Unohtui edellisessä blogikirjoituksessa mainita matkalla kuultu vhf-keskustelu. Meillä oli päällä kanava 16, kuten yleensäkin. Rodney bayssa lähtiessä kuulimme kun joku kutsui Martiniquen rannikkovartiostoa englanniksi. Rannikkovartiosto vastasi ja mies kertoi poimineensa merestä 5 henkilöä. Nämä henkilöt olivat mitä ilmeisimmin ranskalaisia eivätkä miehen mukaan puhuneet englantia. Tilanteeseen saatiin (oletettavasti) selvyys kun joku pelastetuista puhui rannikkovartioston kanssa ranskaksi. Emme jääneet kuuntelemaan tarkemmin kun heikolla ranskan osaamisella ei saa rätisevästä vhf-keskustelusta oikein mitään irti. Keli ei ollut mitenkään vaikea, joten ihmeteltiin mitä oli mahtanut käydä.
Sainte-Anne oli ihan kiva paikka, olisi voinut viihtyä pidempäänkin. Halusimme kuitenkin jatkaa matkaa ja suuntasimme Katariinan Ilkalta saadun vihjeen mukaan saaren lounaisosassa olevaan Petit anse d'Arleen lahteen. Matkalla ohitimme Diamond rockin, korkean saaren/valtavan kiven, jonka huipulle britit olivat aikoinaan kiskoneet tykit. Melkoinen saavutus, ranta ja maasto on todella jyrkkä. Samoilla kohdin vastaamme ui parikin merikilpikonnaa.
No, pian edessä aukesi lahti ja lähdimme tutkimaan sitä. Täällä oli taas paljon epämääräisesti merkittyjä pyydyksiä. Väistelimme niitä, kun huomasimme lahden olevan väärä - oikea oli vasta seuraavana. Suunta sinne ja sama pyydyksien väistely. Yht'äkkiä kopsahtaa ja koneen kierrokset laskevat - oltiin osuttu johonkin. Otettiin heti veto pois ja avattiin vähän genuaa (tähän totuttiin jo Ranskassa ja kas, nythän ollaan taas Ranskassa).
Saatiin vene pidettyä liikkeessä ja ohjattiin selvemmille vesille. Pikainen mietintä tuotti alustavan arvion tapahtuneesta: olimme todennäköisesti ajaneet johonkin vedenpinnan alapuolella olleeseen kalastusmerkkiin, jolloin sen naru oli päässyt kiertymään potkurin ympäri. Oli myös mahdollista, että hilasimme jotain rysää perässämme. Mitään ylimääräistä ei kuitenkaan näkynyt perässä tai ympärillä.
Kokeilin varovasti laittaa koneeseen vetoa, mutta siitä seurasi melkoinen ravistus. Viimeistään tämä osoitti, että potkurin ympärillä oli ylimääräistä. Yritimme päästä purjeella seuraavaan lahteen ja homma sujui hyvin, kunnes lahden reunalla tuuli kuoli totaalisesti. Tässä oli liian syvää ankkuroitua, mutta toisaalta olimme lähes paikallaan. Tässä vaiheessa kippari teki mitä velvollisuuksiin kuuluu ja jätti aluksen, tosin vain hetkeksi sukeltaakseen veteen katsomaan tilannetta.
Alustava arvio oli ollut aika oikea: potkurin ympärillä oli pari pientä kelluketta sekä jokunen metri köyttä suht tiukassa nipussa. Tämä solmu ei käsin auennut, mutta lyhyellä pakituksella nippu aukeni ja se saatiin kuin saatiinkin vedettyä auki ja pois. Sitten vain koneen koekäyttö ja aiempi ravistelu oli poissa ja se toimi normaalisti. Ei siis auta näkyvien pyydysten väistely vaan myös niiden vedenpinnan alapuolella piilossa olevien myös, näitäkin näkyi matkalla jonkin verran. Yleensä ne näkee silloin kun ollaan jo kohdalla, jos silloinkaan. Varovaisuutta tarvitaan erityisesti pimeällä, mutta parempi kai liikkua valoisassa.
No, olimme jo saapuneet haluttuun lahteen ja sen koillisosassa oli kylä ja sen edustalla veneitä reilut 10kpl sekä useita vapaita poijuja. Kiinnityimme asialliseen poijuun, joka oli suht lähellä kumivenelaituria. Söimme lounaan (kinkkuomelettia, Espanjasta hankittu mastossa riippuva jamon serrano avattiin nyt toiselta puolen ja sieltä löytyi tuoretta, pehmeää punaista lihaa - aivan loistavaa tavaraa, kannattaa ostaa mukaan Espanjasta ja/tai Kanarialta) ja lähdimme sitten rantaan. Kylä oli pieni: muutama ravintola, kirjasto js yksi kontti, jossa toimii nettibaari. Muuten hyvä, mutta netti ei toiminut - toimiessa siinä voisi myös kirjautua maahan ja ulos.
Lähdimme huviksemme kävelemään viereisen Grande anse D'arleen suuntaan, sillä sinne ei ollut kävellen kuin noin 2km. Matkan olisi voinut suorittaa myös moottorimarssina, mutta halusimme kävellä ja nähdä paremmin paikkoja. Rantaa pitkin kylien välillä kulkee vaelluspolku, mutta se oli liian pöpelikköinen läpsyillä mentäväksi, joten suosiolla valitsimme varsinaisen tien. Kylien välissä oli vain yksi korkeampi mäki, mutta muutoin ne olivat melkein kasvaneet yhteen. Granden puolella kylä oli pienempi, mutta itse lahti suurempi ja sitä kautta veneitäkin huomattavasti enemmän (yli 50). Granden puolella oli myös enemmän ravintoloita sekä ylipäätään palveluita turisteille.
Löysimme kylän ainoan nettiä mainostavan kuppilan ja otimme siellä jätskit. Vahinko vain, että täälläkin netti oli poikki, joten sähköposteja ei tarvinut tsekata. Lähdemme talsimaan takaisin kohti Petit'n lahtea. Ihan rauhallinen ja mukava paikka sekä ilmaiset poijut, mutta kauppoja ei ole, netti puuttuu ja ravintolatarjontakin aika suppea. Hiekkaranta toki löytyi, mutta niitä nyt on jo nähty. Vesi on todella kirkasta (11m näkyy pohja) ja kikpikonnia uiskentelee ympärillä. Päätettiin jatkaa seuraavana päivänä matkaa kohti Fort de Francea.
Fort de Francessa on pursiseura, josta mahdollisesti voisi saada paikan (30eur/yö), mutta kaupungin eteläpuolella parin mailin päässä on parikin ankkurilahtea. Valitsimme Anse Mitanin luoteisosan (Point du bout) ankkuripaikaksi, sillä sen luona on lauttayhteys kaupunkiin - 7eur eestaas/hlö. Täältäkin löytyisi niemen toiselta puolen satama, mutta se on pieni, ahdas yleensä täynnä. Niinpä laskimme lekan pohjaan Anse mitanin edustalla yli 50 muun veneen sekaan.
Täälläkin on oma jollalaituri hotellin uimarannan edustalla, jonne pyyhälsimme pian ankkuroimisen jälkeen kun pieni sade oli mennyt ohi. Löysimme parikin kuppilaa, jotka tarjosivat netin, mutta vaikeaksi meni. Ensimmäisessä oli outo kirjautuminen ja sitten pitikin ilmeisesti maksaa yhteydestä. Toisessa paikassa puolestaan ei haluttu palvella meitä. Jatkoimme kiertämistä kunnes kaupan vierestä löytyi jäätelöbaari, jossa oli netti. Täällä homma pelasi ja jäätelökin oli hyvää.
Kummasti Karibialla ei ole yhtään olympialaisista, mutta Suomen menestys on ollut sitä luokkaa, ettei tarvikaan juuri tietää. No, netistä voidaan katsoa välillä olennaisimmat tiedot, joten täysin uutispimennossa ei olla. Muilla saarilla on nettiasiat olleet paremmin. Kuten aiemmillakin Karibian saarilla, naispuoleiset kulkijat saavat huutelua peräänsä, mutta seksistisien kommenttien sijasta ganstaräppärien suusta kuuluu"Bonjour madame"! Vastaavasti jos miehenä antaa jollekin naiselle tietä tms niin seuraa välitön "merci monsieur". Hyvät tavat täällä, kaikki tuntuvat tervehtivän. Vaikea sanoa tuntevako paikalliset itsensä ranskalaisiksi vai karibialaisiksi.
Kiertelimme pientä satamaa ja se oli varsin täynnä. Osa veneistä vaikutti olleen satamassa hylättynä vuosikausia pohjan kasvustosta tai kannen kunnosta päätellen. Kiertelyn lomassa löysimme myös lautan lähtöpaikan, josta lautta yllättäen lähtikin 10min aikataulua edellä. Hämmästelimme tätä (aikataulu oli laiturilla) ja pian paikalle ilmestyi ihmisiä, jotka selvästi olivat aikoneet menä lauttaan. Tästä opimme, että tunnin välein menevän lautan viimeiseen paluuvuoroon ei ehkä kannata tähdätä vaan vaikkapa toiseksi viimeiseen. Muuten matka takaisin tehdään taksilla ja kierros lahden ympäri on pitkä... Marinan alue lienee ollut loistossaan joskus 90-luvun alussa (rakennustyylistä päätellen), mutta nyt se on jo kovin kulahtanut. Pointe du boutin niemeä hallitsee valtava hylätty hotellin raato, joka näkyy kauas merelle.
Veneelle palattua olikin jo vähän nälkä. Tällä kertaa laitoimme lihapullia sekä perunoita, mutta värinä perunoissa olikin vaaleankeltaisen sijaan tumma lila - ulkoa ja sisältä. Maku oli kuitenkin ihan perunaa, laijke Klondike gourmet. Olimme löytäneet nämä St Lucialta kaupasta. Matkailu avartaa myös ruoan osalta, ei ole mummun pelloilla tällaisia nähty. Ilta jatkui värikikkaikulla: jälkiruokana vihreää papaijaa sekä punaista Mötikkää. Vihreä papaija tosin maistui lähinnä kurkulta, joten täytynee googlata sille parempia käyttötarkoituksia. Patonkia ja juustojakin löytyi pöytään, ollaanhan nyt Ranskassa. Viikunahillo oli kovin kallista, joten kokeilimme paikallista guavahilloa ja sehän toimi erinomaisesti juustojen kaverina.
Seuraavana aamuna lähdimme rantaan ja yllättäen lautta Fort de Franceen lähti ajallaan klo 10.15. Vajaan 30min päästä oltiinkin perillä. Myös tänne kaupungin kylkeen voisi ankkuroitua, mutta paikka ei ole rauhallinen vilkkaan lauttaliikenteen takia. Jewel of the Seas oli vieressä parkissa ja se oli purkanut tutistilastinsa maihin. Kaupungissa on paljon kauppoja ja kaupunki onkin antillien suurimpia ellei suurin. Täällä löytyi moniakin nettipaikkoja. Samalla huomattiin, että Suomi oli juuri voittanut Venäjän lätkässä, hyvä! Seuraavaksi kuulemma kaatuu Ruotsi perjantaina.
Edellisen kerran olemme olleet isommassa kaupungissa melkein 4kk sitten Teneriffalla, joten tuntuikin mukavalta päästä kuljeskelemaan kaduilla shoppaillen ja seuraamaan ihmisvilinää kahviloista! Shoppailu onnistuikin mainiosti muutamalla uudella vaatteella ja kengillä. Kaupungissa on keskustassa Carrefour, mutta aivan lauttalaiturin lähellä on Leader Price, mistä tankattiin veneen juustovarasto täyteen. Kaupassa on myös asiallinen lihatarjonta, joten myös pihvejä lähti matkaan salaattiainesten, patongin ja muun muonan lisäksi. Kaupat ovat täällä parempia kuin eteläisemmillä saarilla ja valikoima esim. juustoissa on kattava. Myös viinit ovat siedettävissä hinnoissa, vaikka alle euron litrahitoihin ei päästäkään.
Leader Pricen vieressä on myös venetarvikeliike, jossa oli kohtuullinen valikoima varusteita hyllyssä. Näyttivät tekevän myös siinä uusia vantteja... eli täältä saa uudet, jos vaijerit katkeilee. Sitten lautalla takaisin ja kumiveneellä kotiin. Ehdittiin hyvin valoisaan aikaan takaisin ja kaupunkipäivä onnistui mukavasti. Ollaan tässä vielä hetki, mutta seuraavaksi siirrytään Martiniquen luoteiskulmaan Saint-Pierreen, joka jää Martiniquen viimeiseksi kyläksi ennen siirtymistä Dominicalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti