torstai 24. heinäkuuta 2014

Tanskan Bornholm

Lähdimme Heiligenhafenista aika tyynessä kelissä matkaan puolelta päivin - näin olisimme joskus puolilta päivin myös Rönnessä. Fehmarnin sillan lähellä meillä oli kummasti noin 1 solmun vastavirta. Jotkut onnettomat yrittivät purjeilla samaan suuntaan, mutta veneet näyttivät olevan paikallaan tai lähinnä valuvan hitaasti taaksepäin. Meillä ei moiseen ollut aikaa tai kärsivällisyyttä, joten Volvo sai antaa vauhtia.

Fehmarnin silta

Fehmarnin itäosaa

Koneajossa meillä tuntui olevan vähän vaatimaton vauhti - pohjaan tarttunut parta vaatii osansa ja hidastaa selvästi vauhtia, ehkä noin solmulla. Calimera ei valitettavasti ole nyt nopeimmillaan, mutta eipä tässä kilpaillakaan. Välillä päästiin vähän ottamaan lisävetoa purjeilla, mutta yöksi sekin hönkäisy lopahti. Auringonlasku oli hieno ja hämärää kesti hetken, sitten kuu alkoikin valaista. Aamulla tuli valoisaa jo ennen neljää. Todella helppo ja leppoisa yöreissu. Aamulla oli yhä tyyntä, mutta hiljalleen alkoi erottumaan maata ja puolen päivän jälkeen pääsimmekin Rönneen. Matkalla oli jonkin verran sinilevää, osa isoina paksuina lauttoina, osa puolestaan pieninä viiruina.

Aurinko laskee

Aurinko on laskenut

Aurinko nousee

Sinilevää

Aika sileää

Rönnen satamaa

Väkeä rannalla

Satama oli yllättävänkin täynnä ja vapaita paikkoja ei juuri ollut. Niinpä menimme kylkipaikalle, joka oli ainoa vapaa paikka meidän kokoiselle veneelle. Saimme myöhemmin viereemme saksalaisen X-332:n, jonka miehistön kanssa sitten riittikin höpistävää seuraavien päivien aikana. Seuraavana päivänä aamulla tuli mahdollisuus pikaisesti vaihtaa paikkaa ja vedettiinkin vene viereiseen pilttuuseen - huono siirto. Tuo paikka kun blokattiin ensimmäiseksi ja yleensä 3-4 veneen toimesta.

Tarkemmin ajateltuna paikan vaihtamisen sijaan meidän olisi pitänyt lähteä kohti Ruotsia, mutta tämä keli-ikkunan menettäminen hoksattiin vasta iltapäivällä, jolloin edessä olleiden veneiden porukkaa ei näkynyt missään. Niinpä päätettiin jäädä Rönneen vähän pidemmäksi aikaa. Tuuli alkoikin puhaltaa koillisesta ihan kohtuullisesti ja saaren itäpuolisia satamia laitettiin kiinni. Simrishamniin kyllä pääsisi, mutta se ei ihmeinen paikka ole ja toisaalta tarkoitus on mennä seuraavaksi Kalmariin, jonne olisi hieman parempi tuulikulma täältä.

Rönnessä panostettiin erityisesti grillailuun: Weberiin pääsi eri päivinä mm. hummeri (Karibian tyyliin!), rapuja, nautaa, ribsejä, lammasta, kanaa sekä myös juustoja ja vihanneksia. Parsat tulivat grillissä oikein mukavasti ja sopivat hyvin rapujen kanssa, jossa luonnollisesti valkosipulivoi päällä. Kokeiluna laitettiin myös pizzanyyttejä ja sekin toimi varsin hyvin. Monet jäivät usein katselemaan kokkailujamme, mutta mikäs siinä. Muutamana iltana grillattiin yhdessä aiemmin vieressä olleiden saksalaisten kanssa ja höpistiin mukavia.

Rapuja ja vihanneksia

Valmis annos

Hummeri halkaistuna

Valmis annos

Vaikka täällä oltiin vähän jumissa niin ihan mukavaa silti oli. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Käytiin shoppailemassa kaupungilla, yhtenä päivänä käytiin bussilla tutustumassa muihin saaren kyliin ja nähtävyyksiin. Päänähtävyys on ehdottomasti Hammerhusin linna, jota väittivät pohjoismaiden suurimmaksi. No, ei se niin ihmeinen ollut saati erityisen iso. Käveltiin myös saaren pohjoisosan luontopolku. Ihan kivat maisemat. Veneilijöiden lisäksi täällä on paljon karavaanareita sekä telttailijoita.

Pari muuta suomalaisvenettä täällä pyörähti, mutta muuten muut veneet ovat lähinnä saksalaisia sekä ruotsalaisia, vain muutama vieraileva tanskalaisvene. Nyt keliennusteet lupaavat tuulen kääntyvän hieman ja sitten se lopahtaa pariksi päiväksi, kunnes alkaa odotetut myötätuulet. Näillä näkymin siirrymme viikonlopun aikoihin Kalmariin (tai jonnekin muualle) ja sieltä myöhemmin Visbyyn. Siitä eteenpäin reittiä ei vielä osaa sanoa, mahdollisesti Sandhamnin kautta Ahvenanmaalle tai sitten suoraan Ahvenanmaalle. Katsotaan nyt. Vähän tekisi mieli Gotska Sandöön edustalle ankkuriinkin.

Rönnen huvivenesatamaa

Rönnen huvivenesatamaa

Hammerhus

Hammerhus

Maisemaa Hammerhusilta

Luontopolun varrelta

Luontopolun varrelta

Pikkusatama, Hammerhavnen

Pikkusatama, Hammerhavnen

Kappelin raunioilla

Kehät

Majakka Bornholmin pohjoisosassa

Sandvig

Katumaisemaa Allingessa

Allingen satama
Hanna kävi tutustumassa yhtenä päivänä Erichsen gårdin talomuseoon, joka sijaitsee aivan keskellä Rönneä. Kadulle päin se näyttää samalta kuin muutkin kaupungin vanhat asuintalot, ja sitähän se onkin, Erichsenin suvun vanha kaupunkitalo, joka nykyään on museoitu. Erichsen gård antoi hauskan vilauksen miltä Rönnen vanhat talot voivat näyttää sisältäpäin, miten kaupungissa on ennen elelty ja ennen kaikkea vierailu antoi selityksen sille, miksi kaupungin kaduilla ei juuri näy ihmisiä. Talot ovat aivan kaduissa kiinni jättäen puutarhat talojen takapuolelle piiloon katseilta, eikä kadulla kulkiessa voisi kuvitellakaan millaisia puutarhoja kätkeytyy aivan keskelle kaupunkia. Tuskin kaikilla taloilla on yhtä valtavaa piha-aluetta kuin Erichsen gårdilla, mutta vierailun jälkeen katseli kaupunkia uusin silmin. Tarkasti katsoessa pystyi näkemään joidenkin talojen ikkunoista koko talon läpi ja erottamaan vilauksia piilotetuista vehreistä puutarhoista, joten kukapa sitä katujen puolella istuskelisi kun parempaakin on tarjolla.

Erichsen gård kadulta

Erichsen gård puutarhan puolelta

Rakennuksen sisätiloja
Mankeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti