keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Itä-Friisein saarilla Saksassa

Seuraavaksi oli aika siirtyä tutkimaan (Saksan) Friisein saaria, eli Itä-Friisein saaria, jotka menomatkalla ohitettiin tylysti. Katsoimme, että virtojen suhteen meidän kannattaa lähteä aika varhain aamulla liikkeelle, ennen klo 7. Tällä tavoin emme saisi pienestä edestakaisin menevästä väylästä juuri vastavirtaa ja loppupätkälle riittäisi myötävirtaa. Tuuliennuste lupaili rapsakkaa 8-10m/s lounaasta, joka sopi meille ihan hyvin. Aamulla vähän huonosti nukutun yön jälkeen noustiin aiotusti ja lähdettiin klo 6.45.

Oli kylmä ja harmaa aamu, tuli mieleen Suomen kesä kun meni laittamaan vielä yhden fleecepuseron alle lisää. Tuuli ei ollut nostattanut kovinkaan suurta aallokkoa alkumatkalle, mutta vähän ulompana aallokko kasvoi odotetusti. Matkalla nähtiin hiekkasärkillä möllöttäviä tummia pötkylöitä, joita epäilimme hylkeiksi. Hyljepäätelmää tuki myös veneen vieressä pinnalle pulpahtanut keilapallo, josta kaksi tummaa nappisilmää tarkkaili menoamme. Väylän ulkopää poikkeisi merimerkkien osalta aika paljon (viime vuoden) kartasta, mutta täällä siirretäänkin merkkejä sen mukaan miten hiekkasärkät liikkuvat. Toiseen suuntaan olisi ollut vaikeampi tulla, varsinkin heikommalla näkyvyydellä.

Sitten alkoikin mukava vaihe: käännyttiin ja saatiin sivumyötäinen. Aukaistiin genua ja sammutettiin moottori. Tuuli ja myötävirta vei meitä keskimäärin mukavaa reilua 7 solmua, paikoin yli 9 solmua. Matka taittui nopeasti ja sitten oltiinkin jo Saksan puolella. Vaihdettiin kohteliaisuuslippua ja suunnattiin Borkumin saaren satamaan. Ensimmäinen satama ei ihmeinen ollut (loistossaan ehkä 30v sitten), mutta ongelmaksi tuli syvyys tai lähinnä sen puute. Alavedellä paikallamme olisi vettä vain 1,3m (meidän syväys on n. 1,9m), mikä tarkoittaa mahdotonta lähtöä suunniteltuun alaveden aikaan. Muutenkin kiusallista maata syvällä mudassa.

Lähdettiin katsomaan viereistä isompaa satama-allasta, josta löytyikin hyvä aisapaikka, vaikka satama onkin pääasiassa laivoille ja yhteysaluksille. Tämä puoli on paljon siistimpi ja asiallisempi, mutta varmaan kalliimpikin. Eiköhän se silti ollut parempi näin, ei tarvitse miettiä milloin vene irtoaa mudasta ja pääsee lähtemään. Satamamaksu oli meiltä 17eur, mutta sisälsi nettiä lukuunottamatta kaiken. Suihku- ja vessa-avaimesta piti pulittaa 50eur pantti... Vähän kuollut paikka, ei ollut oikein turisteja, vaikka sesonki pitäisi jo olla päällä. Ehkä porukka odottaa helteitä. Yksi todella erikoinen espanjalaispurkkari nähtiin satamassa, kuvasta näkee mastovirityksen paremmin.

Hanna kävi kiertelemässä kylää Niken maksaessa univelkoja päiväunilla. Borkumia leimaa valtavat rantaniityt, jotka ovat pääasiassa suojelualuetta ja sen kyllä huomaa lintujen määrästä. Saaren ominaisääni onkin tuulimyllyjen suhinan lisäksi jatkuva piipitys ja kirkuna. Illemmalla otettiin taas Weber esiin ja lämpimässä ilta-auringossa nautitun illan menu oli seuraavanlainen: alkupalaksi naudan carpaccio höystöineen, pääruoaksi salaatti grillatulla halloumilla sekä ribseillä. Nyt kun löytyy hyviä kauppoja täynnä erilaisia herkkuja niin jotenkin tulee ihan oudolla innolla ostettua. Pitkästä aikaa kun löytyy paljon erilaisia karkkisekoituksia ja salmiakkia niin ei vain voi olla ostamatta.

Seuraava siirtymä suunniteltiin aika samalla tavoin: matkaa noi 40nm, mutta nyt riittäisi lähtö ennen klo 8 - tunti lisää unta! Nyt päästiin nostamaan purje jo heti satamasta poistuttua ja paineltiin mukavaa reilun 6 solmun vauhtia luoteeseen. Noin 10 mailin jälkeen päästiin kääntymään myötätuuliosuudelle. Keli ei enää ollut yhtä kylmä kuin edellisenä päivänä, joten vaatetusta pystyi vähentämään merkittävästi - aurinkokin paistoi! Nyt oli oikein mukavaa purjehdusta.

Tuuli kuitenkin alkoi laantua ja vauhtimme pudottua alle 3,5 solmuun oli aika ottaa Volvo avuksi - muuten olisi ollut vaara kohdata vastavirta ennen määränpäätä. Kombinaatilla edettiin paremmin ja aikataulu piti. Norderneylle mennään tarkkaan merkittyä väylää, mutta niin vain oli haastavaa löytää oikeita tikkuja kun eivät olleet lähimainkaan siellä missä kartta sanoi. No, hyvin päästiin, vaikka alle 3 metrin vedessäkin mentiin - onneksi ylävedellä. Ulosmeno onkin täällä helpompi.

Norderneyn satama on kovin suosittu kesäkuukausina ja aikainen saapuminen on edellytys venepaikalle. Meidän tullessa klo 14 paikkoja oli vielä ja saimme hyvän aisapaikan. Klo 16 satama sitten olikin jo täynnä, loput veneet taiteilivat jonkun kylkeen tai kiinteisiin laitureihin (huono köysille kun vedenkorkeus vaihtelee pari metriä 6 tunnin välein). Satamassa havaittiin, että on helle ja palattiin shortseihin ja t-paitaan. Käytiin suht lähellä sijaitsevassa kaupassa "jätskiostoksilla", mutta mystisesti taas tarttui 3 säkillistä ruokia matkaan.

Kuten aiemmin kerrottiin, on paluumatka suunniteltu jalkapallon mukaan ja nyt oli vuorossa Saksa, joka pelasi illalla Ranskaa vastaan. Panokset olivat korkealla, sillä voittaja pääsee mitalipeleihin. Saarella jokaisessa nurkassa näytettiin peli ja me menimme lähistadionille katsomaan urheilujuhlaa. Tunnelma oli jännittyneen innostunut ja väki tohkeissaan - vain voitto kelpaisi. Alkuvaiheilla tullut Saksan maali sai aikaan melkoisen riemun ja pelin edetessä tunnelma vain kasvoi. Oli myös hauska huomata, että Niken "jalkapallo-saksalla" (vrt ralli-englanti) pärjäsi erinomaisesti!

Ottelussa ei muita maaleja nähty ja riemu oli suuri ottelun päätyttyä - täällä on suurta jalkapallojuhlaa tarjolla seuraavan 10 päivän ajan, joten me tulemme olemaan Saksan vesillä ainakin mitalipeleihin asti. Kesken ottelun havaittiin satamaan tulleen ensin yhden suomalaispurjeveneen, s/y Immigrantin, ja myöhemmin tuli vielä toinenkin, s/y Otium 3. Molemmat tulivat laiturimme päähän hollantilaisveneen kylkeen kun muitakaan paikkoja ei ollut. Mentiin pelin jälkeen tervehtimään tulokkaita, jotka molemmat olivat menomatkalla ja saapuneet Cuxhavenista. Istuttiin hetki raumalaisessa s/y Immigrantissa vaihtamassa kuulumisia.

Veneelle palattua katsottiin säätietoja: seuraaviksi päiviksi oli luvassa kovempia tuulia sekä sadetta. Koska meillä oli hyvä paikka ja kiirettä ei ole niin päätettiin jäädä tänne toviksi. Näin myös oli mahdollista lähteä katsomaan illan toinen näytelmä Kolumbia-Brasilia. Ottelu ei ollut yhtä kiinnostava ja aiemmin täynnä ollut katsomo oli liki tyhjä. No, saipahan valita parhaat paikat. Pelistä kyllä huomasi erilaisen pelityylin verrattuna eurooppalaisiin - molemmat joukkueet olivat varsin agressiivisia ja peli oli hyvin intensiivistä.

Yöllä tuuli voimistui, mutta aamupäivä oli poutainen. Iltapäivällä satoi ja tuuli niin, että tuulimylly tuotti jo hyvin virtaa. Iltapäivällä molempien suomalaisveneiden väki tuli Calimeralle ja höpistiin tavalliset tarinat. Päivällä kokeilin joutessani toista televisiotamme ja kas - se löysi kanavat. Pienen säätämisen jälkeen löytyi myös futista näyttävä kanava. Niinpä Hollanti-Costa Rica katsottiinkin veneellä! Hollantihan siitä meni jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoon, vaikka hyvin Costa Rica, tuo kisojen todellinen yllättäjä, taisteli. Hauska yksityiskohta: Saksan futisasiantuntijana oli itse Oliver Kahn!

Norderney on aika jännä paikka, ehkä sitä voisi kutsua saksalaisten Gotlanniksi. Hiekkarantoja saarella piisaa, rantatuolipareja on aivan levoton määrä ja lautat tuovat (saksalaisia) turisteja jatkuvalla virralla. Ei tunnu haittaavan, vaikka lämpötila ei ihan hellelukemissa olekaan. Merivesi kuitenkin on jo 18,6'c. Huomattiin kävellessä, että aika moni taloista toimi jonkinasteisena majoitusliikkeenä ja hotellejakin oli runsaasti. Ilmeisen moni saksalainen myös tulee viettämään tänne kesäloma(a)nsa - eräskin heppu maksoi satamamaksun 40 päivälle! Täällä muuten 1. yö maksoi 18eur, mutta seuraaviin öihin lisättiin turistivero, jolloin hinta olikin jo 25eur. Hintaan kuului kaikki paitsi sähkö, joka maksoi 0,5eur/kWh.

Norderneyn jälkeen matka jatkuu itään. Ennen Kielin kanavaa on kuitenkin ainakin pari pysähdystä. Vähän kelit, eli tuulet ja sateet, määräävät edelleen kuinka edetään. Toki koko ajan on mahdollista keliä mennä, mutta ei kova vastatuuli kovassa sateessa ole mukavaa. Kun aikaa on niin tietenkin hyödynnetään paremmat keli-ikkunat. Toisaalta mm-jalkapallon otteluohjelmallakin on oma vaikutuksensa. 

Erilainen espanjalaisvene - on keularautaa ja masto(t)

Grilli kuumana

Borkumin aisapaikoilla

Saksalaista biitsiä

Suomalaisveneet: s/y Immigrant jo kylkikiinnityksessä, Otium 3 tulossa viereen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti