perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen viikko takana

Alkuperäinen suunnitelma oli viettää juhannus Hangossa mökillä ja jatkaa sieltä mahdollisimman suoraan Gotlantiin. Näin myös kävi, sillä lähdimme maanantaina 24.6. Klo 12 jälkeen Hangosta ja seuraavana päivänä samoihin aikoihin olimme jo Fårösundin vieressä. Matkalla ei tuullut nimeksikään ja sekin vähä välillä tuli kaikista suunnista, joten tämä pätkä meni moottorimarssina. Muuta liikennettä oli todella vähän, joten saimme ihastella rauhassa upeaa auringonlaskua (ja -nousua) sekä kuutamoa rauhassa. Gotska Sandön itäpuolella KBVn alus pyörähti lähellä, muttei tullut edes juttusille.

No, Fårön edustalla mietimme, että voisi yhtä hyvin jatkaa Lickershamniin, jossa olemme käyneet myös muutamana edellisenä kesänä. Siellä saa grillin kivasti aallonmurtajalle ja samalla voi ihastella auringonlaskua. Kuitenkin Lickershamnin lähellä alkoi Visby houkutella enemmän, joten jatkoimme vielä sinne. Matkaa oli kiva tehdä, sillä aurinko porotti kunnolla ja keli oli kesäinen, mutta ei juurikaan tuulinen. Saavuimme Visbyyn satamaan klo 18.30 paikallista aikaa, eli matkaan meni reilut 31 tuntia ja matkaa tuli 202nm. 

Visbyssä oli yllättäen todella hyvin tilaa ja saimme veneen hyvälle paikalle. Seuraava yllätys oli suomalaisten veneiden suuri määrä - äkkiseltään laskettuna yli puolet sataman huviveneistä oli Suomesta ja vieläpä kotimaisina laatuveneinä: Swan, Baltic, Finngulf ja Jonmeri. Ilmeisesti ruotsalaiset eivät vielä ole aloittaneet lomiaan, mutta holskeja ja sakuja toisaalta on ollut useita, kuten toki oli jo Hangossakin. Suomalaisia partioveneitäkin on Visbyssä ollut jo 3 kpl, myös STAFin Helena ja Vahine ovat edustaneet paikalla.

Visby on jo niin tuttu paikka, että vähän keksii uutta sanottavaa, vaikka muutama päivä täällä onkin jo neppailtu. No, sataman lähellä oleva tapas-ravintola osoittautui ihan hyväksi ja Kallis ei ole vielä täynnä, muutkin iltskuppilat vasta aloittava sesonkia. Kelit ovat olleet todella kohdillaan, vaikka nyt onkin jo tuulet voimistuneet ja suunta tietenkin lounaasta. Tästä huolimatta lähdemme huomenna jatkamaan kohti Öölantia, ehkäpä Byxelkrokin kautta Kalmariin.

Veneessä on tehty paljon Visbyssä ja tavarat alkavat hiljalleen löytää kolot, ehkei ihan oikeita kolojaan, mutta jotkut sentään. Vielä on kuitenkin paljon laitettavaa ja mm. aurinkopaneelit ja tuuligeneraattori odottavat yhä asennusta. Näiden lykkäys on kuitenkin helppoa, sillä emme ole niistä vielä hetkeen riippuvaisia. Satamapäiviä kuitenkin tulee, joten voidaan jatkaa hommia melkein koska vain. Ei veneessä tekeminen lopu ja nyt tuntuu vielä olevan aina muutama osa kateissa, joten aikaa kuluu pelkkään etsimiseen...


Briefly in english: 
We are now in Visby (Gotland, Sweden) and leaving tomorrow towards Öland, perhaps to Byxelkrok. Visby is not that crowded yet but half of the boats are from Finland. I guess the Swedes have not started their vacations yet. Too bad since the weather is great and Visby is looking very nice. 

The boat is still a mess inside but we've managed to organize over half of the stuff so it's not so bad anymore. Still plenty to do but we have time... until August.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Lähtö

Lähtö Haukilahdesta

Lähdimme matkaan keskiviikkona 19.6. Klo 13.15 Espoon Haukilahdesta ja päädyimme ensimmäiseksi yöksi Barösundiin. Lähdimme 20.6. aamulla jatkamaan matkaa ja pysähdyimme Hangossa illallisella sekä ostoksilla ja jatkoimme illalla vielä mökille, jossa vietimme juhannuksen.

Vene ei ole vieläkään täysin valmis, mutta tärkeintä oli lähteä. Ehtii sitä säätää matkallakin pieniä.

Lähtiessä oli hieman hassu fiilis, jota on vaikea kuvailla. Ehkä paremmat sanat löytyy vielä matkan edetessä. No, ollaan toki intoa täynnä jaa mikäs ollessa.

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin...

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Reilu viikko lähtöön

Kaaos lähtövalmisteluissa vain pahenee, mutta asiat myös edistyvät. Kuluneen viikon aikana olemme saaneet huollettua moottorin, hankittua varaosia, asennettua lisälamppuja, asennettua ulkokaiuttimet, kasattua tavaroita sekä tehtyä erilaisia hankintoja ja tungettu tavaraa veneeseen. Saimme myös sim-kortin satelliittipuhelimeen, mutta liittymä aktivoidaan vasta myöhemmin - luurille kun ei ole juuri käyttöä lähivesillä...

Viime viikonloppuna kokeilimme uusia varusteita ja purjetta käymällä Tallinnassa kääntymässä. Kelit olivat kohdillaan, mutta Piritassa ei ollut juuri vierasveneitä. Samalla tuli huomattua, että Kalevin vieraspaikoilla syväys on vain 1,7m, mikä ei riittänyt Calimeralle. Tästä syystä pitänee jatkossa tyytyä kaupungin vieraspaikkoihin. Hyvä kauden avausristeily, jossa päästiin purjehtimaan mukavassa sivutuulessa, joskin molemmissa päissä tuuli kuoli loppumatkasta.

Kämppä pitäisi hiljalleen saada tyhjäksi ja tässä olemmekin jo hyvässä vauhdissa: tällä viikolla lähti pikkupöytiä, tv-taso, hyllyjä, ruokapöytä ja tuolit sekä kasvit jo uuteen kotiin. Sohva, yksi pöytä ja pari tasoa vielä odottaa ottajaansa. Näiden lisäksi pitäisi vielä kerätä kaikki omat tärkeät tavarat sekä vaatteet ja viedä ne varastoon. Sängyt myös pitäisi saada varastoon, mikä saattaa olla haasteellisin tehtävä, mutta tätä viivytellään hyvien yöunien takia - toinen nukkumapaikka kotona kun ei ole yhtä houkutteleva...

Veneellä on vielä paljon pientä tekemistä, mutta tänä viikonloppuna toivottavasti saamme loput kriittisimmistä asennuksista tehtyä tai ainakin alkuun. Todellisuus alkaa iskeä hetki hetkeltä ja lähtö painaa päälle - ei ole hirveästi mahdollisuuksia lykätä asioita eteenpäin. Hienoinen lähtöstressi siis painaa päälle, mutta samasta on moni muukin selvinnyt, joten tuskin meilläkään on sen ihmeempää.