Pohjanmerellä: Hollanti, Belgia & Ranska

Briefly:

We had to stay in Ijmuiden for a little while since the "bad" weather. The wind was against and according to our Dutch neighbour ”very rough sea” but otherwise it was sunny and warm. The Dutch couple had actually lived in Finland some 20 years ago and their home was just few miles from our home! It's a small world. Anyways, we used the few days wisely and worked on maintenance and such. On wednesday we left towards Scheveningen, where we arrived later that evening after a long day at not so calm sea. The harbour was packed and our spot was in the middle: 3 and 4 sailing boats on our sides, 2-3 our back and few in the front.

We just stayed one night and early in the morning we left to Belgium. This time the sea was calm and no wind at all. We went across the Rotterdam area (busiest harbour in Europe?) and then raised some sails. In the evening we arrived in Oostende Belgium. The Royal Yacht Club Oostende provided good service and excellent dinner at moderate costs. The next morning we continued our journey to France and Dunkerque. The day was vey hot and it was goot to get to cool to the sea.

We arrived later that day in Dunkerque where we have been now for few days. The reason is simple: crew has been sick. Everything is ok now and we're pretty much ready to continue. We are slightly behind our rough schedule but we are in no hurry, therefore it's easy to wait for the moment when we are in good shape and ready to continue. The weather forecast suggests us to go now as far as possible, to Cherbourg if possible, and then wait there for a few days for better winds. We'll see.

Ja kotimaisella:

Saavuimme Ijmuideniin (näköjään oikeinkirjoitus pakottaa sanan kirjoitetuksi väärin) muutamassa tunnissa Amsterdamista ja yhden sulun jälkeen olimme taas suolavedessä. Ijmuidenin satama sijaitsee allonmurtajien sisäpuolella ja on kokolailla suojainen. Olin jostain blogista lukenut, ettei laiturin alkupäähän kannata kiinnittyä, joten menimme niin pitkälle kuin vapaita paikkoja näkyi ja sitten kiinnityimme (tolppa&aisa) parin hollantilaisen purkkarin väliin. Toisen puolen naapurit olivat todella ystävällisiä ja nopeasti sa noivat jopa muutaman sanan suomea! Kävi ilmi, että venenaapurimme olivat asuneet aikoinaan jonkun vuoden Suomessa ja kuuluneet jopa NJK:hon! Näyttivätpä vielä veneessä ollaan tarjottimen, jossa oli kuva Valkosaaresta.

Ijmuidenin sataman ympäristö vaikutti hieman ”vanhalta turistikylältä”, eli löytyi rantaa ja hotelleja sekä useampi kuppila, mutta ihmisiä oli verrattain vähän. Sataman fasiliteetit olivat kuitenkin ok ja kiinalainen ravintola siedettävä, olkoonkin, että ravintolan suurimpana plussana oli ilmainen wlan. Seuraaviksi päiviksi oli luvattu kohtuullisen kovaa tuulta ja aallokkoa, joten päätimme jäädä toviksi Ijmuideniin. Naapurin holskikin totesi, että nyt ei kannata lähteä satamasta merelle hetkeen.

Keli näkyi myös satamassa, eli takilat vinkuivat ja suht suojaisessa satamassa vene oli tuulen vaikutuksesta kenossa – puuskissa tuulimittari näytti 15m/s satamassa, joten ulkona olisi ollut tuskaista edetä vastatuuleen ja -aaltoon. Käytimme kuitenkin ajan hyödyksi ja tutustuimme niin paikallisen venetarvikeliikkeen tarjontaan (hankimme mm. danbouyn ja uuden kelluvan levankiharjan) sekä muihin shoppailumahdollisuuksiin. Taitettavilla polkupyörillä muutaman kilometrin matka sujui helposti, vaikka ostoksia olikin enemmän.

Isompia kalikoita

Huoltotöissä

Illalla huolsimme venettä ja asensin septin huohotusputkeen suodattimen – homma, joka oli ollut jo muutaman kuukauden to do -listalla... Satamaan saapui jokunen vene mereltä/kanavilta ja rantautumisissa oli kaikille suuria vaikeuksia: veneiden kyljet saivat osumaa ja eräältä meni kaiken lisäksi vielä lipputankokin poikki. Samoin ne harvat, jotka lähtivät satamasta saivat tehdä töitä lähdön eteen. Ennusteet kuitenkin näyttivät keskiviikolle tasaantuvaa keliä, joten päätimme lähteä silloin. Ajoitimme mielestämme vuorovedet hyvin ja lähdimme muutaman muun veneen tavoi n kohti Scheveningeniä, jonne oli matkaa vain noin 30nm.

Matka oli kuitenkin aiemmasta tuulesta johtuen varsin kuoppainen ja aallot tulivat kiusallisesti suoraan edestä kun taas tuuli oli sivuvastainen. Tämä teki purjehduksesta todella haastavaa ja tämä huomattiin myös siinä, että Calimeran miehistöllä alkoi olla huonovointisuutta. Hieman pitkäksi venyneen matkan jälkeen päästiin Scheveningenin edustalle, jossa pyysimme VHF:llä satamaanajolupaa. Sitä ei saatu, sillä satamasta oli juuri poistumassa joku suurempi alus. Sataman suulle kerääntyi pian muitankin veneitä odottamaan ja välittömästi aluksen tultua ulos satama-aukosta kuului VHF:stä jotain hollaniksi ja kaikki muut veneet säntäsivät kohti satamaa – näin mekin.

Scheveningenin satama olikin jännä: ohjeissa neuvottiin ottamaan yhteyttä satamakapuun VHF:n kanavalla 31, jota ei meidän suomalaisessa laitteessa ollut, joten päädyimme seuraamaan muita. Satamakapu oli kuitenkin laiturilla, jolloin tiedustelimme paikkaa. Hän neuvoi meitä menemään ”tuonne niin pitkälle kuin pääsette”. ”Tuolla” tarkoitti kahden laiturin välistä aluetta, jonne oli tungettu jo 2 riviä purjeveneitä perälle sekä laidoille 1-3 kpl. Me menimme perälle keskelle ja hetkessä olimme joka suunnasta motitettu. Kuulemma paikallinen tapa eikä mitenkään poikkeuksellinen. Huvittavaa tässä oli se, että meidän vielä kiinnittäessä hövelin varovaisesti itseämme naapuriveneeseen, oli jo toisella puolella uuden naapuriveneen miehistö Calimeran kannella kiinnittänyt itsenä meihin.

Tutkailtiin hölmistyneenä tilannetta ja Calimeralla oli toisella sivulla 3, toisella 4 purjevenettä ja perässä 2-3 riviä sekä keulassa 2 riviä purjeveneitä edessä. Naapurin holskit kertoivat, että joku reunan veneistä on lähdössä aamulla klo 7, joten silloin meidänkin pitäisi olla poissa. No, tämä ratkaisi meidän seuraavan päivän ohjelman – lähdemme aamulla kohti Belgiaa. Sitten ei muuta kuin satamatoimistoon (jep, tästäkin piti maksaa täysi hinta) ja sitten etsimään ravintolaa. Sataman toisella sivulla olikin nippu ravintoloita ja valitsimme mukavan italialaistyylisen ravintolan, jossa saimmekin tarjoilijan sekoilusta huolimatta varsin hyvän ja edullisen illallisen.

Scheveningenin satamaa

Scheveningenin satamaa, bongaa Calimera!

Seuraavana aamuna kello herätti klo 6.30 ja yllätykseksi edessä olleet veneet olivat jo lähteneet ääniä päästämättä, joten pääsisimme lähtemään vaikka heti. Myös naapurimme holskit olivat hereillä ja myös suuntaamassa kohti Belgiaa. Lähdimme yht'aikaa klo 7, mutta me menimme etsimään huoltamoa, jonka piti olla jo nyt auki. Tankkauspiste löytyi, mutta se ei ollutkaan auki. No, ei muuta kuin yhdestä kanisterista lisää menovettä tankkiin ja sitten päästiin liikkeelle ja ulos satamasta.

Yllätys oli aika suuri kun huomasimme meren olevan täysin sileä ja tuulta ei ollut lainkaan. Holskit olivat kyllä nostaneet ison ylös, mutta ajoivat koneella ja nostivat kartion kun tulimme lähelle. Saavuimme samalla myös Rotterdamin suuaukkoon, jossa on verrattain tarkoin ohjattu alusten liikenne ja tämä koski myös huvialuksia. Niinpä otimme yhteyden VHF:lla liikenteenohjaukseen, josta nopeasti (ja hyvällä, selkeällä englannilla) vastattiin hyväksyvästi ja neuvottiin seuraamaan VHF:ää koko alueen ylityksen ajan. VHF:n kuuntelu olikin verrattain viihdyttävää – erästäkin kipparia sätittiin kun tämä oli ollut ”nukkumassa” eikä aluksessa oltu seurattu oikeaa VHF-kanavaa ja lisäksi laivoille neuvottiin kuinka huviveneitä oli mitenkin tiellä.

Mielenkiintoisin tilanne tuli aivan alueen reunalla kun eräs rahtialus oli ajamassa sisään, mutta totesi VHF:ssä, että menisi kahden purjeveneen välistä. Tunnistin heti, että laiva oli meidän reitilla ja että me olimme tuo edellä oleva alus ja taaempi oli holskinaapurimme. Liikenteenohjauksesta huhuiltiin tovi holskeja, mutta kun nämä eivät vastanneet kutsuun niin laivalle pahoiteltiin, että purjeveneeseen ei saada yhteyttä. Tämän jälkeen laiva teki nopean suunnanvaihdon ja väisti (purjeilla ja koneella) etenevää holskipurkkaria.

Nyt kun VHF:ää on tullut reissussa käytettyä enemmän niin veneen nimi, Calimera, on osoittautunut aika hyväksi: se on erilainen, tunnistettava sekä ulkomaalaisillekin helppo lausuttava. Kun olimme päässeet kriittisen paikan ohi niin nostimme mekin ison ylös sekä kartion keulaan. Tämä nosti vauhtia ehkä 0,5 solmua, joten hyvä niin. Myöhemmin tuuli alkoi viritä niin, että avasimme myös genuan ja päästiin purjehduksen makuun. Saavuimme alkuillasta Belgian Oostendeen, jonka ensimmäinen satama oli aivan tukossa, toiseen olisi pitänyt mennä sulun kautta, joten kokeilimme hieman taaempana ollutta Royal Yacht Club Oostendeä. Satama näytti olevan täydehkö, mutta pari tyhjääkin paikkaa oli. Mietimme minne uskaltaisimme mennä kun laiturilta heilutettiin ja neuvottiin paikka. Satamakapteeni oli huomannut meidät ja näytti vapaan paikan sekä auttoi rantautumisessa.

Satamakapteeni osoittautui oikein ystävälliseksi: vitsailun ja tarinoinnin välissä saimme maksettua varsin maltillisen (21€ sis vesi, suihku, sähkö) satamamaksun ja saimmepa vielä heidän wlan-verkon salasanankin. Hyvä ja ystävällinen palvelu – tästä on matkapurjehtija valmis maksamaankin. Suihkujen ja virkistäytymisen jälkeen suuntasimme venekerhon ravintolaan, jossa tilasimme pihvit. Pihvit osoittautuivat erinomaisiksi (hyvällä hilloksella grillattu) ja annokseen kuului yllättäen myös 3 eri kastiketta. Voimme suositella satamaa ja ravintolaa varauksetta. Lisäksi tarjoilijan suosittelema olut oli erinomainen, joskin hämmästyttävän tiukkaa: 8,2%. No, ilta oli kaikenkaikkiaan onnistunut, vaikka Oostenden keskustaan emme jaksaneetkaan.

tuulimyllyn osia

Oostende, RYCO

Seuraavalle päivälle oli luvattu sopivaa keliä, joten päätimme jatkaa matkaa Ranskaan ja Dunkerqueen. Lähtöaamu oli todella kuuma ja lähdimme satamasta mielellämme viileämmälle merelle. Nähtävästi muutkin olivat huomanneet kelin, sillä ranta oli väärällään porukkaan ja veneitä oli vesillä paljon. Saimme kevyen sivuvastaisen tuulen, mutta Calimera kulki suht nätisti. Välillä oli kone apuna, välillä päästiin ilmankin. Yllättäen Belgian ja Ranskan rajalla tuli nopeasti tummia pilviä ja hetkessä alkoi sataa. Voimakas kuuro kesti vain hetken, mutta yllätti varmaan monen rannallakin olleen. Pian saavuimmekin Dunkerquen suuaukolle, jossa paloi vihreät merkkinä siitä, että sai ajaa sisään.

Dunkerquessa on useampi satama, mutta me päätimme valita sen, jossa oli mainittu olevan wlan hintaan 1€/24h. Tämä oli sisempi ulkosatamista ja sataman ulkolaiturissa on vierasveneille kiinnittymispaikka. Kiinnityimme siihen ja marssimme satamakonttoriin, josta meille annettiinkin oma aisapaikka. No, mehän mielellään siirryimme siihen ja paikka olikin hyvä ja suojaisempi kuin ulkolaituri. Täällä satamamaksu oli jo hieman korkeampi (27€) ja suihku oli erikseen. Vastapainona halpa wlan sekä maksuun kuuluvat sähkö ja vesi. Myös pyykinpesu ja kuivaus olivat edullisia (2€+1€). Täällä huomattiin myös vuoroveden olevan suurempi - rannassa ero on jo huomattava.

Ylävesi

Alavesi

Calimera Dunkerquessa

Dunkerquessa oli tarkoitus olla vain pari yötä, mutta miehistö oli hieman

kipeänä, joten kapteeni katsoi paremmaksi pysähtyä Dunkerqueen hetkeksi. Ja mikäs kiire meillä olisi – vielä yli vuosi aikaa palata Suomeen! ;) No, sunnuntaina tilanne alkoi vaikuttaa jo huolestuttavammalta, mutta koska kaikki paikat olivat kiinni, jatkotoimet siirtyivät maanantaille. Maanantaiaamuna satamatoimisto yritti järjestää aikaa lääkärille, mutta 5 eri lääkäriä olivat kaikki lomalla, eikä apua tuntunut löytyvän. Lopulta satamatoimiston avulias henkilökunta keksi tehdä tästä ”hätätapauksen”, jolloin lääkärin pystyi tilaamaan veneelle. Näin tehtiin.

Lääkäri saapuikin veneelle luvatusti reilun tunnin kuluttua ja tutki potilaan. Jos Calimeran kipparin ranska on hieman ruosteessa niin ei ranskalaisen lääkärin englantikaan kovin puhdasta ollut. Jälkikäteen onkin naureskeltu tilanteen koomisuudelle. ”It iiz reeed”, lääkäri sanoi kurkistettuaan potilaan kurkkuun. ”It iiz baaad”, oli kommentti verenpaineesta. ”Can you heeeat?”, kyseli lääkäri, ja vasta elekielen avulla kävi ilmi, että lääkäri ei kehottanut lämmittämään venettä vaan kyseli onnistuiko syöminen kipeällä kurkulla. Lääkäri ei tainnut olla veneilijöitä, sillä kommentti veneen sisätiloista oli, että ”It iiz smaaall”.

No, lääkäri sai tehtyä diagnoosinsa ja määräsi rohdot. Vertailun vuoksi tietoa hintatasosta: noin 15 min lääkärikäynti veneellä maksoi 40 euroa, joka oli meidän mielestä hyvin edullinen. Odottelimme veneellä hetken apteekkien aukeamista (täällä vietetään pieni siesta, eli paikat on arkisin auki noin klo 8-12 sekä 14-18) ja sitten lähdimme resepti kourassa apteekkiin. Ensimmäisen löytäminen oli hieman haastavaa, mutta sitten niitä olikin joka kadulla ja yhdenkin aukion reunalla niitä oli 4 kappaletta, yksi jokaiselle reunalle. Saimme rohdot ja nyt 24h jälkeen tilanne alkaakin olla paljon parempi.

Dunkerquessa vietetty aika on saatu kuitenkin osin käytettyä hyödyksi: on käyty kaupoissa, pyykätty, siivottu ja suunniteltu. Lisäksi katsoimme koko Band of brothers-sarjan läpi. ;) Aiempi ajatus oli jatkaaa Calaisin kautta Boulogneen, mutta sitten päätimme mennä suoraan Bolougneen, joskin nykyisillä ennusteilla meidän kannattaisikin mennä melkeinpä suoraan Cherbourgiin. Tämä tarkoittaa vajaan 200nm matkaa, mutta aamulähtö takaisi saapumisen perille seuraavan päivän illalla tai päivällä. Cherbourgista taas olisi melkein samanlainen rykäisy lähemmäs Brestiä ja sitten seurataankin jo kelejä Biskajan ylitykselle. Vastaavasti näillä ennusteilla saisimme loppuviikoksi vastatuulia, jolloin jatkaessa odottelua Cherbourgiin pääsisi vasta ensiviikolla. No, eipä tässä ole vielä kiire.

Hollannin sisävesillä ja Amsterdam

Briefly in english: We moved to the lakes from Lemmer as we went to Lelystad. On the way we saw a breakwater which was missing from all the charts (even the brand new ones) and while passing it we managed to hit the ground again. No damage done, but these really are quite shallow waters... After getting us out and back to the track we decided to anchor near Lelystad. This was a good idea: we swam, ate and relaxed at the sea rather than spending time in hot harbour. For the night we went to the harbor.

The next day was as hot as the previous and there was very little wind at the sea. We motored all the way to Amsterdam where we went to Sixhaven, the harbor just opposite the railway station. The location is very good and it's easy to go to the cuty. We have been around Amsterdam: diamond factory, canal cruise, shopping, pan cakes, cheese, local beer etc. Quite nice city! Next stop is IJmuiden and then we are back in North sea.

Ja muutama sana suomeksi:

Tyypilliseen tyyliin Lemmerissä aamu valkeni pilvettömänä sekä kuumana. Tuulta ei ollut nimeksikään kun ajoimme kohti sulkua. Sulkuun jonotti jo useampi vene ja me menimme niiden jatkoksi. Samaan sulutukseen tuli perään myös isompi proomu, jolloin kuulutettiin (hollanniksi ja saksaksi), että purjeveneet menisivät keskelle eteen. Näin mekin siirryimme keulille ja kylkikiinnitykseen moottoriveneen kanssa. Aika nopeasti sulku aukesi ja lähdimmekin nopeasti väylää kohti Lelystadia.

Pienellä varalaidalla kulkevat paikalliset alukset

Hollannin sisämeret (tai järvet) ovat makeaa vettä ja IJsselmeer sekä Markermeer ovat molemmat erotettu toisistaan paitsi suluilla niin myös niiden välisellä muurilla, jonka päällä kulkee autotie. Ihmettelimme tovin IJsselmeerin kirjoistusasua, mutta sitten asia selvisi: hollannin kielessä IJ-yhdistelmä katsotaan yhdeksi kirjaimeksi, jolloin peräkkäin kirjoitettuna erisnimessä ne ovat molemmat isolla. Sekä IJsselmeer ja Markermeer ovat matalia, eli niiden keskisyvyys on ainoastaan noin 5 metriä. IJsselmeer tehtiin 1932 ja 1970-luvun puolivälissä siitä erotettiin Markermeer, joka sijaitsee etelämpänä.

No, me siis etenimme noin 4 metrin syvyisellä väylällä kohti Lelystadia kun huomasimme edessämme keskellä väylää olevan aallonmurtajan, jolla oli pituutta ehkä noin 200 metriä. Ihmettelimme tätä, sillä aivan präniköissä kartoissamme (2 kpl paperikarttoja, pari kuukautta vanha C-mapin sähköinen kartta sekä uusi Navionicsin sähköinen kartta) ei ollut mitään merkintä tästä. Koska kaikki muut huviveneet ohittivat aallonmurtajan itäpuolelta, katsoimme mekin tämän ratkaisun olevan hyvä. Syväys säilyi yhä noin 4 metrissä kunnes yht'äkkiä Hanna huomasi sen laskeneen jo 2 metriin – äkkiä veto pois ja samantien tussahdimmekin jo pohjaan. Meillä oli nopeutta varmaan noin 5 solmua ja siksi menimme aika pitkälle matalaan ja nyt kaiku näytti jo 1,5 metrin lukemaa. Yritimme peruuttaa, mutta vene oli kunnolla kiinni pohjassa. Huonompana vaihtoehtona otin hieman agressiivisemman otteen kaasukahvaan ja käänsin meidät lähes paikallaan ympäri ja lähdimme hiljalleen palaamaan vanhaa jälkeä takaisin. Pian vesi syveni ja päätimme kiertää allonmurtajan länsipuolelta. Tämän jälkeen ei tullut pohjakosketuksia.

Keli oli helteinen ja meitä ahdisti ajatus kuumasta satamasta, joten päätimme muutaman muun kanssaveneilijän tavoin jäädä hetkeksi ankkuriin Lelystadin edustalle. Täällä oli vettä alla noin 4 metriä ja samalla pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa uutta ankkuria sekä itseasiassa ankkurivinssiäkin. Ankkurointi onnistui hyvin, mutta näin helpoissa olosuhteissa ei ankkurin pidosta voi vetää juuri johtopäätöksiä. Kävimme uimassa kaikessa rauhassa, söimme lounaan ja noin klo 18 aloimme tehdä lähtöä. Tällöin pahoin paahde oli jo ohi, joten satamakin oli houkutteleva vaihtoehto. Ankkuri nousi ylös ihan nätisti, joten toistaiseksi ankkurointivälineet eivät tuota huolia. Seyraavan kerran käyttöä tosin varmaan vasta Espanjassa/Portugalissa.

Ankkurissa

Ankkurissa

IJsselmeerin ja Markermeerin välinen pato menee Lelystadista Enkhuizeniin ja molemmissa päissä on sulut. Lelystadin sulkuun saimme mennä ylhäisessä yksinäisyydessämme ja tämäkään sulku ei tuonut suurempia haasteita. Viimeisten päivien aikana on tullut mentyä yli 50 nostosillan ali, monien sulkujen läpi sekä muutaman moottoritien yli, eli tiettyä rutiinia on jo ehtinyt muodostua. Sulun jälkeen suuntasimme Lelystadin eteläiseen satamaan oikeastaan vain siksi, että olin joskus aikoinaan nähnyt siellä olleen kiinnostavia veneitä kaupan. Satamassa oli oma sisääntulolaituri vierailijoille, se oli suht selkeästi merkitty keskellä satamaa. Laiturilla oli sopivasti satamakapu valmiina ja hän ottikin köytemme vastaan. Vapaita paikkoja oli muuallakin vakipaikkalaisten jättäminä, mutta myös sisääntulolaituriin pystyi jättämään veneen, joten jätimme laiskoina veneen suoraan siihen.

Vanhempaa kalustoa Lelystadissa

Jonmeri Lelystadissa

Lelystad

Lelystadin sataman fasiliteetit olivat kohdillaan: wc- ja suihkutilat vaikuttivat todella uusilta, mutta ne olivat myös äärimmäisen siistit sekä ilman lisäkuluja. Voimmekin todeta, että täällä oli reissun toistaiseksi parhaimmat fasiliteetit ja asiaan paremmin vihkiytyneille tiedoksi, että vitonen melkein napsuisi. Satamassa oli myös satamakonttorin läheisyydessä ilmainen wlan ja kuulemma viikon parin päästä olisi laajemminkin satamassa. Koska Lelystadin satamaan oli päädytty katsomaan juuri veneitä niin kiertelimme tovin laitureilla ja löysimmekin kaikkia erilaisia veneitä, vaikka pääpaino olikin peruskipoissa. Muutama helmi oli joukossa ja hauskasti satamassa oli myös yksi Jonmeri 33.

Venekerhon ravintola oli houkuttelevasti laiturilla, joten rantautumisjuomien jälkeen päätimme mennä sinne myös illalliselle. Siinä kelpasi sitten nauttia illasta ja auringonlaskusta. Mietimme samalla hieman taktiikkaa seuraavaksi päiväksi: olimme hieman karkeaa aikataulua edellä, joten pakko ei olisi vielä mennä Amsterdamiin, mutta toisaalta siellä olisi sitten enemmän päiviä aikaa kierrellä. Päätimme siis lähteä Amsterdamiin seuraavana aamuna. Lelystadissakin päivä valkeni kuumana ja aurinkoisena, mutta heikkotuulisena. Kävimme aamulla vielä hakemassa satamaravintolasta tuoreet sämpylät sekä kahlaamassa venetarvikeliikkeen tarjonnan. Lähdimme jatkamaan matkaa ja puksuttelimme Amsterdamia kohti todella hiostavassa säässä juoden litrakaupalla jääteetä ja kivennäisvettä – tähän pitää nyt kai vaan tottua.

Liikenteen määrä kasvoi huomattavasti lähempänä Amsterdamia ja trafiikkia piisasikin siitä eteenpäin. Amsterdamiin päästäksemme meidän piti vielä mennä yhdestä sulusta läpi ja tämä sulku aukeaa 20 min välein, joten reilun 10 min odottelun jälkeen pääsimme siitä mukavasti läpi. Sitten olikin enää pieni luikaisu Sixhavenin satamaan, joka sijaitsee suoraan rautatieaseman pohjoispuolella. Sixhavenin satama on siitä poikkeuksellinen, että sinne otetaan veneitä, vaikka varsinaiset paikat olisivatkin jo täynnä. Tämä tarkoittaa sitä, että satama pakataan tarvittaessa kaikkia välejä myöten täyteen ja aamulla puretaan hitaasti. Saavuimme satamaan klo 15, joka on verrattain myöhä ajankohta, mutta saimme tästä huolimatta hyvin kulmapaikan. No, seuraavana päivänä siirsimme melun takia venettä hieman, mutta hyvä paikka suihkujen ja grillauspaikan lähellä. Pistimmekin Weberin kuumaksi heti ensimmäisenä iltana veneelle tulleen vieraan kunniaksi.

Sixhaven

Pyörät steissin vieressä

Hanna Amsterdamin illassa

Joutsenet Sixhavenissa

Uusi venepaikka

Hintatasosta voidaan todeta sen verran, että Hollannin satamissa satamamaksut ovat olleet aika maltilliset, 10-18 euroa, ja Sixhavenissa 5 yön maksu oli noin 90 euroa, eli noin 18€/yö. Tähän hintaan sisältyi niin suihkut kuin sähkökin. Ihan kohtuullista. Lisäksi satamakapteeni antoi koodin wifi-asemaan ja kas - saimme hyvän internet-yhteyden. Sixhavenin vierestä (molemmin puolin itseasiassa) menee jatkuvasti lauttoja rautatieasemalle (päivisin 6 min välein, öisin 12 min välein) ja siirtyminen keskustaan onkin helppoa. Amsterdamissa saa mukavasti kulumaan monta päivää pelkästään shoppailuun ja muutakin nähtävää riittää. Kävimme taas Gassanin timanttipajalla kuuntelemassa mistä ne timantit tunnistaa sekä Genrokussa illallisella. Suolaiset pannukakutkin syötiin ostosten lomassa, täytettiin veneen juustovarastot sekä tietenkin pyörähdimme kanaaliajelullakin. Luonnollisesti paikallisia oluitakin nautittiin - täällä tuntuu olevan rose olut (lähinnä marjaolut) kovassa huudossa naisten keskuudessa, tavallaan siiderin korvike. Aika imelää litkua.

Sunnuntaina oli aika jatkaa matkaa ja heti kun satamasta oli lähtenyt riittävästi veneitä ja mahduimme itse taiteilemaan veneemme ulos niin lähdimme - jossain lapussa mainittiin, että satamamaksu on voimassa klo 12 asti, joten tämäkin tuo aamuruuhkaa satama-altaaseen. Emme kuitenkaan menneet kauas vaan ainoastaan läheisen sulun odotuslaiturille, jossa olimme pari tuntia. Sitten Amsterdamiin meitä moikkaamaan tullut vieraamme lähti lentokentälle ja me jatkamaan matkaamme. Amsterdamista jatkoimme kanavaa Ijmuideniin, josta pääsimmekin takaisin Pohjanmerelle ja suolaveteen. Kiirettä ei ole, mutta nyt houkuttelee jo Ranskan ruoka- ja juomatarjonta. Joskus kuukauden päästä onkin vuorossa Espanja ja kas – sieltäkin taitaa löytyä kulinaristeille herkkuja.

Hollannin kanaalit osa 2

Matkamme kanaalien läpi jatkui helteisissä merkeissä. Zoutkampista lähdimme ronskisti moottoria käyttäen jotta pääsimme irti laituripaikkamme mudasta. Pian Zoutkampin jälkeen alkoi yksi kanaalien mielenkiintoisimmist paikoista, Lauwersmeer suistoineen. Vaikka alue olikin meille melko eksoottinen, oli siellä kuitenkin kotoinen tunnelma johtuen lukuisista luonnonsatamia muistuttavista pysähtymispaikoista. Kanaalien varret ovat täynnä erilaisia pysähtymispaikkoja veneille jotka vaihtelevat kanaalin reunaan pystytetyistä tolpista pieneen aidattuun alueeseen keskellä lammaslaiudunta aina ihan jopa saaristomaisiin pikkusatamiin. Lauwersmeerin pysätymispaikat näyttivät niin houkuttelevilta että päätimme että seuraavaksi voisimme matkia paikallisia ja yöpyä jossakin näistä satamien sijaan.

Lauwersmeerin pysähtymispaikkoja/luonnonsatamia

Keli oli hyvä ja matka eteni kerrankin joutuisasti sillä Lauwersmeerin alueella siltoja ja sulkuja on vähemmän, eli matka ei katkeile koko aikaa kaikenlaiseen odotteluun. Pääsimme siis aina Leeuwardeniin asti. Leeuwardenissa sen sijaan siltoja olikin pilvin pimein, samoin veneitä, joten päätimme mennä kaupungin läpi saman tien illalla jolloin muita veneitä on hieman vähemmän, ja siltojen odottelu hieman stressittömämpää kun ei tarvitse varoa muita odottavia veneitä. Täällä tuli myös vastaan ensimmäiset maksulliset sillat, joissa maksu tapahtui sillan kodalla sillanhoitajan heilutellessa ongenvavan päässä puukenkää jonne kolikot sujautettiin. Maksuja kertyi yhteensä 15 euroa kolmesta eri erästä, onneksi olimme varanneet mukaan paljon pikkukolikoita.

Siltamaksun sujautus puukenkään

Leeuwardenin keskustasta ja silloista päästyämme aloimme etsiä sopivaa pysähtymispaikkaa, mutta kylmä totuus iski silloin päin naamaa: Calimeran syväys oli liikaa Leeuwardenin jälkeen oleville pysähtymispaikoille. Yritimme päästä useampaan, mutta aina matkamme tössähti mutaan jo heti väylän reunalla. Lisäksi Leeuwardenin jälkeen alkaa Staande masterouten matalin pätkä, vain 1,9m, joten sinne emme halunneet lähteä seikkailemaan yötä vasten, etenkin kun sillatkin lakkaavat avautumasta viimeistään klo 20. Vielä mielenkiintoisemmaksi asian teki se että tämä kanaalin pätkä puuttui plotteristamme kokonaan ja sen mukaan veneilimme parhaillaan keskellä peltoa... Paperikartat ja opaskirjaset onneksi näyttivät kanaalin oikein sen nykytilassa, mutta ilmeisesti tässä kohtaa olivat hollantilaiset päättäneet tehdä oikoreitin vanhaan kanaaliinsa eikä plotterimme ollut tästä tietoinen.

Tässä välissä olisi ollut muheva perheriidan paikka, mutta ilmeisesti kanavilla köröttely on kasvattanut sen verran pinnaa että yksissä tuumin nielimme harmin ja käännyimme takaisin kohti Leeuwardenin keskustaa. Paluumatkalle yritimme vielä yhtä aiemmin huomaamatta jäänyttä pystähtymispaikkaa, mutta tällä kertaa emme päässeet edes väylän reunalle asti kun muta tuli vastaan. Lähin satama oli onneksi siltarumban tällä puolen, joten pääsimme sinne vain yhden siltaodottelun jälkeen. Silta oli toiminnassa klo 20 asti ja me olimme paikalla klo 19:30, joten kovin paljoa ylimääräistä aikaa ei ollut. Sillan pieleen olisi toki voinut parkkeerata yöksi, jos silta olisi jo lakannut toimimasta ja tätä vaihtoehtoa harkitsimmekin. Pääsimme kuitenkin satamaan ja helpottuneina laitoimme grillin saman tien tulille.

Grillausta pitkän päivän päätteeksi

Seuraavana aamuna jatkoimme siis matkaa nyt kanaalien matalinta pätkää kohti, Leeuwarden-Grouw-väliä. Kartta lupasi 1,9m syväyksen (minkä Calimera nyt täpötäyteen lastattuna tarvitsee) ja edellinen ilta oli jo osoittanut että jopa väylän reunat ovat liian matalia meille). Edellisenä vuonna Talisman oli päässyt tästä läpi samalla syväyksellä joten päättelimme vettä riittävän myös meille. Varmuuden vuoksi teimme kuitenkin varsin insinöörimäiset laskelmat siitä kuinka paljon venettä pitäisi kallistaa jotta syväys vähenisi 1,8m:iin hätätapauksia varten...

"Kallistuslaskelmia"

Kieli keskellä suuta ja vene keskellä väylää lähdimme siis etenemään. Matka eteni muuten hyvin mutta jos huomio herpaantui hetkeksikään ja ajauduimme hieman sivummaksi väylää, vauhti hiljeni ja vene alkoi tutista osoituksena siitä että veden sijasta kölimme halkoi mutaa. Samoin jos vastaan tuli isompi alus (tai alus joka ei tajunnut että me tarvitsimme väylän keskikohtaa), ja jouduimme väistämään sivumpaan, niin taas hidastui vauhti ja tutina alkoi. Pääsimme kuitenkin Grouwiin asti ilman suurempia katastrofeja.

Grouwiin päästyämme siirryimme täysiin uuteen maailmaan. Jokainen jolla oli edes jokin joten kuten kellva laite, oli lähtenyt viettämään viikonloppua vesille ja Grouwin keskusta näytti olevan nimenomaan vesillä. Oli perinteisiä 100-vuotiaita hollantilaistyyppisiä aluksia sivuköleineneen, purjeveneitä, soutuveneitä, moottoriveneitä, kajakkeja, kelluvia laiturinpätkiä joihin oli lisätty moottori jne. Sanotaan että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tässä tapauksessa kuvaan ei saa vangittua sitä kuhinaa ja tunnelmaa mikä vallitsi. Meno oli kuin Hangon regatan ja Stockholmveckanin yhdistelmä keskellä kirkasta päivää ja keskellä vettä. Vaikka veneitä oli tuhansia ja taas tuhansia, niin kaikki jotenkin ihmeellisesti kuitenkin mahtuivat sekaan, eikä edes kovin montaa kertaa pelottanut, että törmäiltäisiin.

Trafiikkia Grouw'n väylillä

Grouw

Grouw

Grouw

Paikallisia

Matalassa vedessä voi seistä veneen vieressä

Party boat Hollannin tapaan: masto kasattu kaljakoreista yms.

Grouwin keskusta oli aivan oma lukunsa mutta kanaali Grouwin jälkeen oli myös täpötäynnä väkeä. Paikallisilla oli tapana ajaa hieman sivuun väylältä ja jäädä ankkuriin uimaan ja viettämään päivää. Oli hauska nähdä joukoittain veneitä parkkeeranneena jokaiseen hieman leveämpään kohtaa ja ihmisiä uimassa (tai seisomassa) niiden vieressä. Yritimme muutamaan otteeseen samaa, mutta valitettavasti syväyksemme ei taaskaan antanut periksi ja joka kerta kun menimme edes metrin verran väylästä sivuun (tai välillä pelkästään väylän laidalle), niin Calimera jo kynti mutaa. Hellettä helpottaaksemme kaivoimme sitten veneen perässä vedettävän renkaan esille ja kiskoimme sillä toisiamme mikä virkistikin mukavasti.

Renkaan vetoa kanaaleilla

Illaksi pysähdyimme sitten Lemmeriin Yachthaven Ijselmaariin, mutta ilmeisesti valitsimme sataman kanaalin väärältä puolelta. Meidän puolellamme ravintola oli kovin hiljainen ja alkuruokia lukuunottamatta jopa surkea, kun taas toisella puolella terassi oli täynnä iloisia ihmisiä iltamyöhään saakka. Plussaa oli sentään se että todella helteisen päivän jälkeen suihkussa sai lorottaa vettä niin paljon kuin sielu sieti mikä näillä vesille on melko harvinaista.

Kanava menee moottoritien päällä

Mentiin motarin yli

Ei saa ilmeisesti hukkua

Auto kyytiin tästä

Lemmerin lähiötä, kivasti oma rantapiha ja vene takapihalla