Saatuamme uuden autopilotin asennettua, lähdimme vihdoin kohti Kanarian saaria, mutta kohde oli muuttunut Gomerasta Teneriffaksi. Matkaa olisi noin 260nm, eli vajaat 2 vuorokautta, joten lähdimme vasta iltapäivällä - emmehän halunneet saapua pimeässä perille. Keli-ikkuna ei ollut parhain, mutta silti siedettävä ja ennenkaikkea tuuli sivumyötäinen. Samalla tulisi testattua autopilotti, jolloin korjaukset/hienosäätö olisi mahdollista Kanarialla.
Alkumatka olikin miellyttävä ja pikaiset testit osoittivat autopilotin toimivan. Yöksi vaihdoimme kuitenkin käsiohjaukselle, autopilottia kun ei oltu ehditty vielä kalibroida... No, yöllä aallot kasvoivat ja tuulikin voimistui vaihdellen 10-17m/s. Vene velloi ja meno oli kuoppaista.
Seuraavana päivänä meno jatkui samanlaisena, joskin aallot tulivat enemmän sivulta ja meno alkoi olla märkää. Yksi aalto murtui sitloodaan yllättäen ja tuloksena sitlooda oli täynnä vettä ja kapteeni litimärkä. Sitlooda tyhjeni hiljalleen vedestä, mutta mies oli vasenta käpälää lukuunottamatta aivan uitettu. Positiivista oli se, että reissua varten hankituissa pelastusliiveissä oli painelaukaisin, eli liivit säästyivät.
Matka kuitenkin eteni ja vähä vähältä reivattiin genuaa, mutta nopeus säilyi hyvänä. Ensimmäisenä vuorokautena tuli 155nm mittariin, eli keskinopeus oli 6,5kn. Tämän jälkeen reivasimme mukavuussyistä ja nopeus laski hieman - tällä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä liian nopealla matkaamisella olisimme vain saapuneet pimeässä perille.
Seuraavana aamuna näimmekin jo Teneriffan ja suuntasimme kohti Santa Cruzin satamaa. Sataman suuaukko oli helppo tunnistaa jo kaukaa valkoisesta "oopperatalosta". Viimeinen pätkä olikin sitten jo varsin mukavaa purjehdusta eikä vene vellonutkaan samalla tavalla. Saavuimme satamaan yht. 283nm ja 45,5h lähdöstä, eli keskinopeus oli lopulta 6,2 solmua. Ihan ok. Ruokaa syötiin yhteensä 2kpl sämpylöitä sekä 100g karkkipussi. Ei juuri ollut nälkä.
Sataman marinero neuvoi vhf:llä paikan, joka oli vanhan tuttumme, Spican, vieressä. Katariinan porukkakin tuli hetkessä laiturille ja vaihdeltiin kuukauden kuulumiset. Viimeksi näimme Portugalin Sineksessä ennen lähtöä Madeiralle. Satamassa oli myös pari uutta suomalaisvenettä: PalomaX sekä toistaiseksi tyhjä Zara. Sunnuntaina saapui vielä Panthera, joten suomalaisedustus oli runsas.
Satamaan ilmestyi myöhemmin lisää tuttuja veneitä ja kaupungillakaan ei voinut välttää tuttuihin törmäämistä. Tässä vaiheessa reissua alkaa olla jo veneet tuttuja ja Karibialle suuntaavat tietävät toisensa. Yllättävänkin monta non-arcia on menossa, eli ei tässä ihan ainutlaatuisia olla. Mukava silti vaihtaa ajatuksia ja miettiä suunnitelmia muidenkin veneiden kanssa - samalla saadaan hyviä ideoita.
Satama oli ihan kiva, mutta miinukset heikosta nettiyhteydestä sekä oudosta työmaasta, jonka takia pitää kiertää suht kaukaa kaupungille. Satamamaksu oli 20eur/yö sis. kaiken. Lisäksi kaupungissa on kolme venetarvikeliikettä, joista kaikista tuntui saavan hyvin palvelua. Valitettavasti hyllytavaraa oli yleensä vain yksi kappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti