Antigua / English harbour

Deshaiesin lahdelle viihdyttiin lopulta yli viikko. Akut pysyivät kohtuullisessa varauksessa koko ajan. Hanna teki pari patikkaretkeä, Nikke rämppäsi veneellä. Viimeisenä iltana alkoi olla enemmän tuulta ja hieman swelliäkin tuli lahdelle ja vene heilui hieman. Plussaa se, että tuulimylly tuotti yöllä kohtuullisen hyvin virtaa. Lahden pohjoispuoli on swellin suhteen huomattavasti eteläpuolta parempi. Muutama pikkuinen poiju on rannassa, niiden päässä on hummerimertoja eikä niistä tarvitse välittää.

Täällä Karibialla tuntuu joka kylästä löytyvän kasvitieteellinen puutarha, mutta koska luonnosta villinä on löytynyt tarpeeksi ihmeteltävää, emme ole katsoneet tarpeelliseksi vierailla niissä. Deshaiesissa tähän tuli muutos kun puutarha oli sopivan matkan päässä Hannan päivälenkkiä varten. Puutarha tarjosikin paljon ihmeteltävää ja erikoisia kasveja. Kasvien lisäksi näytillä oli lintuja ja liskoja runsain määrin, sekä villinä että kesynä. Erityisesti mieleen jäi walk in -tyyppinen papukaijatarha, missä pääsi ruokkimaan erittäin tuttavallisia lintuja kädestä. Miinuksena innokkaat linnut myös kakkivat ruokkijoiden päälle ja eräältäkin pikkutytöltä pääsi lohduton ja loputon parku kun hänen kiharapehkonsa sai ylimääräisen kuorrutteen.

Heräsimme aamulla ennen klo 7 ja jo klo 7.30 oli ankkuri ylhäällä ja Calimera liikkeellä. Aivan Guadeloupen kulmassa oli kovia puuskia, 12-15m/s, mutta vain hieman edempänä tuuli olikin se ennusteiden mukainen noin 10 m/s aika suoraan idästä. Myös aallokko oli samasta suunnasta ja maltillista, mutta muutama kunnon pärske tuli sitloodaan asti. Ei tämä silti ollut mitään verrattuna St Vincent - St Lucian väliin ja tämä olikin ihan hauskaa urheilua.

Aikainen lähtö tarkoitti aikaista saapumista ja saavuimmekin jo kolmen pintaan English harbourin poukamaan ja pudotettiin kuokka Freeman's bayhin. Nikke lähti sisäänkirjaustöihin, Hanna järjesteli venettä. Sisäänkirjaus onnistui Nelson's dockyardilla sijaitsevassa mökissä, jossa oli edustettuina tulli, maahantuloviranomaiset sekä satamaviranomaiset. Ensimmäisenä sisällä osui silmään lappu, jossa kerrottiin 17. maaliskuuta (eli edellisenä päivänä) otetun käyttöön uusi lähtömaksu, jolloin lähtiessä pitää maksaa 30usd/hlö. Kiva.

Tämä oli muuten kolmas kerta kun yritettiin hoitaa sisäänkirjaus netissä etukäteen ja hurraa - nyt onnistui! Aiemminhan Grenadan St Georges ei löytynyt järjestelmästä ja Roseaun viranomaiset eivät käyttäneet järjestelmää, vaikka he olivatkin siinä. Koko prosessi menikin nyt muutamassa minuutissa läpi ja 45ecd köyhempänä oltiinkin pian veneellä kuplajuomilla nauttimassa auringonlaskusta. Joskus näinkin, siis nopeuden suhteen. Kaikki myös muistivat ystävällisesti toivottaa tervetulleeksi maahan ja saarelle.

Seuraavana päivänä tutustuttiin ympäristöön paremmin. Koko alue on historiallisesti arvokasta ja Brittien laivastohan vietti täällä aikoinaan paljonkin aikaa. Brittien vanha läsnäolo näkyy yhä varsin hyvin, vaikka nykyisinkin saarella on paljon brittejä. Koko lähitienoo on jonkinlaista luonnonpuistoa, mistä hyvästä piti maksaa ankkurissakin pientä maksua. Satamastakin olisi saanut paikan hintaan 1usd/jalka, eli meiltä 35usd ilman sähköä ja vettä, naapurilahdelta olisivat huutaneet yli 50usd/yö. Päätettiin jatkaa ankkurissa ja vaihtaa seuraavana päivänä lahtea, mutta ankkuriin sinnekin.

Iltapäivällä käytiin vielä vilkaisemassa ankkuripaikkaa vastapäätä ollutta vanhaa linnoitusta, Fort Berkeleytä, joka tarjosi hienot maisemat sekä merelle että ankkurilahden suuntaan. Päivä oli kuuma, joten veneelle palattua otimme jollan alle ja posottelimme edessä olleen biitsin eteen ja pudotimme jollan ankkurin. Tuo pikkuankkuri on täällä äärimmäisen kätevä. Nyt uimme rannassa pitkään ja kumivene pysyi paikoillaan eikä tarvinut hiekalle vetää. Näin pääsee myös monilla muilla saarilla helposti omalle yksityiselle rannalle. Oli oikein mukavaa ja virkistävää.

Illalla mentiin aiemmin päivällä valittuun ravintolaan jollalla ja heti alkuun tarjoilija keräsi pisteet toteamalla "oh, you are so pretty", kun oltiin laitettu vähän siistimpää päälle (=uimahousujen sijaan oikeat shortsit ja läpsyjen sijaan korolliset sandaalit...) Täytyy sanoa, että ravintolavalintamme, italialainen "Paparazzi", oli muutenkin erinomainen: alkupalat varsin hyviä, pääruoat (hummeripasta/päärynä-ricotta ravioli) todella hyviä ja jälkiruokaakaan ei jäänyt yli. Voi suositella, palvelu pelasi nopeasti ja varsin hövelisti, jollallakin pääsi suoraan pöydän viereen. Pimeässä ajelimme takaisin veneelle, jossa ihmettelimme vielä tovin tähtiä ja Montserratin valoja.

Yö oli todella kuuma ja nukuttiinkin osa yöstä kannella. Aamulla vietiin roskat jätekeräykseen rannalle ja samalla sähköposteja tarkistaessa kävi ilmi, että Niken siskon pari brittikaveria oli veneellään Antigualla. Veneelle palatessa tunnistettiin heidän vene nopeasti - sehän oli ankkurissa meidän vieressä alle 100m päässä! Maailma oli taas kovin pieni ja käytiin sitä ihmettelemässä heille. Poikkeuksellisesti suomalaisia ei olla nähty sitten Iles des Saintesin, mutta eiköhän tämäkin korjaannu vielä. Sitten nostettiinkin ankkuri ja lähdettiin parin mailin päähän Falmouth harbouriin katsomaan upeita aluksia tarkemmin.

Guadeloupe / Deshaies & PP

Basse Terren satamatoimiston kanssa oli sovittu lähtö sunnuntaille klo 9-10, mutta tällöin koko konttori oli kiinni eikä henkilökuntaa missään. Meillä oli tilojen avaimet sekä kulkulätkä, jotka piti palauttaa. Olimme maksaneet näistä myös kohtuullisen pantin, joten intresseissämme oli saada rahat takaisin. Koska toimiston puhelinnumerot menivät vastaajaan, pyysimme parilta paikalliselta veneilijältä apua ja kas - heillä oli satamapomon suora numero ja apupoika tilattiin paikalle.

Hanna jäi päivystämään konttorille, kun taas Nikke suuntasi veneelle valmistelemaan meitä lähtöön. Apupoika tulikin pian ja hetken säätämisen jälkeen löytyi oikeat kupongit ja panttimme. Sitten vain köydet irti ja menoksi! Matkaa Deshaiesiin ei ollut kuin noin 20nm, mutta koko matkan oli todella heikot tuulet, joiden suunta vaihteli 360 astetta. No, koneajelukin onnistui autopilotin pitäessä suuntaa. Aika mitäänsanomaton siirtymä, ellei todella outoa tuulta lasketa.

Basse Terre

Deshaiesin lahti näytti erittäin suojaiselta, mutta myös melko täydeltä. Hetken etsimme sopivaa paikka reilun 50 muun veneen joukosta ja lopulta pudotimme kuokan 6 metriin lahden pohjoispuolelle. Hieman väsyneinä emme jaksaneet enää käydä kylillä vaan jäimme veneelle uimaan ja laittamaan ruokaa. Pohjan näki kyllä hyvin, mutta jotenkin vesi oli vähän sameaa. Positiivinen yllätys oli avoin ja toimiva netti veneellä sekä olematon swelli.

Lahdessa ei juuri tuullut, mutta pieni hönkäys piti veneitä suunnassa. Illalla tämä heikko tuuli kieppui niin, että olimme aamulla kääntyneet 180 astetta ja olimme ankkurimme vieressä. Eilen ankkuri oli vielä yli 30 metrin päässä, nyt etäisyys oli noin 5 metriä... veneet olivat koko aamun miten sattuivat, joten täällä pitää jättää tilaa ympärille. Lähimmät veneemme olivat lähteneet aikaisin aamulla, joten meillä oli hyvin tilaa. Myöhemmin pyörimme vielä liki täydet 360 astetta.

Lahden rannat ovat kylää lukuunottamatta kivikkoisia ja melko jyrkkiä. Pientä viihdettä meille ovat tuoneet pelikaanit syöksymällä veteen kalojen perään sekä hämmästyttävän usein veneiden välissä uivat kilpikonnat. Kilpikonnilla näyttää olevan tapana tulla muutaman kerran pintaan ja sukeltaa sitten kun olemme saaneet kameran esiin. Pari kertaa onnistuimme huijaamaan niitä jäämällä kameroiden kanssa kannelle passiin. Hauskoja otuksia.

Aamupäivällä tutustuttiin paremmin kylään: kaksi kohtuullista ruokakauppaa, monta ravintolaa, yksi autovuokraamo sekä pari sukelluskerhoa. Tarkoitus oli ottaa täällä auto ja kiertää saarta, mutta vuokraamolla ei ollut nyt autoja vapaana. Ärsyttävää! Kaikki kaupat ja muutkin menivät kiinni puolen päivän aikoihin aueten taas joskus iltapäivällä. Uloskirjauspaikkana on Pelican-niminen kuppila, joka tosin sekin oli kiinni kun käytiin katsomassa. Aamupäivä on paras asioiden hoitamiseen, siestan aikaan ei mikään onnistu.

Seuraavana päivänä juostiin kaupat läpi ja onnistuttiin varaamaan auto keskiviikolle. Autovuokraamon pitäjä ei saanut sanotuksi ensimmäistäkään sanaa englanniksi, mutta Niken arvaamattoman hyödylliseksi osoittautuneella heikolla ranskalla saatiin asiaan jonkinlainen selvyys. Lahdelle oli aamulla tullut isompi ketsi sekä yksi risteilyalus, joten kylällä kuuli amerikkaa poikkeuksellisen paljon. Tuo ketsi oli Panthalassa, 56 metrinen Perini Navi - maailman 27. suurin purjevene. Samaa sarjaa kuin Union islandilla nähty Salute, jossa tosin oli vain yksi masto, mutta miltei tuplasti purjealaa. Huomionarvoista tässä veneessä oli se, että sillä oli iso (noin 9-metrinen) apuvene sekä vielä erikseen keulakannen alla tallissa kohtuullisen kookas kumivene.

Panthalassa, Perini Navi 56

Keskiviikkona haettiin auto ja täällä näköjään autot luovutetaan tankki tyhjänä... eli ei kun viereiselle huoltoasemalle. Huoltoaseman luona oli useita poliiseja ja kysyttiin asiasta autoamme tankkaavalta naiselta. Aseman kahvila oli kuulemma yöllä ryöstetty ja nyt paikallinen CSI selvitti asiaa. Aika outoa - tämä kuitenkin vaikutti aika hiljaiselta pikkukylältä, mutta niinhän Ystadinkin ensivaikutelma voi hämätä...

Deshaiesin pääkatu ja keskusta

Autoon saatiin menovettä ja huristeltiin saaren läpi. Basse-Terren saaren keskiosissa on korkealla laaksoissa tiheää (sade)metsää, jonne on tehty useita kävelyreittejä. Me suuntasimme parille reitille. Ensimmäinen oli ihan oikea ja kunnon reitti, mutta kovin mutainen. Emme mutaisuudesta johtuen marssineet pisintä matkaa, vaan kiersimme lyhyemmän polun. Maisemat oli silti hienot. Noin kilometrin verran autotietä eteenpäin oli seuraava reitti, joka oli ihan vitsi: kivetettyä polkua (pyörätuolilla kuljettavaa) muutama sata metriä ja päässä vesiputous, jossa ranskalaiset uivat. No, tulipa tämäkin nähtyä, mutta Madeiran canyoning-kokemuksen jälkeen saa vesiputouksilla jo olla kokoa että ne ihastuttaisivat. Ensimmäisessä paikassa oli tiettyä viidakkohenkeä liaanien ja täydellisen vehreyden täyttäessä maiseman. Sieltä täältä pääsi välillä aurinko pilkahtamaan, mutta muuten oltiin varjossa. Täällä oli myös paljon puroja, yhden yli oli viritetty ihan riippusilta.

Seuraavaksi ajoimme Pointe a Pitreen. Tie muuttui monikaistaiseksi moottoritieksi, jonka varrella näkyi mm. Carrefour, Leader Price sekä UShipin liikkeet. Jatkoimme motaria keskustan ohi ja kurvasimme satama-alueelle. Satama oli iso, kuuma ja haiseva, pari venetarvikeliikettä ja monta ravintolaa. Route de rhum -niminen ravintola houkutteli, mutta sen lounaslista ei, joten päädyimme pizzalle toiseen kuppilaan odotellessamme venetarvikeliikkeiden avautumista klo 14. Satamakonttorissa oli lappu, jossa kerrottiin Guadeloupen keskiosan läpi menevän kanavan siltojen olevan epäkunnossa ja toimintaansaattaminen vaatii yli vuoden. Eli ei kannata nyt laskea sen varaan.

Matkalla autolle nähtiin sattumalta sveitsiläinen Patrick, joka kertoi heidän tulleen edellispäivänä Dominicalta. Hekin ovat jatkamassa kohti Antiguaa ja tulevat todennäköisesti Deshaiesin kautta. Satamassa oli muutama ruotsalainen, mutta suomalaisia ei osunut silmään. Toisaalta Patrick kertoi heidänkin olevan ankkurissa, kuulemma lahti on varsin suojainen. Sataman erikoisin vene oli jenkkikatti, jonka leveys oli arviolta noin 15 metriä. Melkoinen kapistus, josta ei valitettavasti tullut kuvaa.

Seuraavaksi lähdettiin etsimään kauppoja. Karttaan sataman lähelle merkittyä Carrefouria ei löytynyt, joten päätettiin lähteä motarilla ja etsiä Ushipin pääliike. Matkalla nähtiin toisella puolella tietä iso ketjukolari ja jonot sen mukaiset. Uship löytyi hyvin mäkkärin kaarien läheltä ja liittymän virkaa ajoi huoltoasema. Liike oli paras Karibialla toistaiseksi, vaikkei pärjää ihan Eurooppalaisille suurliikkeille. Ostettiin täältäkin parit nippelit sekä uusi aurinkopaneelien lataussäädin. Seuraavaksi oli tarkoitus mennä ruokaostoksille motarin toisella puolella olevaan Leader Priceen, mutta liittymää ei sillan jälkeen löytynyt - ainostaan kunnon ruuhka vastakkaiseen suuntaan.

Aikamme huristeltiin retail park -aluetta läpi kunnes eräässä liikenneympyrässä edessä olleen auton kuski pysäyttää ja nousee autostaan ja tulee yrmeänä luoksemme. Pelätään jo vähän rähinää, mutta ukko kysyykin vain ranskaksi minne ollaan matkalla. Selvitettyämme tilanteemme hän kertoo miten kauppa löytyy ja näyttää vielä kartasta ennen paluuta omaan autoon. Tilanne oli outo, mutta mies oli oikeasti vain ystävällinen. Hän siis todellakin oli autostaan nähnyt että tutkimme karttaa ja ihan sen takia pysäytti autonsa keskelle liikenneympyrää! Valitettavasti reitti olisi juuri tuon ruuhkan läpi, joten päätimme etsiä toisen reitin. Sattumalta silmiin osuui Social cash, jonne mentiin ostoksille. Kauppa oli oikesti kai tukku, mutta valikoima hyvä ja hinnat edulliset.

Lähdimme vielä metsästämään Leader Pricea ja yllättäen sellainen löytyikin ja saatiin loput ostokset tehtyä. Ostimme paljon kivennäisvettä, tavallista vettä sekä kokista, sillä saimme ne kuskattua helposti autolla jollalaiturin viereen ja siitä veneelle. Paluumatkalla oli taas yksi isompi kolari, tällä kertaa meidän kaistalla, mikä aiheutti melkoisen ruuhkan. Täällä liikenneympyröissä on mahdollista ajaa kaksi autoa rinnan, mutta liittymään ei ehkä mene kuin yksi auto. Tässähän käy helposti kolari ja etelä-euroopan tapaan autot ovat täälläkin hieman kolhittuja. Päästiin veneelle hyvin takaisin ja saatiin ostoksetkin ripoteltua ympäri venettä.

Seuraavana päivänä tutustuimme Deshaiesin maastoon. Lahden pohjoispuolelta lähtee jonkinlainen luontopolku kukkulalle jatkuen aina toiselle lahdelle ja tänne siis suuntasimme. Matkalla näimme myös hautausmaan, täällä hieman erilainen kulttuuri tässäkin. Polulle pääästyämme aluksi oli tasaista, sitten polku nousi todella jyrkästi ylös. Tiukkaa nousua oli tarjolla todella paljon ja aika paljon kuljettua ei enää tuntunut mukavalta kiivetä helteessä ylös. Maisemiakaan ei nähnyt yhtään tiheästä pöheiköstä. Niinpä palattiin siitä sitten takaisin. Hanna olisi toki halunnut kiivetä vaikka kuinka, mutta tyytyi tasaisella lenkkeilyyn. Liikunta täällä kannattaa ajoittaa joko aivan aamutuimaan tai sitten myöhempään iltaan, jolloin tosin pimeys voi yllättää nopeasti.

Illallinen veneellä

Kaloja

Hautausmaa

Deshaiesin lahti

Erilaisia ovat puut täällä

Luontopolku

Hanna ajaa kauppakassillamme rantaan

Tiettyä tottumista elämään Karibialla on havaittavissa. Päivisin on toki auringossa paikoin tukalan kuuma ilman tuulta, mutta muuten helteeseen on jo tottunut. Veneen sisällä vilvoitellaan 31,5 asteen lämmössä ja illalla 26 astetta alkaa tuntua viileältä. 27 asteinen merivesi virkistää eikä tunnu lainkaan liian lämpimältä. Välillä öisin on turhan lämmin, mutta jo pieni ilmavirta auttaa paljon. Ihmeellinen ihmiskeho on, ei tunnu kaipaavan lainkaan talvista vilua ja kylmää. Vähän tässä naurattaa ajatellakin purjehdusta muussa kuin shortseissa ja t-paidassa. Varsinaiset purjehdusgearit ovat täällä aivan turhat, mutta sadetakille on välillä käyttöä.

Yleisesti tähän vene-elämään on totuttu varsin hyvin, kuten tässä vaiheessa jo pitäisikin. Vene on kotimme ja autona meillä on kumivene. Maisemat toki vaihtuvat, mutta peruskuvio on aika selvä ja rutiinit ovat muodostuneet. Tähän elämäntyyliin voisi jämähtää, kuten aika monelle täällä ja varsinkin Grenadassa on käynyt, mutta meidän tarkoituksena on edelleen tulla Suomeen joskus loppukesästä. Tarkemmin sanottuna loppukesästä 2014 siis. Monta kuukautta on toki vielä edessä ennen paluuta, mutta hieman se jo kolkuttelee takaraivossa ja haaveissa siintelee mökkisaunan lämmitys.