Dominica/Roseau

Lähdimme aamulla jo klo 8 kohti Dominicaa. Matkaa ei ollut Roseauhun kuin reilut 35 mailia, joten kiirettä ei ollut. Tai no, tulli menisi kiinni klo 16, joten siihen tähdättiin. Tuuli oli sopiva 8-12m/s sivulta, joten pulkka kulki mukavasti. Tällä kertaa myös aallot tulivat sivulta, joten saimme vain yhden, joskin aika kattavan roiskeen sitloodaan. Helppo ja nopea pätkä, aivan toista kuin St Vincent-St Lucia. Tämmöistä lisää! Alkumatkasta rikoimme 7 000nm rajan, joten kohtuullisesti sitä on jo seilattu tällä kaudella (eikä tuossa ole edes kaikki mukana!).

Saavuimme Roseaun lahdelle yhden jälkeen, jolloin löysimme suositellun Anchorage hotellin rannalta ehkä noin vajaan mailin päässä risteilijälaiturista. Valkoinen tönö, seinässä lukee jopa nimi. Vastaan tuli boatboy, joka sattui edustamaan Pancho servicesiä, jota myös suositellaan. Yllättäen muut boatboyt ja kaupustelijat loistivat poissaolollaan. Toivotettuaan meidät tervetulleeksi saarelle kaveri kertoi heti poijuhinnan (26ecd/10usd) sekä osoitti poijun Anchorage hotellin edustalta. Veijari myös junaili rannalta kimppataksikyydin (20ecd) tulliin. Yleensä boatboyt vaativat köysiavustaan useita kymppejä, mutta tämä kaveri oli toista maata - rahan sijaan tarve oli kylmälle juomalle. Tämän ilomielin soimme hänelle ja annoimmekin veijarille jääkylmän lonkeron! Samat tyypit muuten järjestävät kiertoreissuja saarella (40usd/hlö/6h retki). Panchoon saa myös yhteyden VHF:llä kanavalla 16.

Taksikyyditsijän kanssa vaihdoin muutaman sanan ja tämä taisi olla itse Pancho tai el hefe nyt kuitenkin. Luuli minua aluksi ranskalaiseksi, mutta riemastui kuullessaan olevani Suomesta. Poikkeuksellisesti mies alkoi kertoa useista ruotsalaisista, joita on saarella. Selitys hänen hyvään skandinavian maiden tietoon tuli kun hän kertoi käyneensä aikoinaan Ruotsissa sekä myös pikaisesti Suomessa - Cinderellalla risteilyllä Tukholmasta Maarianhaminaan! Uskomatonta. Reissu oli tehnyt vaikutuksen ja mies muistikin hyvin tapahtuman, kuulemma oikein mukava risteily. Tämä tyyppi todennäköisesti olisi arvostanut lonkeroa vielä enemmän...

Parilta muultakin veneeltä tuli edustajat ja sitten lähdettiin. Tulli löytyi risteilijälaiturin takaa ja sisäänkirjautumisessa tarvii marssia vain yhden tyypin luokse. Yllättäen täältä ei saa passiin leimoja, vaikka ihan itsenäinen maa onkin. Tullissa törmäsin sveitsiläisiin tuttuihin, jotka olivat ankkuroituneet - ranta oli ollut siihen aika huono ja vähän valittelivat tätä. Täällä ei juuri tuule, joten veneet pyörivät paljon. Tämä yhdistettynä jyrkästi laskevaan pohjaan tuottaa monelle veneilijälle päänvaivaa. No, helpoin ratkaisu olikin ottaa poiju. Sisäänkirjausmaksu oli 10ecd, joskin oli mahdollista tehdä tuplahintaan samalla uloskirjaus, mutta vain jos pysyy/kertoo pysyvänsä samassa satamassa koko maassaoloajan. Tämä ei oikein toiminut meille, joten tulliin vie tie saaren pohjoisosassakin. Tiedoksi myös, että sailclear ei toimi täällä, vaikka järjestelmä niin väittääkin.

Roseau ei oikein vaikuttanut viehättävältä kylältä, joten ajattelimme jatkaa Portsmouthiin ja tutustua saareen sieltä käsin. Moni on kehunut Dominicaa ja haluammekin tutustua saareen, mutta pääkaupungissa oli nuhjuista, risteilijälaiturin vieressä lähinnä krääsäkauppaa sekä monenlaista notkujaa. Muutenkin kadulla osa porukasta oli hieman luotaantyöntäviä. Ei sillä etteikö niitä olisi muuallakin nähty, mutta hienoinen kotrasti Martiniqueen. Osa ihmisistä oli taas todella skarppeja ja erittäin ystävällisiä. Myös Dominica securityn vene kävi kääntymässä lahdella ja tervehtivät iloisesti. Ehkä täällä kuitenkin voisi olla tovin...

Illalla kävimme syömässä läheisessä DiveDominican ravintolassa. Paikka oli viihtyisä ja siisti, maisema merelle hieno, palvelu todella hyvää, ruokakin ihan ok, mutta täällä saatiin toistaiseksi Karibian paras Mojito - tavallisesta poiketen tässä oli mintun ja limen lisäksi hieman kookosta sekä ananasta. Todella hyvin sopi yhteen! Täällä on myös hyvä netti, Anchorage hotellin netti tosin toimii vaihtelevasti poijupaikalla. Saatiin kuitenkin blogi päivitettyä. Ja palvelu oli ravintolassa todella höveliä, melkeinpä parasta koko reissulla ja samaan tasoon kuin Mustiquen Cotton Housella, mutta hinta murto-osan. Ravintola kuuluu hotelliin, joka on hieman hintava, mutta toisaalta se sisältää rajattoman määrän sukelluksia. Ihan jännä konsepti, joka toimi ainakin kanadalaisiin.

Yöllä vene kieppui lähinnä virtojen mukana 360 astetta ja välillä tuli pientä swelliä. Oikeastaan koko yön ja aamun satoi enemmän tai vähemmän. Päätettiin silti jatkaa Portsmouthiin, jossa Palomax oli jo valmiina. St Lucialla on Homeless ja Panthera, Neitsytsaarilla jo puolestaan Eclipse ja Katariina. Melkoisesti on väki hajaantunut eikä kaikista ole edes tietoa. Toisaalta välimatkat eivät ole hurjia. Laskimme, että Jenkkien neitsytsaarille pääsee mukavin 10-40nm päivämatkoin, mutta yksi noin 70 mailin yöpurjehdus tarvitaan. Vaihtoehtoisesti suoraan posottamalla matkaa olisi täältä noin 250nm - aika sama kuin Helsingistä Gotlantiin.

Martinique, PdB/Sainte Pierre

Kiertelimme Pointe du Boutin rantoja ja löysimme surffikoulun, jossa annettiin myös kitesurf-tunteja. Opetuksen saisi myös englanniksi, aikataulu oli hyvä ja hinta kohtuullinen, joten buukattiin seuraavaksi päiväksi kurssi. Paikka on ankkuripaikkamme lähellä, joten homma sopii meille hyvin. Olimme jo Union islandilla katsoneet touhua ja halunneet kurssille, mutta siellä kurssilla ei suolaisesta hinnasta huolimatta ollut tilaa. No, nyt sitten.

Ankkuripaikalla ei juuri veneet vaihtuneet vaan näyttikin siltä, että monet olivat tulleet tänne hyväksi toviksi. Veneissä oli toki väkeä, eli hylättyjä ne eivät olleet. Parina päivänä on tuullut vähän enemmän ja veneet heiluvat hieman. Meillä on ankkuri pitänyt hyvin, mutta yhdellä naapurilla on laahannut hieman. Jotenkin erityisesti ranskalaisilla tuntuu olevn tapana tuupata ankkuriin ihan viereen. Tiedä mistä johtuu, mutta juroa suomalaista moinen hieman häiritsee. No, jos tulee asiaa niin melkein kuivin jaloin voi astua naapuriveneeseen kertomaan oman näkemyksensä.

Illalla päätettiin laittaa taas vähän eksoottisempaa kotiruokaa, eli pihvejä karamellisoidulla mangolla ja kookoskastikkeella, lisukkeena uunissa paahdettuja sinisiä perunoita ja vihreää papaijaa. Hyvää oli, vaikka kookoskastike olisikin kaivannut jauhekookoksen sijaan oikeata kookosmaitoa tullakseen sakeammaksi. Kahdella liekillä ja uunilla tehtiin samaan aikaan sapuskaa ja sopivasti kaasu loppui ruoan ollessa valmis. Meillä kului siis 6kg kaasua 7,5kk aikana. No, onneksi meillä on matkassa vielä pari pönikkää, että saadaan jatkossakin soosit lämpiminä.

Seuraavana päivänä mentiin sovitusti Kite surfing -kurssille. Keräsimme kamat ja lähdimme veneellä parin mailin päässä olevalle matalikolle. Ensimmäisen päivän opetus oli lähinnä miten leijaa hallitaan ja ohjataan ilmassa sekä kuinka se saadaan nostettua ylös. Näiden harjoitusten jälkeen tuuli loppui, joten jäimme hieman odottamaan jatkoa. Kouluttaja ylipuhuikin meidät seuraavan aamun kurssille ja puhui kuinka sitten tulisi myös lauta mukaan. Lähdimme tyytyväisinä takaisin veneelle keräämään voimia seuraavalle päivälle.

Heräsimme poikkeuksellisen aikaisin ja olimmekin pelipaikoilla hyvissä ajoin. Nyt pakkasimme jo itse leijamme ja valitsimme sopivan laudan mukaan. Tällä kertaa meillä oli toinen kouluttaja. Ajoimme taas noin 2-3 mailia matalikolle ja jatkoimme hetken leijan hallintaharjoituksia. Nyt tuuli hyvin ja tuntui paljon helpommalta. Seuraavaksi kouluttajamme neuvoi meitä raahautumaan leijan perässä (body dragging) samalla sitä ohjaten. Tarkoitus oli mennä syvempään veteen, jonne kouluttaja tulisi veneellä. Tämä oli aluksi hauskaa ja helppoakin, oli hieno huomata kuinka itse pystyi vaikuttamaan suuntaan ja vauhtiin. Reilun puolen tunnin jälkeen tuntui jo vähän tylsältä eikä kouluttaja ollut mailla halmeilla.

Noin tunnin kuluttua kouluttaja kävi kääntymässä veneellä lähempänä kysyen oliko kaikki ok ja sitten lähtien pois enempiä neuvomatta. Minulle tosin antoi käskyn mennä oikealle (pohjoiseen). No, Hanna jatkoi omaa raahautumistaan ylhäässä yksinäisyydessään ja Niken suunta oli kohti Fort de Francea. Koska mitään parempaakaan ohjetta ei tullut tähtäsi Hanna kohti surffikoulun rantaa ja Nikke Fort de Francea. Tätä mentiin hyvän aikaa kunnes kouluttaja tuli veneellä hakemaan Niken toruen samalla, etten ollut tullut surffikoulun rantaan (eli päinvastoin hänen antamaa viimeistä ohjetta)... No, ajettiin rantaan, jonne Hanna oli juuri selvinnyt itsekseen.

Toinen kurssipäivä oli tässä. Olimme pettyneitä heikosta ohjauksesta sekä siitä, ettemme päässeet lainkaan kokeilemaan lautaa. Kouluttaja tuli myöhemmin briiffaamaan meille mikä oli ollut päivän tavoite ja kuinka lautaa ei hänen mukaansa kannata ottaa liian aikaisin mukaan opettelussa vaan ensin opetellaan leijan hallinta. No, tavoitteet olisi pitänyt käydä läpi aluksi, ei lopuksi. Lisäksi kouluttaja ei käytännössä nähnyt yhtään meidän tekemisiä, joten kumma arvio tasostamme ja lisäharjoittelutarpeesta. Oikeasti homma toimi oikein hyvin puolen tunnin/tunnin jälkeen, jolloin olisi ollut hyvä hetki kokeilla lautaa. Valitettavasti kouluttajallamme oli samalla kertaa muutama muukin laudalla harjoitteleva oppilas, jotka veivät hänen huomionsa.

Lopuksi hän kauppasi jo kolmatta kurssipäivää painottaen taas samaa leijan hallintaa ja ehkä lautakokeilua. Olimme jo päättäneet, että jatkamme touhua toisessa paikassa. Täällä ainakin osa kouluttajista ottaa liikaa oppilaita eivätkä hallitse tilannetta. Lisäksi kun olimme erikseen kertoneet haluavamme nimenomaan kokeilla kite surfingia, jolloin lautakin olisi kuulunut asiaan. No, nyt jäi rahastuksen maku eikä saatu toisella kertaa juurikaan ohjausta.

Päätimme, että lähdemme seuraavana päivänä Sainte Pierreen, joka jäisi Martiniquen viimeiseksi kyläksi. Koska olimme kuulleet siellä ajoittaisista uloskirjautumisongelmista niin ajattelimne hoitaa homman seuraavana aamuna Point du Boutin satamassa. Tällä kertaa söimme veneellä illalliseksi hampurilaisia papaijaranskiksilla, limevalkosipulichilillä marinoidulla mangolla sekä sinisillä perunoilla. Aika hyvää ja vähän erilaista. Jos joku ihmettelee näitä ruokahehkutuksia, niin muilla saarilla kauppojen tarjonta on melko suppeaa ja ruokaa tehdään lähinnä sen mukaan mitä kaupasta sattuu sillä kertaa löytymään. Täällä Martiniquella sen sijaan valikoima on parempi ja Calimeran kokeileva keittiö on päässyt taas pitkästä aikaa vauhtiin.

Seuraavana aamuna lähdimme katsomaan satamakonttoria, mutta se oli sunnuntain kiinni. Reissu ei ollut kuitenkaan turha, sillä näimme Palomaxin satamassa. Sovittiin treffit illaksi ja pyörittiin hetki kylällä ennen paluuta veneelle vaihtamaan uimavermeet päälle ja takaisin rantaan. Ranta oli väärällään paikallisia viettämässä sunnuntaita uiden, lorvien tai grillaillen. Liityimme joukkoon.

Otimme mukaan sopivan rantapelin, Petanquen. Pelasimme sitä tovin normaalisti: ensin jompikumpi heittää kohdepallon, jonka jälkeen molemmat heittävät vuorotellen omat pallonsa. Se kummalla on oma pallo lähinnä saa pisteen jokaisesta pallostaan, joka on lähempänä kuin vastustajan paras pallo. Ihan peruskauraa moni luulisi, mutta ei sentään, kuten hetken päästä opimme.

Aikamme pelattuamme saimme nimittäin erään paikallisen herrasmiehen yleisöksi. Hän seurasi kierroksen loppuun kunnes alkoi kysymään pelaamisestamme, luonnollisesti ranskaksi. Kävi ilmi, että pelasimme väärin. Mies selitti tohkeissaan kuinka pelin kuuluisi mennä, mutta Niken aktiivinen ranskan sanavarasto petanque-terminologian osalta oli verrattain suppea, joten päädyttiin myös elehtimään. Peliä jouduttiin pelaamaan useampi kierros ennenkuin tuomimme oli tyytyväinen. Pari kertaa hän oli jo lähdössä kunnes huomasi taas jonkin uuden virheen pelitavoissamme. Miehen seurassa olleella naisella ja rannan muulla porukalla oli hauska seurata kielipuolista opetussesiota.

Oikeat säännöt: jompikumpi aloittaa heittämällä kohdepallon. Sitten hän jatkaa heittämällä yhden varsinaisista palloistaan. Tämän jälkeen toinen pelaaja heittää yhden pallon. Jos se on vastustajan palloa kauempana kohdepalloa niin hän jatkaa heittämistä kunnes saa pallon vastustajaa lähemmäksi tai pallot loppuvat. Sitten ensimmäinen heittäjä saa heittää pallonsa. Heittovuorossa on siis aina häviöllä oleva. Pisteitä tulee sen mukaan montako omaa palloa on vastustajan parasta palloa lähempänä. Seuraavan kierroksen aloittaa edellisen voittaja. Lisäksi kohdepallon tulee olla koko ajan näkyvissä, joten jos se kaivautuu hiekkaan, on se kaivettava esille ennenkuin peliä voidaan jatkaa.

Huomionarvoista: Hanna pärjäsi paremmin "väärillä säännöillä", mutta oikeilla säännöillä tuomaroituna Nikke oli parempi. Urheilun jälkeen kävimme vielä uimassa ja sitten veneen kautta Palomaxille. Pikainen visiitti venyi hieman, mutta selvisipä samalla, että matkasuunnitelmamme ovat yhtenevät lähiaikoina. Ravintolavisiitin (Havana, ei jatkoon) jälkeen palasimme takaisin veneelle. Seuraavana aamuna kävin kirjaamassa meidät ulos maasta, sillä Sainte Pierressä on välillä ollut tämän suhteen ongelmia. Tämä onnistui hyvin. Pointe du Boutissa oli samalla jokin karnevaalikulkue menossa pitkin satamaa: lapsia värikkäissä asuissa ja paljon melua.

Nostimme ankkurin ja lähdimme kohti Saint Pierreä. Fort de Francen lahdelta tuli hyvä sivutuuli, joten genua auki ja vene vauhtiin. Näimme AIS:n kautta, että Palomax lähti peräämme. Nyt keli oli mitä mainioin ja tämä olikin yhtä parasta mitä täällä on ollut tarjolla. Palomax nopeana veneenä saavutti meitä koko ajan, mutta ei missään vaiheessa päässyt ihan tuntumaan tai ohi. Varmistimme tämän lyömällä Volvoon kierroksia kun tuuli loppui meiltä lähellä määränpäätä.

Kuten muillakin vuoristoisilla Karibian saarilla niin myös täällä tuuli temppuili rannan lähellä oudosti: välillä varottiin jiippiä ja 10 sekuntia myöhemmin olikin tiukkaa kryssiä. Saipahan säätää purjetta. Meidän jo käärittyä purjeet Palomax lisäsi vielä genuan ja kryssi nätisti purjeilla lahdelle. Tosin heitä vastaan oli tullut purjevene, sekin kryssillä! Tämä kertonee tuulen ailahtelevuudesta rantojen tuntumassa tarpeeksi... Lahdella oli jo kohtuullisesti veneitä, joten hyviä paikkoja ei ollut liikaa. Näimme lahdella pari tuttuakin venettä mm. "Puolan sveitsiläiset", lyhyt juttelutuokio heidän kanssaan osoitti, että suunta on sama ja heitä tullaan jatkossakin näkemään.

Me saimme erinomaisen ankkuripaikan läheltä jollalaituria ja pudotimme lekan n. 4 metriin. Pito oli heti todella hyvä ja tsekkaus osoitti ankkurin uponneen hyvin. Bonuksena ankkurin päällä hiekassa oli iso meritähti. Vesi oli todella kirkas ja paikka suojainen. Palomax ankkuroi laiturin toiselle puolelle. Kävimme katsastamassa kylän, josta löytyi kelvollinen kauppa, nettikuppila, muutama ravintola sekä pörssitalo. Illalla Palomaxin porukka tuli vielä veneellemme. Yö oli rauhallisin pitkiin aikoihin, joten ei voi kuin ihmetellä miten erilaisia kokemuksia voi samasta paikasta saada, sillä Katariinan stoorin Saint Pierreä on vaikea tunnistaa samaksi paikaksi.

Saint Pierrehän oli hetken Martiniquen pääkaupunkikin, mutta tätä kesti vain hetken kunnes se siirtyi Fort de Franceen. Saint Pierre on tosin tunnetumpi siitä, että läheinen Peleen tulivuori purkantui aikoinaan tappaen yhtä lukuunottamatta kaikki asukkaat. Se ainoa selvinnyt oli vanki - on se tyrmäkin joskus turvallinen paikka. No, tästä katastrofistahan Saint Pierre ei oikein koskaan toipunut kunnolla.

Martinique/Fort de France

Unohtui edellisessä blogikirjoituksessa mainita matkalla kuultu vhf-keskustelu. Meillä oli päällä kanava 16, kuten yleensäkin. Rodney bayssa lähtiessä kuulimme kun joku kutsui Martiniquen rannikkovartiostoa englanniksi. Rannikkovartiosto vastasi ja mies kertoi poimineensa merestä 5 henkilöä. Nämä henkilöt olivat mitä ilmeisimmin ranskalaisia eivätkä miehen mukaan puhuneet englantia. Tilanteeseen saatiin (oletettavasti) selvyys kun joku pelastetuista puhui rannikkovartioston kanssa ranskaksi. Emme jääneet kuuntelemaan tarkemmin kun heikolla ranskan osaamisella ei saa rätisevästä vhf-keskustelusta oikein mitään irti. Keli ei ollut mitenkään vaikea, joten ihmeteltiin mitä oli mahtanut käydä.

Sainte-Anne oli ihan kiva paikka, olisi voinut viihtyä pidempäänkin. Halusimme kuitenkin jatkaa matkaa ja suuntasimme Katariinan Ilkalta saadun vihjeen mukaan saaren lounaisosassa olevaan Petit anse d'Arleen lahteen. Matkalla ohitimme Diamond rockin, korkean saaren/valtavan kiven, jonka huipulle britit olivat aikoinaan kiskoneet tykit. Melkoinen saavutus, ranta ja maasto on todella jyrkkä. Samoilla kohdin vastaamme ui parikin merikilpikonnaa.

No, pian edessä aukesi lahti ja lähdimme tutkimaan sitä. Täällä oli taas paljon epämääräisesti merkittyjä pyydyksiä. Väistelimme niitä, kun huomasimme lahden olevan väärä - oikea oli vasta seuraavana. Suunta sinne ja sama pyydyksien väistely. Yht'äkkiä kopsahtaa ja koneen kierrokset laskevat - oltiin osuttu johonkin. Otettiin heti veto pois ja avattiin vähän genuaa (tähän totuttiin jo Ranskassa ja kas, nythän ollaan taas Ranskassa).

Saatiin vene pidettyä liikkeessä ja ohjattiin selvemmille vesille. Pikainen mietintä tuotti alustavan arvion tapahtuneesta: olimme todennäköisesti ajaneet johonkin vedenpinnan alapuolella olleeseen kalastusmerkkiin, jolloin sen naru oli päässyt kiertymään potkurin ympäri. Oli myös mahdollista, että hilasimme jotain rysää perässämme. Mitään ylimääräistä ei kuitenkaan näkynyt perässä tai ympärillä.

Kokeilin varovasti laittaa koneeseen vetoa, mutta siitä seurasi melkoinen ravistus. Viimeistään tämä osoitti, että potkurin ympärillä oli ylimääräistä. Yritimme päästä purjeella seuraavaan lahteen ja homma sujui hyvin, kunnes lahden reunalla tuuli kuoli totaalisesti. Tässä oli liian syvää ankkuroitua, mutta toisaalta olimme lähes paikallaan. Tässä vaiheessa kippari teki mitä velvollisuuksiin kuuluu ja jätti aluksen, tosin vain hetkeksi sukeltaakseen veteen katsomaan tilannetta.

Alustava arvio oli ollut aika oikea: potkurin ympärillä oli pari pientä kelluketta sekä jokunen metri köyttä suht tiukassa nipussa. Tämä solmu ei käsin auennut, mutta lyhyellä pakituksella nippu aukeni ja se saatiin kuin saatiinkin vedettyä auki ja pois. Sitten vain koneen koekäyttö ja aiempi ravistelu oli poissa ja se toimi normaalisti. Ei siis auta näkyvien pyydysten väistely vaan myös niiden vedenpinnan alapuolella piilossa olevien myös, näitäkin näkyi matkalla jonkin verran. Yleensä ne näkee silloin kun ollaan jo kohdalla, jos silloinkaan. Varovaisuutta tarvitaan erityisesti pimeällä, mutta parempi kai liikkua valoisassa.

No, olimme jo saapuneet haluttuun lahteen ja sen koillisosassa oli kylä ja sen edustalla veneitä reilut 10kpl sekä useita vapaita poijuja. Kiinnityimme asialliseen poijuun, joka oli suht lähellä kumivenelaituria. Söimme lounaan (kinkkuomelettia, Espanjasta hankittu mastossa riippuva jamon serrano avattiin nyt toiselta puolen ja sieltä löytyi tuoretta, pehmeää punaista lihaa - aivan loistavaa tavaraa, kannattaa ostaa mukaan Espanjasta ja/tai Kanarialta) ja lähdimme sitten rantaan. Kylä oli pieni: muutama ravintola, kirjasto js yksi kontti, jossa toimii nettibaari. Muuten hyvä, mutta netti ei toiminut - toimiessa siinä voisi myös kirjautua maahan ja ulos.

Lähdimme huviksemme kävelemään viereisen Grande anse D'arleen suuntaan, sillä sinne ei ollut kävellen kuin noin 2km. Matkan olisi voinut suorittaa myös moottorimarssina, mutta halusimme kävellä ja nähdä paremmin paikkoja. Rantaa pitkin kylien välillä kulkee vaelluspolku, mutta se oli liian pöpelikköinen läpsyillä mentäväksi, joten suosiolla valitsimme varsinaisen tien. Kylien välissä oli vain yksi korkeampi mäki, mutta muutoin ne olivat melkein kasvaneet yhteen. Granden puolella kylä oli pienempi, mutta itse lahti suurempi ja sitä kautta veneitäkin huomattavasti enemmän (yli 50). Granden puolella oli myös enemmän ravintoloita sekä ylipäätään palveluita turisteille.

Löysimme kylän ainoan nettiä mainostavan kuppilan ja otimme siellä jätskit. Vahinko vain, että täälläkin netti oli poikki, joten sähköposteja ei tarvinut tsekata. Lähdemme talsimaan takaisin kohti Petit'n lahtea. Ihan rauhallinen ja mukava paikka sekä ilmaiset poijut, mutta kauppoja ei ole, netti puuttuu ja ravintolatarjontakin aika suppea. Hiekkaranta toki löytyi, mutta niitä nyt on jo nähty. Vesi on todella kirkasta (11m näkyy pohja) ja kikpikonnia uiskentelee ympärillä. Päätettiin jatkaa seuraavana päivänä matkaa kohti Fort de Francea.

Fort de Francessa on pursiseura, josta mahdollisesti voisi saada paikan (30eur/yö), mutta kaupungin eteläpuolella parin mailin päässä on parikin ankkurilahtea. Valitsimme Anse Mitanin luoteisosan (Point du bout) ankkuripaikaksi, sillä sen luona on lauttayhteys kaupunkiin - 7eur eestaas/hlö. Täältäkin löytyisi niemen toiselta puolen satama, mutta se on pieni, ahdas yleensä täynnä. Niinpä laskimme lekan pohjaan Anse mitanin edustalla yli 50 muun veneen sekaan.

Täälläkin on oma jollalaituri hotellin uimarannan edustalla, jonne pyyhälsimme pian ankkuroimisen jälkeen kun pieni sade oli mennyt ohi. Löysimme parikin kuppilaa, jotka tarjosivat netin, mutta vaikeaksi meni. Ensimmäisessä oli outo kirjautuminen ja sitten pitikin ilmeisesti maksaa yhteydestä. Toisessa paikassa puolestaan ei haluttu palvella meitä. Jatkoimme kiertämistä kunnes kaupan vierestä löytyi jäätelöbaari, jossa oli netti. Täällä homma pelasi ja jäätelökin oli hyvää.
Kummasti Karibialla ei ole yhtään olympialaisista, mutta Suomen menestys on ollut sitä luokkaa, ettei tarvikaan juuri tietää. No, netistä voidaan katsoa välillä olennaisimmat tiedot, joten täysin uutispimennossa ei olla. Muilla saarilla on nettiasiat olleet paremmin. Kuten aiemmillakin Karibian saarilla, naispuoleiset kulkijat saavat huutelua peräänsä, mutta seksistisien kommenttien sijasta ganstaräppärien suusta kuuluu"Bonjour madame"! Vastaavasti jos miehenä antaa jollekin naiselle tietä tms niin seuraa välitön "merci monsieur". Hyvät tavat täällä, kaikki tuntuvat tervehtivän. Vaikea sanoa tuntevako paikalliset itsensä ranskalaisiksi vai karibialaisiksi.

Kiertelimme pientä satamaa ja se oli varsin täynnä. Osa veneistä vaikutti olleen satamassa hylättynä vuosikausia pohjan kasvustosta tai kannen kunnosta päätellen. Kiertelyn lomassa löysimme myös lautan lähtöpaikan, josta lautta yllättäen lähtikin 10min aikataulua edellä. Hämmästelimme tätä (aikataulu oli laiturilla) ja pian paikalle ilmestyi ihmisiä, jotka selvästi olivat aikoneet menä lauttaan. Tästä opimme, että tunnin välein menevän lautan viimeiseen paluuvuoroon ei ehkä kannata tähdätä vaan vaikkapa toiseksi viimeiseen. Muuten matka takaisin tehdään taksilla ja kierros lahden ympäri on pitkä... Marinan alue lienee ollut loistossaan joskus 90-luvun alussa (rakennustyylistä päätellen), mutta nyt se on jo kovin kulahtanut. Pointe du boutin niemeä hallitsee valtava hylätty hotellin raato, joka näkyy kauas merelle.

Veneelle palattua olikin jo vähän nälkä. Tällä kertaa laitoimme lihapullia sekä perunoita, mutta värinä perunoissa olikin vaaleankeltaisen sijaan tumma lila - ulkoa ja sisältä. Maku oli kuitenkin ihan perunaa, laijke Klondike gourmet. Olimme löytäneet nämä St Lucialta kaupasta. Matkailu avartaa myös ruoan osalta, ei ole mummun pelloilla tällaisia nähty. Ilta jatkui värikikkaikulla: jälkiruokana vihreää papaijaa sekä punaista Mötikkää. Vihreä papaija tosin maistui lähinnä kurkulta, joten täytynee googlata sille parempia käyttötarkoituksia. Patonkia ja juustojakin löytyi pöytään, ollaanhan nyt Ranskassa. Viikunahillo oli kovin kallista, joten kokeilimme paikallista guavahilloa ja sehän toimi erinomaisesti juustojen kaverina.

Seuraavana aamuna lähdimme rantaan ja yllättäen lautta Fort de Franceen lähti ajallaan klo 10.15. Vajaan 30min päästä oltiinkin perillä. Myös tänne kaupungin kylkeen voisi ankkuroitua, mutta paikka ei ole rauhallinen vilkkaan lauttaliikenteen takia. Jewel of the Seas oli vieressä parkissa ja se oli purkanut tutistilastinsa maihin. Kaupungissa on paljon kauppoja ja kaupunki onkin antillien suurimpia ellei suurin. Täällä löytyi moniakin nettipaikkoja. Samalla huomattiin, että Suomi oli juuri voittanut Venäjän lätkässä, hyvä! Seuraavaksi kuulemma kaatuu Ruotsi perjantaina.

Edellisen kerran olemme olleet isommassa kaupungissa melkein 4kk sitten Teneriffalla, joten tuntuikin mukavalta päästä kuljeskelemaan kaduilla shoppaillen ja seuraamaan ihmisvilinää kahviloista! Shoppailu onnistuikin mainiosti muutamalla uudella vaatteella ja kengillä. Kaupungissa on keskustassa Carrefour, mutta aivan lauttalaiturin lähellä on Leader Price, mistä tankattiin veneen juustovarasto täyteen. Kaupassa on myös asiallinen lihatarjonta, joten myös pihvejä lähti matkaan salaattiainesten, patongin ja muun muonan lisäksi. Kaupat ovat täällä parempia kuin eteläisemmillä saarilla ja valikoima esim. juustoissa on kattava. Myös viinit ovat siedettävissä hinnoissa, vaikka alle euron litrahitoihin ei päästäkään.

Leader Pricen vieressä on myös venetarvikeliike, jossa oli kohtuullinen valikoima varusteita hyllyssä. Näyttivät tekevän myös siinä uusia vantteja... eli täältä saa uudet, jos vaijerit katkeilee. Sitten lautalla takaisin ja kumiveneellä kotiin. Ehdittiin hyvin valoisaan aikaan takaisin ja kaupunkipäivä onnistui mukavasti. Ollaan tässä vielä hetki, mutta seuraavaksi siirrytään Martiniquen luoteiskulmaan Saint-Pierreen, joka jää Martiniquen viimeiseksi kyläksi ennen siirtymistä Dominicalle.