Atlantin yli - Kap Verdeltä Barbadokselle

Saatuamme ylitysmiehistön Kap Verdellä veneeseen käytimme muutaman päivän veneen valmisteluun, erilaisten turvallisuusasioiden ja varusteiden läpikäymiseen seklä yleisesti veneen tsekkaukseen ja henkiseen valmistautumiseen. Olimme aikoinaan ajatelleet sopivaksi lähtöpäiväksi noin 26.11. - tällöin ARC olisi ehtinyt lähteä sopivasti Las Palmasista ja saisimme heistä tarvittaessa hieman tukea. Valitettavasti korkeammat voimat olivat tätä vastaan ja keli-ikkuna oli huono – epävakaista ja heikkoa tuulta. Koska miehistön aikataulut painoivat päälle niin päätimme lähteä tiistaina matkaan varautuen kuitenkin hieman pidempään ylitykseen – parin viikon sijaan nyt voisi mennä kolmekin viikkoa.

Mindeloon oli saapunut kolmaskin suomalaisvene, s/y Aida (joka nähtiin viimeksi Saksassa), joten suomalaisedustus oli satamassa kohtuullinen. Lisäksi satamassa oli myös virolainen katti Nordea. S/y Katariinan kanssa meillä oli samat suunnitelmat ja päätimme lähteä keskiviikkona. Heikoista tuulista johtuen kävimme vielä Ilkan kanssa hakemassa paikalliselta huoltoasemalta lisää dieseliä, jolloin meillä oli yhteensä 260L+10L=270L menovettä. Tämä riittäisi ehkä noin reiluun kolmasosaan matkasta, eli koneella ajaen emme Atlanttia voisi ylittää.

Mindelon satama-allas

Mindelon satama

Ilkan kanssa polttoaineostoksilla, paikallinen veijari oli tyytyväinen kauppaan.

s/y Katariina lähtee ylitykselle

Tiistaina 26.11. klo 13.15 s/y Katariina lähti kohti Barbadosta ja meidän lähtö oli muutamaa tuntia myöhemmin. Plotterista katsoimme, että matkaa Barbadokselle olisi 2020 nm lyhintä ja suorinta reittiä. Olimme jo päättäneet ennen lähtöä, että vahtivuorot ovat 3h pituisia jakautuen niin, että aluksi on 3h stand-by (tehtävänä lähinnä vahtivuorolaisen viihdyttäminen ja tukeminen, purjeiden säätö yms.) ja tämän jälkeen varsinainen ruorivuoro 3h. Tämän jälkeen olikin 6h vapaavuoroa, kunnes taas alkoi stand-by. Näillä järjestelyillä jokainen sai yhden ohajusvuoron yöllä ja yhden päivällä ja riittävästi lepoa – todellista luksusta verrattuna kahdestaan purjehdittuun Kanaria - Kap Verde -pätkään.

Ensimmäinen ilta ja yö meni rauhallisesti purjeilla ja koneella, seuraavana aamuna jo saimme purjehtia, mutta kokonaisuutena alkupätkä meni pitkälti verrattain keveissä tuulissa välillä moottoroiden ja välillä purjein. Päivisin käytimme spinnua, joka antoikin kohtuullisen vauhdin. Konetta käytimme matalilla kierroksilla 1500-1600 rpm, jolloin kulutus oli hyvin maltillinen ja vauhti virroista riippuen 4,5-5,5 solmua.

Torstaina saimme tiedon, että alueella on odotettavissa ukkosta ja puuskia illasta lauantaihin asti. Tämä oli hyvä ja yllättävänkin osunut tieto, sillä vielä samana yönä iski päälle kunnon ukkosmyräkkä, jossa yritimme parhaamme mukaan väistellä salamia. Tämä oli ehkä henkisesti raskain yö ja aamulla oli vain tasaisen harmaata sekä sateista. Myös seuraavana yönä oli jonkin verran ukkosta, mutta onneksi paljon vähemmän. Lauantaina sitten olikin aurinkoista ja tuulet heikkenivät olemattomiksi.

Seuraavaksi alkoikin tuulien metsästys. Satelliittipuhelimella latasimme säätiedot (grib) läppärille ja päätimme jatkaa yhä kohti lounasta, jossa 12.-13. aste tarjoaisi parhaimmat tuulet lähipäivinä. Näytti myös siltä, että tuulet olisivat siellä normalisoitumassa myöhemmin, eli saisimme sieltä tuulen loppumatkaksi. Ennusteet ovat ennusteita ja välillä oli tuulta, välillä ei. Yllättäen tuulensuuntakin vaihteli kovasti eli saimme vastaista ja myötäistä, sivutuulta ja täysin pläkää. Täysin peilityyni Atlantti (ja siis ihan keskellä valtamerta) oli jokseenkin outo ja absurdi näky.

Koneajoa valtamerellä

Tässä vaiheessa jo hieman viriää tuulta - edelleen keskellä Atlanttia!

Tätä jatkui ja 5.12. vietimme illalla puolivälin juhlaa – ensin tuli täyteen 1000nm linnuntietä ja heti perään puoliväli ja sitten Barbadokselle olikin enää alle 1000nm. Juhlistimme tapahtumaa skumpalla ja tapaksilla. Seuraavana yönä päälle iski squalli, eli paikallinen puuska, jossa tuulennopeus nousi hetkessä jopa 10 m/s sekä vaihtoi hieman suuntaa. Lisäksi näissä tuli helposti myös vettä ja oikein reippaasti. Yhden tällaisen osuessa yöllä kohdalle sattui vahinkojiippi (sekä preventteri että levanki pettivät), jonka tuloksena isopurje sai osumaa ja pari lattaa meni säpäleiksi. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Suurta ylpeyttä kapteenille tilanteessa toi se, että veneen naisisto nousi heti uniltaan ja saapui kannelle turvavarusteet päällä, riensi mastolle ja hetkessä saimme isopurjeen turvallisesti alas. Näin pitääkin olla, eli tilanteen ollessa päällä toimitaan eikä jäädä ihmettelemään ja voivottelemaan mahdollista kastumista. Tämä herätti meidät kaikki yleisestikin ajattelemaan turvallisuusasioita tarkemmin sekä suhtautumaan yövuoroihin kriittisesti.

Seuraavaksi oli vuorossa itsenäisyyspäivä, joka ei ihmeempää kelillisesti tarjonnut, paitsi ruokailun osalta: natchopeti ja jälkiruoaksi suklaakakku kermavaahdolla. Tämän jälkeen menimmekin vain genualla ja tuulet alkoivat hieman vakiintua. Keskiviikkona aamulla verrattain leppoisassa kelissä kuului yllättäen kova pamaus, johon emme heti keksineet syytä, vaikka kiersimme veneen. Vaihtoehtona oli törmäys johonkin tai sitten joku osa oli pettänyt, lähinnä mastosta. Hieman valoisammassa huomasimme heti, että toinen alavantti on mennyt useammasta säikeestä poikki ja oli hieman löysä. Vähensimme genuaa ja asetimme spinnun alagaijan kiinni varvaslistaan kiinni tukemaan mastoa. Näin menimme iltaan asti, jolloin käynnistimme koneen (squalli yöllä rikkinäisellä rikillä ei olisi kiva). Painelimme koneella koko yön ja aamulla tuuli oli kääntynyt niin, että se tuli suoraan perästä – emme voineet siis järkevästi käyttää genuaa ja leikkaamalla tuuleen olisi matka-aika taas kasvanut entisestään. Päätimmekin jatkaa koneella.

Koneella ajo tarkoitti sitä, että meidän piti tankata lennosta. Tämä oli melkoinen suoritus kohtuullisessa aallokossa varsinkin kun käytimme tankkauksessa suodatinta. Saimme kuitenkin tankkauksen tehtyä ja pikaisen laskutoimituksen sekä arvausten jälkeen voitiin todeta, että nyt riittää polttoaine perille asti. Tämä olikin turvallisuuden takia fiksuin ratkaisu. Sääli vain, että viimeiset päivät meillä oli paras tuuli ja olimme vihdoin löytäneet pasaatituulet.

Viimeiset päivät laskimme matkan edistymistä tarkkaan ja viimeisenä yönä saimmekin vihdoin Barbadoksen valot näkyviin. Saaren lähellä allokko oli agressiivisempaa vajaan tunnin kunnes helpotti. Olimme saaneet s/y Katariinalta viestin hyvästä poijupaikasta ja he tulivatkin näyttämään sen meille vielä keskellä yötä. Klo 07.50 olimme saaneet veneen poijuun ja saimme sammuttaa koneen. Oli aika juhlistaa suoritusta. Hauska yksityiskohta poijupaikassa oli se, että olimme suoraan Hiltonin hotellin edustalla. Siellä joku katseli kateellisena kun me olemme omalla veneellä ja me puolestaan himoitsimme tasaista huonetta, suihkua jne. 

Hilton 

Seuraavana aamuna lähdimme veneellä laivasatamaan hoitamaan sisäänkirjautumiset ja samalla myös Marios jäi kyydistä jatkaakseen lomaansa Barbadoksella muiden vesiurheilulajien parissa. Me muut palasimme takaisin venekerhon poijulle, joskin tällä välin Katariinan porukka oli ennättänyt varata meille jo toisen poijun lähempänä rantaa. Onnellisena kiinnityimme uudestaan, kävimme uimassa (vesi +28'c) ja söimme hernekeittoa ja pannukakkua, jota emme olleet voineet tehdä veneellä torstaina kelistä johtuen. Kyllä maistui. Sen jälkeen lepäsimme ja siivosimme venettä. Illalla Katariinan väki tuli vielä veneelle ja vertailtiin kokemuksia ylityksestä sekä suoritettiin asianmukaiset palkintoseremoniat Maestroiden välisestä Trans-Atlantic Racesta. Lys-kertoimiin liittyneistä epäselvyyksistä johtuen palkinnoille pääsi peräti kaksi Maestroa, eli ns. winwin-tilanne.

Laivasataman jollat

Laivasataman jollat

Yleisesti:

Reissu oli kelien osalta yllättävän leppoisa, mutta myös heikkotuulinen. Sanonta ”kerran kun purjeet virittää lähtiessä ja sitten Karibialla ottaa alas” ei pätenyt meillä. Alkumatkan rauhallinen meri tarjosi toisaalta hyvät mahdollisuudet monipuoliseen ruoanlaittoon ja söimmekin varasin hyvin. Sitten saatiinkin oikeastaan kaikki mahdolliset kelit, joten ihmeteltävää oli.

Pieniä vahinkojakin sattui matkalla, eli saimme isopurjeeseen aukon, pari lattaa säpäleiksi, spinnupuomi on nyt parissa osassa, toinen alavantti on poikki sekä muuta pienempää. Yhtänä yönä tricolor ei toiminut, mutta mystisesti tämä oli vain yhtenä yönä ja ongelma korjaantui itsestään. Lisäksi oli jotain muuta pientä, mutta ei ihmeitä. Matka oli kuitenkin melkoinen rasitus miehistön lisäksi myös veneelle, joten normaalia kulutustahan tämä lähinnä - matka kuitenkin vastasi paria normikesää.

Yhteenveto:

Matka yhteensä: 2244 nm (optimireitti n. 2020 nm)

Matka-aika: 17 vrk 14h.

Keskinopeus: 5,3 solmua

Parasta: tähtitaivas, saapuminen perille, purjehdus hyvissä olosuhteissa, aikataulun pitäminen

Huonointa: jatkuva keikkuminen, osien ja varusteiden hajoaminen, ukkoset, hidas eteneminen