Bornholmissa meni muutama päivä veneen huoltotöissä sekä muuten vain hengaillessa ja tietenkin sopivaa sääikkunaa kytätessä. Vastaiset tuulet olivat taas vallitsevia, mutta ennusteissa tuuli kääntyi hieman sekä laantui maanantain ja tiistain väliseksi yöksi, joten päätimme lähteä maanantaina.
Lähdimme Rönnen varsinaisesta huvivenesatamasta klo 14, mutta hyvin nopeasti huomasimme, että keli ei ollutkaan ihan vielä luvatun kepeä, joten päätimme mennä hetkeksi Rönnen vanhaan satamaan - myös täällä on parikin eri paikkaa huviveneitä varten. Valitsimme venetarvikeliikkeen viereisen laiturin, joten saimme samalla hankittua veneeseen lisää varusteita, jei!
No, muutamassa tunnissa keli oli rauhoittunut jo sen verran, että pääsimme illemmalla lähtemään kohti Saksaa - ajatuksena oli edetä Fehmarniin asti, mutta tarvittaessa voisimme myös jäädä Rügeniin tai Warnemündeen. Keli olikin nyt sopivampi, joten pääsimme mukavasti matkaan ja saimme toviksi purjeetkin esiin, mutta pääosin menimme vain koneella. Yöllä tuuli kuolikin luvatusti, joten pääsimme puksuttelemaan Pohjois-Saksan rantoja täysin tyynessä kelissä.
|
Purjevene matkalla Bornholmiin |
Muuta liikennettä olikin sitten aika runsaasti, joten yöllä riitti tähysteltävää. Välillä oli hauska seurata AIS:ista, mistä mikäkin alus oli tulossa ja minne menossa. Aamupäivällä olimmekin jo Warnemünden edustalla, jolloin päätimme jatkaa matkaa Fehmarniin, jonne saavuimme iltapäivällä. Satamavaihtoehtoja saarella oli paljon, mutta valitsimme sen, jossa oli myös ympyrä-muotoinen laituri! Tämä satama oli Burgtiefe ja satama on meikäläisittäin ihan suuri.
|
Burgtiefen satama |
Vaikka hiekkarantaa kehystääkin 70-luvun betonitalot, on ensivaikutelma paikasta kuitenkin varsin positiivinen: satamamaksu vain 13 euroa, fasiliteetit todella siistit ja kirjojen vaihtopiste kattava. Lisäksi satamassa on oma venetarvikeliike, josta saa lisää tavaraa veneeseen. Kävelymatkan päässä on myös varsinainen Burgin pikkukaupunki, jossa oli ravintoloita sekä vaateliikkeitä jokaiseen makuun. Lähes kaikki liikkeet ja ravintolat sulkivat kuitenkin ovensa iltapäivällä tunniksi tai pariksi, mikä on suomalaiselle kuluttajalle suuri hämmästys. Plussaa kuitenkin verrattain edullisista hinnoista.
|
Burgin nähtävyyksiä |
|
Fehmarnissa ymmärretään aurinkoenergian päälle |
Jatkamme seuraavaksi matkaa jo kohti Kielin kanavaa, mutta vietämme todennäköisesti myös Kielissä turistipäivän - mihinkä tässä olisi lomalla kiire. Kielin kanavan jälkeen koittaakin ensimmäinen varsinainen haaste - vuorovedet. Näitä on toki kursseilla opeteltu aikoinaan ja joskus jopa oltu veneilemässäkin vuorovesialueella, mutta nyt ehkä pitää ottaa asia vähän vakavammin ja laskea todella tarkkaan milloin voi lähteä satamasta, meneekö vasta- vai myötävirtaan, riittääkö syväys ja pääseekö seuraavaan satamaan ajoissa (vesi tarpeeksi korkealla). Tämä siis normaalin säätilaikkunan lisäksi.
|
Burgtiefen uimarantaa ja taustalla kolossaaliset 3 kerrostaloa (maamerkkejä jo kauas) |
Tuulet ovat olleet alkumatkasta paikoin haasteelliset, mutta satamakelit sitäkin paremmat. Aurinko paistaa ja lämpöä on sopivasti. Tämän näkee myös siitä, että rannat ovat tupaten täynnä paikallisia ja muita turisteja. Maistuu lomalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti