Reilun puolen tunnin siirtymällä pääsimme Falmouthin lahdelle. Täällä on tarjolla muutaman sataman lisäksi poijujakin, mutta päätettiin ankkuroitua taas kivan hiekkarannan eteen. Täällä oli matalampaa ja kuokka pudotettiin 3 metriin. Matkaa jollalaitureille on oikeastaan sama kuin edellisessäkin lahdessa, mutta täällä on veneiden määrä on selvästi suurempi. Myös koko on pykälää tai kahta suurempi, joten ihan silmät ristissä ei voi ajella.
Veneet ovat täällä aika prameita ja isoja, räikkösluokan jahdit ovat lähinnä apuveneitä. Purjeveneiden mastoissa on helposti 5 tai 6 saalinkiparia. Veneet ovat myös upeassa kunnossa, kaikki kiiltää. Ammattimiehistö tuntuukin puunaavan aluksia jatkuvasti. Hieman houkutteli mennä Antigua yacht clubin laituriin yöksi Kokomon (yli 58m pitkä, maailman 18. suurin purkkari, 3. pisin slooppi ja merkittävimpänä tietona - leveämpi kuin Calimera!) ja Athoksen (sijalla 13, 62 metriä pitkä, maailman suurin kuunari) viereen, mutta jätettiin väliin. Maailman top 30 suurimpia purjeveneitä oli useita, top 100 veneitä vielä enemmän. On kyllä paljon upeita kapistuksia täällä, ei meinaa pystyä ohjaamaan kunnolla kumivenettäkään kun keskittyminen herpaantuu.
Eräs erityisen mielenkiintoinen vene oli Adela (tilaston 35.). Veneen teettänyt mies oli aluksi hankkinut alkuperäisen Adelan vuodelta 1903, mutta sen tiikkirunkoa ei voinut kunnostaa, joten hänelle tehtiin uusi alkuperäisen replica, mutta nyt materiaalina olikin teräs. Tämä uusi valmistui 1995, mutta design on nyt jo yli sata vuotta vanhaa. Tämän yli 55 metrisen klassisen kauniin aluksen vieressä oli kontrastina 56 metrinen Salute vuodelta 2008 - täysin erilaiset veneet, mutta suht sama ostaja- ja käyttäjäkunta. Huomionarvoista näissä maailman suurimmissa purkkareissa on se, että peräti 17 venettä purkkarien top40-listalla on näitä klassisia, jotka paria poikkeusta lukuunottamatta ovat valmistettu 1980-luvulla tai sen jälkeen. Jos joku ihmettelee tietoja näistä todellisista jahdeista niin meillä on veneellä Boat Exclusive -lehti, jossa top 200 purkkaria on lueteltu. Ilmeisesti kriteerinä on ollut myös yksityinen omistaja, mikä poissulkee monia muita vanhoja purjealuksia.
Merkeistä Perini Navit tuntuvat olevan täällä yleisimpiä isoja purkkareita, mutta "melkein tavisten" kokoluokassa taas näkee runsaasti Oystereita. On täällä toki useampi Swanikin, mutta yllättäen Balticit loistavat poissaolollaan. Ehkäpä St Martinilla tai St Bartsilla sitten näkyy. Täällä tuntui myös olevan muutamilla veneillä erilaisia kunnostus- ja ylläpitotöitä käynnissä. Ilmeisesti lyhytkin tauko charterkäytössä käytetään tehokkasti hyödyksi. Käytännössä nämä kaikki isot ovat vuokrattavissa, mutta ammattimiehistö hoitaa kaiken ja vuokraaja maksaa viikosta "riittävästi". Aika harvakseltaan näille näyttäisi tulevan keikkaa, eli ylläpitokuluja, jotka lienevät luokkaa 5-10 milj. eur/vuosi, tuskin katetaan saati saada hyvää tuottoa.
Muutamia yksityiskohtiakin ihailun lomassa pystyi huomaamaan: näiden isojen purkkareiden runkomateriaalina oli joko teräs tai alumiini. Kaikissa oli useampi keulapurje rullalla sekä kaikissa moderneissa rullapuomi. Luonnollisesti satelliittiyhteydet oli varmistettu 2-4 pöntöllä - ei katkea nettiyhteys valtamerillä. Pikanttina lisänä veneiden yövalaistus, jossa saalingit valaistaan valkoisella ja maston huippu punaisella valolla - lentokoneita varten! Välillä vähän arvelluttaa mennä Calimeran mastoon reiluun 15 metriin, mutta mahtaa se hieman jännittää näidenkin mastoihin hilattavia.
Oli täällä jokunen ihan asiallinen moottorivenekin. Nämä näyttivät varsin merikelpoisilta ja ylittävät valtameriä helposti, mutta hirveällä polttoainekulutuksella. Täällä oli myös taannoin Steve Jobsille tehty moottorivene, mutta nyt ei enää näkynyt ja tiedä sitten mikä veneen kohtalo ylipäänsä oli kun omistaja ei ehtinyt vastaanottaa koko alusta. Moottoriveneet ovat täällä vähemmistössä sillä ilmeisesti niiden pyörittely on liian kallista ja toisaalta vekslaus sesongin mukaan välimeren ja karibian välillä liian vaikeaa/kallista.
Seuraavaksi mentiin rantaan viemään pyykkiä, mutta jo laiturilla eräs nainen tuli kysymään tarvimmeko pyykkäyspalvelua ja annettuaan hyvän tarjouksen annoimme säkit hänelle. Palautus olisi seuraavana aamuna, jolloin hän ottaa meihin VHF:llä yhteyttä. Saimme myös lisää bensaa huoltoasemalta perämoottoria varten. Toisella laiturilla nähtiin jännä tilanne: joku kalastaja oli saanut barracudan ja peratessa heitti jämät veteen. Pian jämien kimpussa matalassa vedessä oli useita yli metrin pituisia kaloja välittämättä ihmisistä. Tilanne oli hassu ja moni tuli ihmettelemään näkyä. Samalla kyllä puistatti ajatellakin että noiden kanssa sitä polskitaan samassa vedessä...
Antigua yacht clubilla oli useampi pienempi kölivene match racea tai jotain muuta varten. Yleensä pieniä köliveneitä säilytetään vedessä tai trailerilla, mutta ei täällä. Antigualainen pursiseura nimittäin nostaa kalikat yhden pisteen nostolla ylös vedestä ja roikottavat niitä siinä sitten ihmisten ihmeteltävänä ennen seuraavaa käyttöä. Aika hauska, mutta myös tehokas keino pitää veneen pohja puhtaana. Laiturirakenteet kyllä kestävät, nähtiin polttoainerekankin ajavan huoletta laiturilla.
Seuraavana aamuna saimme pyykit takaisin ja nautittiin brittiläinen aamupala satamakuppilassa. Olemme tykästyneet nopeasti Antiguaan. Täällä on siistiä, palveluita, turvallista, elämää ja upeita veneitä. Miinuksena voi pitää pilvettymyydestä johtuvaa jatkuvaa kuumuutta ja kuivuutta sekä pykälää korkeampaa hintatasoa. Monet ovat kehuneet saaren vähemmän koluttua koillisreunaa, joten tarkoituksena on kiertää vielä hieman lisää Antiguan rantoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti