perjantai 13. syyskuuta 2013

¡Adios España!

Muroksesta suuntasimme kohti San Vicenteä, sillä se sijaitsee mukavasti Muroksen ja Baionan puolimatkassa.

San Vicentestä jäi hieman kahtiajakoinen fiilis. Toisaalta siellä oli tunnelmalliset rannat, hieno, pitkä puusta tehty kävelyreitti pitkin rantaa ja maisemat olivat todella upeat. Toisaalta sataman hinta/laatu-suhde oli huono, kulahtaneet fasiliteetit (mm. osa sähköpistoketolpista oli kaatuneina), mutta hinta oli Corunan tasoa ja joka ranta oli täynnä espanjalaisia turisteja. Ankkuroituminen olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta tuuli oli melko kova ja Reedsin mukaan hinnan olisi pitänyt olla huomattavasti edullisempi. Saimme myös sataman viimeisen mahdollisen paikan.

San Vicenten rantoja, satama taustalla

San Vicenten rantabulevardin maisemia

San Vicenten rantabulevardin maisemia

San Vicentestä pääsee Baionaan mukavaa maisemareittiä lähes suoraan etelään suunnaten. Reitti kulkee Vigon lahden saarten ja mantereen välistä, ja tarjoaa todella upeita maisemia. Harmi että useimmmille saarille tarvitsee erillisen luvan, muuten houkutus jäädä ankkuriin Isla de Cies-nimisen saariryhmän edustalle olisi ollut kova. En laita kuvia tästä, sillä ne eivät tuo oikeutusta sille miltä maisemat oikeasti näyttävät tällä alueella.

Aikaisen lähdön ansiosta saavuimme Baionaan mukavasti jo kahden maissa. Baionan kahdesta satamasta valitsimme Monte Real Club de Yatesin ihan jo siitäkin syystä, että olimme tilanneet sinne varaosia moottoriimme tavoitteena saada kone vuotamattomaan kuntoon. Baionan satamassa oli yllättävän paljon tilaa saapuessamme, mutta kukaan ei tullut näyttämään meille mihin voisimme parkkeerata veneen, vaikka olimme 10 min aikaisemmin olleet satamaan yhteydessä VHF:llä. Valitsimmekin itse aisapaikan, jonka molemmilla puolilla oli ulkomaisia veneitä. Kun vene oli jo kiinnitetty, paikalle pyöräili henkilökuntaa joka sanoi, että paikka on vapaa ja saamme jääädä siihen.

Baiona by night

Sataman molemmilla puolilla on suositut uimarannat


Satamakonttorissa selvisi syy miksi satama oli niin tyhjä: edellisenä päivänä oli juuri päättynyt regatta. Sieltä saimme myös moottoriin tilaamamme varaosat, joista tärkein valitettavasti osoittautui vääräksi. Ei sitten auttanut muu kuin lähettää takaisin väärä osa ja tilata uusi Nazareen, eli noin viikon päästä pitäisi olla siellä. Aikataulu muodostuu kuin itsestään...

Baionan lähettyviltä löytyi myös Baitra-niminen liike, josta sai mm. varaosia pilssipumppuumme, joka oli oikutellut Biskajalta saakka (no, todellisuudessa viaksi paljastui ylimääräinen esine pumpussa mutta onpahan varaosat). Baionan satamalla on jatkuvaa bisnestä Baitran kanssa, joten saimme osan toimitettuna satamakonttoriin heti tilauspäivänä. Muutenkin sataman palvelut olivat hyvät, joskin netti toimi vain toimiston kohdalla. Satama sijaitsee aivan Baionan vanhan linnoituksen juurella, joten sataman ympäristö on varsin upea. Suuruutensa päivinä satama klubeineen on varmasti ollut ykkösluokkaa, mutta fasiliteetit ovat nykymittapuulla ehkä hieman kulahtaneet. Suuruuden päivistä muistuttaa hienot autot ja veneet klubilla, mm. melkein Calimeraa vastapäätä oli vaatimaton 100-jalkainen purjevene.

Baionassa metsästimme varaosia kumiveneen moottoriin (kyllä, sekin oikuttelee...), herkuttelimme (menu del dia-konseptilla sai monessa paikassa 3 ruokalajin lounaan 10 eurolla, ja eräässä paikassa sai varsin hyvän 5 ruokalajin illallisen 30 eurolla), kiersimme nähtävyyksiä ja hamstrasimme mukaan Galicialaisia herkkuja, mm. Nasu muutti veneeseen.

Muotiblogikuva: Niklaksen uusi laukku!

Lähikuva ihanuudesta
Baionasta löytyy mm. Kolumbuksen retkien Pinta-laivan replika, kuulema täysin alkuperäistä vastaavassa koossa. Oli aika pieni! Toki isompi kuin Calimera, mutta Calimerassa on miehistöäkin aika paljon vähemmän...

Pinta replika
Pintan pentteri oli aika karu


Baionassa saimme jälleen ihmetellä sammutuslentokoneiden työskentelyä. Galiciassa nimittäin palaa joka paikassa. Jo Corunassa näimme ensimmäisten maastopalojen savut, ja paloja on sitten näkynytkin joka paikassa. Sammutustöissä käytetään lentokoneita, jotka käyvät kauhomassa vettä merestä, ja koska avoimella Atlantilla aallot ovat tyynelläkin säällä merkittäviä, lentokoneet hakevat vettä lahdista. Jo Camarinaksessa hieman pelotti, että lentokoneet ajavat vielä jonkun veneen päälle (Homeless toki seurasi läheltä, että lentokoneet eivät tähtää purjeveneisiin...), mutta tiheään asutussa ja liikennöidyssä Baionan lahdessa vauhdista vettä kauhovat lentokoneet olivat todella absurdi näky!

Lentokone kauhoo vettä (kuva Camarinaksesta)


Kone kauhaisee sammutusvettä Baionan lahdelta
Kone suuntaamassa kohti paloa


Baionan lämpimissä keleissä viihdyimme kolme yötä, ja sitten olikin aika sanoa adios Espanjalle. Galicia oli erittäin positiivinen kokemus ja mielenkiintoisia satamia ja ankkurilahtia olisi riittänyt tutkittavaksi usean viikon ajaksi, mutta matka on vasta alkuvaiheessa, joten kiinnostavia kohteita löytynee jatkossakin.

Ensimmäinen satamammme Portugalissa, Povo de Varzim, on toistaiseksi ollut positiivinen yllätys: vastoin ennakko-odotuksia paperinpyörittelyt saapuessa menivät kivuttomammin kuin monessa Espanjan satamassa, palvelu on ollut ystävällistä, proaktiivista sekä selkeästi englanniksia puhuttua. Eräs brittimies kertoi sataman olevan Portugalin halvin ja kaiken lisäksi saimme vielä lipukkeet ilmaisiin tervetuliaisjuomiin sataman ravintolassa. Ravintola on ulkoisesti nähnyt parempiakin päiviä, mutta palvelu ja ruoka olivat erinomaisia ja edullisia. Näillä edellytyksillä siis varsin hyvä satama – suomalainen Katariina oli viihtynyt täällä viikon ja lähtenyt muutamaa tuntia ennen saapumistamme.


Nyt olisi sitten tarkoitus lähteä tutustumaan Porton kaupunkiin, jonne täältä pääsee suoraan metrolla.

1 kommentti:

  1. Hei, olemme vielä tämän päivän Leixsoksessa ja huomenna sunnuntaina kohti Nazareeta. Laitetaan Maestrot vierekkäin. t. Katariinan laivaväki

    VastaaPoista