Porto Santo ja etelän hetelmät

The harbour of Porto Santo filled pretty soon after we had arrived. Everyone else had also waited for the same weather window to get here, but luckily we were among the first ones and got a good berth from the harbour. Also many boats we had met earlier came here, so there were many nice reunions.

Porto Santo is a barren little mountaneus island. The main attraction in Porto Santo is the natural 9km long golden beach which attracts tourists from the Madeira's main island for day visits. Luckily they come in the morning with a ferry and leave the island same evening they arrived, so Porto Santo is not that badly affected by mass tourism and you see more locals than tourists.

Once we got here the hurry was gone. We've been hiking, swimming, barbequeing and socializing. There are boats from all over the world, so there is always someone to chat with. The Atlantic is very calm now so after a week in the harbour we came to anchor in front of the beach. Water is cristal clear, so we ave been able to dive and check the condition of our boat's bottom. Everything ok there. We have ordered a new autopilot (the old one is ok in Baltic sea but not powerful enough for these Atlantic downwinds and waves) to the main island of Madeira and it should be there in a couple of days. Until that we will enjoy the peace and beach of Porto Santo.

Kun saavuimme illalla Porto Santon satamaan, tyhjää tilaa oli vielä runsaasti, vaikka sitä olikin pimeässä hieman hankala erottaa. Seuraavana aamuna herätessämme saimme huomata sataman täyttyneen yön aikana, ja päivän mittaan veneitä saapui lisää. Kaikki olivat odotelleet samaa sääikkunaa ja oli onni että lähinnä vain Lagosista olisi ollut lyhyempi matka Porto Santoon, joten olimme ensimmäisten joukossa saapuneet Porto Santoon ja saimme hyvän laituripaikan.

Ensimmäinen päivä meni lähinnä lepäillessä ja toipuessa matkasta. Samalla seurasimme Pantheran ja Homelessin matkaa kohti Porto Santoa. Panthera ehättikin perille iltaan mennessä ja autoimme heitä rantautumaan pilkkopimeässä viimeiseen vapaaseen paikkaan, minkä jälkeen korkkasimmekin vihdoin ja viimein ajat sitten sovitut Biskajan ylitysskumpat! Homeless puolestaan ilmestyi tyypilliseen tapaansa yön aikana ankkuriin satama-altaaseen. ;)

Kun on istunut veneessä monta päivää, rantauduttua kroppa huutaa liikuntaa. Porto Santolla onkin pari vaellusreittiä, ja valitsimme Maijun ja Jonnun kanssa Pico do Fachon kiertävän reitin. Taksilla huristimme reitin alkupisteeseen Moledoon, mistä polku lähtikin heti nousemaan ylöspäin kukkulan rinnettä. Reitti ei nouse ihan huipulle asti vaan kiertää sen tarjoten hienoja näkymiä joka puolelle saarta. Pico do Fachon kierroksen jälkeen reitti kipuaa viereisen Pico do Castelon huipulle. Tämä varsin teräväkärkinen kukkula tarjosi aikanaan asukkaille turvapaikan merirosvojen hyökkäyksiltä ja ylös kipuaminen osoitti kyllä, että ei siinä enää rosvoilla jaksa kun tämän mäen pungertaa ylös.

Huipulla pidimme evästauon upeissa maisemissa ja eväshetkeämme tarkkaili lauma pienen pieniä liskoja. Kokeeksi viskasimme niille pienen palan eväscroissantia, ja sehän kelpasi! Liskot noukkivat muruset parempaan talteen salamannopeasti. Kas kun ei tullut koskaan mieleen tarjota omille lemmikkiliskoilla pullaa! Pico do Castelon toista rinnettä laskeutuu reitti lähelle saaren pääkaupunkia ja satamaa. Muuten hyvä, mutta ilmeisesti eksyimme hieman matkalla ja loppupätkän tulimme pitkin maanvyörymän aiheuttamaa uraa, mihin kovasti yritettiin uudelleenistuttaa puita.

Maisemia Pico do Facholta

Majakkasaari vuoriperspektiivistä

Portaat Pico do Castelolle

Pullansyöjäliskot

Ankkurilahti ylhäältä katsottuna

Vaikka Porto Santolta pari vaellusreittiä löytyykin, on saaren vetonaula kuitenkin 9km pitkä hienon hieno kullankeltainen hiekkaranta, jonka toisessa päässä satama sijaitsee. Madeiralla kun ei juuri rantoja ole, niin sieltä tulee lähes päivittäin laivalastillinen turisteja päivän rantalomalle Porto Santoon. Madeiralta tulijat kuitenkin useimmiten palaavat takaisin pääsaarelle saman päivän iltana, joten Porto Santo on vielä melko vapaa massaturismista ja paikallisia näkeekin enemmän kuin turisteja ja harvat turistit saavat kuljeskella rauhassa ilman kaiken maailman ravintolan sisäänheittäjiä. Tosin ravintoloitakaan täällä ei ole kovin montaa, joten pääasiassa kokkaamme täällä itse. Pidimme myös pienet grillibileet rannalla pitkästä aikaa, kyllä maistui hyvältä, vaikka hiekka hieman narskui hampaissa.

Kiire loppui tänne päästyämme, ja päivät ovat täyttyneet vesiurheilusta, sosiaalisesta elämästä yms. puuhastelusta. Koska merellä saa ihan tarpeeksi katsella oman miehistön naaamoja, on seuraa tarjolla satamissa ja ankkuripaikoilla melkein liiaksikin. Suomalaisten kokoontumisajojen lisäksi saimme naapuriimme puheliaan yksinpurjehtijan jenkeistä, paikallinen tullimies tykästyi meihin ja kävi säännöllisen epäsäännöllisesti höpöttämässä meidän kanssamme milloin mistäkin, vastapäätä oli varsin hurttia huumoria viljelevä ranskalainen, ja ollessamme vesiurheilemassa Homelessin ankkuripaikalla (toim. huom. renkaan veto kumiveneellä ja 3,5 heppaisella moottorilla ei oikein toimi), löysimme itsemme uimasta viereisen saksalaisen katamaraanin tilavalle kannelle olusille.

Suomessa vaihdetaan talvirenkaita, me otimme kesärenkaan

Ei oikein riitä 3,5 heppainen kone renkaan vetoon

Marmelo, mamao, pipinela ja moganga asustelevat paikallisen lähikaupan hevi-osastolla. Marmelo ja mamao ovat hedelmiä, pipinela on kaktuksen hedelmä ja moganga ilmeisesti jokin kurpitsan sukuinen, jota käytetään keitoissa. Mamao oli herkullista, jotakin papayan ja melonin välimaastosta, marmelo puolestaan näyttää päärynältä, mutta oli maultaan kuiva ja kirpakka, monen mielestä karviaismainen. Voi tietysti olla meidän yksilömme oli hieman raaka ja että kypsä versio voisi olla parempaa. Pipinela oli sen verran piikikäs kaveri että siihen emme uskaltaneet koskea ja moganga vielä odottaa vuoroaan maistelukokeiluissa, pitäisi ensin löytää keittoresepti jossa sitä käytetään. Madeiran ihan omaa tuotosta, Christophene-nimistä hedelmää/vihannesta ei täältä vielä ole näkynyt, mutta ehkäpä sitten pääsaarelta niitä löytyy.

Jätimme myös oman käyntikorttimme Porto Santon sataman muuriin kuten tuhannet muut matkaveneet ennen meitä. Viikon verran viihdyimme satamassa ja sitten siirryimme ankkuriin aallonmurtajan ulkopuolelle. Sisäpuolella ankkuripaikka maksaa 15eur, mikä on naurettavaa, sillä myös laituripaikka maksoi meille 15euroa kun saimme 40% alennuksen liityttyämme ranskalaiseen Sail the world -purjehduskerhoon. Normaalisti myös aallonmurtajan ulkopuolelle ankkuroitumisesta pitäisi kai maksaa, mutta huhun mukaan toimisto, joka maksut kerää, on nyt kiinni jostain syystä. 

Calimeran käyntikortti

Atlantilla ei tuule oikeastaan lainkaan nyt, joten tässä hiekkarannan äärellä on mukava olla ankkurissa. Vettä veneen alla on 5-7m, mutta pohja näkyy turkoosin veden läpi selkeästi. Veden kestävä kamera tuo oman ulottuvuuntensa tähän hupiin. Kirkkaan veden ansiosta pystyimme snorklaamalla tarkistamaan pohjan kunnon. Sinkkiä on vielä hyvin jäljellä eikä pohjassa vielä hirveästi ylimääräistä möhjöäkään ole – pieni pyyhkiminen riittää. Tuulta eikä virtoja ole nimeksikään, joten itseasiassa ankkurimmekin sojottaa tällä hetkellä väärään suuntaan ja pelkkä kettinki riittää pitämään meidät paikallaan.

Vaikka matka mantereelta tänne ei ollutkaan kovin suuri koettelemus leppoisten säiden ansiosta, havaitsimme matkalla, että nykyinen ruoripilottimme ei jaksa pitää venettä suunnassa myötätuulessa silloin kun puuska ja isompi aalto kääntävät venettä yhteistuumin. Olimme jo aiemmin pohtineet järjetelmäpilotin hankkimista, mutta tämä sinetöi päätöksemme. Uuden ”lelumme” pitäisi olla perillä pääsaarella Quinta do Lorden satamassa parin päivän kuluttua, joten hetken saamme vielä nauttia Porto Santon rauhasta ennen siirtymistä ruuhkaisemmalle pääsaarelle.