Antigua / Falmouth harbour

Reilun puolen tunnin siirtymällä pääsimme Falmouthin lahdelle. Täällä on tarjolla muutaman sataman lisäksi poijujakin, mutta päätettiin ankkuroitua taas kivan hiekkarannan eteen. Täällä oli matalampaa ja kuokka pudotettiin 3 metriin. Matkaa jollalaitureille on oikeastaan sama kuin edellisessäkin lahdessa, mutta täällä on veneiden määrä on selvästi suurempi. Myös koko on pykälää tai kahta suurempi, joten ihan silmät ristissä ei voi ajella.

Veneet ovat täällä aika prameita ja isoja, räikkösluokan jahdit ovat lähinnä apuveneitä. Purjeveneiden mastoissa on helposti 5 tai 6 saalinkiparia. Veneet ovat myös upeassa kunnossa, kaikki kiiltää. Ammattimiehistö tuntuukin puunaavan aluksia jatkuvasti. Hieman houkutteli mennä Antigua yacht clubin laituriin yöksi Kokomon (yli 58m pitkä, maailman 18. suurin purkkari, 3. pisin slooppi ja merkittävimpänä tietona - leveämpi kuin Calimera!) ja Athoksen (sijalla 13, 62 metriä pitkä, maailman suurin kuunari) viereen, mutta jätettiin väliin. Maailman top 30 suurimpia purjeveneitä oli useita, top 100 veneitä vielä enemmän. On kyllä paljon upeita kapistuksia täällä, ei meinaa pystyä ohjaamaan kunnolla kumivenettäkään kun keskittyminen herpaantuu.

Eräs erityisen mielenkiintoinen vene oli Adela (tilaston 35.). Veneen teettänyt mies oli aluksi hankkinut alkuperäisen Adelan vuodelta 1903, mutta sen tiikkirunkoa ei voinut kunnostaa, joten hänelle tehtiin uusi alkuperäisen replica, mutta nyt materiaalina olikin teräs. Tämä uusi valmistui 1995, mutta design on nyt jo yli sata vuotta vanhaa. Tämän yli 55 metrisen klassisen kauniin aluksen vieressä oli kontrastina 56 metrinen Salute vuodelta 2008 - täysin erilaiset veneet, mutta suht sama ostaja- ja käyttäjäkunta. Huomionarvoista näissä maailman suurimmissa purkkareissa on se, että peräti 17 venettä purkkarien top40-listalla on näitä klassisia, jotka paria poikkeusta lukuunottamatta ovat valmistettu 1980-luvulla tai sen jälkeen. Jos joku ihmettelee tietoja näistä todellisista jahdeista niin meillä on veneellä Boat Exclusive -lehti, jossa top 200 purkkaria on lueteltu. Ilmeisesti kriteerinä on ollut myös yksityinen omistaja, mikä poissulkee monia muita vanhoja purjealuksia.

Merkeistä Perini Navit tuntuvat olevan täällä yleisimpiä isoja purkkareita, mutta "melkein tavisten" kokoluokassa taas näkee runsaasti Oystereita. On täällä toki useampi Swanikin, mutta yllättäen Balticit loistavat poissaolollaan. Ehkäpä St Martinilla tai St Bartsilla sitten näkyy. Täällä tuntui myös olevan muutamilla veneillä erilaisia kunnostus- ja ylläpitotöitä käynnissä. Ilmeisesti lyhytkin tauko charterkäytössä käytetään tehokkasti hyödyksi. Käytännössä nämä kaikki isot ovat vuokrattavissa, mutta ammattimiehistö hoitaa kaiken ja vuokraaja maksaa viikosta "riittävästi". Aika harvakseltaan näille näyttäisi tulevan keikkaa, eli ylläpitokuluja, jotka lienevät luokkaa 5-10 milj. eur/vuosi, tuskin katetaan saati saada hyvää tuottoa.

Muutamia yksityiskohtiakin ihailun lomassa pystyi huomaamaan: näiden isojen purkkareiden runkomateriaalina oli joko teräs tai alumiini. Kaikissa oli useampi keulapurje rullalla sekä kaikissa moderneissa rullapuomi. Luonnollisesti satelliittiyhteydet oli varmistettu 2-4 pöntöllä - ei katkea nettiyhteys valtamerillä. Pikanttina lisänä veneiden yövalaistus, jossa saalingit valaistaan valkoisella ja maston huippu punaisella valolla - lentokoneita varten! Välillä vähän arvelluttaa mennä Calimeran mastoon reiluun 15 metriin, mutta mahtaa se hieman jännittää näidenkin mastoihin hilattavia.

Oli täällä jokunen ihan asiallinen moottorivenekin. Nämä näyttivät varsin merikelpoisilta ja ylittävät valtameriä helposti, mutta hirveällä polttoainekulutuksella. Täällä oli myös taannoin Steve Jobsille tehty moottorivene, mutta nyt ei enää näkynyt ja tiedä sitten mikä veneen kohtalo ylipäänsä oli kun omistaja ei ehtinyt vastaanottaa koko alusta. Moottoriveneet ovat täällä vähemmistössä sillä ilmeisesti niiden pyörittely on liian kallista ja toisaalta vekslaus sesongin mukaan välimeren ja karibian välillä liian vaikeaa/kallista.

Seuraavaksi mentiin rantaan viemään pyykkiä, mutta jo laiturilla eräs nainen tuli kysymään tarvimmeko pyykkäyspalvelua ja annettuaan hyvän tarjouksen annoimme säkit hänelle. Palautus olisi seuraavana aamuna, jolloin hän ottaa meihin VHF:llä yhteyttä. Saimme myös lisää bensaa huoltoasemalta perämoottoria varten. Toisella laiturilla nähtiin jännä tilanne: joku kalastaja oli saanut barracudan ja peratessa heitti jämät veteen. Pian jämien kimpussa matalassa vedessä oli useita yli metrin pituisia kaloja välittämättä ihmisistä. Tilanne oli hassu ja moni tuli ihmettelemään näkyä. Samalla kyllä puistatti ajatellakin että noiden kanssa sitä polskitaan samassa vedessä...

Antigua yacht clubilla oli useampi pienempi kölivene match racea tai jotain muuta varten. Yleensä pieniä köliveneitä säilytetään vedessä tai trailerilla, mutta ei täällä. Antigualainen pursiseura nimittäin nostaa kalikat yhden pisteen nostolla ylös vedestä ja roikottavat niitä siinä sitten ihmisten ihmeteltävänä ennen seuraavaa käyttöä. Aika hauska, mutta myös tehokas keino pitää veneen pohja puhtaana. Laiturirakenteet kyllä kestävät, nähtiin polttoainerekankin ajavan huoletta laiturilla.

Seuraavana aamuna saimme pyykit takaisin ja nautittiin brittiläinen aamupala satamakuppilassa. Olemme tykästyneet nopeasti Antiguaan. Täällä on siistiä, palveluita, turvallista, elämää ja upeita veneitä. Miinuksena voi pitää pilvettymyydestä johtuvaa jatkuvaa kuumuutta ja kuivuutta sekä pykälää korkeampaa hintatasoa. Monet ovat kehuneet saaren vähemmän koluttua koillisreunaa, joten tarkoituksena on kiertää vielä hieman lisää Antiguan rantoja.

Antigua / English harbour

Deshaiesin lahdelle viihdyttiin lopulta yli viikko. Akut pysyivät kohtuullisessa varauksessa koko ajan. Hanna teki pari patikkaretkeä, Nikke rämppäsi veneellä. Viimeisenä iltana alkoi olla enemmän tuulta ja hieman swelliäkin tuli lahdelle ja vene heilui hieman. Plussaa se, että tuulimylly tuotti yöllä kohtuullisen hyvin virtaa. Lahden pohjoispuoli on swellin suhteen huomattavasti eteläpuolta parempi. Muutama pikkuinen poiju on rannassa, niiden päässä on hummerimertoja eikä niistä tarvitse välittää.

Täällä Karibialla tuntuu joka kylästä löytyvän kasvitieteellinen puutarha, mutta koska luonnosta villinä on löytynyt tarpeeksi ihmeteltävää, emme ole katsoneet tarpeelliseksi vierailla niissä. Deshaiesissa tähän tuli muutos kun puutarha oli sopivan matkan päässä Hannan päivälenkkiä varten. Puutarha tarjosikin paljon ihmeteltävää ja erikoisia kasveja. Kasvien lisäksi näytillä oli lintuja ja liskoja runsain määrin, sekä villinä että kesynä. Erityisesti mieleen jäi walk in -tyyppinen papukaijatarha, missä pääsi ruokkimaan erittäin tuttavallisia lintuja kädestä. Miinuksena innokkaat linnut myös kakkivat ruokkijoiden päälle ja eräältäkin pikkutytöltä pääsi lohduton ja loputon parku kun hänen kiharapehkonsa sai ylimääräisen kuorrutteen.

Heräsimme aamulla ennen klo 7 ja jo klo 7.30 oli ankkuri ylhäällä ja Calimera liikkeellä. Aivan Guadeloupen kulmassa oli kovia puuskia, 12-15m/s, mutta vain hieman edempänä tuuli olikin se ennusteiden mukainen noin 10 m/s aika suoraan idästä. Myös aallokko oli samasta suunnasta ja maltillista, mutta muutama kunnon pärske tuli sitloodaan asti. Ei tämä silti ollut mitään verrattuna St Vincent - St Lucian väliin ja tämä olikin ihan hauskaa urheilua.

Aikainen lähtö tarkoitti aikaista saapumista ja saavuimmekin jo kolmen pintaan English harbourin poukamaan ja pudotettiin kuokka Freeman's bayhin. Nikke lähti sisäänkirjaustöihin, Hanna järjesteli venettä. Sisäänkirjaus onnistui Nelson's dockyardilla sijaitsevassa mökissä, jossa oli edustettuina tulli, maahantuloviranomaiset sekä satamaviranomaiset. Ensimmäisenä sisällä osui silmään lappu, jossa kerrottiin 17. maaliskuuta (eli edellisenä päivänä) otetun käyttöön uusi lähtömaksu, jolloin lähtiessä pitää maksaa 30usd/hlö. Kiva.

Tämä oli muuten kolmas kerta kun yritettiin hoitaa sisäänkirjaus netissä etukäteen ja hurraa - nyt onnistui! Aiemminhan Grenadan St Georges ei löytynyt järjestelmästä ja Roseaun viranomaiset eivät käyttäneet järjestelmää, vaikka he olivatkin siinä. Koko prosessi menikin nyt muutamassa minuutissa läpi ja 45ecd köyhempänä oltiinkin pian veneellä kuplajuomilla nauttimassa auringonlaskusta. Joskus näinkin, siis nopeuden suhteen. Kaikki myös muistivat ystävällisesti toivottaa tervetulleeksi maahan ja saarelle.

Seuraavana päivänä tutustuttiin ympäristöön paremmin. Koko alue on historiallisesti arvokasta ja Brittien laivastohan vietti täällä aikoinaan paljonkin aikaa. Brittien vanha läsnäolo näkyy yhä varsin hyvin, vaikka nykyisinkin saarella on paljon brittejä. Koko lähitienoo on jonkinlaista luonnonpuistoa, mistä hyvästä piti maksaa ankkurissakin pientä maksua. Satamastakin olisi saanut paikan hintaan 1usd/jalka, eli meiltä 35usd ilman sähköä ja vettä, naapurilahdelta olisivat huutaneet yli 50usd/yö. Päätettiin jatkaa ankkurissa ja vaihtaa seuraavana päivänä lahtea, mutta ankkuriin sinnekin.

Iltapäivällä käytiin vielä vilkaisemassa ankkuripaikkaa vastapäätä ollutta vanhaa linnoitusta, Fort Berkeleytä, joka tarjosi hienot maisemat sekä merelle että ankkurilahden suuntaan. Päivä oli kuuma, joten veneelle palattua otimme jollan alle ja posottelimme edessä olleen biitsin eteen ja pudotimme jollan ankkurin. Tuo pikkuankkuri on täällä äärimmäisen kätevä. Nyt uimme rannassa pitkään ja kumivene pysyi paikoillaan eikä tarvinut hiekalle vetää. Näin pääsee myös monilla muilla saarilla helposti omalle yksityiselle rannalle. Oli oikein mukavaa ja virkistävää.

Illalla mentiin aiemmin päivällä valittuun ravintolaan jollalla ja heti alkuun tarjoilija keräsi pisteet toteamalla "oh, you are so pretty", kun oltiin laitettu vähän siistimpää päälle (=uimahousujen sijaan oikeat shortsit ja läpsyjen sijaan korolliset sandaalit...) Täytyy sanoa, että ravintolavalintamme, italialainen "Paparazzi", oli muutenkin erinomainen: alkupalat varsin hyviä, pääruoat (hummeripasta/päärynä-ricotta ravioli) todella hyviä ja jälkiruokaakaan ei jäänyt yli. Voi suositella, palvelu pelasi nopeasti ja varsin hövelisti, jollallakin pääsi suoraan pöydän viereen. Pimeässä ajelimme takaisin veneelle, jossa ihmettelimme vielä tovin tähtiä ja Montserratin valoja.

Yö oli todella kuuma ja nukuttiinkin osa yöstä kannella. Aamulla vietiin roskat jätekeräykseen rannalle ja samalla sähköposteja tarkistaessa kävi ilmi, että Niken siskon pari brittikaveria oli veneellään Antigualla. Veneelle palatessa tunnistettiin heidän vene nopeasti - sehän oli ankkurissa meidän vieressä alle 100m päässä! Maailma oli taas kovin pieni ja käytiin sitä ihmettelemässä heille. Poikkeuksellisesti suomalaisia ei olla nähty sitten Iles des Saintesin, mutta eiköhän tämäkin korjaannu vielä. Sitten nostettiinkin ankkuri ja lähdettiin parin mailin päähän Falmouth harbouriin katsomaan upeita aluksia tarkemmin.