keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannusjuhlat Belgiassa

Ranskasta lähdettiin parin päivän oleskelun jälkeen eteenpäin Belgiaan. Ensimmäisenä satamana oli Nieuwpoort, mutta kun myötävirtaa oli niin jatkettiin Oostendeen. Olimme siellä hyvissä ajoin ja nyt mentiin puolityhjään Royal North Sea Yacht Clubin satamaan, jossa kierrettiin sisäpuolelle kylkikiinnitykseen. Sisäpuoli on huomattavasti rauhallisempi muiden veneiden aalloista. Pienen sekoilun jälkeen saatiin satamakapukin kiinni ja hoidettiin muodollisuudet. Täälläkin kuului netti hintaan.

Kiertelimme kaupunkia, joka oli väärällään väkeä. Ilmakin oli kiva ja rannalla porukka otti aurinkoa ja jopa ui - merivedessä. Ei oikein ollut meidän mielestä biitsikeli vielä, joten tyydyimne kävelemään mukavalla rantaraitilla. Porukka oli vuokrannut isoja polkuautoja, joilla huristeltiin pitkin rantakatua koko perheen voimin. Me puolestamme menimme kaupan kautta takaisin veneelle. Satama alkoi täyttyä ja mansikoiden sekä juhannusjuomien skoolaus keskeytyi hetkeksi kun saksalaisvene parkkeerasi kylkeemme.

Vaikka ravintolatarjonta oli houkutteleva, päädyimme ruokailemaan veneellä. Sähköä kun oli ja ulkona ihan kiva keli niin päätettiin valmistaa ruoka ulkona - sähköliesi antaa mahdollisuuden! Hyvät oli pöperöt: uudet perunat, pihvit, nakit, kylmäsavulohi, marinoituja arttisokan sydämiä, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, patonkia & brietä jne. Hieman naapuriveneistä katsottiin ihmeissään touhuamme, mutta varsin hyväksyvästi. Suositellaan sähkökeitintä (josta s/y Adelen Mika vinkkasi meille) kaikille matkaveneilijöille - säästää kaasua (meillä edelleen Saksassa hankittu kaasu käytössä), toimii eri tiloissa, vie vähän tilaa ja on edullinen.

Juhannuspäivä oli osaltamme erinomainen ja kelikin voitti ilmeisesti Suomen säät. Siinä sivussa höpistiin saksalaisten naapureiden kanssa mukavia ja eräälle hollantilaiselle puolestaan neuvottiin Suomen ja Ruotsin vesistä. Hauska huomata kuinka täällä monet tulevat vain juttelemaan. Karibian ankkuripaikoilla vieraiden veneilijöiden kanssa ei ollut näin paljon höpinöitä.

Seuraavana päivänä oli taas peli, Belgia-Venäjä. Lähdettiin aamulla kohti Zeebryggea, jonne oli noin 15nm matka. Tuuli oli heikko, mutta vastainen, joten Volvolla mentiin. Zeebrygge on Belgian merkittävin rahtisatama ja koko satama-alue on valtava. Yllätys oli suuri kun huomasimme laiturissa tutun aluksen: m/v Scheldegracht, jonka kannella Calimera palasi Eurooppaan, oli täällä! Se ilmeisesti odotteli lastia laiturilla kun mitään elämää ei näkynyt ja nosturit oli ylhäällä.

Huvivenesatama sijaitsee peremmällä, mutta yhtään siltaa tai sulkua ei ole välissä. Satamassa on pitkä vieraslaituri ja muitakin vapaita paikkoja pystyi käyttämään. Satamamaksu oli 28eur, mutta ei sisältänyt sähköä (ilmeisesti 1eur, toimi automaatista). Toisaalta netti ja muut kuului hintaan. Tilaa oli hyvin, vaikka joku regatta päättyi iltapäivällä ja veneitä tuli liuta. Olipa sataman perukoilla jopa sukellusvene!

Illan peliä mentiin katsomaan klubitalolle, jossa oli aiemmin päivällä päättyneen regatan väkeä. Palkintojen jako oli ohi ja väki oli jo seuraamassa peliä. Meidät toivotettiin tervetulleeksi ja talo jopa tarjosi juomat! Olo oli kuitenkin kuin vieraissa juhlissa, joten toinen puoliaika mentiin katsomaan lähiravintolaan. Ilo oli suuri kun Belgia iski pelin ainokaisen maalin aivan ottelun lopulla. Pelin loputtua eripuolilla kaikui huudot ja torvet. Hyvä niin, Belgia on jatkossa!

Hollannilla oli peli jo seuraavana päivänä, joten meidän tulikin kiirehtiä seuraavaksi sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti