Hola Canaria!

Vierailevana bloggaajana viikon kanssamme Kanarialla risteillyt perämies Oskari.

Kanarialla ollaan ja ensimmäinen turistibussi suomalaisia kelpuutettu veneeseen (Oskari). Säät suosivat matkailijaa ja maanantaina laskeutuneen Tjäreborgin lomalennon asiakkaat lienevät asiaan kovastikin tyytyväisiä. Gran Canarian Las Palmasin lentokentältä pääsi siirtymään vaivatta Teneriffan Santa Cruziin, jossa s/y Calimeran miehistö odottikin jo tohkeissaan täydennystä. Veneen palvelutaso oli noussut entisestään (onko tämä edes mahdollista?) ja tervetuliaismaljat nostettiin noin viisi minuuttia iloisen ensihalailun jälkeen. Veneeseen asennetut biminit sun muut reissua ennen tehdyt viime hetken päivitykset nähtäisiin pian meriolosuhteissa.

Henkinen ankkuri nostettiin viimein hyvin nukutun yön jälkeen (kello ei soittanut, eikä kukaan herännyt ihmisten aikaan) ja lähdettiin etenemään pari tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin kohti Gran Canarian Puerto De Mogania. Reilun viidenkymmenen merimailin matkalla purjehdusolosuhteet olivat mitä otollisimmat: tuulta noin 7-10 m/s ja aallonkorkeus ehkä metrin. Allekirjoittanut huolehti täpinöissään peräsimen asennosta suurimman osan matkasta.

Oskari ruorissa

Oskari siestalla, taustalla Gran Canaria

Pois peräsinajasta joudutaan lukemaan viimeinen tunti, kun aluksen kapteeni Niklas, otti uistimeensa ylimääräistä vetoa. Kone vapaalle ja reissun ensimmäinen meritaistelu oli valmis alkamaan. Nikke vastaan tuntematon uhka (lue: mahdollisuus) oli kamppailu, jossa voittaja oli selvillä nopeasti. Viisikiloinen tonnikala alistui apinoiden kuninkaan ylivallan edessä ja päätyi veneen kannelle perattavaksi. Kolmihenkinen miehistö ahmi innoissaan tuoretta fisua kitaansa (myös Hanna, jonka ahmimiset olivat mallia tyttö) useampaankin otteeseen. Koskaan ei ole tuna maistunut yhtä hyvältä!

Taistelu alkaa olla ohi

Siivuiksi vauhdissa

Viimeinen tunti tultiin muuten yhtä Kanarian saaristolla esiintyvää ”kiihdytyskaistaa” pitkin, jolla tuulen oli määrä lisääntyä noin 5-10 m/s. Toisin kuitenkin kävi - tuuli kuoli ruskettuneisiin käsiimme ja jouduimme ajamaan koneella. Jarrutuskaista. Perille päästiin kuitenkin ennen auringon laskua, joten hyvät yöunet eivät lopulta olleet mistään pois – päinvastoin.

Saapuminen Puerto de Moganiin

Saapuminen Puerto de Moganiin

Puerto De Moganissa tavattiin Hannan täti Pirkko sekä hänen miehensä Jan-Erik. Heidän kanssaan tuli syötyä ja juotua useampaankin otteeseen, eikä vähiten Hotel Riu Vistamarissa, jossa vietimme yhdessä rehellisen turistilomapäivän all inclusive-malliin. Pääsin vetämään kohtuullisen treenin hotellin salilla, mistä olin kovasti mielissäni. Teki todella hyvää! Pienessä pumpissa treenin jälkeen baaritiskin kautta altaan reunalle ylipainoisten turistien sekaan ja hetken olin alfa-uros.

Hanna hotellin terassilla

Maisemaa hotellilta, taustalla myös Moganin satama

Altaalla

Oskari salilla

Paikalliseen tapaan mainostetuista venetarvikeliikkeistä, pesuloista ja muista veneilijän kannalta olennaisista palveluista kukaan ei tiennyt mitä ne ovat, milloin ne ovat auki, saako niistä mitään tai missä ne ovat. Lopulta kumpaakaan edellä mainituista ja mainostetuista ei ollut Puerto De Moganissa olemassa, mutta viereisestä kylästä (Puerto Rico) sai taksilla haettua olennaisimmat. Oli muuten erittäin mukava huomata käyttäytymisen muutos kohtaamissamme paikallisissa, kun he tajusivat, ettemme ole normituristeja. Näin kävi muiden muassa etsiessämme edellä mainittua venetarvikeliikettä.

Puerto Ricosta löytyi myös Homeless including Mikko and Jonnu, joiden kanssa oli mukavaa pelata seurapeliä nimeltä mikäs pullo tyhjennetään seuraavaksi. Kiitokset siis siihenkin suuntaan.

Lattarimusiikista reissulla tärykalvoja on eniten heilutellut reggaeton ja bachata. Kuumimpina artisteina mainittakoon Daddy Yankee ja Prince Royce. Salsaa en suureksi ihmetyksekseni ole kuullut lähes lainkaan. Ei tosin olla erityisesti hakeuduttukaan tällä haavaa isompien ämyreiden lähistölle.

–

Uimalasit olisivat olleet hyvä investointi tälle reissulle. Kirkkaissa vesissä olisi ollut mukava sukellella enemmänkin.

Madeira-Teneriffa

Saatuamme uuden autopilotin asennettua, lähdimme vihdoin kohti Kanarian saaria, mutta kohde oli muuttunut Gomerasta Teneriffaksi. Matkaa olisi noin 260nm, eli vajaat 2 vuorokautta, joten lähdimme vasta iltapäivällä - emmehän halunneet saapua pimeässä perille. Keli-ikkuna ei ollut parhain, mutta silti siedettävä ja ennenkaikkea tuuli sivumyötäinen. Samalla tulisi testattua autopilotti, jolloin korjaukset/hienosäätö olisi mahdollista Kanarialla.

Alkumatka olikin miellyttävä ja pikaiset testit osoittivat autopilotin toimivan. Yöksi vaihdoimme kuitenkin käsiohjaukselle, autopilottia kun ei oltu ehditty vielä kalibroida... No, yöllä aallot kasvoivat ja tuulikin voimistui vaihdellen 10-17m/s. Vene velloi ja meno oli kuoppaista.

Seuraavana päivänä meno jatkui samanlaisena, joskin aallot tulivat enemmän sivulta ja meno alkoi olla märkää. Yksi aalto murtui sitloodaan yllättäen ja tuloksena sitlooda oli täynnä vettä ja kapteeni litimärkä. Sitlooda tyhjeni hiljalleen vedestä, mutta mies oli vasenta käpälää lukuunottamatta aivan uitettu. Positiivista oli se, että reissua varten hankituissa pelastusliiveissä oli painelaukaisin, eli liivit säästyivät.

Matka kuitenkin eteni ja vähä vähältä reivattiin genuaa, mutta nopeus säilyi hyvänä. Ensimmäisenä vuorokautena tuli 155nm mittariin, eli keskinopeus oli 6,5kn. Tämän jälkeen reivasimme mukavuussyistä ja nopeus laski hieman - tällä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä liian nopealla matkaamisella olisimme vain saapuneet pimeässä perille.

Seuraavana aamuna näimmekin jo Teneriffan ja suuntasimme kohti Santa Cruzin satamaa. Sataman suuaukko oli helppo tunnistaa jo kaukaa valkoisesta "oopperatalosta". Viimeinen pätkä olikin sitten jo varsin mukavaa purjehdusta eikä vene vellonutkaan samalla tavalla. Saavuimme satamaan yht. 283nm ja 45,5h lähdöstä, eli keskinopeus oli lopulta 6,2 solmua. Ihan ok. Ruokaa syötiin yhteensä 2kpl sämpylöitä sekä 100g karkkipussi. Ei juuri ollut nälkä.

Sataman marinero neuvoi vhf:llä paikan, joka oli vanhan tuttumme, Spican, vieressä. Katariinan porukkakin tuli hetkessä laiturille ja vaihdeltiin kuukauden kuulumiset. Viimeksi näimme Portugalin Sineksessä ennen lähtöä Madeiralle. Satamassa oli myös pari uutta suomalaisvenettä: PalomaX sekä toistaiseksi tyhjä Zara. Sunnuntaina saapui vielä Panthera, joten suomalaisedustus oli runsas.

Satamaan ilmestyi myöhemmin lisää tuttuja veneitä ja kaupungillakaan ei voinut välttää tuttuihin törmäämistä. Tässä vaiheessa reissua alkaa olla jo veneet tuttuja ja Karibialle suuntaavat tietävät toisensa. Yllättävänkin monta non-arcia on menossa, eli ei tässä ihan ainutlaatuisia olla. Mukava silti vaihtaa ajatuksia ja miettiä suunnitelmia muidenkin veneiden kanssa - samalla saadaan hyviä ideoita.

Satama oli ihan kiva, mutta miinukset heikosta nettiyhteydestä sekä oudosta työmaasta, jonka takia pitää kiertää suht kaukaa kaupungille. Satamamaksu oli 20eur/yö sis. kaiken. Lisäksi kaupungissa on kolme venetarvikeliikettä, joista kaikista tuntui saavan hyvin palvelua. Valitettavasti hyllytavaraa oli yleensä vain yksi kappale.

Madeiran puhdetöitä

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että uuden autopilotin muiden osien asennus onnistuu suht helposti, mutta työyksikkö vaatii suurempaa jumppaa – kuten jo etukäteen oli toki tiedettykin. Jumppa vain osoittautui hiukan suuremmaksi spektaakkeliksi, johon onneksi saatiin jonkinmoinen juoni. Pieni pettymys oli se, että yhteensopivuus veneen Raymarinen muun laitteiston kanssa oli aika vaatimaton – vain ruorikulma-anturit olivat samat, mutta edes hallintapaneelit eivät käyneet suoraan ristiin. No, tilattiin vielä adapterikaapeli, joten ehkäpä jotain synergiaa vielä saadaan – varsinkin autopilotin kaukosäädin olisi kiva saada pelaamaan molempiin.

Pari päivää Nikke veteli veneellä piuhoja ja asenteli muita osia, mutta työyksikkö oli edelleen ilman sijoituspaikkaa. Tässä vaiheessa olimme jo olleet Quintassa yli viikon ja kauan odotettu keli-ikkuna Kanarialle aukesi hetkeksi. Monet olivat lähdössä ja näin mekin valmistelimme lähtöä, eväsleivätkin olivat jo valmiina. Viimeisten valmisteluiden lomassa Pantheran Juha tuli kyselemään suunnitelmaamme ja kävimme keskustelua tilanteesta. Hieman yllättäen päädyimmekin siihen, että Kanarian sijaan jäämme satamaan vielä toviksi ja suoritetaan samalla autopilotin asennus loppuun. Suureksi avuksi tässä oli Juha, joka osasi kaivaa mitä ihmeellisimpiä työkaluja esiin Pantheran uumenista muun auttamisen ohella. Ehkä Calimeraankin pitäisi hankkia hitsausvälineet... Ja miten ihmeessä ollan pärjätty ilman rälläkkää?!

Lauantaina lähdimme Machicoon rautakauppaan hankkimaan asennusosia, mutta rautakauppapa ei myynyt sen enempää lattarautaa kuin ruostumattomia pultteja/muttereita. Tyhjä arpa oli myös Machicon sataman venetarvikeliike, joten päätimme lähteä Funchaliin, jossa olimme klo 12. Marssimme samantien venetarvikeliikkeeseen (Mare), joka sijaitsee satamaa vastapäätä rantakadulla. Sieltä saimmekin ruostumattomia pultteja ja muttereita sekä myös muutamia muita osia. Lopuksi saimme myös tiedon rautakaupan sijainnista. Hieman huolestutti kuitenkin lisätieto, että kyseinen liike sulkee lauantaina klo 12.30 kun kello oli sillä hetkellä 12.20. No, ostokset reppuun ja pikamarssia/puolijuoksua ilmoitettuun osoitteeseen.

Oikean niminen liike löytyi klo 12.29, mutta ensimmäinen olikin kylpyhuonetavaraa, toinen puolestaan erilaista sisustustavaraa, mutta samalla kadulla noin 30 metrin päässä oli saman yrityksen rautakauppa. Nopeasti sinne, mutta ovella puljun pitäjä viuhtoi käsillään, ettei sisään ole enää asiaa- liike oli kiinni. No, kun näin lähellä oltiin niin ei sovi luovuttaa ja niinpä Nikke marssi väkisin sisään lyöden samalla mallikappaleen miehen kouraan. Paikalle saapui vielä toinen veijari edellisestä liikkeestä ja pienen tuumauksen jälkeen ruvettiin miehissä, joskin nyrpein ilmein, etsimään meille ruostumatonta lattarautaa.

Tämä oli aito rautakauppa – hyllyillä oli ainoastaan rautaa eri muodoissa ja laaduissa. Yhdeltä sivulta löytyikin ruostumatonta terästä, mutta mallikappaleen vahvuista ei ollut kuin talon pituisena ja herroja ei huvittanut alkaa pilkkomispuuhiin kun liikekin jo oli kiinni. No, pikaisella silmäilyllä löysimme pari pienempää pätkää liki samaa tavaraa ja tyydyimme niihin. Liikkeen mies punnitsi palat ja kirjoitti laskun ja heitti rautakaupasta pois ystävällisen määrätietoisesti. Marssimme laskun kanssa saman kadunkulmaan ilmeisesti ketjun päämyymälään, jossa pääsimme maksamaan ostokset.

Tiedoksi muille veneilijöille ja miksei muullekin rahvaalle: Funchalin keskustasta saa rautaa (perus ja ruostumatonta) monessa muodossa ja suht edullisesti (rst latta 5,5€/kg) Casa Santo Antoniosta Rua Direitalta, joka löytyy kauppahallin läheltä. Samalla ketjulla on samalla alueella useita eri liikkeitä, eli vähän kuin yksi K-rauta olisi ammuttu 10 eri toimipisteeseen teemoittain jaoteltuna. Kannattaa ajoittaa ostokset arkipäiville, jolloin liike on avoinna 8:30-18:30. Myöhemmin kövi ilmi, että Machicossakin oli kuin olikin pari muuta rautakauppaa, tosin nekin olivat verrattain vaatimattomia.

Sillä aikaa kun Niklas asenteli autopilottia, minä ryhtyin korjaamaan varagenuaa. Tämä veneen mukana tullut vanha genua oli viety jo Suomessa purjemaakarille korjattavaksi, mutta nämä sankaritpa vain korjasivat snörppinarun eikä muuta - eivät kiireessä varmaan edes katsoneet purjetta kunnolla läpi. Ja muuta korjattavaa purjeessa riitti: pieniä reikiä ja kulumia takaliikissä vaikka muille jakaa sekä lattataskujen kiinnikkeet lähes irti. Purjeesta on ilmeisesti puuttunut uv-suojaus, sillä ongelmakohdat keskittyivät vain ja ainoastaan takaliikkiin, joka on purjeen ainoa auringossa esillä oleva osa purjeen ollessa rullalla.

Työt aloitettiin levittämällä genua sataman leveälle rantakadulle, mutta en ehtinyt edes laittaa lankaa neulan silmään kun sataman henkilökunta tuli kyselemään miksi hommaa tehtiin ulkona sateen uhatessa kun sataman ”hangaariakin” voisi käyttää. Hangaari osoittautui suureksi, siistiksi sisähalliksi jossa mm. tehdään huoltotöitä ja kuivatellaan purjeita. Täältä löytyi myös sähköt, pöytiä ja tuoleja, joten ompelukonekin saatiin viritettyä käyttökuntoon. Henkilökunta vieläpä auttoi purjeen viikkaamisessa ja kantoi purjeen halliin tallustellessani itse perässä ompelutarvikkeiden kanssa. Kolmen päivän ajan istuin hallissa purjetta korjaamassa ja onnistuin katkomaan ainakin 7 neulaa tässä puuhassa, purjeessa kun on aika paksuja kohtia!

Ompeluseuraa minulle piti sataman mustavalkoinen kissa, jonka ruokakupin paikka on hangaarin nurkassa. Nopeasti kävikin ilmi miksi kissasta pidetään huolta: se osoittautui nimittäin taitavaksi saalistajaksi ja torakka jos toinenkin sai kyytiä sen käpälissä. Kissa osoitti viehtymystä purjetta kohtaan ja hangaariin saapuessani se usein loikoili purjekasan päällä. Se käpälöi purjeen sitomiseen tarkoitettua köydenpätkää toiveikkaana, mutta köysi ei lähtenyt leikkiin mukaan. Sen sijaan purje muodosti lattialle mukavia luolia, jonne kissa syöksyi sisään ja ulos aina sen mukaan kun siirtelin purjetta parempaan ompeluasentoon.

Kävi ilmi, että ompelukoneen omistaja on suosittu henkilö satamassa ihmistenkin keskuudessa. Useampikin kävi kyselemässä, että onko kyseessä oman purjeen korjaus vai purjeneulomo. Eräs norjalainen vene sai konsultaatioapua ja ompelukonetta lainaan lippunsa korjaamiseen. Totesipa eräs satamatyöntekijäkin, että: ”Once we get married, you can make my suits”. Moni purjehtija ihmetteli, että kuinka osaankin korjata purjeita. No, tässä jouduin toteamaan, että en kyllä vielä tiedä osaanko korjata purjeita, senhän näkee vasta kun purjeen ottaa käyttöön että kestääkö paikatut kohdat käyttöä ja onko purjeen muoto edelleen edes jotenkuten järkevä. Mutta tämä vanha genua olikin sopiva harjoituskappale, tarkoituksenamme on nimittäin säästää parempaa genuaamme Karibian polttavalta auringolta vaihtamalla se tähän vanhaan, joka voidaan surutta kuluttaa loppuun kunhan pääsemme Karibialle.

Muutaman päivän ährääminen Pantheran Juhan kanssa tuotti tulosta ja saimme kuin saimmekin asennettua uuden autopilotin työyksikön ja siinä sivussa koko järjestelmän. Homma oli työläämpi kuin aluksi ajatteli, mutta oikeilla työkaluilla, hyvillä neuvoilla ja riittävällä aikataululla työ saatiin valmiiksi ja lopputulos ei ole huono: asennus vaikuttaa hyvin tukevalta. Ensimmäinen koekäyttö laiturissa vaikutti lupaavalta, mutta todellisuus paljastuu vasta kalibrointien jälkeen kun pääsemme kokeilemaan sitä tositilanteessa matkalla Kanarialle. Ruorikulma-anturin kanssa on vielä jotain häikkää, mutta laitteen pitäisi toimia ilmankin, joskin ei yhtä tarkasti. Samoin masiinan sähkönkulutus hieman huolestuttaa, mutta siihenkin tullee jonkinlainen käsitys lähiaikoina. Voikin olla, että järjestelmäpilotin käyttö edellyttää meiltä enemmän koneen käyttämistä (sähkön tuottamiseen) pidemmillä ylityksillä.

Työmaa

Hitsaustöiden tuloksia

Nyt keli-ikkuna on ainakin osin aukeamassa Kanarian suuntaan ja luvassa on noin 10 m/s sivumyötäistä pari vuorokautta. Pohjoisen Atlantin myrsky kuitenkin näkyy täällä asti paitsi tuulina niin myös aaltoina, joista olemme enemmän huolissamme – vene toki kestää tuulta, mutta toisesta suunnasta tulevat korkeat allot, joiden väli on lyhyt, tekevät menosta epämukavaa. Me olemme mukavuuspurjehtijoita, eli pyrimme välttämään pahinta linkousta. No, katsotaan kuinka käy. Tosin nyt meillä on valtti: ohjauksen voi antaa uudelle autopilotille. Matkaa Teneriffalle on alle 300nm, joten parin vuorokauden reissu luvassa ja luvatuilla tuulilla vauhtimme lienee varsin kohtuullinen.

Visiittimme Madeiran pääsaarella ja Quinta do Lordessa venähti siis peräti 2 viikon pituiseksi ja Porto Santossa olimme 9 päivää, eli kaikkiaan Madeiralla vierähti yli 3 viikkoa. Quinta do Lorden satama on hyvä: saniteettitilat ovat todella siistit, kaikki sisältyy satamamaksuun, pari ravintolaakin satama-alueella, joihin veneilijöille tarjotaan alennus sekä resortin tarjoamat muutkin palvelut ovat tarjolla alennettuun hintaan. Sataman henkilökunta on ollut poikkeuksellisen ystävällisiä ja todella avuliaita oli kyseessä iso tai pienempi asia. Täällä myös pitkästä aikaa vastattiin VHF:ään ja marinero tuli jo kaukaa kumiveneellä saattamaan satamaan. Vaikka satama on hieman sivussa niin satama tarjoaa ilmaista shuttle-kuljetusta Machicon keskustaan supermarkettien luo kahdesti päivässä normaalien bussiyhteyksien lisäksi. Calimera voikin suositella satamaa lämpimästi.

Kuvia Quinta do Lordesta ja puhdetöistä myöhemmin...

Madeira action

English summary

We left from Porto Santo to Quinta do Lorde marina in Madeira in calm weather, perfect for fishing as we thought. Despite our good preparations, we got no fish. Once in Madeira, we celebrated our 3000miles with Sabine and Sven from Blue Felix, they had just scored 2000 miles on this trip. With the guys from Felix, we rented a car and drove around the beautiful mountains of Madeira and reached over 1800 meters. The views were spectacular from the short hiking route we took up there. Madeira is really green, lush and famous for the levadas which can be used for hiking routes. We walked shortly on levada do Furado but had to turn back quite early because we wanted to get down from the mountains before dark. 

Renting a car is not the only option to get around in Madeira. The bus network in Madeira is pretty good So we took a bus to Funchal and besides the city center, we visited the harbour and market hall. The harbour was totally crowded and surrounded by construction work, so it isn't that inviting at the momet. The market hall was full of exotic fruits and too eager sellers of the fruits. They offer their fruits for tasting, but you need to be carefull to choose those that are freshly cut from the fruit and not those that have laid on the tables for the whole day. The fruits are also really expensive there, you can get the same fruits much cheeper in normal fruit shops. We also wanted to do some Madeira wine tastings, but because it was Saturday, all wine cellars and most of the shops were closed after the lunch time and we noticed that too late.

We also booked a canyoning tour and that was pretty cool. The guys from Harmony in Nature organized everything well and even picked us up from Quinta do Lorde. In canyoning you follow the river at the bottom of a canyon by foot, using climbing equipment and even jumping into the water. This experience gave us a whole new view to Madeira and we also got to taste wild fruits and herbs along the way. When we got back to boat after the canyoning, a nice surprise was waiting for us. The new autopilot had arrived! Now we only need to install it...

Suomeksi

Matka Porto Santolta Madeiran Quinta do Lorde -satamaan taitettiin lähes tyynessä kelissä, eli koneajeluksihan se meni. Tämä kuitenkin sopi meille, sillä tarkoituksemme oli korkata kalastusvälineet matkalla. Toiveikkaasti esille kaivettiin myös perkuuvälineet ja halpa viina (kalan tainnutukseen) ja ei kun kalastamaan. Niklas istui tuntitolkulla vapa kädessä mustekalaviehettä veneen perässä vetäen, mutta yritykseksi se jäi, kalaa ei tullut. Toisenlainen saalis matkalta sen sijaan jäi käteen, nimittäin 3 000 mailin rajapyykki ylitettiin. Tätä juhlistettiin kuohuvalla satamassa Blue Felixin Sabinen ja Svenin kanssa, jotka puolestaan olivat saavuttaneet 2 000 mailia tällä reissulla.

Lähtö Porto Santolta, Madeira häämöttää taustalla

Kalamies

"Vapateline"

Madeira lähestyy

 Tilaamamme autopilotti ei ollut vielä saapunut satamaan (eikä itseasiassa tuolloin ollut vielä edes postitettu), joten seuraavana päivänä päätimme vuokrata auton saarikierrosta varten. Sataman henkilökunta järjesti meille auton paikan päälle alle tunnissa. Netistä olisi saanut auton selkeästi halvemmalla, mutta siihen olisi kulunut aikaa ja auto olisi pitänyt hakea itse lentoasemalta. Nappasimme mukaamme vielä Felixin väen, ja hurautimme sitten kohti vuoria. Kohteenamme oli Pico Arieiro, yksi saaren korkeimmista vuorista, ja korkein paikka minne pääsee autolla. Toiveissamme oli myös päästä kulkemaan ainakin pätkä jotakin vaellusreittiä/levadaa.

Ylös pääseminen osoittautui kuitenkin vaikeammaksi haasteeksi kuin olimme kuvitelleet. Useampikin teistä ja reiteistä, joita olimme suunnitelleet ajavamme, olivatkin suljettuja. Syitä teiden sulkemiseen emme saaneet selville, mutta maanvyörymät taitavat olla todennäköisin ehdokas. Jouduimmekin useaan kertaan lennosta etsimään uutta reittiä ja välillä palaamaan takaisin alaspäin. Reitin etsimisen ja lounastauon (löysimme vuorilta sisustukseltaan varsin omituisen ravintolan, josta saimme vatsamme täyteen 30 eurolla, 4 hengen seurueelle!) jälkeen pääsimme lopulta huipulle. Kiertoreiteillä tuli ainakin nähtyä maisemia ja kasvillisuuden muutoksia eri korkeuksiin saavuttaessa on mielenkiintoista seurata.

Metsäpalot ovat raivonneet myös Madeiralla

Funchalin satama vuoriperspektiivistä

Ylhäällä on karua

Pico Arieiro kohoaa yli 1 800 metriin ja lämpötila oli sen mukainen - pitkähihaisille tuli käyttöä. Pico Arieirolta kulkee vaellusreitti Pico Ruivolle ylhäällä vuorten huipuilla, mutta osa tästä reitistä oli nyt maanvyörymän vuoksi poikki. Reitin alkupäätä sen sijaan pystyi kulkemaan. Reitti oli kuin suoraan Taru Sormusten Herra -leffoista. Reitti mutkitteli vuorten harjanteilla, ja pilvet alapuolellamme yrittivät kiivetä vuorten rinteitä ylöspäin siinä onnistumatta. Harjanteiden toisella puolella näkyvyys oli hyvä ja saatoimme nähdä valtavat pudotukset suoraan alaspäin. Toisella puolella pilvet puolestaan muodostivat lähes läpinäkymättömän sumuseinämän johon silloin tällöin repeili aukkoja. Kuljimme reittiä niin pitkälle kuin uskalsimme, mutta siinä vaiheessa kun puolen metrin levyisen reitin molemmin puolin oli yli puolen kilometrin pudotus, takaraivossa alkoi takoa tieto siitä, että osa reitistä tosiaan on suljettu maanvyörymien takia ja maaperätunnustelumme osoittivat harjanteen olevan kaikkea muuta kuin kovaa kiveä, päätimme kääntyä takaisin. Harmi vain, että kamera latistaa kuvat eikä anna oikeutta näille maisemille.

Pilvien yläpuolella

Vaellusreitti kulkee kuvassa näkyvää harjannetta pitkin

Pudotus

Noin 1 800m korkeudessa

Erilainen vuorikiipeilijä

Mordor

Jossain näillä main kantti ei enää kestänyt, vaan käännyimme takaisin. Kuvassa ei näytä yhtä hurjalta kuin livenä!

Paikallinen kanalintuparvi aterioi kaikessa rauhassa 1800 m korkeudessa

Polku

Ribeiro frio - kylmä joki

Matkalla alas pysähdyimme vielä Ribeiro Frion laaksoon, mistä lähtee pari saaren kuuluisimmista levadoista. Kävelimme jonkin matkaa erittäin vihreätä levada do Furadoa pitkin, mutta iltapäivä oli jo pitkällä ja halusimme päästä alas vuorilta ennen pimeän tuloa, joten melko lyhyeksi jäi levada-lenkkimme. Kotimatkalla pysähdyimme vielä läheiseen Machicon kaupunkiin ruokaostoksille. Machico on Madeiran toiseksi suurin kaupunki ja sieltä löytyy pari hyvin varusteltua isompaa ruokakauppaa – lähimmät Quinta do Lordesta katsoen.

Levada

Quinta do Lordesta pääsee Funchaliin suoralla ja edullisella (3,3€/hlö) bussiyhteydellä, valitettavasti vain bussi kulkee ns. maisemareittiä moottoritien sijaan ja kestää melkein puolitoista tuntia. Ensimmäisellä Funchalin visiitillä maisemista jaksaa vielä nautiskella, mutta seuraavina kertoina toivoisi jo suoraviivaisempaa reittiä. Aloitimme Funchalin kierroksen tutustumalla satamaan, taustalla ajatuksena siirtyä Quinta do Lordesta Funchaliin kunhan autopilottilähetyksemme saapuisi. Satama oli kuitenkin täpötäynnä, joka suunnalta kantautui rakennustyömaiden meteli eikä sen edustalla olevat ankkuripaikatkaan viehättäneet, joten päätimme, että Funchal ei kuulu must visit -satamiemme joukkoon. Ehkä muutaman vuoden kuluttua, kun saavat sataman laajennustyöt valmiiksi ja ympäröivät puistot, rannat ja joenpenkereet suunnitellun kaltaisiksi, satama voi ollakin houkutteleva, mutta toistaiseksi siellä on joka suuntaan vain valtava rakennustyömaa.

Funchalissa on kauppahalli, jonne suuntasimme hakemaan paikallisia eväitä. Ja siellähän niitä olikin: passion-hedelmiä löytyi liki 10 erilaista, oli myös syötäviä kukkia jne. Ostimme mukaan mm. Ananasbanaanin, joka ei maistunut banaanilta lainkaan. Kauppahallin hinnat olivat noin 5-kertaiset normaaliin paikalliseen hintatasoon verrattuna eli tinkivaraa on. Turisteille tyrkytetään ahdistukseen asti joka suunnasta erikoisia hedelmiä maisteltavaksi, mutta kannattaa olla tarkkana ettei hyväksy nuhjaantuneita, tuntikausia tiskeillä kärpästen armoilla lojuneita palasia. Matkalla satamaan olimme jo paikallistaneet Madeiraviinikellarit ja suunnitelleet menevämme maistiaiskierrokselle lounaan jälkeen, mutta nepä eivät olleetkaan enää auki, sillä Funchalin visiittimme sijoittui lauantaille, jolloin suurin osa kaupoista yms. menee kiinni puolen päivän jälkeen! Kulutimmekin iltapäivän rauhassa kävellen ympäri kaupunkia ja parissa isommassa ostoskeskuksessa (joissa kaupat olivat vielä auki) shoppaillen hieman heikolla menestyksellä.

Maisemareitti Funchaliin

Funchalin satama nykyään

Funchalin satama joskus tulevaisuudessa

Täälläkin oli käynyt suomalaisia veneitä

Pintan 6 vuotta vanha maalaus - mutta missä Katariinan maalaus?!

Kauppahalli

Viikonlopun aikana selvittelimme TNT:n asiakaspalvelijoiden kanssa miten Express-toimituksena lähetetty autopilottimme oli jo kertaalleen käynyt Funchalissa asti, mutta jostain syystä palannut takaisin Lissaboniin. Mystisiä selityksiä ja arvailuja syystä esitettiin, mutta lopulta varmuutta ei tullut kun koko TNT oli käytännössä asiakaspalvelua lukuunottamatta kiinni viikonloppuna. No, koska aparaatti ei ollut saapunut emme voineet jatkaa matkaa Kanarialle ja turha veneelläkään oli odotella tyhjän panttina, joten varasimme maanantaille canyoning-retken.

Märkäpuvun pukeminen oli keikan haasteellisin osio!

Kuvio oli simppeli: reissun järjestäjä hakisi meidät satamasta, veisi pelipaikoille, vetäisi touhun ja lopuksi kuskasisi takaisin satamaan. Näin myös kävi. Meidän piti vain ottaa mukaan uima-asu, pyyhe sekä kastumista sietävät kengät. Vastaavia reissuja tarjoaa useampikin pulju, mutta Harmony in Nature oli joustavin haun suhteen ja niinpä olimmekin maanantaina klo 10 tila-autossa kolmen saksalaisen kera matkalla vuorille. Ohjaajat, Ruby ja Hugo, olivat myös luonnollisesti kyydissä. Autolla ei päässyt ihan perille vaan viimeisen 30min piti marssia jalkaisin. Lisämausteen marssiin toi se, että vaatetuksena oli paksu ja kankea märkäpuku. Matkalla aloituspisteelle pääsimme myös näkemään (ja maistamaan) paikallisia hedelmiä ja yrttejä tuoreeltaan suoraan puusta/pensaasta.

Suomessa kasvaa metsässä mustikoita, täällä banaani-passioneita

Canyoningissa on tarkoitus laskeutua kanjonia kävellen, köysien avulla sekä jopa hyppien (veteen). Aluksi köysiharjoittelun jälkeen pääsimmekin liikeelle ja pian oli ensimmäinen laskeutuminen: 11 metriä alas. Köydet kiinni ja yksi kerrallaan alas. Pohjalla laskeutuminen veteen, joka oli yllättävän syvää – noin 6 asteinen vesi freesasi kyllä kun kahlasi kaulaaa myöten... Kaikki selvisivät tästä hyvin. Tämän jälkeen käveltiin taas hieman eteenpäin kunnes olikin vuorossa hyppy. Korkeutta ei ollut kuin pari metriä, mutta tuntui silti kohtuulliselta. Hugo tarkasti aluksi, ettei vedessä ollut mitään yllättävää ja Ruby hyppäsi esimerkkinä ensimmäiseksi.

Aiemmalla autoilukierroksella olimme nähneet, että vuoristojokien vesi on normaalisti kristallin kirkasta ( vuorilla asuvat ottavatkin juoma- ja käyttövetensä suoraan joista), mutta nyt vesi oli viikonlopun sateiden jäljiltä todella sameaa. Tuntuikin hieman arvelluttavalta hypätä veteen, mutta asiaa ei ajatellut veteen upotessa, sillä vesi oli todella viileää! Jokainen porukasta hyppäsi ja jokaiselle veden lämpötila oli hienoinen yllätys. Hyppyjä veteen tuli vielä muutama lisää ja hieman korkeammalta sekä myös laskeutumisia köydellä. Palatessa autolle saimme vielä poimittua mukaan veneelle piparminttua ja oreganoa. Hieno kokemus kaikkiaan ja erilainen näkökulma Madeiraan – Calimera suosittelee!

Laskeutuminen (picture by Harmony in Nature)

Pommi (picture by Harmony in Nature)

                            

Liukumäki

Hyppy kylmään veteen

"I can fly!"

Alla varmistaja

Ryhmäkuva (picture by Harmony in Nature)

Postikorttitalo livenä!

Veneelle palatessa koettiin positiivinen yllätys: veneen kannella odotti iso paketti – autopilotti oli saapunut! Kaikki tilatut osat myös olivat mukana ja nyt päästiin hieman hahmottelemaan mitä asennus edellyttäisi. Tilasimme siis Raymarinen uuden Evolution-järjestelmäpilottipaketin, jossa on mekaaninen työntövarsi työyksikkönä, älykäs ”keskusyksikkö”, 9-akselinen veneen liiketunnistin, hallintapaneeli sekä ruorikulma-anturi. Kyseessä on kesän uutuusmalli, joka mainospuheiden mukaan tunnistaa veneen hienoisimmankin liikkeen ja tekee sen perusteella nopeammin tarvittavat korjausliikkeet. No, jää nähtäväksi, ensin pitäisi saada koko masiina asennettua paikalleen!

Joulu tuli ajoissa tänä vuonna!