersuja ole takseina, mutta Porschen maastureita kylläkin.
Kävimme satamakonttorissa kirjautumassa sisään, taas itsenäisesti tietokoneella täytettiin lomake ja äijä löi leiman päälle. Täällä piti maksaa satamamaksu, 7,52eur/vrk, joka oikeutti paitsi ankkuroimaan (ehkä jopa poijupaikkaan?) lahdelle niin myös suihkuun, vessaan sekä roskiksiin. Roskia vietiinkin useampi säkki. Yhden yön maksu olisi varmaa riittänyt, mutta kun oltiin jo oltu yksi yö eikä oltu kirjautumassa uloskaan niin maksettiin kaksi. No, nyt oli jo palveluakin rahaa vastaan.
Lounaan jälkeen sateesta ei ollut enää tietoakaan vaan aurinko paistoi tuttuun tyyliin. Kävellessä ihmeteltiin kaksikielisiä kadunnimiä - vähän kuin Suomessa, mutta suomen sijaan ranskaksi. Strandgatanit tosin oli kolmena kappaleena ympäri lahtea erottimena vain ilmansuunta, joten mielikuvitusta ei ollut ollut aikoinaan. Paluumatkalla koukattiin yksille rantakuppilaan, joka tarjosi netin. Netti toimi hyvin, mutta muu palvelu ei. Koska nettiasiat oli hoidettu niin lähdettiin pois - jos ei baarissa saa huurteista janoon alle puolen tunnin niin se on aika huono kuppila meidän makuun.
Satamakonttorin vieressä oli asiallinen ruokakauppa, jossa hintataso oli ravintoloihin nähden huomattavasti kohtuullisempi. Toki monet tuotteet olivat selvästi kalliimpia kuin esim Guadeloupella tai Martiniquella, mutta ei mitenkään ryöstömeininki. Täältä ei kuitenkaan löytynyt isoja vesikannuja vaan suurin vesileili oli vain 1,5litran pullo. Niitä sitten poimittiin muutama mukaan sekä muuta tuoretavaraa ja tietenkin tuoreet pihvit, joita oli kohtuullisesti tarjolla. Kumiveneessä oli sateen jäljiltä paljon vettä, mutta lyhyen äyskäröinnin jälkeen päästiin huristelemaan veneelle.
Seuraavana päivänä tsekattiin satamassa nature parkin toimistolta, että voimme mennä vapaasti pariin suojeltuun ankkurilahteen, joissa on jokunen keltainen poijukin talon puolesta. Tämä riemu ei maksa mitään, joten ihan kiva stoppi matkalla St Martinille. Uloskirjaus oli helppo ja nopea toimenpide. Ketään ei kiinnostunut oltiinko maksettu satamamaksuja tms, vaikka kuittikin oli mukana vartavasten. Sitten Nikke lähti nettikuppilaan ja Hanna kipusi Fort Gustavialle ihailemaan maisemia. Tällä kertaa odottelu kuppilassa palkittiin kylmällä juomalla, mutta palvelua ei voinut millään silti kehua.
Hannan palattua kierrettiin vielä kylää ja käytiin läheisellä Shell beachillä, jota ei ole nimetty öljy-yhtiön mukaan vaan rannalla olevien tuhansien ja taas tuhansien simpukoiden. Paluumatkalla pienen arpomisen jälkeen mentiin syömään Le Selectiin, joka letkeän menon ja huokeiden hintojen takia oli houkutellut paikallisia sekä ilmeisesti matkaveneilijöitä terassin täyteen. Paikan kyljessä mainostettiin sen olevan Systembolagin asioimispiste ja toisaalta yksi kyltti tiesi kertoa paikan historiasta - against progress since 1949. Kolmen vanhan, paksun ja hymyilevän miehen bändi viihdytti ruokailijoita pitäen aina välillä ruoka- ja höpöttelytaukoja, tuntuivat olevan kavereita puolen asiakaskunnan kanssa.
Sitten suihkujen kautta kauppaan ja veneelle. Illalla tuli vielä hetken vettä, mutta muuten oli kuivaa, joskin paikoin puuskaista. Taas tuulimylly teki hyvin virtaa, mutta vene keikkui kovasti, joten ei tänne kovin pitkäksi aikaa tekisi mieli jäädä. No, kolme yötä vietettiin kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti