Mayreau

Lähdimme Tobago caysin heiluvasta poijupaikasta seuraavana aamuna - kova tuuli ja terävä aallokko riutan sisällä tekivät olosta epämukavan ja vedestä samean. Pari suojaisampaakin kohtaa löytyi, mutta ne olivat jo tupaten täynnä. Niinpä suuntasimme kohti Mayreaun saarta ja sen Salt whistle baytä. Konetta käynnistäessä Volvo hörähti nyt iloisesti käyntiin pelkän starttiakun voimalla! Todella outoa, tätä nyt seurataan hetki ja katsotaan onko uudelle starttiakulle oikeasti käyttöä. Tämä kun olisi tiedetty 2 yötä aiemmin...

Matkaa tehtiin muutama maili ja sitten oltiinkin jo lahdella. Otimme aluksi melko ulkona olleen poijun, mutta siihen osui ikävästi swelli. Yksi boatboy tuli sitten suosittelemaan poijua, joka oli lähellä rantaa. Vaihdettiin siihen ja paikka oli todellakin miellyttävämpi. Tämä boatboy ei halunnut maksua palvelusta koska edusti poijujen haltijaa. Niinpä hän tuli keräämään poijumaksun myöhemmin. Kuulemma normaalihinta on 60ecd (näin lukee kuitissakin), mutta saimme alennusta ja maksoimme vain 50ecd.

Hiukan taukoa saanut suomalaisten bongaus sai nyt jatkoa kun yksi viereinen jenkkilipun alla purjehtinut vuokravene liputti suomalaista miehistöä. Muutama tervehdys vaihdettiin ennen heidän lähtöään. Tässä vaiheessa lahdella kävi vilske: veneitä tuli ja meni, osa käytti poijuja, toiset ankkuria. Tänne kannattaakin saapua aamulla, jos haluaa hyvän paikan - ankkuriin tai poijuun. Parhaat paikat vietiin heti ja suomalaisten poijuun tuli heti uusi ranskalaisvene.

Uudella miehistöllä ei oikein riittänyt voimat vinssillä

Salt whistle bayn kutsuva ranta

Tällä veneellä alkoikin sitten melkoinen näytös. Ensin mastoon nostettiin mies, joka irroitti genuan rullalaitteen staageineen kaikkineen maston huipusta. Sitten rullaa laskettiin hiukan ja mies tuli alas. Seuraavaksi oli vuorossa rullan irroitus kannesta ja sitten se oli periaatteessa vapaa, mitä nyt yksi nostin piti yläpäätä ylhäällä. Jostain syystä tyypit halusivat saada rullan kumiveneeseen ja niin sitä sitten laskettiin keulan eteen tulleeseen kumiveneeseen, jossa kaksi miestä siirsi sitä niin, että painopiste on keskellä venettä.

Tämä operaatio näytti todella oudolta ja sitten kävi hassusti: molemmat kumiveneen miehet istuivat veneen samalla reunalla ja kumivene kellahti. Miehet kaatuivat veteen rullan mukana, mutta kumivene vielä hämmästyttävästi oikeni. Vahinko vain, että kumiveneen moottori oli päällä ja kaatuessa toinen miehistä oli ilmeisesti vahingossa laittanut kaasun pohjaan. Kumivene sinkosikin kovaa vauhtia suoraan meitä kohti, kunnes n. 15m päässä alkoi pyöriä ympyrää. Touhussa auttanut boatboy kävi hakemassa kumiveneen talteen.

Rulla saatiin nostettua kahdelle kumiveneelle ja se vietiin rantaan, ainakin aluksi kuivumaan. Samaan aikaan toinen veteen pudonneista miehistä (ilmeisesti veneessä oli pariskunta pienine lapsineen sekä toisen vanhemmat), se vanhempi, ui veneen perään, jossa toinen naisista oli laskemassa uimaportaita. Jotain outoa tapahtui, sillä nainen putosi vaatteet päällä veteen. Liekö vene heilahtanut samalla kun naisella oli huono tasapaino. Tässä tämä episodi. Lohduttavaa, että muillekin sattuu ja tapahtuu, mutta sääliksi tuo porukka kävi. 

Toisaalta myöhemmin yksi boatboy onnistui myös putoamaan veteen ja melkein upottamaan jollansa auttaessaan saapunutta venettä poijuun, mutta kundi vain nauroi asialle ja hoiti poijukiinnityksen loppuun litimärkänä puoliksi uppeluksissa olevasta pikkupaatistaan käsin. Lisäksi iltapäivällä saapunut italialaisvene järjesti myös uimanäytöksen. Mies keulassa sai puosunhaalla poijun kiinni, mutta kuski ei saanut venettä pysymään paikallaan sen aikaa, että köysi olisi saatu kiinni, joten ensin lensi veteen puosunhaka, sitten jotain muuta ja kolmanneksi perään hyppäsi keulasta mies, joka oli nämä pudottanut. Muutaman tunnin sisällä pienessä suojaisassa lahdessa siis 5 hlöä päätyi tahtomattaan veteen...

Operaation alku

Rulla on irti

Kumivene kieppumassa ja taustalla rulla ja 2 miestä vedessä

Myöhemmin kävimme kiertämässä rantaa ja uimassa. Salt whistle bay on tähän mennessä paras uimaranta täällä: samettinen hiekka, kristallin kirkkaat vedet, leppoisat aallot eikä liikaa muita uimareita. Ainoan laituri päässä oli pari mammaa myymässä lähinnä rättejä. Päivän mittaan veneitä oli tullut lahteen enemmän ja enemmän, kävikin melkoinen näytös ja kuhina kun ne yrittivät löytää itselleen tilaa. Onneksi meidän välittömään läheisyyteen ei tullut ketään ankkuriin, mutta välillä veneiden välissä ei ollut kuin 5 metriä väliä! Ennen iltaa monet korjasivat ankkureitaan ja yhdellä ranskalaisella (joka oli tietenkin kaikkien edessä) oli suuria vaikeuksia saada ankkuri pitämään, mutta lopulta kai saivat monen yrityksen jälkeen. 

Linturivi

Hyvä istumapaikka, Calimera kattien välissä

Calimera keskellä

Salt whistle bayn pohjoisrantaa

Viereisellä rannalla tuulee

Tobago Cays

Hyvät uimamahdollisuudet ja samettinen hiekkaranta

Illalla kaivoimme pitkästä aikaa grillin esiin ja siirryimme rantaan. Rannassa on lahden koillisrannassa on ravintola, joka oli nyt ollut jo jonkin aikaa kiinni (paikallisten mukaan syy kiinnioloon oli "power issues" ja tarkoitus oli avata vielä). Ravintolan pöytäryhmät katoksineen olivat tallella ja niinpä otimme sellaisen käyttöön. Grilli oli rannassa palmun juurella, oma vene taustalla, kylmäboksissa olutta ja viiniä, grillissä lihaa, kanaa ja vihannesvartaita ja me olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Todella mukavaa. Lopuksi siirsin loppuhiilloksella olleen grillin kivipöydällemme, jossa lämmitimme jälkiruoaksi vaahtokarkkeja. Tammikuu(kin) osoittautui erinomaiseksi grillauskuukaudeksi.

Weber lämpiää

Sapuska kypsyy, Calimera taas taustalla

Seuraavana päivänä päätimme lähteä etsimään internettiä ja saaren kylässä kuulemma olisi. Siispä sinne. Matka oli mäkinen, mutta helppo: on vain yksi tie. Ylempää avautui hienot maisemat ja olipa kirkon takapihalta suora näkymä Tobago caysille. Löysimme nopeasti kuppilan (island paradise), joka tarjosi wifi-yhteyden ja niinpä lounaspaikka oli valittu. Yhteys oli yllättävän hyvä ja nopea - täällä kun nettiyhteydet tuntuu yleensä pätkivän ja nopeus vastaa lähinnä 90-luvun tasoa. Päivitimme blogin, tsekkasimme sähköpostit ja katsoimme sääennusteet, jotka lupailivat loppuviikosta kevenevää keliä. Hyvä. Kävelimme vielä alas Saline bayhin, jossa oli useita veneitä. Laiturin luona oli täälläkin muutama krääsä- ja vaatekauppias.

Akut sikinsokin

Hautausmaa

Erilainen kyltti

kirkko

Paikallismaisemaa, huomaa laiduntava päkä

Paikallismaisemaa

Kylän raittia

Päkä laiduntaa kivoissa maisemissa

Salines bay

Taloja kylällä

Tobago Cays

Vedenkeräystankki

Pienempiä purkkareita

Mayreaulla asuu vain noin 200 asukasta ja on vain yksi kylä, joten kylälle ei ole edes omaa nimeä - vain Mayreau. Kylä on pieni, löytyy pieni kauppa ja pari vielä pienempää putiikkia, pari kirkkoa, yksi hotelli ja muutama ravintola. Saline bay vaikutti suht suojaiselta lahdelta, joten päätimme siirtyä sinne seuraavana päivänä. Illalla päätimme tukea paikallistaloutta ja käydä ulkona syömässä. Valintamme oli Saltwhistle bayn rannalla "Last bar before the jungle", joka ei ollut ruoan suhteen kummoinen, mutta ylihintainen silti. Itse tehtiin paljon parempaa edellisenä iltana.

Taustalla Canouan

Salt whistle bay

Last bar before the jungle

Iso katti aivan Calimeran perässä

Seuraavana aamuna oli vuorossa siirtyminen Salines bayhin. Matkaa oli tällä kertaa jopa alle 2 mailia! Hyvää vastapainoa loppuvuoden pidemmille purjehduksille. Taas Volvo käynnistyi normaalisti, joten ehkäpä starttiakku onkin ihan ok. Ainoa järkevä selitys ongelmalle olisi ehkä se, että asensin Mustiquella perähyttiin uuden tuulettimen ja siinä otin hetkeksi akkujen virtajohdon irti, jolloin olisi voinut tulla jokin purkautuminen. No, nyt akku pelaa ja johdot ovat ok. Harmi vain että käynnistymisongelmat sattuivat juuri silloin kun oli tilanne päällä...

Lahdella oli enää murto-osa edellisenä päivänä nähdyistä veneistä, joten oli varaa valita. Otimme rantaa lähimpänä olleen poijun. 10min sisään viereemme ankkuroitui pari ranskalaista venettä, mutta he blokkaavat tyhmästi parikin poijua, joten paikalliset saattavat häätää heidät vielä muualle. Näin kävi Salt Whistle bayssä, jossa poijupaikkaa häirinneet ankkurissa olevat veneet saivat siirtyä kun joku halusi poijuun. Hienoa tässä ankkuripaikassa on se, että saamme lisäantennillamme nettiyhteyden veneeseen - blogi päivittyy taas hyvin ja kuvien kanssa!

Mayreau on ihan mukava paikka, mutta palvelut veneilijän näkökulmasta on heikohkot: vettä ei saa, suihkuista ei tietoakaan, roskikset puuttuu jne. Jätehuolto kaikenkaikkiaan puuttuu saarelta ja niinpä siellä täällä onkin roskaa. Hautausmaan vierelle oli kipattu muutama akku, joista osa oli hajonnut palasiksi. Ongelmajätettähän tuo, mutta täällä ei kai niin välitetä. Vesiongelma on ratkaistu sillä, että miltei jokaisella talolla on sadevesi johdatettu isoon mustaan säiliöön, jonka pohjalla on sitten hana. Oletettavasti välissä on jonkinlainen suodatus. Ei ehkä esteettisesti tyylikästä, mutta ilmeisesti ihan toimiva ratkaisu – samalla saa lämmityksen vedelle.