Kiertelimme Pointe du Boutin rantoja ja löysimme surffikoulun, jossa annettiin myös kitesurf-tunteja. Opetuksen saisi myös englanniksi, aikataulu oli hyvä ja hinta kohtuullinen, joten buukattiin seuraavaksi päiväksi kurssi. Paikka on ankkuripaikkamme lähellä, joten homma sopii meille hyvin. Olimme jo Union islandilla katsoneet touhua ja halunneet kurssille, mutta siellä kurssilla ei suolaisesta hinnasta huolimatta ollut tilaa. No, nyt sitten.
Ankkuripaikalla ei juuri veneet vaihtuneet vaan näyttikin siltä, että monet olivat tulleet tänne hyväksi toviksi. Veneissä oli toki väkeä, eli hylättyjä ne eivät olleet. Parina päivänä on tuullut vähän enemmän ja veneet heiluvat hieman. Meillä on ankkuri pitänyt hyvin, mutta yhdellä naapurilla on laahannut hieman. Jotenkin erityisesti ranskalaisilla tuntuu olevn tapana tuupata ankkuriin ihan viereen. Tiedä mistä johtuu, mutta juroa suomalaista moinen hieman häiritsee. No, jos tulee asiaa niin melkein kuivin jaloin voi astua naapuriveneeseen kertomaan oman näkemyksensä.
Illalla päätettiin laittaa taas vähän eksoottisempaa kotiruokaa, eli pihvejä karamellisoidulla mangolla ja kookoskastikkeella, lisukkeena uunissa paahdettuja sinisiä perunoita ja vihreää papaijaa. Hyvää oli, vaikka kookoskastike olisikin kaivannut jauhekookoksen sijaan oikeata kookosmaitoa tullakseen sakeammaksi. Kahdella liekillä ja uunilla tehtiin samaan aikaan sapuskaa ja sopivasti kaasu loppui ruoan ollessa valmis. Meillä kului siis 6kg kaasua 7,5kk aikana. No, onneksi meillä on matkassa vielä pari pönikkää, että saadaan jatkossakin soosit lämpiminä.
Seuraavana päivänä mentiin sovitusti Kite surfing -kurssille. Keräsimme kamat ja lähdimme veneellä parin mailin päässä olevalle matalikolle. Ensimmäisen päivän opetus oli lähinnä miten leijaa hallitaan ja ohjataan ilmassa sekä kuinka se saadaan nostettua ylös. Näiden harjoitusten jälkeen tuuli loppui, joten jäimme hieman odottamaan jatkoa. Kouluttaja ylipuhuikin meidät seuraavan aamun kurssille ja puhui kuinka sitten tulisi myös lauta mukaan. Lähdimme tyytyväisinä takaisin veneelle keräämään voimia seuraavalle päivälle.
Heräsimme poikkeuksellisen aikaisin ja olimmekin pelipaikoilla hyvissä ajoin. Nyt pakkasimme jo itse leijamme ja valitsimme sopivan laudan mukaan. Tällä kertaa meillä oli toinen kouluttaja. Ajoimme taas noin 2-3 mailia matalikolle ja jatkoimme hetken leijan hallintaharjoituksia. Nyt tuuli hyvin ja tuntui paljon helpommalta. Seuraavaksi kouluttajamme neuvoi meitä raahautumaan leijan perässä (body dragging) samalla sitä ohjaten. Tarkoitus oli mennä syvempään veteen, jonne kouluttaja tulisi veneellä. Tämä oli aluksi hauskaa ja helppoakin, oli hieno huomata kuinka itse pystyi vaikuttamaan suuntaan ja vauhtiin. Reilun puolen tunnin jälkeen tuntui jo vähän tylsältä eikä kouluttaja ollut mailla halmeilla.
Noin tunnin kuluttua kouluttaja kävi kääntymässä veneellä lähempänä kysyen oliko kaikki ok ja sitten lähtien pois enempiä neuvomatta. Minulle tosin antoi käskyn mennä oikealle (pohjoiseen). No, Hanna jatkoi omaa raahautumistaan ylhäässä yksinäisyydessään ja Niken suunta oli kohti Fort de Francea. Koska mitään parempaakaan ohjetta ei tullut tähtäsi Hanna kohti surffikoulun rantaa ja Nikke Fort de Francea. Tätä mentiin hyvän aikaa kunnes kouluttaja tuli veneellä hakemaan Niken toruen samalla, etten ollut tullut surffikoulun rantaan (eli päinvastoin hänen antamaa viimeistä ohjetta)... No, ajettiin rantaan, jonne Hanna oli juuri selvinnyt itsekseen.
Toinen kurssipäivä oli tässä. Olimme pettyneitä heikosta ohjauksesta sekä siitä, ettemme päässeet lainkaan kokeilemaan lautaa. Kouluttaja tuli myöhemmin briiffaamaan meille mikä oli ollut päivän tavoite ja kuinka lautaa ei hänen mukaansa kannata ottaa liian aikaisin mukaan opettelussa vaan ensin opetellaan leijan hallinta. No, tavoitteet olisi pitänyt käydä läpi aluksi, ei lopuksi. Lisäksi kouluttaja ei käytännössä nähnyt yhtään meidän tekemisiä, joten kumma arvio tasostamme ja lisäharjoittelutarpeesta. Oikeasti homma toimi oikein hyvin puolen tunnin/tunnin jälkeen, jolloin olisi ollut hyvä hetki kokeilla lautaa. Valitettavasti kouluttajallamme oli samalla kertaa muutama muukin laudalla harjoitteleva oppilas, jotka veivät hänen huomionsa.
Lopuksi hän kauppasi jo kolmatta kurssipäivää painottaen taas samaa leijan hallintaa ja ehkä lautakokeilua. Olimme jo päättäneet, että jatkamme touhua toisessa paikassa. Täällä ainakin osa kouluttajista ottaa liikaa oppilaita eivätkä hallitse tilannetta. Lisäksi kun olimme erikseen kertoneet haluavamme nimenomaan kokeilla kite surfingia, jolloin lautakin olisi kuulunut asiaan. No, nyt jäi rahastuksen maku eikä saatu toisella kertaa juurikaan ohjausta.
Päätimme, että lähdemme seuraavana päivänä Sainte Pierreen, joka jäisi Martiniquen viimeiseksi kyläksi. Koska olimme kuulleet siellä ajoittaisista uloskirjautumisongelmista niin ajattelimne hoitaa homman seuraavana aamuna Point du Boutin satamassa. Tällä kertaa söimme veneellä illalliseksi hampurilaisia papaijaranskiksilla, limevalkosipulichilillä marinoidulla mangolla sekä sinisillä perunoilla. Aika hyvää ja vähän erilaista. Jos joku ihmettelee näitä ruokahehkutuksia, niin muilla saarilla kauppojen tarjonta on melko suppeaa ja ruokaa tehdään lähinnä sen mukaan mitä kaupasta sattuu sillä kertaa löytymään. Täällä Martiniquella sen sijaan valikoima on parempi ja Calimeran kokeileva keittiö on päässyt taas pitkästä aikaa vauhtiin.
Seuraavana aamuna lähdimme katsomaan satamakonttoria, mutta se oli sunnuntain kiinni. Reissu ei ollut kuitenkaan turha, sillä näimme Palomaxin satamassa. Sovittiin treffit illaksi ja pyörittiin hetki kylällä ennen paluuta veneelle vaihtamaan uimavermeet päälle ja takaisin rantaan. Ranta oli väärällään paikallisia viettämässä sunnuntaita uiden, lorvien tai grillaillen. Liityimme joukkoon.
Otimme mukaan sopivan rantapelin, Petanquen. Pelasimme sitä tovin normaalisti: ensin jompikumpi heittää kohdepallon, jonka jälkeen molemmat heittävät vuorotellen omat pallonsa. Se kummalla on oma pallo lähinnä saa pisteen jokaisesta pallostaan, joka on lähempänä kuin vastustajan paras pallo. Ihan peruskauraa moni luulisi, mutta ei sentään, kuten hetken päästä opimme.
Aikamme pelattuamme saimme nimittäin erään paikallisen herrasmiehen yleisöksi. Hän seurasi kierroksen loppuun kunnes alkoi kysymään pelaamisestamme, luonnollisesti ranskaksi. Kävi ilmi, että pelasimme väärin. Mies selitti tohkeissaan kuinka pelin kuuluisi mennä, mutta Niken aktiivinen ranskan sanavarasto petanque-terminologian osalta oli verrattain suppea, joten päädyttiin myös elehtimään. Peliä jouduttiin pelaamaan useampi kierros ennenkuin tuomimme oli tyytyväinen. Pari kertaa hän oli jo lähdössä kunnes huomasi taas jonkin uuden virheen pelitavoissamme. Miehen seurassa olleella naisella ja rannan muulla porukalla oli hauska seurata kielipuolista opetussesiota.
Oikeat säännöt: jompikumpi aloittaa heittämällä kohdepallon. Sitten hän jatkaa heittämällä yhden varsinaisista palloistaan. Tämän jälkeen toinen pelaaja heittää yhden pallon. Jos se on vastustajan palloa kauempana kohdepalloa niin hän jatkaa heittämistä kunnes saa pallon vastustajaa lähemmäksi tai pallot loppuvat. Sitten ensimmäinen heittäjä saa heittää pallonsa. Heittovuorossa on siis aina häviöllä oleva. Pisteitä tulee sen mukaan montako omaa palloa on vastustajan parasta palloa lähempänä. Seuraavan kierroksen aloittaa edellisen voittaja. Lisäksi kohdepallon tulee olla koko ajan näkyvissä, joten jos se kaivautuu hiekkaan, on se kaivettava esille ennenkuin peliä voidaan jatkaa.
Huomionarvoista: Hanna pärjäsi paremmin "väärillä säännöillä", mutta oikeilla säännöillä tuomaroituna Nikke oli parempi. Urheilun jälkeen kävimme vielä uimassa ja sitten veneen kautta Palomaxille. Pikainen visiitti venyi hieman, mutta selvisipä samalla, että matkasuunnitelmamme ovat yhtenevät lähiaikoina. Ravintolavisiitin (Havana, ei jatkoon) jälkeen palasimme takaisin veneelle. Seuraavana aamuna kävin kirjaamassa meidät ulos maasta, sillä Sainte Pierressä on välillä ollut tämän suhteen ongelmia. Tämä onnistui hyvin. Pointe du Boutissa oli samalla jokin karnevaalikulkue menossa pitkin satamaa: lapsia värikkäissä asuissa ja paljon melua.
Nostimme ankkurin ja lähdimme kohti Saint Pierreä. Fort de Francen lahdelta tuli hyvä sivutuuli, joten genua auki ja vene vauhtiin. Näimme AIS:n kautta, että Palomax lähti peräämme. Nyt keli oli mitä mainioin ja tämä olikin yhtä parasta mitä täällä on ollut tarjolla. Palomax nopeana veneenä saavutti meitä koko ajan, mutta ei missään vaiheessa päässyt ihan tuntumaan tai ohi. Varmistimme tämän lyömällä Volvoon kierroksia kun tuuli loppui meiltä lähellä määränpäätä.
Kuten muillakin vuoristoisilla Karibian saarilla niin myös täällä tuuli temppuili rannan lähellä oudosti: välillä varottiin jiippiä ja 10 sekuntia myöhemmin olikin tiukkaa kryssiä. Saipahan säätää purjetta. Meidän jo käärittyä purjeet Palomax lisäsi vielä genuan ja kryssi nätisti purjeilla lahdelle. Tosin heitä vastaan oli tullut purjevene, sekin kryssillä! Tämä kertonee tuulen ailahtelevuudesta rantojen tuntumassa tarpeeksi... Lahdella oli jo kohtuullisesti veneitä, joten hyviä paikkoja ei ollut liikaa. Näimme lahdella pari tuttuakin venettä mm. "Puolan sveitsiläiset", lyhyt juttelutuokio heidän kanssaan osoitti, että suunta on sama ja heitä tullaan jatkossakin näkemään.
Me saimme erinomaisen ankkuripaikan läheltä jollalaituria ja pudotimme lekan n. 4 metriin. Pito oli heti todella hyvä ja tsekkaus osoitti ankkurin uponneen hyvin. Bonuksena ankkurin päällä hiekassa oli iso meritähti. Vesi oli todella kirkas ja paikka suojainen. Palomax ankkuroi laiturin toiselle puolelle. Kävimme katsastamassa kylän, josta löytyi kelvollinen kauppa, nettikuppila, muutama ravintola sekä pörssitalo. Illalla Palomaxin porukka tuli vielä veneellemme. Yö oli rauhallisin pitkiin aikoihin, joten ei voi kuin ihmetellä miten erilaisia kokemuksia voi samasta paikasta saada, sillä Katariinan stoorin Saint Pierreä on vaikea tunnistaa samaksi paikaksi.
Saint Pierrehän oli hetken Martiniquen pääkaupunkikin, mutta tätä kesti vain hetken kunnes se siirtyi Fort de Franceen. Saint Pierre on tosin tunnetumpi siitä, että läheinen Peleen tulivuori purkantui aikoinaan tappaen yhtä lukuunottamatta kaikki asukkaat. Se ainoa selvinnyt oli vanki - on se tyrmäkin joskus turvallinen paikka. No, tästä katastrofistahan Saint Pierre ei oikein koskaan toipunut kunnolla.
Vesi tulee kielelle ruokakuvauksistanne! Nasu näyttää hyvältä, onko se roikkunut sisällä vai ulkona? Suojapussissa? Onko se sama, jonka ostitte Galiciasta vai onko menossa jo toinen, Kanarialta hankittu? Ton kokemuksen perusteella meille lähtee possukka mukaan Brasiliaan.
VastaaPoistaTuo on possu nro2, Kanarian Hiperdinosta. Meillä se roikkuu mastossa sisällä ihan auki. Ja hyvin tuli ylityksen. Se valuttaa vähän rasvaa, mutta jos esim. saunassa roikotatte ylityksen ajan niin eiköhän se tule hyvin. Varokaa kosteaa ja hautovaa säilytystä.
PoistaJaa että saunapalvia :-) Kiinni veti!
VastaaPoistaKehottaisin vielä harkitsemaan sijoituspaikkaa. Keskellä salonkia roikkuva possun sorkka on varsin viehättävä sisustuselementti ;)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista