Atlantti ylitetty!

Atlantti on nyt ylitetty ja olemme nyt Barbadoksella. Liityimme jäseniksi paikalliseen venekerhoon, jolloin saamme käyttää heidän fasiliteettejaan sekä poijua.

Reissu vaati veronsa, mutta nyt palkitsee levätä - olemme Karibialla! Tarkempi kuvaus matkasta myöhemmin, nyt on kiire nauttia kiireettömyydestä.

Kanaria-Kap Verde

Puerto de Moganin herkuttelujen jälkeen koitti karu arki: venettä oli täydennettävä ylitystä varten ja vieraileva juniori Oskari piti viedä lentokentälle. Vaihdoimme vielä satamaa Puerto Ricoon, jossa oli venetarvikeliike ja pyykinpesumahdollisuus (näitä ylellisyyksiä ei Moganissa ole vastoin satamakirjaa, joskin Puerto Ricon satamamaksu oli yli 50% enemmän kuin Moganissa). Saapuessamme Puerto Ricoon satamaan saapui perässämme s/y Vahine, purjelaivasäätiön Swan 65. Samassa satamassa oli myös s/y Homeless, joiden kanssa lähdimme illalla venesataman kuppilaan katsomaan Frederikin esiintymistä.

Suomalaisten suosima kuppila, Ulvova mylläri, ei ollut aivan täysi, toisin kuin muutamaa päivää aiemmin Nykäsen Matin keikalla. Frederik hoiti esiintymisen ilmeisen rautaisella rutiinilla kun soundcheck jätettiin kokonaan väliin ja biisit tulivat näppärästi playbackinä. Tämä toimi kuitenkin keski-ikäiseen yleisöön. Tarkkaavaisimmat katsojat tosin huomasivat, että osaan kappaleistaan Frederikin piti luntata sanat! No, onneksi tämäkin piina päättyi aikanaan ja pääsimme takaisin veneelle.

Tarkoituksena oli lähteä Kap Verdelle jo keskiviikkona, mutta veneeseen tilatut osat luvattiin vasta tiistain iltapäivälle, joten päätettiin suosiolla lähteä vasta torstaina. Samalla saimme laitettua veneen asialliseen iskuun pidempää purjehdusta varten. Vene ui syvällä ja ruokaa ja juomaa on varattu ”riittävästi”, mutta eipä tarvi murehtia sitten Kap Verden kauppojen mahdollista heikkoa tarjontaa.

Torstaina teimme normaalit rutiinit ennen pidempää purjehdusta: nukuimme pitkään, söimme kunnolla, tsekkasimme viimeiset säätiedot ja maksoimme parit laskut sekä kävimme vessassa ja suihkussa. Lähtiessä menimme bensislaiturin kautta ja latasimme veneeseen vielä 105 litraa lisää dieseliä kanistereihin – näin meillä on yhteensä 100 litraa tankissa sekä 110 litraa kanistereissa. Vettä vastaavasti meillä on tankissa 110 litraa sekä kanistereissa, tonkissa ja pulloissa yhteensä noin 250 litraa. Tämän pitäisi riittää meille hyvin ja Kap Verdeltä saa toki lisääkin.

No, lähdimme siis matkaa torstaina klo 15.45 UTC-aikaa (päätimme siirtyä ylityksellä nyt helpompaan UTC-aikaan kun ei ole tietoa aikavyöhykkeistä muutenkaan vaan eletään auringon mukaan. Karibialla sitten paikallisaikaan.). Yllätys oli suuri kun meillä oli aluksi vastatuuli! Ilmeisesti ilmiö johtuu saaren muodosta, joka kääntää tuulen joskus päinvastaiseksi sen takana. No, näin kävi nyt ja lähdimme kryssimään kohti Mindeloa, jonne oli linnuntietä 830 nm (reilut 1500km). Alku menikin mukavasti, mutta sitten yöllä tuuli kääntyi sivulle ja hiljalleen myötäiseksi heikentyen samalla. Tuuli ei riittänyt purjehdukseen, joten otimme koneen avuksi ja painelimme moottorilla aina välillä kokeillen purjeita.

Perjantaina kokeilimme jo spinnua, mutta tuuli ei riittänyt siihenkään, mutta lauantaina saimme pidettyä spinnulla vauhdin paikoin noin 5-6 solmun luokassa, kunnes välillä olemattomassa tuulessa vauhti laski noin 4 solmuun ja spinnu pysyi juuri ja juuri lennossa. No, taas yöllä koneella kunnes aamulla saimme jo genuan kohtuulliseen vetoon ja etenimme noin 5 solmun vauhtia vain hieman optimireitiltä sivussa. Tämä menikin hyvin, mutta sitten alkoi muodostua suurempia aaltoja ja tuulikin voimistui jo noin 15 m/s lukemiin ollen puuskissa hieman enemmän. Tämä olisi vielä mennyt, mutta korkeiden tuulen muodostamien aaltojen lisäksi saimme myös sivulta swelliä, joten ohjatessa piti huomioida molemmat aallot.

Yritimme varoa sivulta tulevia aaltoja, mutta yritykseksisihän se jäi, sillä tiistaina aamulla klo 06 ottaessamme korkean aallon perän kautta vastaan (oikea tapa, ei tuntunut 5m aalto juuri miltään) osui samaan aikaan korkeahko swelliaalto sivulta ja kävi kuten pelättiinkin: sivuaalto kaatui veneen kylkeen ja käänsi veneen kyljelleen ja sivuttain aaltoihin nähden. Miehistö oili hyvin hereillä ja varoitukset ehdittiin hyvin huutamaan ja tarraamaan kiinni, joten kumpikin pysyi hyvin kyydissä. Emme saaneet venettä kunnolla oikaistua vielä kun jo seuraava aalto osui huuhdellen sitloodan. Tämän jälkeen saimme veneen käännettyä ja purjeisiin vetoa ja jatkoimme matkaa.

Pikainen katselmus tilanteen jälkeen osoitti, että kaikki irtokama sitloodasta oli jäänyt Atlantille, puolet laidalle kiinnitetyistä kanistereistamme puuttui ja lisäksi toinen aurinkopaneelimme oli revennyt hieman alaosastaan. No, tarkempi tsekkaus osoitti, että kanisterit roikkuivat yhä kiinni veneessä, mutta ulkopuolella. Kiskoimme ne takaisin kannelle ja kiinnitimme uudestaan. Oli vaikea arvioida mitä pientä oli tippunut kyydistä, mutta arvioimme tappioiksi koituneen purjehdushanskat, jokunen roska, ehkä täysi limutölkki sekä muutama mustekala-lenkki.

Tämän jälkeen keskustelimme hieman tilanteesta ja päätimme selvittää säätilanteen tarkemmin. Koska keli ei juuri tarjonnut mahdollisuutta tietokoneen kaivamiseen saati käyttämiseen soitimme pikaisesti toiselle puolelle maapalloa konsultaatiopuhelun ja pian saimmekin satelliittipuhelimeen ajantasaiset säätiedot: koillisessa sijainnistamme tuli swelliä, mutta sen pitäisi helpottaa joko jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Tämä tieto riitti meille ja päätimme jatkaa samaan tapaan kuin aiemmin. Swelli muuten helpotti jo samana iltana selvästi ja seuraavasta yöstä tuli edellistä helpompi. Kiitokset vielä nopeasta avusta Ausseihin!

Swellin kanssa emme pystyneet ohjaamaan autopilotilla, joten helppo reissu oli muuttunut viimeistään silloin raskaaksi kun ohjasimme käsin ja nukkuminenkin oli keikutuksessa hieman haastavaa. Loppupätkä toisaalta oli paljon parempaa ja osin jopa parasta purjehdusta toistaiseksi: hyvä takatuuli, vene surffasi aalloilla ja meno oli vauhdikasta. Pieni väsymys painoi molempia silti koko ajan ja odottelimme kohtuullisen innokkaasti saapumista Mindeloon lepäämään.

Torstaina saimmekin jo aamuyöstä Kap Verden näkyviin ja painelimme purjeilla hyvin aina Mindelon altaaseen, jossa vedimme genuan rullalle ja starttasimme koneen. Mindelo sijaitsee valtavan poukaman päässä ja on suht suojainen vallitsevalla tuulella, mutta lähestyttäessa satamaa tuli yllättäen vastaan yli 15m/s puuska. Poukamassa oli useita veneitä ankkurissa ja pimeässä saapuminen voikin olla haasteellista, mutta onneksi saavuimme päivällä, kuten oli tarkoituskin.

Satamassa oli paljon veneitä ankkurissa (ilmainen vaihtoehto), mutta myös satamassa oli hyvin tilaa kun ARC-veneet (ARC+ tänä vuonna Kap Verden kautta) olivat lähteneet kohti St. Luciaa jo edellisenä päivänä. Pian satamasta viittilöikin meille paikallinen marinero ja ehdotti paikkaa sataman perällä – tämähän kävi meille, sillä aiemmin s/y Katariinan Ilkalta saadun viestin mukaan perällä oli paremmat paikat. Oikea laituri löytyi ja katsoimme vapaan paikan ja kas – naapuriksemme tuli Sid, tuo jenkkiveijari, jonka kanssa olimme vierekkäin jo Porto Santolla. Pienet on matkaveneilijöiden ympyrät. Hauskasti myös Katariina oli samassa laiturissa. Pitkänb ja osin raskaan reissun jälkeen oli mukava tulla satamaan. Ajoitus osui meillä myös hyvin, sillä myöhemmin tuli lisää veneitä ja niille oli tarjolla huonompia paikkoja.

Aloitimme aikamme Mindelossa hoitamalla sisäänkirjautumiset yms paperityöt (satamamaksu on muuten meiltä noin 22€/yö sis. sähkön ja vieläpä 100mb edestä nettiä. Vesi on maksullista, mutta parilla eurolla ilmeisesti saadaan kaikki tankit ja leilit täyteen. Kap Verdellä ei juuri vettä ole omasta takaa eli sitä tehdään merivedestä ja kauppojen vesikin on Portugalista tuotua. Sama pätee hedelmiin ja melkein kaikkeen ruokaan kalaa lukuunottamatta. Tämä näkyy hinnoissa, eli esim. oluttölkin hinta on nelinkertainen mitä Kanarialla kaupassa. Yllättäen ravintoloissa hintaero on pienempi, joten täällä kannattaakin käydä ulkona syömässä veneessä kokkailun sijaan.

Ruokakaupat ovat täällä vaatimattomia, eli täydennykset ja varautuminen ylitykseen tehtiin onneksi aiemmin. Muutenkin täällä on vähän hassu meininki – välillä jotain on ja välillä ei, välillä sähköt on päällä ja välillä ei, toisinaan toimii, toisinaan ei. Toinen venenaapurimme kuittasi asian yksinkertaisesti toteamalla ”This is Africa, you need patience”. Täällä on melkoinen mañana-meininki ollakseen Afrikan valtio. Jokaisessa puljussa on vartija tai useampi, kuppila kuin kuppila on väärällään henkilökuntaa, jotka eivät kuitenkaan välitä juuri palvella (odoteltiin eräässäkin ravintolassa 20min, että joku tulisi ottamaan tilaukset vastaan, mutta eipä kiinnostanut).

Perjantaina koitti odotettu tapahtuma kun saimme ylitysmiehistömme veneelle. Erica ja Marios ovat molemmat kokeneita (kilpa)purjehtijoita ja odottavat arvatenkin tohkeissaan pääsyä ylittämään Atlanttia. Tämä tuo myös helpotusta meille, sillä kahdestaan unirytmi on hieman sekaisin ja meno voi käydä raskaaksi. Mukavaa vaihtelua myös meille kun saamme höpistä uusien ihmisten kanssa. Blogin lukijat puolestaan saavat todennäköisesti nauttia Erican ja Marioksen kertumuksista.

Perjantaina satamaan saapui myös kolmas suomalaisvalmisteinen purjevene – Baltic 141. Mittakaavat hämärtyi kun sitä venettä katsoi: saalinkeja oli 5 paria, maston korkeus liki 55m ja puomin pituus 17m. Myöhemmin illalla tapasimme vielä veneen miehistönjäsenen sataman kuppilassa ja hän esitteli venettä tarkemmin. Kävi ilmi, että kalikkaan ei ole edes spinnua – liian kovat voimat. Code zero sentään löytyi ja sillä oli kokoa yli 1 200 m2, isolla puolestaan 450 m2. Vertailun vuoksi: meillä suurimmassa purjeessa, spinaakkerissa, kokoa on 100 m2 ja isopurjeessa 26 m2. Balticin matkanopeus on noin 15 solmua, huiput pitkälle yli 20 solmua ja ylitykseen pojat ovat varanneet reilun viikon. Hauska yksityskohta: meidän suomalaisvalmisteisten veneiden keskikoko täällä Afrikan läntisimmässä satamassa on hieman yli 70 jalkaa. :)

Eipä ihmeempää – täällä vietetään aikaa ainakin alkuviikkoon ja sääikkunan salliessa ja siltä tuntuessa jatkamme matkaa reilun 2 000 nm (noin 4 000 km) päähän Barbadokselle. Se matka kestää yli tuplasti mitä tänne, mutta toisaalta vuorot jakautuvat nyt tuplamäärälle miehistöä, mikä helpottaa huomattavasti menoa. Aiemmin aika käytettiin ohjaamiseen ja nukkumiseen sekä silloin tällöin pieneen ruokailuun – nyt jää aikaa muuhunkin. Toivottavasti voimme myös käyttää nyt enemmän autopilottia, joka antaa mahdollisuuksen säästää voimia.

Yhteenveto:
Matkaa yhteensä: 905nm (optimireitti 830nm)
Matka-aika: 6vrk 22h.
Keskinopeus: 5,5solmua 
Parasta: kuu valaisi yöllä käytännössä koko matkan tarjoten kaivattua lisävaloa pimeään
Huonointa: jatkuva keikkuminen, kahden eri suunnan aallot

Hyvästi Eurooppa! So long Europe!

This is it, next stop in Mindelo Cap Verde. We are ready! Follow us via Spot link.

No niin, nyt on aika siirtyä eteenpäin ja seuraava pysäkki on Afrikan Kap Verdellä Mindelossa. S/y Katariina jo odottelee siellä ja samalla saamme lopullisen ylitysmiehistön kyytiin. Vene on todella pakattu, osa ruoasta riittänee jopa paluumatkalle. No, seuraavaksi tankit täyteen ja menoksi. Spot-linkistä voi seurata etenemistä. Yritämme lähettää silloin tällöin myös viestejä Twitteriin, joita voi myös seurata blogin linkkipalkin alaosasta.

Kulinaristisia elämyksiä Kanarialla

Valmistelut parin päivän päästä alkavalle Atlantin ylitykselle pitävät Calimeran varsinaisen miehistön kiireisenä, joten blogin kirjoittaminen on näppärästi ulkoistettu vieraileville tähdille, tällä kertaa vuorossa Hannan kummitäti Pirkko.

Olimme sopineet tapaavamme Karibian kierroksella olevan rakkaan kummityttömme Hannan ja poikakaverinsa Niklaksen Puerto de Moganissa keskiviikkona 6. marraskuuta. Teneriffan Teide näkyi hotellimme allasalueelle, joten tiesimme mistä suunnasta Calimera oli tulossa. Odotuksemme palkittiin Moganin satamassa keskiviikkoiltana juuri ennen auringon laskua, kun Calimeran masto näkyi ensin aallonmurtajan takana, sitten keula kääntyi satamaan ja siinä he olivat; Hanna, Niklas ja viikon vierailija Oskari.

Kymmenen tunnin purjehdus oli takana. Matkan lopulla Niklaksella oli ollut yllättäen kalaonnea ja illalliseksi oli luvasssa (oletettavasti) tonnikalaa. Alkupaloina nautittiin läheisessä rantaravintolassa ryyppyperunat! Veneellä Niklas valmisti kalasta niin maistuvan aterian, että Hannakin söi monen vuoden jälkeen kalaa. Ilta kului leppoisasti veneellä purjehdus- ja kalastuskokemuksia kuunnellen.

Takuutuoretta tonnikalaa, taustalla raakana wasabin kera, edustalla paistettuna

Perjantaina meillä oli ilo saada Hanna, Niklas ja Oskari all inclusive -hotelliimme vieraaksi. Vietimme yhdessä iloisen ja rennon päivän auringosta, uimisesta, ruoasta ja muusta tarjoilusta nauttien. Oskari rehki kuntosalilla, ja hyvä niin, koska hotellin loputonta ruokatarjoilua hyödynnettiin ahkerasti. Hotellilla oli tarjolla ainakin aamupala, brunssi, lounas, väliruoka ja illallinen, näistä osallistuttiin 3:een keskimmäiseen.

Lauantai-iltana menimme viettämään matkamme viimeistä iltaa Moganiin. Ennen kuin siirryimme Calimeran kannelle nauttimaan aperitiivit, kävimme tervehtimässä Moganin satamaan edellispäivänä saapuneen toisen Maestro35:n, Katariinan, miehistöä.

Hanna oli varannut illallisen tuttavan suosittelemasta Que tal- ravintolasta, minne lähdimme odottavin mielin. Paikka oli ensin häkellyttävä klo 19.30:n konsepteineen, mutta kohta tuntemukset muuttuivat  palvelun ja tarjottavien suhteen erittäin myönteisiksi. Konseptiin kuului kaikille asiakkaille yksi ja sama usean ruokalajin menu, mutta vaikka emme olleet tästä tietoisia emmekä siten olleet ilmoittaneet erikoisruokavalioista etukäteen, onnistui kokki silti taikomaan tyhjästä poikkeavia toiveita vastaavat annokset lennosta tyylillä ja maulla. Taiteellinen vaikutus oli 10 ruoan ja astiaston suhteen.

Tästä se lähti!

Vaihtoehtoinen juustosetti

Ja lisää tulee

Tortellonit hillopurkissa

Pääruoka liekeissä

Katsaus "keittiöön"

Merellinen vaihtoehto pääruoalle, salaattikulhoa voi käyttää lautasenakin!

Jälkiruoan ilmestyessä pöytään oli hymy herkässä

Jälkiruoka

Ravintolan omisti Norjassa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut mies. Illan lähestyessä loppuaan ilmassa oli havaittavissa romantiikkaa; Hanna sai ruusun! Oli haikea mutta levollinen olo jättää kummityttö purjehtimaan armaan kapteeninsa kanssa jouluksi Karibialle. 

Hola Canaria!

Vierailevana bloggaajana viikon kanssamme Kanarialla risteillyt perämies Oskari.

Kanarialla ollaan ja ensimmäinen turistibussi suomalaisia kelpuutettu veneeseen (Oskari). Säät suosivat matkailijaa ja maanantaina laskeutuneen Tjäreborgin lomalennon asiakkaat lienevät asiaan kovastikin tyytyväisiä. Gran Canarian Las Palmasin lentokentältä pääsi siirtymään vaivatta Teneriffan Santa Cruziin, jossa s/y Calimeran miehistö odottikin jo tohkeissaan täydennystä. Veneen palvelutaso oli noussut entisestään (onko tämä edes mahdollista?) ja tervetuliaismaljat nostettiin noin viisi minuuttia iloisen ensihalailun jälkeen. Veneeseen asennetut biminit sun muut reissua ennen tehdyt viime hetken päivitykset nähtäisiin pian meriolosuhteissa.

Henkinen ankkuri nostettiin viimein hyvin nukutun yön jälkeen (kello ei soittanut, eikä kukaan herännyt ihmisten aikaan) ja lähdettiin etenemään pari tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin kohti Gran Canarian Puerto De Mogania. Reilun viidenkymmenen merimailin matkalla purjehdusolosuhteet olivat mitä otollisimmat: tuulta noin 7-10 m/s ja aallonkorkeus ehkä metrin. Allekirjoittanut huolehti täpinöissään peräsimen asennosta suurimman osan matkasta.

Oskari ruorissa

Oskari siestalla, taustalla Gran Canaria

Pois peräsinajasta joudutaan lukemaan viimeinen tunti, kun aluksen kapteeni Niklas, otti uistimeensa ylimääräistä vetoa. Kone vapaalle ja reissun ensimmäinen meritaistelu oli valmis alkamaan. Nikke vastaan tuntematon uhka (lue: mahdollisuus) oli kamppailu, jossa voittaja oli selvillä nopeasti. Viisikiloinen tonnikala alistui apinoiden kuninkaan ylivallan edessä ja päätyi veneen kannelle perattavaksi. Kolmihenkinen miehistö ahmi innoissaan tuoretta fisua kitaansa (myös Hanna, jonka ahmimiset olivat mallia tyttö) useampaankin otteeseen. Koskaan ei ole tuna maistunut yhtä hyvältä!

Taistelu alkaa olla ohi

Siivuiksi vauhdissa

Viimeinen tunti tultiin muuten yhtä Kanarian saaristolla esiintyvää ”kiihdytyskaistaa” pitkin, jolla tuulen oli määrä lisääntyä noin 5-10 m/s. Toisin kuitenkin kävi - tuuli kuoli ruskettuneisiin käsiimme ja jouduimme ajamaan koneella. Jarrutuskaista. Perille päästiin kuitenkin ennen auringon laskua, joten hyvät yöunet eivät lopulta olleet mistään pois – päinvastoin.

Saapuminen Puerto de Moganiin

Saapuminen Puerto de Moganiin

Puerto De Moganissa tavattiin Hannan täti Pirkko sekä hänen miehensä Jan-Erik. Heidän kanssaan tuli syötyä ja juotua useampaankin otteeseen, eikä vähiten Hotel Riu Vistamarissa, jossa vietimme yhdessä rehellisen turistilomapäivän all inclusive-malliin. Pääsin vetämään kohtuullisen treenin hotellin salilla, mistä olin kovasti mielissäni. Teki todella hyvää! Pienessä pumpissa treenin jälkeen baaritiskin kautta altaan reunalle ylipainoisten turistien sekaan ja hetken olin alfa-uros.

Hanna hotellin terassilla

Maisemaa hotellilta, taustalla myös Moganin satama

Altaalla

Oskari salilla

Paikalliseen tapaan mainostetuista venetarvikeliikkeistä, pesuloista ja muista veneilijän kannalta olennaisista palveluista kukaan ei tiennyt mitä ne ovat, milloin ne ovat auki, saako niistä mitään tai missä ne ovat. Lopulta kumpaakaan edellä mainituista ja mainostetuista ei ollut Puerto De Moganissa olemassa, mutta viereisestä kylästä (Puerto Rico) sai taksilla haettua olennaisimmat. Oli muuten erittäin mukava huomata käyttäytymisen muutos kohtaamissamme paikallisissa, kun he tajusivat, ettemme ole normituristeja. Näin kävi muiden muassa etsiessämme edellä mainittua venetarvikeliikettä.

Puerto Ricosta löytyi myös Homeless including Mikko and Jonnu, joiden kanssa oli mukavaa pelata seurapeliä nimeltä mikäs pullo tyhjennetään seuraavaksi. Kiitokset siis siihenkin suuntaan.

Lattarimusiikista reissulla tärykalvoja on eniten heilutellut reggaeton ja bachata. Kuumimpina artisteina mainittakoon Daddy Yankee ja Prince Royce. Salsaa en suureksi ihmetyksekseni ole kuullut lähes lainkaan. Ei tosin olla erityisesti hakeuduttukaan tällä haavaa isompien ämyreiden lähistölle.

–

Uimalasit olisivat olleet hyvä investointi tälle reissulle. Kirkkaissa vesissä olisi ollut mukava sukellella enemmänkin.

Madeira-Teneriffa

Saatuamme uuden autopilotin asennettua, lähdimme vihdoin kohti Kanarian saaria, mutta kohde oli muuttunut Gomerasta Teneriffaksi. Matkaa olisi noin 260nm, eli vajaat 2 vuorokautta, joten lähdimme vasta iltapäivällä - emmehän halunneet saapua pimeässä perille. Keli-ikkuna ei ollut parhain, mutta silti siedettävä ja ennenkaikkea tuuli sivumyötäinen. Samalla tulisi testattua autopilotti, jolloin korjaukset/hienosäätö olisi mahdollista Kanarialla.

Alkumatka olikin miellyttävä ja pikaiset testit osoittivat autopilotin toimivan. Yöksi vaihdoimme kuitenkin käsiohjaukselle, autopilottia kun ei oltu ehditty vielä kalibroida... No, yöllä aallot kasvoivat ja tuulikin voimistui vaihdellen 10-17m/s. Vene velloi ja meno oli kuoppaista.

Seuraavana päivänä meno jatkui samanlaisena, joskin aallot tulivat enemmän sivulta ja meno alkoi olla märkää. Yksi aalto murtui sitloodaan yllättäen ja tuloksena sitlooda oli täynnä vettä ja kapteeni litimärkä. Sitlooda tyhjeni hiljalleen vedestä, mutta mies oli vasenta käpälää lukuunottamatta aivan uitettu. Positiivista oli se, että reissua varten hankituissa pelastusliiveissä oli painelaukaisin, eli liivit säästyivät.

Matka kuitenkin eteni ja vähä vähältä reivattiin genuaa, mutta nopeus säilyi hyvänä. Ensimmäisenä vuorokautena tuli 155nm mittariin, eli keskinopeus oli 6,5kn. Tämän jälkeen reivasimme mukavuussyistä ja nopeus laski hieman - tällä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä liian nopealla matkaamisella olisimme vain saapuneet pimeässä perille.

Seuraavana aamuna näimmekin jo Teneriffan ja suuntasimme kohti Santa Cruzin satamaa. Sataman suuaukko oli helppo tunnistaa jo kaukaa valkoisesta "oopperatalosta". Viimeinen pätkä olikin sitten jo varsin mukavaa purjehdusta eikä vene vellonutkaan samalla tavalla. Saavuimme satamaan yht. 283nm ja 45,5h lähdöstä, eli keskinopeus oli lopulta 6,2 solmua. Ihan ok. Ruokaa syötiin yhteensä 2kpl sämpylöitä sekä 100g karkkipussi. Ei juuri ollut nälkä.

Sataman marinero neuvoi vhf:llä paikan, joka oli vanhan tuttumme, Spican, vieressä. Katariinan porukkakin tuli hetkessä laiturille ja vaihdeltiin kuukauden kuulumiset. Viimeksi näimme Portugalin Sineksessä ennen lähtöä Madeiralle. Satamassa oli myös pari uutta suomalaisvenettä: PalomaX sekä toistaiseksi tyhjä Zara. Sunnuntaina saapui vielä Panthera, joten suomalaisedustus oli runsas.

Satamaan ilmestyi myöhemmin lisää tuttuja veneitä ja kaupungillakaan ei voinut välttää tuttuihin törmäämistä. Tässä vaiheessa reissua alkaa olla jo veneet tuttuja ja Karibialle suuntaavat tietävät toisensa. Yllättävänkin monta non-arcia on menossa, eli ei tässä ihan ainutlaatuisia olla. Mukava silti vaihtaa ajatuksia ja miettiä suunnitelmia muidenkin veneiden kanssa - samalla saadaan hyviä ideoita.

Satama oli ihan kiva, mutta miinukset heikosta nettiyhteydestä sekä oudosta työmaasta, jonka takia pitää kiertää suht kaukaa kaupungille. Satamamaksu oli 20eur/yö sis. kaiken. Lisäksi kaupungissa on kolme venetarvikeliikettä, joista kaikista tuntui saavan hyvin palvelua. Valitettavasti hyllytavaraa oli yleensä vain yksi kappale.

Madeiran puhdetöitä

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että uuden autopilotin muiden osien asennus onnistuu suht helposti, mutta työyksikkö vaatii suurempaa jumppaa – kuten jo etukäteen oli toki tiedettykin. Jumppa vain osoittautui hiukan suuremmaksi spektaakkeliksi, johon onneksi saatiin jonkinmoinen juoni. Pieni pettymys oli se, että yhteensopivuus veneen Raymarinen muun laitteiston kanssa oli aika vaatimaton – vain ruorikulma-anturit olivat samat, mutta edes hallintapaneelit eivät käyneet suoraan ristiin. No, tilattiin vielä adapterikaapeli, joten ehkäpä jotain synergiaa vielä saadaan – varsinkin autopilotin kaukosäädin olisi kiva saada pelaamaan molempiin.

Pari päivää Nikke veteli veneellä piuhoja ja asenteli muita osia, mutta työyksikkö oli edelleen ilman sijoituspaikkaa. Tässä vaiheessa olimme jo olleet Quintassa yli viikon ja kauan odotettu keli-ikkuna Kanarialle aukesi hetkeksi. Monet olivat lähdössä ja näin mekin valmistelimme lähtöä, eväsleivätkin olivat jo valmiina. Viimeisten valmisteluiden lomassa Pantheran Juha tuli kyselemään suunnitelmaamme ja kävimme keskustelua tilanteesta. Hieman yllättäen päädyimmekin siihen, että Kanarian sijaan jäämme satamaan vielä toviksi ja suoritetaan samalla autopilotin asennus loppuun. Suureksi avuksi tässä oli Juha, joka osasi kaivaa mitä ihmeellisimpiä työkaluja esiin Pantheran uumenista muun auttamisen ohella. Ehkä Calimeraankin pitäisi hankkia hitsausvälineet... Ja miten ihmeessä ollan pärjätty ilman rälläkkää?!

Lauantaina lähdimme Machicoon rautakauppaan hankkimaan asennusosia, mutta rautakauppapa ei myynyt sen enempää lattarautaa kuin ruostumattomia pultteja/muttereita. Tyhjä arpa oli myös Machicon sataman venetarvikeliike, joten päätimme lähteä Funchaliin, jossa olimme klo 12. Marssimme samantien venetarvikeliikkeeseen (Mare), joka sijaitsee satamaa vastapäätä rantakadulla. Sieltä saimmekin ruostumattomia pultteja ja muttereita sekä myös muutamia muita osia. Lopuksi saimme myös tiedon rautakaupan sijainnista. Hieman huolestutti kuitenkin lisätieto, että kyseinen liike sulkee lauantaina klo 12.30 kun kello oli sillä hetkellä 12.20. No, ostokset reppuun ja pikamarssia/puolijuoksua ilmoitettuun osoitteeseen.

Oikean niminen liike löytyi klo 12.29, mutta ensimmäinen olikin kylpyhuonetavaraa, toinen puolestaan erilaista sisustustavaraa, mutta samalla kadulla noin 30 metrin päässä oli saman yrityksen rautakauppa. Nopeasti sinne, mutta ovella puljun pitäjä viuhtoi käsillään, ettei sisään ole enää asiaa- liike oli kiinni. No, kun näin lähellä oltiin niin ei sovi luovuttaa ja niinpä Nikke marssi väkisin sisään lyöden samalla mallikappaleen miehen kouraan. Paikalle saapui vielä toinen veijari edellisestä liikkeestä ja pienen tuumauksen jälkeen ruvettiin miehissä, joskin nyrpein ilmein, etsimään meille ruostumatonta lattarautaa.

Tämä oli aito rautakauppa – hyllyillä oli ainoastaan rautaa eri muodoissa ja laaduissa. Yhdeltä sivulta löytyikin ruostumatonta terästä, mutta mallikappaleen vahvuista ei ollut kuin talon pituisena ja herroja ei huvittanut alkaa pilkkomispuuhiin kun liikekin jo oli kiinni. No, pikaisella silmäilyllä löysimme pari pienempää pätkää liki samaa tavaraa ja tyydyimme niihin. Liikkeen mies punnitsi palat ja kirjoitti laskun ja heitti rautakaupasta pois ystävällisen määrätietoisesti. Marssimme laskun kanssa saman kadunkulmaan ilmeisesti ketjun päämyymälään, jossa pääsimme maksamaan ostokset.

Tiedoksi muille veneilijöille ja miksei muullekin rahvaalle: Funchalin keskustasta saa rautaa (perus ja ruostumatonta) monessa muodossa ja suht edullisesti (rst latta 5,5€/kg) Casa Santo Antoniosta Rua Direitalta, joka löytyy kauppahallin läheltä. Samalla ketjulla on samalla alueella useita eri liikkeitä, eli vähän kuin yksi K-rauta olisi ammuttu 10 eri toimipisteeseen teemoittain jaoteltuna. Kannattaa ajoittaa ostokset arkipäiville, jolloin liike on avoinna 8:30-18:30. Myöhemmin kövi ilmi, että Machicossakin oli kuin olikin pari muuta rautakauppaa, tosin nekin olivat verrattain vaatimattomia.

Sillä aikaa kun Niklas asenteli autopilottia, minä ryhtyin korjaamaan varagenuaa. Tämä veneen mukana tullut vanha genua oli viety jo Suomessa purjemaakarille korjattavaksi, mutta nämä sankaritpa vain korjasivat snörppinarun eikä muuta - eivät kiireessä varmaan edes katsoneet purjetta kunnolla läpi. Ja muuta korjattavaa purjeessa riitti: pieniä reikiä ja kulumia takaliikissä vaikka muille jakaa sekä lattataskujen kiinnikkeet lähes irti. Purjeesta on ilmeisesti puuttunut uv-suojaus, sillä ongelmakohdat keskittyivät vain ja ainoastaan takaliikkiin, joka on purjeen ainoa auringossa esillä oleva osa purjeen ollessa rullalla.

Työt aloitettiin levittämällä genua sataman leveälle rantakadulle, mutta en ehtinyt edes laittaa lankaa neulan silmään kun sataman henkilökunta tuli kyselemään miksi hommaa tehtiin ulkona sateen uhatessa kun sataman ”hangaariakin” voisi käyttää. Hangaari osoittautui suureksi, siistiksi sisähalliksi jossa mm. tehdään huoltotöitä ja kuivatellaan purjeita. Täältä löytyi myös sähköt, pöytiä ja tuoleja, joten ompelukonekin saatiin viritettyä käyttökuntoon. Henkilökunta vieläpä auttoi purjeen viikkaamisessa ja kantoi purjeen halliin tallustellessani itse perässä ompelutarvikkeiden kanssa. Kolmen päivän ajan istuin hallissa purjetta korjaamassa ja onnistuin katkomaan ainakin 7 neulaa tässä puuhassa, purjeessa kun on aika paksuja kohtia!

Ompeluseuraa minulle piti sataman mustavalkoinen kissa, jonka ruokakupin paikka on hangaarin nurkassa. Nopeasti kävikin ilmi miksi kissasta pidetään huolta: se osoittautui nimittäin taitavaksi saalistajaksi ja torakka jos toinenkin sai kyytiä sen käpälissä. Kissa osoitti viehtymystä purjetta kohtaan ja hangaariin saapuessani se usein loikoili purjekasan päällä. Se käpälöi purjeen sitomiseen tarkoitettua köydenpätkää toiveikkaana, mutta köysi ei lähtenyt leikkiin mukaan. Sen sijaan purje muodosti lattialle mukavia luolia, jonne kissa syöksyi sisään ja ulos aina sen mukaan kun siirtelin purjetta parempaan ompeluasentoon.

Kävi ilmi, että ompelukoneen omistaja on suosittu henkilö satamassa ihmistenkin keskuudessa. Useampikin kävi kyselemässä, että onko kyseessä oman purjeen korjaus vai purjeneulomo. Eräs norjalainen vene sai konsultaatioapua ja ompelukonetta lainaan lippunsa korjaamiseen. Totesipa eräs satamatyöntekijäkin, että: ”Once we get married, you can make my suits”. Moni purjehtija ihmetteli, että kuinka osaankin korjata purjeita. No, tässä jouduin toteamaan, että en kyllä vielä tiedä osaanko korjata purjeita, senhän näkee vasta kun purjeen ottaa käyttöön että kestääkö paikatut kohdat käyttöä ja onko purjeen muoto edelleen edes jotenkuten järkevä. Mutta tämä vanha genua olikin sopiva harjoituskappale, tarkoituksenamme on nimittäin säästää parempaa genuaamme Karibian polttavalta auringolta vaihtamalla se tähän vanhaan, joka voidaan surutta kuluttaa loppuun kunhan pääsemme Karibialle.

Muutaman päivän ährääminen Pantheran Juhan kanssa tuotti tulosta ja saimme kuin saimmekin asennettua uuden autopilotin työyksikön ja siinä sivussa koko järjestelmän. Homma oli työläämpi kuin aluksi ajatteli, mutta oikeilla työkaluilla, hyvillä neuvoilla ja riittävällä aikataululla työ saatiin valmiiksi ja lopputulos ei ole huono: asennus vaikuttaa hyvin tukevalta. Ensimmäinen koekäyttö laiturissa vaikutti lupaavalta, mutta todellisuus paljastuu vasta kalibrointien jälkeen kun pääsemme kokeilemaan sitä tositilanteessa matkalla Kanarialle. Ruorikulma-anturin kanssa on vielä jotain häikkää, mutta laitteen pitäisi toimia ilmankin, joskin ei yhtä tarkasti. Samoin masiinan sähkönkulutus hieman huolestuttaa, mutta siihenkin tullee jonkinlainen käsitys lähiaikoina. Voikin olla, että järjestelmäpilotin käyttö edellyttää meiltä enemmän koneen käyttämistä (sähkön tuottamiseen) pidemmillä ylityksillä.

Työmaa

Hitsaustöiden tuloksia

Nyt keli-ikkuna on ainakin osin aukeamassa Kanarian suuntaan ja luvassa on noin 10 m/s sivumyötäistä pari vuorokautta. Pohjoisen Atlantin myrsky kuitenkin näkyy täällä asti paitsi tuulina niin myös aaltoina, joista olemme enemmän huolissamme – vene toki kestää tuulta, mutta toisesta suunnasta tulevat korkeat allot, joiden väli on lyhyt, tekevät menosta epämukavaa. Me olemme mukavuuspurjehtijoita, eli pyrimme välttämään pahinta linkousta. No, katsotaan kuinka käy. Tosin nyt meillä on valtti: ohjauksen voi antaa uudelle autopilotille. Matkaa Teneriffalle on alle 300nm, joten parin vuorokauden reissu luvassa ja luvatuilla tuulilla vauhtimme lienee varsin kohtuullinen.

Visiittimme Madeiran pääsaarella ja Quinta do Lordessa venähti siis peräti 2 viikon pituiseksi ja Porto Santossa olimme 9 päivää, eli kaikkiaan Madeiralla vierähti yli 3 viikkoa. Quinta do Lorden satama on hyvä: saniteettitilat ovat todella siistit, kaikki sisältyy satamamaksuun, pari ravintolaakin satama-alueella, joihin veneilijöille tarjotaan alennus sekä resortin tarjoamat muutkin palvelut ovat tarjolla alennettuun hintaan. Sataman henkilökunta on ollut poikkeuksellisen ystävällisiä ja todella avuliaita oli kyseessä iso tai pienempi asia. Täällä myös pitkästä aikaa vastattiin VHF:ään ja marinero tuli jo kaukaa kumiveneellä saattamaan satamaan. Vaikka satama on hieman sivussa niin satama tarjoaa ilmaista shuttle-kuljetusta Machicon keskustaan supermarkettien luo kahdesti päivässä normaalien bussiyhteyksien lisäksi. Calimera voikin suositella satamaa lämpimästi.

Kuvia Quinta do Lordesta ja puhdetöistä myöhemmin...