Great bird islandilla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta purjeveneiden joukkopako ankkuripaikalta, voimistuva tuuli sekä taivaanrannasta kohti vyöryvä tumma pilvirintama johti siihen, että myös me päätimme lähteä pois. Ajoitus oli hyvä - muutoin kuiva Antigua näytti nyt saavan rankkaakin sadetta. Me onnistuimme väistämään sateen muutamaa pisaraa lukuunottamatta, mutta saimme hyödynnettyä pilvirintaman etureunassa puhaltavan hyvän tuulen, joka vei Calimeraa eteenpäin paikoin yli 8 solmun vauhtia. Tämä siis yhä sillä vanhalla rupuisella Madeiralla korjatulla pikkugenualla, jossa huomattiin taas pari uutta reikää. Toivottavasti se jaksaa vielä reilun kuukauden, jonka jälkeen se pääsee eläkkeelle ja siirrymme käyttämään taas parempaa genuaamme.
Deep bay sijaitsee Antiguan pääkaupungin, St Johnin, lounaispuolella. Nimestään huolimatta lahti ei ole kovinkaan syvä ja ankkuri laskettiinkin vain 3 metriin. Lahden erikoisuus on hylky, Andes, joka upposi lahteen yli sata vuotta sitten. Laivalla oli huomattu savua nousevan ruumasta kesken matkan ja St Johnista haettiin apua, mutta satama eväsi riskilastissa olleen aluksen pääsyn, joten se tuli tänne läheiselle lahdelle. Täällä sitten kurkattiin ruumaan paremmin, jolloin tuli sai ilmaa ja levisi hetkessä upottaen laivan. Hylky on merkitty karttoihin ja joku piippu vieläkin sojottaa hieman vedenpinnan yläpuolella. Hylky houkuttelee snorklaamaan ja tämä oli seuraavan aamun ohjelmassa meilläkin.
Pikaisen lounaan jälkeen lähdimme rannalle. Koko lahdenpoukaman pää on hiekkarantaa, yli 500m yhteensä, mutta laituria ei ole. Rannan lähellä oli hotelli, mutta se vaikutti miltei hylätyltä kunnes etäämpää löytynyt respa osoitti paikan olevan toiminnassa. Mitään ihmeellisempää ei ollut, rannan kojutkin olivat kiinni tai lahonneet. Päätimme marssia viereisen kukkulan päälle, jossa oli vanhan brittilinnoituksen, Fort Barringtonin, rauniot. Matka oli lyhyt, mutta osin jyrkkä, joten ylös pääsemiseksi joutui pari kertaa ottamaan nelivedon avuksi. Ylhäältä oli upeat maisemat sekä St Johnin että Deep Bayn suuntaan, joten pieni kiipeily kannatti. Harmillisesti järkkäri ei taaskaan ollut mukana, pokkari sentään.
Ranta oli todella rauhallinen ja hiljainen, väkeä oli peräti 4 henkeä, eli aika rauhassa sai paistatella. Hiekka oli todella hienoa ja ranta oli poikkeuksellisen loiva - äärimmäisen miellyttävä myös kävelyyn. Teki oikein mieli käydä hakemassa purkillinen hiekkaa mukaan matkamuistoksi! Veneitä lahdella oli ankkurissa noin 15, joten tungosta ei ollut. Illalla St Johnissa olleet risteilijät poistuivat viereistä syvää väylää valaisten taivaanrantaa ja tuuttaillen mennessään.
Seuraavana aamuna olikin sitten vuorossa odotettu hylkysnorklaus. Olimme nähneet joidenkin ajaneen paikalle kumiveneellä ja sitoneen sen kiinni pinnalle näkyvään maston/piipun osaan, mutta tämä ei tuntunut houkuttelevalta saati luotettavalta ratkaisulta. Laitoimme siis räpylät jalkaan lisävauhdin saamiseksi ja lähdimme uimaan kohti hylkyä. Hylyn lähetessä vesi syveni eikä pohjaa enää näkynyt, joten kun hylky sitten alkoi erottua tummana möhkäleenä edessämme, oli tunnelma aavemainen. Hylyllä on välillä paljonkin snorklaajia, mutta onneksemme paikalla oli lisäksemme vain yksi muu snorklaaja, joten saimme rauhassa tutkia sitä.
Vaikka hylky on luonnollisesti rapistunut ajan mukana, on laivan muodot ja monet pienemmät osat vielä hyvin tunnistettavissa. Hylky muodostaa oman keinotekoisen koralliriuttansa ja hämmentävää kyllä, moni koralli näytti olevan paremmassa kunnossa kuin monet luonnon omien riuttojen korallit. Myös monet kalat viihtyivät hylyssä ja sen tuntumassa, etenkin pieniä seepraraitaisia kaloja uiskenteli rohkeasti snorklaajien ympärillä. Valitettavasti sää oli pilvinen, joten kamera (joka tällä kertaa jopa suostui toimimaan) ei saanut ikuistettua hylystä kovinkaan valovoimaisia kuvia. Pari kertaa aurinko kuitenkin pilkahti ja tällöin koko hylky koralleineen ja kaloineen välkehti väreissä. Todella hieno kokemus, harvoin sitä snorklaten pääsee tällaisiin kohteisiin!
Palattuamme snorklalun jäljeen veneelle, nostimme ankkurin ja suuntasimme kohti Jolly harbouria. Matka oli lyhyt, vain 5 mailia, mutta välissä olleessa lahdessa oli ankkurissa muutama tavallinen purjevene sekä Kokomo, tuo 58 metrin ilmestys avaruuteen ulottuvalla mastollaan. Kontrasti viereisiin 40- ja 50- jalkaisiin purkkareihin oli melkoinen. Me ajoimme ohi ja Jolly harbourin lahdella ankkuri laskettiin samaan hyväksihavaittuun paikkaan kuin edelliselläkin kerralla. Suuntasimme saman tien kumiveneellä satamaan hoitamaan asioita tarkistaen samalla seuraavan päivän sään sekä kirjauduimme maasta ulos - toimenpide ei maksanut mitään, ilmeisesti uusi lähtömaksu koskee vain English harbouria.
Tällä kertaa satama tuntui vilisevän tuttuja. Ensin törmäsimme sveitsiläisiin, jotka olivat juuri palanneet Barbudalta ja metsästivät nyt säilytyspaikkaa veneelleen hurrikaanikaudeksi. He kehuivat Barbudaa todelliseksi paratiisiksi, mutta Barbudalla ei ole virallista konttoria kirjautumismuodollisuuksia varten. Ilmeisesti maasta voi kuitenkin kirjautua ulos, jos luvan pyytää etukäteen Antigualta. Sveitsiläisten taktiikkana oli palata takaisin Antigualle, joten heidän ei tarvinnut hoitaa muodollisuuksia Barbudalla lainkaan kun matkustivat maan sisäisesti. Meitä ei edestakassuhaus kiinnosta, joten seuraava kohde on Nevis. Kävimme lopuksi vielä kaupassa ja siellä tapasimme pitkästä aikaa suomalaisia, kun Meriidan väki oli myöskin ostoksilla. Ilta menikin sitten rattoisasti Idan ja Matin tultua vierailulle Calimeralle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti