Madeiran puhdetöitä

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että uuden autopilotin muiden osien asennus onnistuu suht helposti, mutta työyksikkö vaatii suurempaa jumppaa – kuten jo etukäteen oli toki tiedettykin. Jumppa vain osoittautui hiukan suuremmaksi spektaakkeliksi, johon onneksi saatiin jonkinmoinen juoni. Pieni pettymys oli se, että yhteensopivuus veneen Raymarinen muun laitteiston kanssa oli aika vaatimaton – vain ruorikulma-anturit olivat samat, mutta edes hallintapaneelit eivät käyneet suoraan ristiin. No, tilattiin vielä adapterikaapeli, joten ehkäpä jotain synergiaa vielä saadaan – varsinkin autopilotin kaukosäädin olisi kiva saada pelaamaan molempiin.

Pari päivää Nikke veteli veneellä piuhoja ja asenteli muita osia, mutta työyksikkö oli edelleen ilman sijoituspaikkaa. Tässä vaiheessa olimme jo olleet Quintassa yli viikon ja kauan odotettu keli-ikkuna Kanarialle aukesi hetkeksi. Monet olivat lähdössä ja näin mekin valmistelimme lähtöä, eväsleivätkin olivat jo valmiina. Viimeisten valmisteluiden lomassa Pantheran Juha tuli kyselemään suunnitelmaamme ja kävimme keskustelua tilanteesta. Hieman yllättäen päädyimmekin siihen, että Kanarian sijaan jäämme satamaan vielä toviksi ja suoritetaan samalla autopilotin asennus loppuun. Suureksi avuksi tässä oli Juha, joka osasi kaivaa mitä ihmeellisimpiä työkaluja esiin Pantheran uumenista muun auttamisen ohella. Ehkä Calimeraankin pitäisi hankkia hitsausvälineet... Ja miten ihmeessä ollan pärjätty ilman rälläkkää?!

Lauantaina lähdimme Machicoon rautakauppaan hankkimaan asennusosia, mutta rautakauppapa ei myynyt sen enempää lattarautaa kuin ruostumattomia pultteja/muttereita. Tyhjä arpa oli myös Machicon sataman venetarvikeliike, joten päätimme lähteä Funchaliin, jossa olimme klo 12. Marssimme samantien venetarvikeliikkeeseen (Mare), joka sijaitsee satamaa vastapäätä rantakadulla. Sieltä saimmekin ruostumattomia pultteja ja muttereita sekä myös muutamia muita osia. Lopuksi saimme myös tiedon rautakaupan sijainnista. Hieman huolestutti kuitenkin lisätieto, että kyseinen liike sulkee lauantaina klo 12.30 kun kello oli sillä hetkellä 12.20. No, ostokset reppuun ja pikamarssia/puolijuoksua ilmoitettuun osoitteeseen.

Oikean niminen liike löytyi klo 12.29, mutta ensimmäinen olikin kylpyhuonetavaraa, toinen puolestaan erilaista sisustustavaraa, mutta samalla kadulla noin 30 metrin päässä oli saman yrityksen rautakauppa. Nopeasti sinne, mutta ovella puljun pitäjä viuhtoi käsillään, ettei sisään ole enää asiaa- liike oli kiinni. No, kun näin lähellä oltiin niin ei sovi luovuttaa ja niinpä Nikke marssi väkisin sisään lyöden samalla mallikappaleen miehen kouraan. Paikalle saapui vielä toinen veijari edellisestä liikkeestä ja pienen tuumauksen jälkeen ruvettiin miehissä, joskin nyrpein ilmein, etsimään meille ruostumatonta lattarautaa.

Tämä oli aito rautakauppa – hyllyillä oli ainoastaan rautaa eri muodoissa ja laaduissa. Yhdeltä sivulta löytyikin ruostumatonta terästä, mutta mallikappaleen vahvuista ei ollut kuin talon pituisena ja herroja ei huvittanut alkaa pilkkomispuuhiin kun liikekin jo oli kiinni. No, pikaisella silmäilyllä löysimme pari pienempää pätkää liki samaa tavaraa ja tyydyimme niihin. Liikkeen mies punnitsi palat ja kirjoitti laskun ja heitti rautakaupasta pois ystävällisen määrätietoisesti. Marssimme laskun kanssa saman kadunkulmaan ilmeisesti ketjun päämyymälään, jossa pääsimme maksamaan ostokset.

Tiedoksi muille veneilijöille ja miksei muullekin rahvaalle: Funchalin keskustasta saa rautaa (perus ja ruostumatonta) monessa muodossa ja suht edullisesti (rst latta 5,5€/kg) Casa Santo Antoniosta Rua Direitalta, joka löytyy kauppahallin läheltä. Samalla ketjulla on samalla alueella useita eri liikkeitä, eli vähän kuin yksi K-rauta olisi ammuttu 10 eri toimipisteeseen teemoittain jaoteltuna. Kannattaa ajoittaa ostokset arkipäiville, jolloin liike on avoinna 8:30-18:30. Myöhemmin kövi ilmi, että Machicossakin oli kuin olikin pari muuta rautakauppaa, tosin nekin olivat verrattain vaatimattomia.

Sillä aikaa kun Niklas asenteli autopilottia, minä ryhtyin korjaamaan varagenuaa. Tämä veneen mukana tullut vanha genua oli viety jo Suomessa purjemaakarille korjattavaksi, mutta nämä sankaritpa vain korjasivat snörppinarun eikä muuta - eivät kiireessä varmaan edes katsoneet purjetta kunnolla läpi. Ja muuta korjattavaa purjeessa riitti: pieniä reikiä ja kulumia takaliikissä vaikka muille jakaa sekä lattataskujen kiinnikkeet lähes irti. Purjeesta on ilmeisesti puuttunut uv-suojaus, sillä ongelmakohdat keskittyivät vain ja ainoastaan takaliikkiin, joka on purjeen ainoa auringossa esillä oleva osa purjeen ollessa rullalla.

Työt aloitettiin levittämällä genua sataman leveälle rantakadulle, mutta en ehtinyt edes laittaa lankaa neulan silmään kun sataman henkilökunta tuli kyselemään miksi hommaa tehtiin ulkona sateen uhatessa kun sataman ”hangaariakin” voisi käyttää. Hangaari osoittautui suureksi, siistiksi sisähalliksi jossa mm. tehdään huoltotöitä ja kuivatellaan purjeita. Täältä löytyi myös sähköt, pöytiä ja tuoleja, joten ompelukonekin saatiin viritettyä käyttökuntoon. Henkilökunta vieläpä auttoi purjeen viikkaamisessa ja kantoi purjeen halliin tallustellessani itse perässä ompelutarvikkeiden kanssa. Kolmen päivän ajan istuin hallissa purjetta korjaamassa ja onnistuin katkomaan ainakin 7 neulaa tässä puuhassa, purjeessa kun on aika paksuja kohtia!

Ompeluseuraa minulle piti sataman mustavalkoinen kissa, jonka ruokakupin paikka on hangaarin nurkassa. Nopeasti kävikin ilmi miksi kissasta pidetään huolta: se osoittautui nimittäin taitavaksi saalistajaksi ja torakka jos toinenkin sai kyytiä sen käpälissä. Kissa osoitti viehtymystä purjetta kohtaan ja hangaariin saapuessani se usein loikoili purjekasan päällä. Se käpälöi purjeen sitomiseen tarkoitettua köydenpätkää toiveikkaana, mutta köysi ei lähtenyt leikkiin mukaan. Sen sijaan purje muodosti lattialle mukavia luolia, jonne kissa syöksyi sisään ja ulos aina sen mukaan kun siirtelin purjetta parempaan ompeluasentoon.

Kävi ilmi, että ompelukoneen omistaja on suosittu henkilö satamassa ihmistenkin keskuudessa. Useampikin kävi kyselemässä, että onko kyseessä oman purjeen korjaus vai purjeneulomo. Eräs norjalainen vene sai konsultaatioapua ja ompelukonetta lainaan lippunsa korjaamiseen. Totesipa eräs satamatyöntekijäkin, että: ”Once we get married, you can make my suits”. Moni purjehtija ihmetteli, että kuinka osaankin korjata purjeita. No, tässä jouduin toteamaan, että en kyllä vielä tiedä osaanko korjata purjeita, senhän näkee vasta kun purjeen ottaa käyttöön että kestääkö paikatut kohdat käyttöä ja onko purjeen muoto edelleen edes jotenkuten järkevä. Mutta tämä vanha genua olikin sopiva harjoituskappale, tarkoituksenamme on nimittäin säästää parempaa genuaamme Karibian polttavalta auringolta vaihtamalla se tähän vanhaan, joka voidaan surutta kuluttaa loppuun kunhan pääsemme Karibialle.

Muutaman päivän ährääminen Pantheran Juhan kanssa tuotti tulosta ja saimme kuin saimmekin asennettua uuden autopilotin työyksikön ja siinä sivussa koko järjestelmän. Homma oli työläämpi kuin aluksi ajatteli, mutta oikeilla työkaluilla, hyvillä neuvoilla ja riittävällä aikataululla työ saatiin valmiiksi ja lopputulos ei ole huono: asennus vaikuttaa hyvin tukevalta. Ensimmäinen koekäyttö laiturissa vaikutti lupaavalta, mutta todellisuus paljastuu vasta kalibrointien jälkeen kun pääsemme kokeilemaan sitä tositilanteessa matkalla Kanarialle. Ruorikulma-anturin kanssa on vielä jotain häikkää, mutta laitteen pitäisi toimia ilmankin, joskin ei yhtä tarkasti. Samoin masiinan sähkönkulutus hieman huolestuttaa, mutta siihenkin tullee jonkinlainen käsitys lähiaikoina. Voikin olla, että järjestelmäpilotin käyttö edellyttää meiltä enemmän koneen käyttämistä (sähkön tuottamiseen) pidemmillä ylityksillä.

Työmaa

Hitsaustöiden tuloksia

Nyt keli-ikkuna on ainakin osin aukeamassa Kanarian suuntaan ja luvassa on noin 10 m/s sivumyötäistä pari vuorokautta. Pohjoisen Atlantin myrsky kuitenkin näkyy täällä asti paitsi tuulina niin myös aaltoina, joista olemme enemmän huolissamme – vene toki kestää tuulta, mutta toisesta suunnasta tulevat korkeat allot, joiden väli on lyhyt, tekevät menosta epämukavaa. Me olemme mukavuuspurjehtijoita, eli pyrimme välttämään pahinta linkousta. No, katsotaan kuinka käy. Tosin nyt meillä on valtti: ohjauksen voi antaa uudelle autopilotille. Matkaa Teneriffalle on alle 300nm, joten parin vuorokauden reissu luvassa ja luvatuilla tuulilla vauhtimme lienee varsin kohtuullinen.

Visiittimme Madeiran pääsaarella ja Quinta do Lordessa venähti siis peräti 2 viikon pituiseksi ja Porto Santossa olimme 9 päivää, eli kaikkiaan Madeiralla vierähti yli 3 viikkoa. Quinta do Lorden satama on hyvä: saniteettitilat ovat todella siistit, kaikki sisältyy satamamaksuun, pari ravintolaakin satama-alueella, joihin veneilijöille tarjotaan alennus sekä resortin tarjoamat muutkin palvelut ovat tarjolla alennettuun hintaan. Sataman henkilökunta on ollut poikkeuksellisen ystävällisiä ja todella avuliaita oli kyseessä iso tai pienempi asia. Täällä myös pitkästä aikaa vastattiin VHF:ään ja marinero tuli jo kaukaa kumiveneellä saattamaan satamaan. Vaikka satama on hieman sivussa niin satama tarjoaa ilmaista shuttle-kuljetusta Machicon keskustaan supermarkettien luo kahdesti päivässä normaalien bussiyhteyksien lisäksi. Calimera voikin suositella satamaa lämpimästi.

Kuvia Quinta do Lordesta ja puhdetöistä myöhemmin...

Madeira action

English summary

We left from Porto Santo to Quinta do Lorde marina in Madeira in calm weather, perfect for fishing as we thought. Despite our good preparations, we got no fish. Once in Madeira, we celebrated our 3000miles with Sabine and Sven from Blue Felix, they had just scored 2000 miles on this trip. With the guys from Felix, we rented a car and drove around the beautiful mountains of Madeira and reached over 1800 meters. The views were spectacular from the short hiking route we took up there. Madeira is really green, lush and famous for the levadas which can be used for hiking routes. We walked shortly on levada do Furado but had to turn back quite early because we wanted to get down from the mountains before dark. 

Renting a car is not the only option to get around in Madeira. The bus network in Madeira is pretty good So we took a bus to Funchal and besides the city center, we visited the harbour and market hall. The harbour was totally crowded and surrounded by construction work, so it isn't that inviting at the momet. The market hall was full of exotic fruits and too eager sellers of the fruits. They offer their fruits for tasting, but you need to be carefull to choose those that are freshly cut from the fruit and not those that have laid on the tables for the whole day. The fruits are also really expensive there, you can get the same fruits much cheeper in normal fruit shops. We also wanted to do some Madeira wine tastings, but because it was Saturday, all wine cellars and most of the shops were closed after the lunch time and we noticed that too late.

We also booked a canyoning tour and that was pretty cool. The guys from Harmony in Nature organized everything well and even picked us up from Quinta do Lorde. In canyoning you follow the river at the bottom of a canyon by foot, using climbing equipment and even jumping into the water. This experience gave us a whole new view to Madeira and we also got to taste wild fruits and herbs along the way. When we got back to boat after the canyoning, a nice surprise was waiting for us. The new autopilot had arrived! Now we only need to install it...

Suomeksi

Matka Porto Santolta Madeiran Quinta do Lorde -satamaan taitettiin lähes tyynessä kelissä, eli koneajeluksihan se meni. Tämä kuitenkin sopi meille, sillä tarkoituksemme oli korkata kalastusvälineet matkalla. Toiveikkaasti esille kaivettiin myös perkuuvälineet ja halpa viina (kalan tainnutukseen) ja ei kun kalastamaan. Niklas istui tuntitolkulla vapa kädessä mustekalaviehettä veneen perässä vetäen, mutta yritykseksi se jäi, kalaa ei tullut. Toisenlainen saalis matkalta sen sijaan jäi käteen, nimittäin 3 000 mailin rajapyykki ylitettiin. Tätä juhlistettiin kuohuvalla satamassa Blue Felixin Sabinen ja Svenin kanssa, jotka puolestaan olivat saavuttaneet 2 000 mailia tällä reissulla.

Lähtö Porto Santolta, Madeira häämöttää taustalla

Kalamies

"Vapateline"

Madeira lähestyy

 Tilaamamme autopilotti ei ollut vielä saapunut satamaan (eikä itseasiassa tuolloin ollut vielä edes postitettu), joten seuraavana päivänä päätimme vuokrata auton saarikierrosta varten. Sataman henkilökunta järjesti meille auton paikan päälle alle tunnissa. Netistä olisi saanut auton selkeästi halvemmalla, mutta siihen olisi kulunut aikaa ja auto olisi pitänyt hakea itse lentoasemalta. Nappasimme mukaamme vielä Felixin väen, ja hurautimme sitten kohti vuoria. Kohteenamme oli Pico Arieiro, yksi saaren korkeimmista vuorista, ja korkein paikka minne pääsee autolla. Toiveissamme oli myös päästä kulkemaan ainakin pätkä jotakin vaellusreittiä/levadaa.

Ylös pääseminen osoittautui kuitenkin vaikeammaksi haasteeksi kuin olimme kuvitelleet. Useampikin teistä ja reiteistä, joita olimme suunnitelleet ajavamme, olivatkin suljettuja. Syitä teiden sulkemiseen emme saaneet selville, mutta maanvyörymät taitavat olla todennäköisin ehdokas. Jouduimmekin useaan kertaan lennosta etsimään uutta reittiä ja välillä palaamaan takaisin alaspäin. Reitin etsimisen ja lounastauon (löysimme vuorilta sisustukseltaan varsin omituisen ravintolan, josta saimme vatsamme täyteen 30 eurolla, 4 hengen seurueelle!) jälkeen pääsimme lopulta huipulle. Kiertoreiteillä tuli ainakin nähtyä maisemia ja kasvillisuuden muutoksia eri korkeuksiin saavuttaessa on mielenkiintoista seurata.

Metsäpalot ovat raivonneet myös Madeiralla

Funchalin satama vuoriperspektiivistä

Ylhäällä on karua

Pico Arieiro kohoaa yli 1 800 metriin ja lämpötila oli sen mukainen - pitkähihaisille tuli käyttöä. Pico Arieirolta kulkee vaellusreitti Pico Ruivolle ylhäällä vuorten huipuilla, mutta osa tästä reitistä oli nyt maanvyörymän vuoksi poikki. Reitin alkupäätä sen sijaan pystyi kulkemaan. Reitti oli kuin suoraan Taru Sormusten Herra -leffoista. Reitti mutkitteli vuorten harjanteilla, ja pilvet alapuolellamme yrittivät kiivetä vuorten rinteitä ylöspäin siinä onnistumatta. Harjanteiden toisella puolella näkyvyys oli hyvä ja saatoimme nähdä valtavat pudotukset suoraan alaspäin. Toisella puolella pilvet puolestaan muodostivat lähes läpinäkymättömän sumuseinämän johon silloin tällöin repeili aukkoja. Kuljimme reittiä niin pitkälle kuin uskalsimme, mutta siinä vaiheessa kun puolen metrin levyisen reitin molemmin puolin oli yli puolen kilometrin pudotus, takaraivossa alkoi takoa tieto siitä, että osa reitistä tosiaan on suljettu maanvyörymien takia ja maaperätunnustelumme osoittivat harjanteen olevan kaikkea muuta kuin kovaa kiveä, päätimme kääntyä takaisin. Harmi vain, että kamera latistaa kuvat eikä anna oikeutta näille maisemille.

Pilvien yläpuolella

Vaellusreitti kulkee kuvassa näkyvää harjannetta pitkin

Pudotus

Noin 1 800m korkeudessa

Erilainen vuorikiipeilijä

Mordor

Jossain näillä main kantti ei enää kestänyt, vaan käännyimme takaisin. Kuvassa ei näytä yhtä hurjalta kuin livenä!

Paikallinen kanalintuparvi aterioi kaikessa rauhassa 1800 m korkeudessa

Polku

Ribeiro frio - kylmä joki

Matkalla alas pysähdyimme vielä Ribeiro Frion laaksoon, mistä lähtee pari saaren kuuluisimmista levadoista. Kävelimme jonkin matkaa erittäin vihreätä levada do Furadoa pitkin, mutta iltapäivä oli jo pitkällä ja halusimme päästä alas vuorilta ennen pimeän tuloa, joten melko lyhyeksi jäi levada-lenkkimme. Kotimatkalla pysähdyimme vielä läheiseen Machicon kaupunkiin ruokaostoksille. Machico on Madeiran toiseksi suurin kaupunki ja sieltä löytyy pari hyvin varusteltua isompaa ruokakauppaa – lähimmät Quinta do Lordesta katsoen.

Levada

Quinta do Lordesta pääsee Funchaliin suoralla ja edullisella (3,3€/hlö) bussiyhteydellä, valitettavasti vain bussi kulkee ns. maisemareittiä moottoritien sijaan ja kestää melkein puolitoista tuntia. Ensimmäisellä Funchalin visiitillä maisemista jaksaa vielä nautiskella, mutta seuraavina kertoina toivoisi jo suoraviivaisempaa reittiä. Aloitimme Funchalin kierroksen tutustumalla satamaan, taustalla ajatuksena siirtyä Quinta do Lordesta Funchaliin kunhan autopilottilähetyksemme saapuisi. Satama oli kuitenkin täpötäynnä, joka suunnalta kantautui rakennustyömaiden meteli eikä sen edustalla olevat ankkuripaikatkaan viehättäneet, joten päätimme, että Funchal ei kuulu must visit -satamiemme joukkoon. Ehkä muutaman vuoden kuluttua, kun saavat sataman laajennustyöt valmiiksi ja ympäröivät puistot, rannat ja joenpenkereet suunnitellun kaltaisiksi, satama voi ollakin houkutteleva, mutta toistaiseksi siellä on joka suuntaan vain valtava rakennustyömaa.

Funchalissa on kauppahalli, jonne suuntasimme hakemaan paikallisia eväitä. Ja siellähän niitä olikin: passion-hedelmiä löytyi liki 10 erilaista, oli myös syötäviä kukkia jne. Ostimme mukaan mm. Ananasbanaanin, joka ei maistunut banaanilta lainkaan. Kauppahallin hinnat olivat noin 5-kertaiset normaaliin paikalliseen hintatasoon verrattuna eli tinkivaraa on. Turisteille tyrkytetään ahdistukseen asti joka suunnasta erikoisia hedelmiä maisteltavaksi, mutta kannattaa olla tarkkana ettei hyväksy nuhjaantuneita, tuntikausia tiskeillä kärpästen armoilla lojuneita palasia. Matkalla satamaan olimme jo paikallistaneet Madeiraviinikellarit ja suunnitelleet menevämme maistiaiskierrokselle lounaan jälkeen, mutta nepä eivät olleetkaan enää auki, sillä Funchalin visiittimme sijoittui lauantaille, jolloin suurin osa kaupoista yms. menee kiinni puolen päivän jälkeen! Kulutimmekin iltapäivän rauhassa kävellen ympäri kaupunkia ja parissa isommassa ostoskeskuksessa (joissa kaupat olivat vielä auki) shoppaillen hieman heikolla menestyksellä.

Maisemareitti Funchaliin

Funchalin satama nykyään

Funchalin satama joskus tulevaisuudessa

Täälläkin oli käynyt suomalaisia veneitä

Pintan 6 vuotta vanha maalaus - mutta missä Katariinan maalaus?!

Kauppahalli

Viikonlopun aikana selvittelimme TNT:n asiakaspalvelijoiden kanssa miten Express-toimituksena lähetetty autopilottimme oli jo kertaalleen käynyt Funchalissa asti, mutta jostain syystä palannut takaisin Lissaboniin. Mystisiä selityksiä ja arvailuja syystä esitettiin, mutta lopulta varmuutta ei tullut kun koko TNT oli käytännössä asiakaspalvelua lukuunottamatta kiinni viikonloppuna. No, koska aparaatti ei ollut saapunut emme voineet jatkaa matkaa Kanarialle ja turha veneelläkään oli odotella tyhjän panttina, joten varasimme maanantaille canyoning-retken.

Märkäpuvun pukeminen oli keikan haasteellisin osio!

Kuvio oli simppeli: reissun järjestäjä hakisi meidät satamasta, veisi pelipaikoille, vetäisi touhun ja lopuksi kuskasisi takaisin satamaan. Näin myös kävi. Meidän piti vain ottaa mukaan uima-asu, pyyhe sekä kastumista sietävät kengät. Vastaavia reissuja tarjoaa useampikin pulju, mutta Harmony in Nature oli joustavin haun suhteen ja niinpä olimmekin maanantaina klo 10 tila-autossa kolmen saksalaisen kera matkalla vuorille. Ohjaajat, Ruby ja Hugo, olivat myös luonnollisesti kyydissä. Autolla ei päässyt ihan perille vaan viimeisen 30min piti marssia jalkaisin. Lisämausteen marssiin toi se, että vaatetuksena oli paksu ja kankea märkäpuku. Matkalla aloituspisteelle pääsimme myös näkemään (ja maistamaan) paikallisia hedelmiä ja yrttejä tuoreeltaan suoraan puusta/pensaasta.

Suomessa kasvaa metsässä mustikoita, täällä banaani-passioneita

Canyoningissa on tarkoitus laskeutua kanjonia kävellen, köysien avulla sekä jopa hyppien (veteen). Aluksi köysiharjoittelun jälkeen pääsimmekin liikeelle ja pian oli ensimmäinen laskeutuminen: 11 metriä alas. Köydet kiinni ja yksi kerrallaan alas. Pohjalla laskeutuminen veteen, joka oli yllättävän syvää – noin 6 asteinen vesi freesasi kyllä kun kahlasi kaulaaa myöten... Kaikki selvisivät tästä hyvin. Tämän jälkeen käveltiin taas hieman eteenpäin kunnes olikin vuorossa hyppy. Korkeutta ei ollut kuin pari metriä, mutta tuntui silti kohtuulliselta. Hugo tarkasti aluksi, ettei vedessä ollut mitään yllättävää ja Ruby hyppäsi esimerkkinä ensimmäiseksi.

Aiemmalla autoilukierroksella olimme nähneet, että vuoristojokien vesi on normaalisti kristallin kirkasta ( vuorilla asuvat ottavatkin juoma- ja käyttövetensä suoraan joista), mutta nyt vesi oli viikonlopun sateiden jäljiltä todella sameaa. Tuntuikin hieman arvelluttavalta hypätä veteen, mutta asiaa ei ajatellut veteen upotessa, sillä vesi oli todella viileää! Jokainen porukasta hyppäsi ja jokaiselle veden lämpötila oli hienoinen yllätys. Hyppyjä veteen tuli vielä muutama lisää ja hieman korkeammalta sekä myös laskeutumisia köydellä. Palatessa autolle saimme vielä poimittua mukaan veneelle piparminttua ja oreganoa. Hieno kokemus kaikkiaan ja erilainen näkökulma Madeiraan – Calimera suosittelee!

Laskeutuminen (picture by Harmony in Nature)

Pommi (picture by Harmony in Nature)

                            

Liukumäki

Hyppy kylmään veteen

"I can fly!"

Alla varmistaja

Ryhmäkuva (picture by Harmony in Nature)

Postikorttitalo livenä!

Veneelle palatessa koettiin positiivinen yllätys: veneen kannella odotti iso paketti – autopilotti oli saapunut! Kaikki tilatut osat myös olivat mukana ja nyt päästiin hieman hahmottelemaan mitä asennus edellyttäisi. Tilasimme siis Raymarinen uuden Evolution-järjestelmäpilottipaketin, jossa on mekaaninen työntövarsi työyksikkönä, älykäs ”keskusyksikkö”, 9-akselinen veneen liiketunnistin, hallintapaneeli sekä ruorikulma-anturi. Kyseessä on kesän uutuusmalli, joka mainospuheiden mukaan tunnistaa veneen hienoisimmankin liikkeen ja tekee sen perusteella nopeammin tarvittavat korjausliikkeet. No, jää nähtäväksi, ensin pitäisi saada koko masiina asennettua paikalleen!

Joulu tuli ajoissa tänä vuonna!

Porto Santo ja etelän hetelmät

The harbour of Porto Santo filled pretty soon after we had arrived. Everyone else had also waited for the same weather window to get here, but luckily we were among the first ones and got a good berth from the harbour. Also many boats we had met earlier came here, so there were many nice reunions.

Porto Santo is a barren little mountaneus island. The main attraction in Porto Santo is the natural 9km long golden beach which attracts tourists from the Madeira's main island for day visits. Luckily they come in the morning with a ferry and leave the island same evening they arrived, so Porto Santo is not that badly affected by mass tourism and you see more locals than tourists.

Once we got here the hurry was gone. We've been hiking, swimming, barbequeing and socializing. There are boats from all over the world, so there is always someone to chat with. The Atlantic is very calm now so after a week in the harbour we came to anchor in front of the beach. Water is cristal clear, so we ave been able to dive and check the condition of our boat's bottom. Everything ok there. We have ordered a new autopilot (the old one is ok in Baltic sea but not powerful enough for these Atlantic downwinds and waves) to the main island of Madeira and it should be there in a couple of days. Until that we will enjoy the peace and beach of Porto Santo.

Kun saavuimme illalla Porto Santon satamaan, tyhjää tilaa oli vielä runsaasti, vaikka sitä olikin pimeässä hieman hankala erottaa. Seuraavana aamuna herätessämme saimme huomata sataman täyttyneen yön aikana, ja päivän mittaan veneitä saapui lisää. Kaikki olivat odotelleet samaa sääikkunaa ja oli onni että lähinnä vain Lagosista olisi ollut lyhyempi matka Porto Santoon, joten olimme ensimmäisten joukossa saapuneet Porto Santoon ja saimme hyvän laituripaikan.

Ensimmäinen päivä meni lähinnä lepäillessä ja toipuessa matkasta. Samalla seurasimme Pantheran ja Homelessin matkaa kohti Porto Santoa. Panthera ehättikin perille iltaan mennessä ja autoimme heitä rantautumaan pilkkopimeässä viimeiseen vapaaseen paikkaan, minkä jälkeen korkkasimmekin vihdoin ja viimein ajat sitten sovitut Biskajan ylitysskumpat! Homeless puolestaan ilmestyi tyypilliseen tapaansa yön aikana ankkuriin satama-altaaseen. ;)

Kun on istunut veneessä monta päivää, rantauduttua kroppa huutaa liikuntaa. Porto Santolla onkin pari vaellusreittiä, ja valitsimme Maijun ja Jonnun kanssa Pico do Fachon kiertävän reitin. Taksilla huristimme reitin alkupisteeseen Moledoon, mistä polku lähtikin heti nousemaan ylöspäin kukkulan rinnettä. Reitti ei nouse ihan huipulle asti vaan kiertää sen tarjoten hienoja näkymiä joka puolelle saarta. Pico do Fachon kierroksen jälkeen reitti kipuaa viereisen Pico do Castelon huipulle. Tämä varsin teräväkärkinen kukkula tarjosi aikanaan asukkaille turvapaikan merirosvojen hyökkäyksiltä ja ylös kipuaminen osoitti kyllä, että ei siinä enää rosvoilla jaksa kun tämän mäen pungertaa ylös.

Huipulla pidimme evästauon upeissa maisemissa ja eväshetkeämme tarkkaili lauma pienen pieniä liskoja. Kokeeksi viskasimme niille pienen palan eväscroissantia, ja sehän kelpasi! Liskot noukkivat muruset parempaan talteen salamannopeasti. Kas kun ei tullut koskaan mieleen tarjota omille lemmikkiliskoilla pullaa! Pico do Castelon toista rinnettä laskeutuu reitti lähelle saaren pääkaupunkia ja satamaa. Muuten hyvä, mutta ilmeisesti eksyimme hieman matkalla ja loppupätkän tulimme pitkin maanvyörymän aiheuttamaa uraa, mihin kovasti yritettiin uudelleenistuttaa puita.

Maisemia Pico do Facholta

Majakkasaari vuoriperspektiivistä

Portaat Pico do Castelolle

Pullansyöjäliskot

Ankkurilahti ylhäältä katsottuna

Vaikka Porto Santolta pari vaellusreittiä löytyykin, on saaren vetonaula kuitenkin 9km pitkä hienon hieno kullankeltainen hiekkaranta, jonka toisessa päässä satama sijaitsee. Madeiralla kun ei juuri rantoja ole, niin sieltä tulee lähes päivittäin laivalastillinen turisteja päivän rantalomalle Porto Santoon. Madeiralta tulijat kuitenkin useimmiten palaavat takaisin pääsaarelle saman päivän iltana, joten Porto Santo on vielä melko vapaa massaturismista ja paikallisia näkeekin enemmän kuin turisteja ja harvat turistit saavat kuljeskella rauhassa ilman kaiken maailman ravintolan sisäänheittäjiä. Tosin ravintoloitakaan täällä ei ole kovin montaa, joten pääasiassa kokkaamme täällä itse. Pidimme myös pienet grillibileet rannalla pitkästä aikaa, kyllä maistui hyvältä, vaikka hiekka hieman narskui hampaissa.

Kiire loppui tänne päästyämme, ja päivät ovat täyttyneet vesiurheilusta, sosiaalisesta elämästä yms. puuhastelusta. Koska merellä saa ihan tarpeeksi katsella oman miehistön naaamoja, on seuraa tarjolla satamissa ja ankkuripaikoilla melkein liiaksikin. Suomalaisten kokoontumisajojen lisäksi saimme naapuriimme puheliaan yksinpurjehtijan jenkeistä, paikallinen tullimies tykästyi meihin ja kävi säännöllisen epäsäännöllisesti höpöttämässä meidän kanssamme milloin mistäkin, vastapäätä oli varsin hurttia huumoria viljelevä ranskalainen, ja ollessamme vesiurheilemassa Homelessin ankkuripaikalla (toim. huom. renkaan veto kumiveneellä ja 3,5 heppaisella moottorilla ei oikein toimi), löysimme itsemme uimasta viereisen saksalaisen katamaraanin tilavalle kannelle olusille.

Suomessa vaihdetaan talvirenkaita, me otimme kesärenkaan

Ei oikein riitä 3,5 heppainen kone renkaan vetoon

Marmelo, mamao, pipinela ja moganga asustelevat paikallisen lähikaupan hevi-osastolla. Marmelo ja mamao ovat hedelmiä, pipinela on kaktuksen hedelmä ja moganga ilmeisesti jokin kurpitsan sukuinen, jota käytetään keitoissa. Mamao oli herkullista, jotakin papayan ja melonin välimaastosta, marmelo puolestaan näyttää päärynältä, mutta oli maultaan kuiva ja kirpakka, monen mielestä karviaismainen. Voi tietysti olla meidän yksilömme oli hieman raaka ja että kypsä versio voisi olla parempaa. Pipinela oli sen verran piikikäs kaveri että siihen emme uskaltaneet koskea ja moganga vielä odottaa vuoroaan maistelukokeiluissa, pitäisi ensin löytää keittoresepti jossa sitä käytetään. Madeiran ihan omaa tuotosta, Christophene-nimistä hedelmää/vihannesta ei täältä vielä ole näkynyt, mutta ehkäpä sitten pääsaarelta niitä löytyy.

Jätimme myös oman käyntikorttimme Porto Santon sataman muuriin kuten tuhannet muut matkaveneet ennen meitä. Viikon verran viihdyimme satamassa ja sitten siirryimme ankkuriin aallonmurtajan ulkopuolelle. Sisäpuolella ankkuripaikka maksaa 15eur, mikä on naurettavaa, sillä myös laituripaikka maksoi meille 15euroa kun saimme 40% alennuksen liityttyämme ranskalaiseen Sail the world -purjehduskerhoon. Normaalisti myös aallonmurtajan ulkopuolelle ankkuroitumisesta pitäisi kai maksaa, mutta huhun mukaan toimisto, joka maksut kerää, on nyt kiinni jostain syystä. 

Calimeran käyntikortti

Atlantilla ei tuule oikeastaan lainkaan nyt, joten tässä hiekkarannan äärellä on mukava olla ankkurissa. Vettä veneen alla on 5-7m, mutta pohja näkyy turkoosin veden läpi selkeästi. Veden kestävä kamera tuo oman ulottuvuuntensa tähän hupiin. Kirkkaan veden ansiosta pystyimme snorklaamalla tarkistamaan pohjan kunnon. Sinkkiä on vielä hyvin jäljellä eikä pohjassa vielä hirveästi ylimääräistä möhjöäkään ole – pieni pyyhkiminen riittää. Tuulta eikä virtoja ole nimeksikään, joten itseasiassa ankkurimmekin sojottaa tällä hetkellä väärään suuntaan ja pelkkä kettinki riittää pitämään meidät paikallaan.

Vaikka matka mantereelta tänne ei ollutkaan kovin suuri koettelemus leppoisten säiden ansiosta, havaitsimme matkalla, että nykyinen ruoripilottimme ei jaksa pitää venettä suunnassa myötätuulessa silloin kun puuska ja isompi aalto kääntävät venettä yhteistuumin. Olimme jo aiemmin pohtineet järjetelmäpilotin hankkimista, mutta tämä sinetöi päätöksemme. Uuden ”lelumme” pitäisi olla perillä pääsaarella Quinta do Lorden satamassa parin päivän kuluttua, joten hetken saamme vielä nauttia Porto Santon rauhasta ennen siirtymistä ruuhkaisemmalle pääsaarelle.