Happy new year!

Happy new year to all our readers!

Hyvää uutta vuotta Grenadan Carriacoulta!

Joulu Karibialla

Päätimme viettää joulun siis ankkurissa kunnon matkaveneilijöiden tapaan. Valitsimme paikaksi Prickly Bayn, mutta lähtömme viivästyttyä päätimmekin jäädä ankkuriin aivan St. Georgesin edustalle. Siellä vene heilui taas kohtuullisesti swellissä ja tuli melkein ikävä mukavaa laituripaikkaa. Seuraavana aamuna suuntasimmekin heti kohti suojaisampaa Pricklyn lahtea. Lukemamme mukaan lahti on matkaveneilijöiden epävirallinen keskus ja siltä se kyllä näyttikin – lahdessa oli ankkurissa tai poijussa toista sataa venettä, mutta tilaa silti oli vielä vaikka kuinka.

Päädyimme ankkuroitumaan aika lähelle rantaa lahden perälle. Ajatuksena oli, että täältä olisi lyhyt matka rantaan ja toisaalta myös swelli olisi vähäisempi. Näin myös oli ja heti ankkuroiduttuamme tuli mukava ja rauhallinen olo. Lahti on suojainen, mutta kuitenkin sen verran tuulinen, että ilma vaihtuu. Lähellä on useampi rantaravintola, venetelakka sekä muita palveluita unohtamatta hiekkarantaa. Juuri sopiva siis meille.

Aika pian ankkuroiduttuamme halusimme lähteä katsastamaan rantaa, joten kumivene vesille ja kokeiltiin taas perämoottoria, joka ei toiminut. Sille pitäisi tehdä varmaan sama kuin Madeiralla Homelessin Mikon ja Pantheran Juhan johdolla tehtiin, eli avattiin koko moottori ja kaasutin, putsattiin sekä vaihdettiin bensat. No, tähän hätään käytettiin airoja ja soudettiin ensin vanhaan marinaan, jossa oli kumiveneille oma laituri. Rannassa oli myös laituri suuremmille veneille, ravintola, minimarket sekä myös polttoaineasema. Kruununa heikosti toimiva, mutta ilmainen netti – näillä eväillä jäätiin ravintolan baariin lasillisille selaamaan sähköpostit.

Tapasimme baarissa hollantilaisen purjehtijan, joka paitsi kehui Suomen saaristoa niin myös kutsui meidät aattopäivänä grillaamaan viereiseen rantaan nyyttäri-idealla. Marinan ravintolassa oli joulupäivänä erikoisohjelma, joten päätimme varata sille illalle pöydän ennen jatkamista takaisin veneen kautta lahden perukoilla olevaan Spice Island Marine Servicen luo. SIMSin luona oli kumiveneille oma laituri ja laiturin vieressä ravintola sekä venetarvikeliike – kävimme molemmissa. Kävimme SIMSin toimistolla kyselemässä nostomahdollisuutta ja onnistuisihan se, mutta hinnat olivat paikoin kovemmat kuin Suomessa! Yllättivintä oli se, että jos itse maalaisi veneen pohjan, pitäisi siitä hyvästä maksaa 100 euroa! Ilmeisesti ajatuksena oli kannustaa käyttämään telakan omaa porukkaa...

No, nostolle ei oikein ollut järkevää aikaa tarjolla jouluviikolla eikä oikein heti sen jälkeenkään, joten jäimme miettimään asiaa. Otimme myös yhteyttä Carriacoun telakkaan, joka vaikutti huomattavasti joustavammalta ja edullisemmalta – eivät edes pyytäneet lisämaksua, jos teemme työt itse. Emme ottaneet asiasta stressia vaan nyt oli aika ottaa rauhallisesti ja laittaa vene joulukuntoon. Olimme aloittaneet valmistelut jo hieman aiemmin hankkimalla mm. pienen joulukuusen, muutaman joulukoristeen (kiitokset vain Aidan miehistölle palloista), laittamalla piparkakkutaikinan tekeytymään sekä bonuksena meillä oli Suomesta asti tuodut glögit.

Teimmekin veneessä pienen siivouksen ja katoimme ”joulupöydän” salonkiin. Aattoaamuna meillä oli perinteinen joulupuuro, kanelin, sokerin ja maidon kera. Puuroriisiä ei täältä saa kaupoista, mutta rakenteeltaan mannapuuromainen riisivelli ajoi asian. Mantelin sai kapteeni. Ajatuksena oli lähteä rannalle grillaamaan muiden purjehtijoidan kanssa, mutta ennen lähtöä alkoi sataa ja sitten tuli paikoin vähän rankemminkin vettä, jolloin emme enää halunneet lähteä ilman moottoria rantaan – turhan raskasta ja hidasta. Päätös osoittautui hyväksi, sillä myöhemmin vettä tuli vielä enemmän ja kovien puuskien lisäksi alkoi myös ukkostaa.

Aattona söimme ”perinteisesti” kinkkua (Kanarialta hankittu 6-kiloinen jamon serrano), punaisia omenoita, erilaisia juustoja, hapankorppuja, pipareita, punakaalisalaattia, kylmäsavulohta, pähkinöitä, glögiä, suklaata sekä paikallisia hedelmiä. Näillä eväillä joulu maistuikin suht tutulta, vaikka oltiinkin shortsit jalassa ja joulusauna korvattiin joulu-uinnilla. Mukavan ja rauhallisen illan katkaisi ajoittainen ukkonen sekä sade, mutta vasta yöllä ukkonen iski todella päälle, salamat järjestivät monituntisen valoshown ja vettä tuli ihan runsaasti, niin runsaasti että naapurisaarilla tulvi. Myöhemmin luettiin, että naapurisaarilla oli kuollut useita ihmisiä rankkasateiden aiheuttamien maanvyörimien alle.

Joulupäivä alkoi puurolla kuten aattokin, mutta tällä kertaa kapteeni jäi ilman mantelia. Ilma oli kuitenkin pilvinen ja kostea, joten hiukan arvellutti miten illalla kävisi ravintolavarauksemme kanssa. Keli kuitenkin parani hiljalleen ja taivas repeili lupaavasti, joten lähdimme soutelemaan marinaa kohti. Yllättäen ravintolassa ei juuri ollut väkeä, joten varauksella ei olisi ollutkaan niin väliä. Ravintolan joulumenu ei ollut kovin ihmeellinen vaan melkoinen pettymys – ruoka oli oikeastaan aika surkeaa. Vain jälkiruoka näytti herkulliselta ja oli myös sitä.

Olimme jo aikeissa lähteä takaisin veneelle kun havaitsimme henkilökunnan lisäävän pöytiä ja tuoleja sekä ravintolaan tulevan lisää väkeä. Kysyimme mistä oli kyse ja tarjoilija kertoi tänään olevan luvassa bingoa - ”bingo, bingo, bingo”. Tämä herätti mielenkiinnon ja päätimme jäädä seuraamaan tätä tapahtumaa. Yllättäen paikalle saapui koko ajan lisää paikallista väkeä ja pian mekin olimme saaneet pöytäämme kolme paikallista herrasmiestä sekä yhden naisen. He olivat kaikki tulleet bingon takia ja kertoivat suurista palkinnoista, joten mekin päätimme hankkia oman kupongin. Bingokuponki maksoi 25EC$, eli noin 6 euroa. Sillä sai kaksi ruudukkoa bingoon sekä yhden ticketin, joille arvottiin erillisiä palkintoja. Hyllyvät matamit värikkäissä mekoissaan sekä nuoret miehet kilisevissä kultaketjuissaan penkoivat raivoisasti bingokuponkiläjää etsien juuri niitä voittavia kuponkeja, mutta Hanna sai juuri ja juuri pujottauduttua ihmismassan välistä kohti kuponkiläjää ja nappasi mukaansa ensimmäisen käteen osuneen kupongin, ja niin olimme valmiita pelaamaan!

Väkeä saapui lisää ja lisää ja bingon alkaessa kahdeksan jälkeen paikka oli käytännössä täysi – paikallisista ja pääasiassa nuoria noin 25-30 -vuotiaita! Se siitä elitistisestä länkkäreiden venekerhosta, jota ehkä Barbados Yacht Club vielä edusti. No, mikäs tässä. Kävi myös nopeasti ilmi, että yksi pöytäseurueemme miehistä oli poliisi (paikallinen poliisikoulu kestää 6kk) ja kaksi muuta puolestaan olivat SIMSin telakalla töissä – toinen mekaanikkona ja toinen maalarina. Poliisi osasi kertoa, että rehevä vanhempi nainen, joka jokaisen kierroksen välissä kävi tarkistamassa pelivälineet, huusi puolituhmasti ”All balls are ok” ja keskittyi sitten itsekin pelaamaan eturivissä, olikin itseasiassa tapahtuman virallisena valvojana toimiva senior office, kun pöytäseuralaisemme oli vasta junior.

Bingo alkoi ja ihmiset olivat kuin hurmoksessa. Tilanteeseen sopi, että numeroita arpomassa oli ei enempää eikä vähempää kuin itse joulupukki! Ensin piti saata joku viiva (pysty- tai vaakasuoraan tai vaihtoehtoisesti vinosti) ja sen jälkeen oli vuorossa risti ja lopuksi piti saada koko kuponki täyteen. Viimeisestä oli myös suurimmat palkinnot, 200-300 euroa rahaa. Aina välillä arvottiin ticketin numero, jonka omistaja sai jonkin hassun palkinnon. Hassuimmat palkinnot olivat lammas, vuohi ja porsas! Eläviä kaikki, joten olimme onnellisia huonosta onnestamme. Valitettavasti vuohen voittanut rastapää ei kohteliaasta pyynnöstämme huolimatta halunnut tulla kuvatuksi vuohta taluttamassa.

Bingossa oli peräti 5 kierrosta, joiden välillä kupongit vain pyyhittiin ja aloitettiin alusta. Parhaimmillaan olimme kolmannella kierroksella, jolloin olimme jo saada kupongin täyteen, mutta toivottua viimeistä numeroa ei kuulunut vaan jäimme kierroksen pääpalkinnosta vain yhden numeron päähän – jännitystä toki riitti koko pöytäseurueelle. Lopulta pienen voiton sai pöydästämme vain poliisimies. Bingon jälkeen väki hajaantui nopeasti ja mekin päätimme lähteä takaisin veneelle. Ilta oli kaikenkaikkiaan hauska ja pääsimme hieman yllättäen paikalliseen menoon mukaan.

Seuraavana päivänä olimme veneellä rauhoittumassa välillä uiden. Pahimman helteen mentyä kapteeni kokeili perämoottoria ja käynnistymisongelmien jatkuessa päätti purkaa koko hökötyksen. Kaasuttimessa oli jotain pientä höttöä taas, joten tarvisimme ilmeisesti uutta puhdasta polttoainetta. Seuraavana päivänä Hanna lähti soutaen rantaan viemään roskat sekä hakemaan dieseliä sekä bensiiniä. Uuden bensan saatuamme lisättiin öljy ja laitettiin koneeseen. Muutaman nykäisyn jälkeen Johnsson heräsi henkiin! Madeiran temput näyttävät tepsivän.

Kun moottori kerran toimi niin päätimme lähteä samantien myös toiseen rantaan venetarvikeliikkeen luo. Päätimme ostaa pohjan maalaukseen tarvittavat varusteet ja aineet. Suurinta vaivaa tuotti vanhan pohjamaalin tiedot. Vaikka Adelen Mikalta saadun vinkin perusteella osasin hyvin kertoa Hempelin maalista niin koko kaupassa ei ollut kukaan edes kuullut koko merkistä. Täällä Internationalin maalit ovat Interluxia ja tuotemerkit poikkeavat kovasti meidän vastaavista. Ongelmaksi muodostui se, että voiko vanhan päälle maalata uuden. Emme halunneet tehdä suurempaa pohjaremppaa ja päädyimme valitsemaan maaliksi Interluxin perusmaalin, joka on tehokkaampaa kuin Suomessa myytävät ja se toisaalta tuntui olevan yhteensopivin muiden maalien kanssa. Sillä pitäisi selvitä pohja puhtaana kotiin asti.

Ostosten jälkeen menimme vielä rantaravintolaan tyytyväisinä ostoksista ja yllättäen naapuripöydässä oli suomalaisia! Jotenkin kuvittelimme, ettei kovinkaan moni suomalainen eksy Grenadaan (useimmat ylittäjistä jäävät pohjoisemmaksi ja näin alas ei sitten olekaan enää ehkä uudestaan asiaa), mutta jo heti St. Georgesiin saavuttuamme Fågel Blån Olli ilmestyi kuin tyhjästä moikkaamaan ja nyt täällä toinen suomalainen purjehtijapariskunta. Ilmeisesti Kaakkois-Karibiallakin riittää suomalaisia.

Seuraavana päivänä päätimme käydä vähän pidemmällä kylillä ja erityisesti kaupassa. SIMSin telakan vieressä oli bussipysäkki, jonka viereen saapui jenkkipariskunta. Pienen keskustelun jälkeen kävi ilmi, että yliopiston bussi kulkee siitä ja me pääsemme sillä kyydillä ostoskeskukseen ja rannalle. Tämä kävi ja kuin kirsikkana kakun päälle kyyti oli ilmainen. Ilmeisesti yliopistolla on paljon amerikkalaisia opiskelijoita ja bussi kuskaa henkilökuntaa ja opiskelijoita vähän väliä kampuksien sekä kaupungin väliä. Me olemme sopivan vaaleita ja nuoria, että menimme täydestä yliopiston opiskelijoina eikä kukaan kysellyt mitään, vaikka bussin ikkunassa oli lappu, että kyyti oli vain opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Löysimme ostoskeskuksen, jossa oli maan toistaiseksi paras ruokakauppa – valikoima oli kattava ja päätimme tulla tänne rannalla käymisen jälkeen. Ranta oli aivan vieressä ja pääsimmekin nyt katsomaan toiselta puolelta vanhaa ankkuripaikkaamme St. Georgesin edustalla. Ankkurissa oli nyt huviveneiden lisäksi myös neljä suurempaa moottorivenettä (megajahteja, joku voisi sanoa), joista pienimmässä oli kolmannesta kerroksesta liukumäki veteen... Rannalla oli paljon paikallisia sekä turisteja uimassa ja ottamassa aurinkoa sekä pakolliset vesiurheilutarjonnat veneen perässä vedettävine renkaineen, kajakkeineen sekä kevyt katamaraaneineen. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että paikalliset olivat mieltyneitä uimalakkeihin, ja niitä oli kaikissa väreissä ja jopa paljeteilla varustettuna. Lieneekö syynä uimalakkimuotiin käkkärä hiuslaatu vai tarve suojella mitä monimutkaisimpia lettikampauksia, joita paikalliset harrastavat?

Rannalla käyskentelyn jälkeen palasimme kaupalle ja saimmekin hankittua kelvolliset pihvit, röstiperunat, skumppaa sekä muuta ruokaa ja taloustavaraa. Paikallisten hedelmien osalta pikkukojuilta löytyy parempi valikoima, mutta kojuja oli ostoskeskuksen vieressä, joten saimme siitä loput eväät. Paluumatka sujui mukavasti jälleen yliopiston bussilla. Jäimme vielä rantaravintolaan syömään ja palasimme veneelle pimeässä. Olemme oppineet ottamaan aina veneeltä lähtiessä mukaan taskulampun, sillä täällä pimeä tulee todella nopeasti ja pimeä on todella pimeää, vaikka rantoja reunustaakin valaistut talot ja hotellit. 

Aikaisin tuleva pimeä toisaalta tarjoaa myös mahdollisuuksia: osa veneistä oli keksinyt laittaa ankkurivalon lisäksi veneeseensä jos jonkinlaista jouluvaloa. Marinan ravintola puolestaan pitää täällä joka viikko elokuvaillan, eli he näyttävät elokuvia ulkona isolla kankaalla. Tänään on esitysvuorossa Hobitin toinen osa sekä joku muu tuntemattomampi raina. Kyllä matkaveneilijän kelpaa olla täällä ja ilmeisesti siksi niin moni onkin jämähtänyt tänne pidemmäksikin aikaa (vuosiksi). Katsotaan kuinka meidän käy.

Grenada

Barbadokselta päätimme siis lähteä Grenadaan, jossa tiesimme olevan hyviä venetelakoita. Aikomuksenamme oli ollut jo aiemmin nostaa vene Karibialla ja laittaa pohjaan uusi tehokkaampi pohjamaali (ettei pohjaan tartu limaa, levää, näkkiä tai muuta kuonaa), mutta nyt myös ylityksellä sattuneet vahingot vaativat korjausta. Jätimme Barbadoksen venekerhon poijupaikan iltapäivällä uloskirjautumismuodollisuuksien jälkeen (huom. uloskirjautumisen voi tehdä vain marssimalla terminaalisatamaan). Sopivasta sivumyötäisestä tuulesta huolimatta päätimme mennä koneella säästellen rikiä, jossa siis toinen alavantti oli rikki.

Etenimme mukavasti kun joskus illalla sitten kuului tuttu ääni, bang, kun toinenkin alavantti ratkesi. Masto oli hieman pumpannut puolivälistä ja oli ajan kysymys koska toinenkin alavantti antaa periksi ja se aika oli nyt. No, kiristimme barduunat ja jatkoimme matkaa – eihän tässä varsinaisesti mitään uutta ollut. Päätimme tosin kiertää Grenadan länsipuolelta, jolloin matka pitenisi hieman, mutta vastaavasti saisimme pienemmän aallokon. Yöllä sittet alkoi tulla taivaan täydeltä vettä ja tietenkin samaan aikaa myös havaitsimme AIS-näytöstä, että meitä lähestyi törmäyskurssilla alus. Tarkempi tarkastelu osoitti, että kyseessä oli yli 1000 jalkaa pitkä risteilyalus (jotain ”of the Seas”), joka selvästikin oli tulossa Grenadasta Barbadokselle. Näitä isoja (Suomessa rakennettuja?) risteilyaluksia piisaa Karibialla ja useimmat ovat väärällään jenkkituristeja, vaikka toki mukaan mahtuu muitakin.

Aamulla aloimme jo nähdä Grenadan pohjoispuolisia saaria ja myöhemmin itse Grenadankin. Grenada on pääsaari, mutta valtioon kuuluu myös jokunen pienempi saari pääsaaren pohjoispuolella. Osa pohjoispuolella olevista saarista kuuluu puolestaan St. Vincentille, ja koska saaria kutsutaan Grenadiineiksi niin tästä nimitys St. Vincent ja Grenadiinit. Moni sanoo näitä saaria Karibian helmiksi ja tarkoituksenamme onkin käyttää huolella aikaa näillä saarilla. Sitä ennen kuitenkin Grenadaan.

Ajatuksena oli ollut mennä suoraan Prickly bayhin ankkuriin, mutta vaihdoimme lennosta St. Georgesin satamaan. Päästyämme Grenadan luoteispuolelle aallokko katosi lähes täysin ja pitkästä aikaa vene kulki mukavan tasaisesti. Hämmentävä olo. Samalla paljastui saaren vihreys ja vehreys: pilvet olivat matalalla ja saaresta tuli heti mieleen Madeira. Yritimme kalastaa taas, mutta nytkään ei tarvinut ryhtyä perkauspuuhiin. Kierrettyämme melkein koko Grenadan länsirannikon saimme satamalahden näkysiin, mutta myös hyvän sadekuuron. Sataman edustalla oli paljon huviveneitä ankkurissa, mutta me ajattelimme kokeilla laituripaikkaa. Grenada Yacht Club vastasikin välittömästä VHF-huhuiluun ja paikka järjestyi, tulipa veijari kumiveneellä ihan auttamaan.

Täällä vuorovesivaihtelu on niin vähäistä, että satamassa saattoi olla kiinteät laiturit – pitkästä, pitkästä aikaa. Huvittavasti samassa satamassa oli myös Jenkkiystävämme Sid. Hän oli tullut suoraan Kap Verdeltä tänne vain 16 vuorokaudessa! Kelit tosin olivat heille olleet suotuisammat, mutta silti melkoinen suoritus. Vaihdettiin kuulumiset ja kerroin vanteistamme yms kokemuksista. Myöhemmin Sid tulikin kertomaan, että hänen veneelleen oli tulossa seuraavana päivänä purjemaakari ja kerrottuaan hänelle vanteistamme purjemaakari kertoi ottavansa rikauskaverinsa mukaan ja he voisivat korjata vanttimme sivuhommana edullisesti. Näin tämä käy – aina kannattaa höpistä ja kuin tyhjästä tulee ratkaisu.

Grenada Yacht Club, St. Georges

Illalla kävin vielä etsimässä viranomaisia sisäänkirjautumisseremonioita varten, mutta pitkän kävelyn ja oikean paikan vihdoin löydyttyä (toisen marinan sisällä, isojen laiturien vieressä) kävi ilmi, että paikka oli kiinni. No, huomenna sitten uudestaan, mutta kumiveneellä. Ei niin huonoa etteikö hyvääkin: matkalla eräs veijari tuli kauppaamaan mangoja ja pienen neuvottelun jälkeen sain ostettua ne häneltä vajaalla 3 Barbadoksen dollarilla. Myöhemmin ilmeni tämän olleen aika edullinen hinta. Ja ne mangot maistuivat! Aamulla kävin soutamassa viranomaisten luo ja sisäänkirjautuminen ja tulli oli hoidettu hetkessä - positiivinen yllätys. Toisaalta muutamassa muussa paikassa sama onnistuu jopa sähköisesti!

Iltapäivällä sovittuun aikaan veijarit ilmestyivät paikalle ja tempaisivat toisen vanteista mukaansa malliksi. Kaverit eivät olleet ekaa kertaa kiipeämässä mastoon: olin jo vinssaamassa rikausmiestä mastoon kun purjemaakari totesi sen olevan hidasta ja pyysi päästä tilalleni. Tämä kelpasi ja heillä oli seuraava taktiikka: mastoon kapuava nykii itseään ylemmäs, jolloin samaan aikaan alhaalla oleva kaveri kiskoo nostinköydestä löysät pois. Veijari oli ensimmäisillä saalingeilla ennenkuin kissaa ehti sanoa. Käyhän se näinkin toki...

Vantin katkenneet säikeet

Veijarit ottivat vantin mukaansa ja lupasivat palata klo 16 jälkeen ja valmista olisi seuraavana päivänä. No, pienen väärinkäsitysten jälkeen kävi ilmi, että klo 16 tarkoitti juurikin seuraavaa päivää, joskin kaveri tuli vasta klo 18 ilmoittamaan, että heillä on hieman ollut ongelmia päivällä, mutta huomenna uudet vantit tulisi iltapäivällä. Näin myös kävi ja veijarit asensivat uudet vantit asiantuntevasti sekä tarkistivat samalla muunkin rikin – kaikki ok. Nyt saatoimme lähteä jatkamaan matkaamme myös purjeilla.

St. Georgesissa on suojainen satama-allas, josta löytyy kaksikin satamaa: meidän käyttämä Grenada Yacht Club sekä uusi Port Louis. Kustannustietoisille tiedoksi, että GYC veloitti yhdestä yöstä 15 eur sis suihkut, wc, roskat sekä internet. Pyykki puolestaan oli yhteensä 7 eur pesu ja kuivaus. Vastaavat palvelut löytyivät myös Port Louisin puoleltakin, mutta liki tuplahintaan. Satama-altaassa oli myös muutama vene ankkurissa, eli se olisi kaiketi edullisin vaihtoehto.

Lisäksi kaupungissa oli ns. vanhasatama, Carenage, joka oli lähinnä paikallisten kalastuslusten ja muutaman muun yhteysaluksen käytössä. Täältä löytyi myös lähin automaatti, joka tosin antoi vain 2 000 EC$ (noin 500eur), seuraavina päivinä saatiin sitten nostettua lisää. Kävelimme kylillä ja löysimme nopeasti matkaveneilijöiden tärkeimmät kohteet: venetarvikeliike sekä kaupat. Hyviä kauppoja oli kävelyetäisyydellä parikin ja molemmilla oli rannassa laituripaikat kumiveneellä saapuville asiakkaille – ilmeisesti kaupatkin tajuavat matkaveneilijät merkittävinä asiakkaina.

Carenage

Kävimme myös syömässä muutamassa paikallisessa ravintolassa ja voidaan sanoa, että ruoka oli hieman erikoista, mutta pääasiassa hyvää. Paikallinen erikoisuus on roti, joka on siis lähinnä iso lätty, jonka sisään on laitettua perunaa, currya sekä jotain lihaa, kalaa tai kanaa oman toiveen mukaan. Yllättävänkin täyttävä lounas. Myös hummeriannokset olivat erittäin maistuvia.

Paikallisessa ravintolassa, BB's Crabback

Lauantaina aamupäivällä sanoimme hyvästit kuukauden miehistössämme olleelle Ericalle, joka suuntasi Trinindadin ja Lontoon kautta Suomeen. Pitkästä aikaa olemme kaksin ja lähdemmekin viettämään joulua Grenadan eteläosien ankkurilahtiin, tarkemmin Prickly Bayhin. Täällä on myös mahdollista nostaa vene ja telakkaa onkin kehuttu meille hyvästä palvelustaan. Saapa nähdä mitä tehdään.

Vaatimattomampiakin aluksia oli

St Georgesin maisemaa etelään

Hyvää joulua! Merry Xmas!

S/y Calimera toivottaa kaikille blogin lukijoille hyvää joulua! Me rauhoitumme joulun viettoon siirtymällä ainakin muutamaksi päiväksi ankkuriin Grenadan eteläpuolelle.

Merry Xmas to all our readers! We will spend the next few days at anchor in southern Grenada.

Ylitysmiehistön kokemuksia

Tällä kertaa vierailevana bloggaajana on ylitysmiehistöömme välillä Mindelo-Barbados-Grenada kuulunut Erica, joka avaa hieman omia ajatuksia valmisteluista ja muusta.

Matkavalmistelut alkoivat n. vuosi sitten kun tapasimme ensimmäisen kerran koko miehistön kanssa illanvieton merkeissä. Siitä eteenpäin ollaan nähty tasaisin väliajoin kevään aikana. Tapaamisten teemoina on ollut erilaisia ylitykseen ja sen valmisteluihin liittyviä seikkoja sekä toisiimme paremmin tutustumista.

Lentoliput Kap Verdelle selvitettiin keväällä 2013 ja halvimman sekä yksinkertaisimman ratkaisun tarjosi Finnmatkat. Suora lento (tunnin huoltolasku Kanarialla) Saliin toimi loistavasti. Kesäkuussa vietettiin juhannusta ja Calimeran läksiäisiä, jonka jälkeen ollaan seurattu blogia ja oltu yhteydessä (sähköpostitse, puhelimitse ja sateliittipuhelimen kautta) Hannaan ja Nikkeen tasaisin välein matkaan liittyvissä asioissa.

Syksyllä 2013 oli aika hankkia lentoliput paluumatkaa varten. Netin kautta ei oikein löytynyt toivottua päivämäärää ja hintatasoltaan sopivaa vaihtoehtoa, joten kävelin Kilroyn konttoriin, mistä sain todella hyvää ja ystävällistä palvelua sekä lentoliput toiveiden mukaan. Sieltä olisi myös saannut vakuutuksen ylitystä varten, mutta semmoinen löytyi jo kotivakuutuksen kautta.

Matkaa edeltävät valmistelut alkoivat noin kuukausi ennen lähtöpäivää. Silloin edessä oli olemassa olevan varustuksen katsaus sekä puuttuvan varustuksen hankkiminen. Hannalta ja Nikeltä oli tullut hyvät ohjeet ja vinkit ja niiden mukaan yritin löytää viimeisetkin puuttuvat varusteet. Turvallisuuteen liittyvät varusteet kuten esim. 290N paukkuliivit valolla ja hupulla sain hankittua venetarvikeliikkeestä. Muuten tuli juostua tavallisissa kaupoissa ja retkeilijöille suunnatuissa liikkeissä. Listalla oli mm. kuivashamppoota, eri kokoisia drybagejä, sään kestävää makuupussia ja matkalakanat sekä tietysti mahdollisesti matkalla tarvittavat lääkkeet.

Jonkin aikaa ennen lähtöä selvisi, että aikaa Kap Verden saariin tutustumiseen ei ollut jäänyt, joten Calimera suuntaa suoraan Kanarialta Mindeloon aikataulusyistä sekä sen takia, että Salilla ei ole varsinaista satamaa, ainoastaan ankkuripaikka, ja sisäänkirjautumismuodollisuudet ovat Salilla ilmeisesti hajallaan, joten niihin kuluu siellä huomattavasti enemmän aikaa kuin Mindelossa, missä nämä toiminnot on keskitetty sataman läheisyyteen. Netin kautta hankittiin vielä lennot Salista Sao Vicenten saarelle. Näiden lentojen hankinta ei onnistunut netin kautta suoraan paikalliselta lentoyhtiöltä, mutta lentoja vertailevien sivustojen kautta tämä onnistui. (Toim. huom. Kap Verden sisäisten lentojen hankintaa ei kannata jättää viime tippaan. Tapasimme Mindelossa brittiveneen, jonka miehistö oli lentämässä kotiin toiselta saarelta muutaman päivän päästä, eikä saarten välisillä lennoilla ollut enää tilaa eikä lautat saarten välillä jostain syystä olleet toiminnassa. Meille ei koskaan selvinnyt pääsikö miehistö paluulennolleen...).

Saapumis-ja siirtymälentojen välillä oli n. 1vrk aikaa, jota varten varattiin netin kautta asunto Salista. Asunto oli ok, mutta hankala löytää jopa paikalliselle taksikuskille. Asunto oli hyvin uusi ja keskellä paikallisten asuinaluetta, naapurin sisäpihalla laidunsi vuohia. Keskusta ja ranta olivat kävelymatkan päässä. Tunnelma Salilla oli rento, ja tasainen sekä karu saari oli hyvin erilainen verrattuna seuraavaan kohteeseemme Mindeloon.

Henkisellä tasolla on vaikeata valmistautua tällaiseen matkaan. Itse en tiennyt mitä odottaa kun aikaisempaa kokemusta Atlantin ylityksestä ei ollut. Näin jälkikäteen tuntuu siltä, että paras mahdollinen valmistelu ylitykselle on kuitenkin kaikki se kokemus mitä on kertynyt aikaisempien purjehdus- ja muiden kokemuksien kautta. Etukäteen kun ei voi tietää mitä odottaa. Tällä kertaa oli tämmöiset kelit ja olosuhteet, samanlaista ei tule uudestaan. Tärkeintä on se, miten osaa suhtautua muuttuviin tilanteisiin. Pää on pidettävä kylmänä ja siinä auttaa avoin mieli ja positiivinen asenne. Tilanne kerrallaan ja turha kiire pois. Moneen asiaan kun ei voi vaikuttaa. Vaikka matkaan mahtui raskaampiakin hetkiä, kokonaisuutena ylityksestä jäi hyvä mieli ja kokemusta saa fiilistellä vielä pitkään.

Lähtö Mindelosta ja ensimmäinen ohjausvuoro

Ensimmäiset rum punchit Barbadoksen yacht clubilla!

Lähtö kotiin Grenadalta, lentokenttätaksia odottelemassa

Barbados

Barbadoksella oli tarkoitus viettää muutama päivä ja näin myös tehtiin. Ensimmäinen päivä meni lähinnä leväten ja venettä siistien. Kiinnitimme veneen myös paremmin, sillä yksi poijussa valmiina ollut kiinnitysköysi oli katkennut. Onneksi oli varmistusköysi... Seuraavana päivänä päästiin jo rantaan asti ja Barbados Yacht Club antoi parastaan: oli grillibuffee, joka todellakin maistui veneruokailujen jälkeen. Pihvi oli niin erinomainen, että piti santsata ja sitten olikin aika täysi olo, eli piti levätä. Venekerhon rantakuppila olikin hyvä tukikohta istua ja tarkkailla merelle sekä samalla nauttia paikallisista ruoista ja juomista. Paikallinen kylmä rum punch maistui varjon alla.

Kyseessä oli yksityinen venekerho, mutta muutkin olivat tervetulleita tietyin edellytyksin: piti olla jonkun veneseuran jäsen ja lisäksi liittyä vierailevaksi jäseneksi seuraan. Näin tehtiin ja tälle riemulle tuli hintaa 300 paikallista dollaria, eli noin 100 eur. Tämä raha ”ladattiin” omalle tilille, jota sai sitten syödä ja juoda takaisin venekerhon kuppiloissa. Lähtiessä yli jäänyt raha palautettiin, eli satamamaksua ei siis ollut lainkaan. Meille palautettiin peräti 285 dollaria, eli juomat eivät maksaneet juuri mitään. Calimera suosittelee tätä poijupaikkaa.

Oman haasteensa paikassa toi se, että mitään laituria ei ollut ja rantaan piti mennä kumiveneellä. Täytimme kumiveneemme ja laitoimme Johnssonin kiinni, mutta tällä kertaa ei taas lähtenyt millään käyntiin. Madeiralla se vielä toimi, mutta nyt oli taas jotain vialla. No, siirtymiset tehtiin soutaen. Aivan rannassa mainingit murtuivat ja aiheuttivat paitsi kastumista niin joillekin myös suurempia huolia kun kumivene meni ympäri. Itse vältyimme suuremmilta vahingoilta. Piti vain suunnitella rantautuminen ja erityisesti lähtö huolella.

Taisi olla sunnuntai kun kuulimme VHF:stä kolmannen suomalaisen veneen, Aidan, huhuilua. Myös he olivat nyt saapuneet Kap Verdeltä Barbadokselle ja Katariinan porukat olivat ennättäneet varata heille jopa poijupaikan, eli kaikki suomalaisveneet olivat samassa rannassa. Myöhemmin Aidan ylitysmiehistö saapui rantaan ja vaihdoimme kuulumisia ja ylityskokemuksia. Samalla päätettiin pitää seuraavana iltana rannalla omat grillibileet – meillähän on yhä Weberin grilli mukana.

s/y Aida saapuu, vasemmalla poijussa s/y Katariina

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Bridgetowniin (Barbadoksen pääkaupunki) ja matkalla paljastui aika hyvin maan historia: Britit olivat selvästi hallinneet täällä aiemmin ja se näkyi yhä katukuvassa sekä myös esim. venekerholla, jossa kaikki asiakkaat olivat valkoisia, tiskin toisella puolella puolestaan ei ollut valkoisia... No, erilaisia turistikauppoja oli paljon ja selvästi risteilyturisteja varten tarkoitettuja palveluita, mutta ilahduttavasti myös paikallista meininkiä toreilla ja kadunkulmissa.

Junnut purjehtimassa

Venekerhon rantaa, tastalla Calimera ja muut

Venekerhon sisäpihaa

Jäsen

Paikallista rakennuskantaa

Paikallista rakennuskantaa

Paikallista rakennuskantaa

Kävimme mm. torilla hakemassa mausteita, ostamassa hedelmiä ja iltaa varten vielä grillattavaa. Ruokaa oli tarjolla, mutta hyvin vaihtelevasti – yhdestä kaupasta ei saanut kaikkea ja niinpä ostokset vaativatkin aikaa. Tämä pätee yleensäkin matkaveneilyyn: yksinkertaisetkin asiat vaativat käsittämättömän paljon aikaa ja kaupassakäynti saattaa viedä puolikkaan päivää – siltikin jotain jää puuttumaan. No, tähänkin on jo tottunut. Emme siis löytäneet koko kylästä brikettejä tai hiiliä, mutta onneksi oli veneessä vielä vähän jäljellä.

Illalla sitten keräännyimme rantaan ja yli kymmenen hengen orkesterimme sai kuin saikin aikaan hyvät grillailut. Aidan tykypäivää viettänyt miehistö oli järjestänyt paikalle jopa joulukuusen, joten kyseessä olikin pikkujoulugrillailut. Ihan mukava ilta leppoisassa seurassa, mutta emme jatkaneet pidemmälle yöhön, sillä tarkoitus oli lähteä seuraavana päivänä Grenadalle. Barbadokselta ei oikein löytynyt ollut kunnollista rikauspalvelua uusimaan alavantteja, mutta Grenadassa tämä onnistuisi varmasti. Lisäksi Grenadassa voisimme nostaa veneen ja puunata taas asialliseen kuntoon hyvällä telakalla. Ja kun Rihannaakaan emme saarella nähneet niin mitäpä sitä pidemmäksi aikaa ihmettelemään.

Pikkujoulut rannalla

Paikalliset pikkubussit 

Lähtöpäivänä kapteeni meni kumiveneellä rantaan ja marssi satamaterminaaliin tekemään lähtökirjautumiset (laivasatama on todella vaikea omalla pienellä veneellä, kannattaa välttää) ja tämä veikin koko aamupäivän. Huvittavaa oli se, että jokainen virkailija vuorollaan ystävällisesti pyysi, että kävisin ostamassa heille tax freestä pullon milloin mitäkin juomaa – heidän antamallaan rahalla toki... No, leimat saatiin passeihin ja olimme valmiita lähtöön. Kävin vielä matkalla tuhlaamassa loput paikallisvaluutat ruokakaupassa.

Atlantin yli - Kap Verdeltä Barbadokselle

Saatuamme ylitysmiehistön Kap Verdellä veneeseen käytimme muutaman päivän veneen valmisteluun, erilaisten turvallisuusasioiden ja varusteiden läpikäymiseen seklä yleisesti veneen tsekkaukseen ja henkiseen valmistautumiseen. Olimme aikoinaan ajatelleet sopivaksi lähtöpäiväksi noin 26.11. - tällöin ARC olisi ehtinyt lähteä sopivasti Las Palmasista ja saisimme heistä tarvittaessa hieman tukea. Valitettavasti korkeammat voimat olivat tätä vastaan ja keli-ikkuna oli huono – epävakaista ja heikkoa tuulta. Koska miehistön aikataulut painoivat päälle niin päätimme lähteä tiistaina matkaan varautuen kuitenkin hieman pidempään ylitykseen – parin viikon sijaan nyt voisi mennä kolmekin viikkoa.

Mindeloon oli saapunut kolmaskin suomalaisvene, s/y Aida (joka nähtiin viimeksi Saksassa), joten suomalaisedustus oli satamassa kohtuullinen. Lisäksi satamassa oli myös virolainen katti Nordea. S/y Katariinan kanssa meillä oli samat suunnitelmat ja päätimme lähteä keskiviikkona. Heikoista tuulista johtuen kävimme vielä Ilkan kanssa hakemassa paikalliselta huoltoasemalta lisää dieseliä, jolloin meillä oli yhteensä 260L+10L=270L menovettä. Tämä riittäisi ehkä noin reiluun kolmasosaan matkasta, eli koneella ajaen emme Atlanttia voisi ylittää.

Mindelon satama-allas

Mindelon satama

Ilkan kanssa polttoaineostoksilla, paikallinen veijari oli tyytyväinen kauppaan.

s/y Katariina lähtee ylitykselle

Tiistaina 26.11. klo 13.15 s/y Katariina lähti kohti Barbadosta ja meidän lähtö oli muutamaa tuntia myöhemmin. Plotterista katsoimme, että matkaa Barbadokselle olisi 2020 nm lyhintä ja suorinta reittiä. Olimme jo päättäneet ennen lähtöä, että vahtivuorot ovat 3h pituisia jakautuen niin, että aluksi on 3h stand-by (tehtävänä lähinnä vahtivuorolaisen viihdyttäminen ja tukeminen, purjeiden säätö yms.) ja tämän jälkeen varsinainen ruorivuoro 3h. Tämän jälkeen olikin 6h vapaavuoroa, kunnes taas alkoi stand-by. Näillä järjestelyillä jokainen sai yhden ohajusvuoron yöllä ja yhden päivällä ja riittävästi lepoa – todellista luksusta verrattuna kahdestaan purjehdittuun Kanaria - Kap Verde -pätkään.

Ensimmäinen ilta ja yö meni rauhallisesti purjeilla ja koneella, seuraavana aamuna jo saimme purjehtia, mutta kokonaisuutena alkupätkä meni pitkälti verrattain keveissä tuulissa välillä moottoroiden ja välillä purjein. Päivisin käytimme spinnua, joka antoikin kohtuullisen vauhdin. Konetta käytimme matalilla kierroksilla 1500-1600 rpm, jolloin kulutus oli hyvin maltillinen ja vauhti virroista riippuen 4,5-5,5 solmua.

Torstaina saimme tiedon, että alueella on odotettavissa ukkosta ja puuskia illasta lauantaihin asti. Tämä oli hyvä ja yllättävänkin osunut tieto, sillä vielä samana yönä iski päälle kunnon ukkosmyräkkä, jossa yritimme parhaamme mukaan väistellä salamia. Tämä oli ehkä henkisesti raskain yö ja aamulla oli vain tasaisen harmaata sekä sateista. Myös seuraavana yönä oli jonkin verran ukkosta, mutta onneksi paljon vähemmän. Lauantaina sitten olikin aurinkoista ja tuulet heikkenivät olemattomiksi.

Seuraavaksi alkoikin tuulien metsästys. Satelliittipuhelimella latasimme säätiedot (grib) läppärille ja päätimme jatkaa yhä kohti lounasta, jossa 12.-13. aste tarjoaisi parhaimmat tuulet lähipäivinä. Näytti myös siltä, että tuulet olisivat siellä normalisoitumassa myöhemmin, eli saisimme sieltä tuulen loppumatkaksi. Ennusteet ovat ennusteita ja välillä oli tuulta, välillä ei. Yllättäen tuulensuuntakin vaihteli kovasti eli saimme vastaista ja myötäistä, sivutuulta ja täysin pläkää. Täysin peilityyni Atlantti (ja siis ihan keskellä valtamerta) oli jokseenkin outo ja absurdi näky.

Koneajoa valtamerellä

Tässä vaiheessa jo hieman viriää tuulta - edelleen keskellä Atlanttia!

Tätä jatkui ja 5.12. vietimme illalla puolivälin juhlaa – ensin tuli täyteen 1000nm linnuntietä ja heti perään puoliväli ja sitten Barbadokselle olikin enää alle 1000nm. Juhlistimme tapahtumaa skumpalla ja tapaksilla. Seuraavana yönä päälle iski squalli, eli paikallinen puuska, jossa tuulennopeus nousi hetkessä jopa 10 m/s sekä vaihtoi hieman suuntaa. Lisäksi näissä tuli helposti myös vettä ja oikein reippaasti. Yhden tällaisen osuessa yöllä kohdalle sattui vahinkojiippi (sekä preventteri että levanki pettivät), jonka tuloksena isopurje sai osumaa ja pari lattaa meni säpäleiksi. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Suurta ylpeyttä kapteenille tilanteessa toi se, että veneen naisisto nousi heti uniltaan ja saapui kannelle turvavarusteet päällä, riensi mastolle ja hetkessä saimme isopurjeen turvallisesti alas. Näin pitääkin olla, eli tilanteen ollessa päällä toimitaan eikä jäädä ihmettelemään ja voivottelemaan mahdollista kastumista. Tämä herätti meidät kaikki yleisestikin ajattelemaan turvallisuusasioita tarkemmin sekä suhtautumaan yövuoroihin kriittisesti.

Seuraavaksi oli vuorossa itsenäisyyspäivä, joka ei ihmeempää kelillisesti tarjonnut, paitsi ruokailun osalta: natchopeti ja jälkiruoaksi suklaakakku kermavaahdolla. Tämän jälkeen menimmekin vain genualla ja tuulet alkoivat hieman vakiintua. Keskiviikkona aamulla verrattain leppoisassa kelissä kuului yllättäen kova pamaus, johon emme heti keksineet syytä, vaikka kiersimme veneen. Vaihtoehtona oli törmäys johonkin tai sitten joku osa oli pettänyt, lähinnä mastosta. Hieman valoisammassa huomasimme heti, että toinen alavantti on mennyt useammasta säikeestä poikki ja oli hieman löysä. Vähensimme genuaa ja asetimme spinnun alagaijan kiinni varvaslistaan kiinni tukemaan mastoa. Näin menimme iltaan asti, jolloin käynnistimme koneen (squalli yöllä rikkinäisellä rikillä ei olisi kiva). Painelimme koneella koko yön ja aamulla tuuli oli kääntynyt niin, että se tuli suoraan perästä – emme voineet siis järkevästi käyttää genuaa ja leikkaamalla tuuleen olisi matka-aika taas kasvanut entisestään. Päätimmekin jatkaa koneella.

Koneella ajo tarkoitti sitä, että meidän piti tankata lennosta. Tämä oli melkoinen suoritus kohtuullisessa aallokossa varsinkin kun käytimme tankkauksessa suodatinta. Saimme kuitenkin tankkauksen tehtyä ja pikaisen laskutoimituksen sekä arvausten jälkeen voitiin todeta, että nyt riittää polttoaine perille asti. Tämä olikin turvallisuuden takia fiksuin ratkaisu. Sääli vain, että viimeiset päivät meillä oli paras tuuli ja olimme vihdoin löytäneet pasaatituulet.

Viimeiset päivät laskimme matkan edistymistä tarkkaan ja viimeisenä yönä saimmekin vihdoin Barbadoksen valot näkyviin. Saaren lähellä allokko oli agressiivisempaa vajaan tunnin kunnes helpotti. Olimme saaneet s/y Katariinalta viestin hyvästä poijupaikasta ja he tulivatkin näyttämään sen meille vielä keskellä yötä. Klo 07.50 olimme saaneet veneen poijuun ja saimme sammuttaa koneen. Oli aika juhlistaa suoritusta. Hauska yksityiskohta poijupaikassa oli se, että olimme suoraan Hiltonin hotellin edustalla. Siellä joku katseli kateellisena kun me olemme omalla veneellä ja me puolestaan himoitsimme tasaista huonetta, suihkua jne. 

Hilton 

Seuraavana aamuna lähdimme veneellä laivasatamaan hoitamaan sisäänkirjautumiset ja samalla myös Marios jäi kyydistä jatkaakseen lomaansa Barbadoksella muiden vesiurheilulajien parissa. Me muut palasimme takaisin venekerhon poijulle, joskin tällä välin Katariinan porukka oli ennättänyt varata meille jo toisen poijun lähempänä rantaa. Onnellisena kiinnityimme uudestaan, kävimme uimassa (vesi +28'c) ja söimme hernekeittoa ja pannukakkua, jota emme olleet voineet tehdä veneellä torstaina kelistä johtuen. Kyllä maistui. Sen jälkeen lepäsimme ja siivosimme venettä. Illalla Katariinan väki tuli vielä veneelle ja vertailtiin kokemuksia ylityksestä sekä suoritettiin asianmukaiset palkintoseremoniat Maestroiden välisestä Trans-Atlantic Racesta. Lys-kertoimiin liittyneistä epäselvyyksistä johtuen palkinnoille pääsi peräti kaksi Maestroa, eli ns. winwin-tilanne.

Laivasataman jollat

Laivasataman jollat

Yleisesti:

Reissu oli kelien osalta yllättävän leppoisa, mutta myös heikkotuulinen. Sanonta ”kerran kun purjeet virittää lähtiessä ja sitten Karibialla ottaa alas” ei pätenyt meillä. Alkumatkan rauhallinen meri tarjosi toisaalta hyvät mahdollisuudet monipuoliseen ruoanlaittoon ja söimmekin varasin hyvin. Sitten saatiinkin oikeastaan kaikki mahdolliset kelit, joten ihmeteltävää oli.

Pieniä vahinkojakin sattui matkalla, eli saimme isopurjeeseen aukon, pari lattaa säpäleiksi, spinnupuomi on nyt parissa osassa, toinen alavantti on poikki sekä muuta pienempää. Yhtänä yönä tricolor ei toiminut, mutta mystisesti tämä oli vain yhtenä yönä ja ongelma korjaantui itsestään. Lisäksi oli jotain muuta pientä, mutta ei ihmeitä. Matka oli kuitenkin melkoinen rasitus miehistön lisäksi myös veneelle, joten normaalia kulutustahan tämä lähinnä - matka kuitenkin vastasi paria normikesää.

Yhteenveto:

Matka yhteensä: 2244 nm (optimireitti n. 2020 nm)

Matka-aika: 17 vrk 14h.

Keskinopeus: 5,3 solmua

Parasta: tähtitaivas, saapuminen perille, purjehdus hyvissä olosuhteissa, aikataulun pitäminen

Huonointa: jatkuva keikkuminen, osien ja varusteiden hajoaminen, ukkoset, hidas eteneminen

Atlantti ylitetty!

Atlantti on nyt ylitetty ja olemme nyt Barbadoksella. Liityimme jäseniksi paikalliseen venekerhoon, jolloin saamme käyttää heidän fasiliteettejaan sekä poijua.

Reissu vaati veronsa, mutta nyt palkitsee levätä - olemme Karibialla! Tarkempi kuvaus matkasta myöhemmin, nyt on kiire nauttia kiireettömyydestä.

Kanaria-Kap Verde

Puerto de Moganin herkuttelujen jälkeen koitti karu arki: venettä oli täydennettävä ylitystä varten ja vieraileva juniori Oskari piti viedä lentokentälle. Vaihdoimme vielä satamaa Puerto Ricoon, jossa oli venetarvikeliike ja pyykinpesumahdollisuus (näitä ylellisyyksiä ei Moganissa ole vastoin satamakirjaa, joskin Puerto Ricon satamamaksu oli yli 50% enemmän kuin Moganissa). Saapuessamme Puerto Ricoon satamaan saapui perässämme s/y Vahine, purjelaivasäätiön Swan 65. Samassa satamassa oli myös s/y Homeless, joiden kanssa lähdimme illalla venesataman kuppilaan katsomaan Frederikin esiintymistä.

Suomalaisten suosima kuppila, Ulvova mylläri, ei ollut aivan täysi, toisin kuin muutamaa päivää aiemmin Nykäsen Matin keikalla. Frederik hoiti esiintymisen ilmeisen rautaisella rutiinilla kun soundcheck jätettiin kokonaan väliin ja biisit tulivat näppärästi playbackinä. Tämä toimi kuitenkin keski-ikäiseen yleisöön. Tarkkaavaisimmat katsojat tosin huomasivat, että osaan kappaleistaan Frederikin piti luntata sanat! No, onneksi tämäkin piina päättyi aikanaan ja pääsimme takaisin veneelle.

Tarkoituksena oli lähteä Kap Verdelle jo keskiviikkona, mutta veneeseen tilatut osat luvattiin vasta tiistain iltapäivälle, joten päätettiin suosiolla lähteä vasta torstaina. Samalla saimme laitettua veneen asialliseen iskuun pidempää purjehdusta varten. Vene ui syvällä ja ruokaa ja juomaa on varattu ”riittävästi”, mutta eipä tarvi murehtia sitten Kap Verden kauppojen mahdollista heikkoa tarjontaa.

Torstaina teimme normaalit rutiinit ennen pidempää purjehdusta: nukuimme pitkään, söimme kunnolla, tsekkasimme viimeiset säätiedot ja maksoimme parit laskut sekä kävimme vessassa ja suihkussa. Lähtiessä menimme bensislaiturin kautta ja latasimme veneeseen vielä 105 litraa lisää dieseliä kanistereihin – näin meillä on yhteensä 100 litraa tankissa sekä 110 litraa kanistereissa. Vettä vastaavasti meillä on tankissa 110 litraa sekä kanistereissa, tonkissa ja pulloissa yhteensä noin 250 litraa. Tämän pitäisi riittää meille hyvin ja Kap Verdeltä saa toki lisääkin.

No, lähdimme siis matkaa torstaina klo 15.45 UTC-aikaa (päätimme siirtyä ylityksellä nyt helpompaan UTC-aikaan kun ei ole tietoa aikavyöhykkeistä muutenkaan vaan eletään auringon mukaan. Karibialla sitten paikallisaikaan.). Yllätys oli suuri kun meillä oli aluksi vastatuuli! Ilmeisesti ilmiö johtuu saaren muodosta, joka kääntää tuulen joskus päinvastaiseksi sen takana. No, näin kävi nyt ja lähdimme kryssimään kohti Mindeloa, jonne oli linnuntietä 830 nm (reilut 1500km). Alku menikin mukavasti, mutta sitten yöllä tuuli kääntyi sivulle ja hiljalleen myötäiseksi heikentyen samalla. Tuuli ei riittänyt purjehdukseen, joten otimme koneen avuksi ja painelimme moottorilla aina välillä kokeillen purjeita.

Perjantaina kokeilimme jo spinnua, mutta tuuli ei riittänyt siihenkään, mutta lauantaina saimme pidettyä spinnulla vauhdin paikoin noin 5-6 solmun luokassa, kunnes välillä olemattomassa tuulessa vauhti laski noin 4 solmuun ja spinnu pysyi juuri ja juuri lennossa. No, taas yöllä koneella kunnes aamulla saimme jo genuan kohtuulliseen vetoon ja etenimme noin 5 solmun vauhtia vain hieman optimireitiltä sivussa. Tämä menikin hyvin, mutta sitten alkoi muodostua suurempia aaltoja ja tuulikin voimistui jo noin 15 m/s lukemiin ollen puuskissa hieman enemmän. Tämä olisi vielä mennyt, mutta korkeiden tuulen muodostamien aaltojen lisäksi saimme myös sivulta swelliä, joten ohjatessa piti huomioida molemmat aallot.

Yritimme varoa sivulta tulevia aaltoja, mutta yritykseksisihän se jäi, sillä tiistaina aamulla klo 06 ottaessamme korkean aallon perän kautta vastaan (oikea tapa, ei tuntunut 5m aalto juuri miltään) osui samaan aikaan korkeahko swelliaalto sivulta ja kävi kuten pelättiinkin: sivuaalto kaatui veneen kylkeen ja käänsi veneen kyljelleen ja sivuttain aaltoihin nähden. Miehistö oili hyvin hereillä ja varoitukset ehdittiin hyvin huutamaan ja tarraamaan kiinni, joten kumpikin pysyi hyvin kyydissä. Emme saaneet venettä kunnolla oikaistua vielä kun jo seuraava aalto osui huuhdellen sitloodan. Tämän jälkeen saimme veneen käännettyä ja purjeisiin vetoa ja jatkoimme matkaa.

Pikainen katselmus tilanteen jälkeen osoitti, että kaikki irtokama sitloodasta oli jäänyt Atlantille, puolet laidalle kiinnitetyistä kanistereistamme puuttui ja lisäksi toinen aurinkopaneelimme oli revennyt hieman alaosastaan. No, tarkempi tsekkaus osoitti, että kanisterit roikkuivat yhä kiinni veneessä, mutta ulkopuolella. Kiskoimme ne takaisin kannelle ja kiinnitimme uudestaan. Oli vaikea arvioida mitä pientä oli tippunut kyydistä, mutta arvioimme tappioiksi koituneen purjehdushanskat, jokunen roska, ehkä täysi limutölkki sekä muutama mustekala-lenkki.

Tämän jälkeen keskustelimme hieman tilanteesta ja päätimme selvittää säätilanteen tarkemmin. Koska keli ei juuri tarjonnut mahdollisuutta tietokoneen kaivamiseen saati käyttämiseen soitimme pikaisesti toiselle puolelle maapalloa konsultaatiopuhelun ja pian saimmekin satelliittipuhelimeen ajantasaiset säätiedot: koillisessa sijainnistamme tuli swelliä, mutta sen pitäisi helpottaa joko jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Tämä tieto riitti meille ja päätimme jatkaa samaan tapaan kuin aiemmin. Swelli muuten helpotti jo samana iltana selvästi ja seuraavasta yöstä tuli edellistä helpompi. Kiitokset vielä nopeasta avusta Ausseihin!

Swellin kanssa emme pystyneet ohjaamaan autopilotilla, joten helppo reissu oli muuttunut viimeistään silloin raskaaksi kun ohjasimme käsin ja nukkuminenkin oli keikutuksessa hieman haastavaa. Loppupätkä toisaalta oli paljon parempaa ja osin jopa parasta purjehdusta toistaiseksi: hyvä takatuuli, vene surffasi aalloilla ja meno oli vauhdikasta. Pieni väsymys painoi molempia silti koko ajan ja odottelimme kohtuullisen innokkaasti saapumista Mindeloon lepäämään.

Torstaina saimmekin jo aamuyöstä Kap Verden näkyviin ja painelimme purjeilla hyvin aina Mindelon altaaseen, jossa vedimme genuan rullalle ja starttasimme koneen. Mindelo sijaitsee valtavan poukaman päässä ja on suht suojainen vallitsevalla tuulella, mutta lähestyttäessa satamaa tuli yllättäen vastaan yli 15m/s puuska. Poukamassa oli useita veneitä ankkurissa ja pimeässä saapuminen voikin olla haasteellista, mutta onneksi saavuimme päivällä, kuten oli tarkoituskin.

Satamassa oli paljon veneitä ankkurissa (ilmainen vaihtoehto), mutta myös satamassa oli hyvin tilaa kun ARC-veneet (ARC+ tänä vuonna Kap Verden kautta) olivat lähteneet kohti St. Luciaa jo edellisenä päivänä. Pian satamasta viittilöikin meille paikallinen marinero ja ehdotti paikkaa sataman perällä – tämähän kävi meille, sillä aiemmin s/y Katariinan Ilkalta saadun viestin mukaan perällä oli paremmat paikat. Oikea laituri löytyi ja katsoimme vapaan paikan ja kas – naapuriksemme tuli Sid, tuo jenkkiveijari, jonka kanssa olimme vierekkäin jo Porto Santolla. Pienet on matkaveneilijöiden ympyrät. Hauskasti myös Katariina oli samassa laiturissa. Pitkänb ja osin raskaan reissun jälkeen oli mukava tulla satamaan. Ajoitus osui meillä myös hyvin, sillä myöhemmin tuli lisää veneitä ja niille oli tarjolla huonompia paikkoja.

Aloitimme aikamme Mindelossa hoitamalla sisäänkirjautumiset yms paperityöt (satamamaksu on muuten meiltä noin 22€/yö sis. sähkön ja vieläpä 100mb edestä nettiä. Vesi on maksullista, mutta parilla eurolla ilmeisesti saadaan kaikki tankit ja leilit täyteen. Kap Verdellä ei juuri vettä ole omasta takaa eli sitä tehdään merivedestä ja kauppojen vesikin on Portugalista tuotua. Sama pätee hedelmiin ja melkein kaikkeen ruokaan kalaa lukuunottamatta. Tämä näkyy hinnoissa, eli esim. oluttölkin hinta on nelinkertainen mitä Kanarialla kaupassa. Yllättäen ravintoloissa hintaero on pienempi, joten täällä kannattaakin käydä ulkona syömässä veneessä kokkailun sijaan.

Ruokakaupat ovat täällä vaatimattomia, eli täydennykset ja varautuminen ylitykseen tehtiin onneksi aiemmin. Muutenkin täällä on vähän hassu meininki – välillä jotain on ja välillä ei, välillä sähköt on päällä ja välillä ei, toisinaan toimii, toisinaan ei. Toinen venenaapurimme kuittasi asian yksinkertaisesti toteamalla ”This is Africa, you need patience”. Täällä on melkoinen mañana-meininki ollakseen Afrikan valtio. Jokaisessa puljussa on vartija tai useampi, kuppila kuin kuppila on väärällään henkilökuntaa, jotka eivät kuitenkaan välitä juuri palvella (odoteltiin eräässäkin ravintolassa 20min, että joku tulisi ottamaan tilaukset vastaan, mutta eipä kiinnostanut).

Perjantaina koitti odotettu tapahtuma kun saimme ylitysmiehistömme veneelle. Erica ja Marios ovat molemmat kokeneita (kilpa)purjehtijoita ja odottavat arvatenkin tohkeissaan pääsyä ylittämään Atlanttia. Tämä tuo myös helpotusta meille, sillä kahdestaan unirytmi on hieman sekaisin ja meno voi käydä raskaaksi. Mukavaa vaihtelua myös meille kun saamme höpistä uusien ihmisten kanssa. Blogin lukijat puolestaan saavat todennäköisesti nauttia Erican ja Marioksen kertumuksista.

Perjantaina satamaan saapui myös kolmas suomalaisvalmisteinen purjevene – Baltic 141. Mittakaavat hämärtyi kun sitä venettä katsoi: saalinkeja oli 5 paria, maston korkeus liki 55m ja puomin pituus 17m. Myöhemmin illalla tapasimme vielä veneen miehistönjäsenen sataman kuppilassa ja hän esitteli venettä tarkemmin. Kävi ilmi, että kalikkaan ei ole edes spinnua – liian kovat voimat. Code zero sentään löytyi ja sillä oli kokoa yli 1 200 m2, isolla puolestaan 450 m2. Vertailun vuoksi: meillä suurimmassa purjeessa, spinaakkerissa, kokoa on 100 m2 ja isopurjeessa 26 m2. Balticin matkanopeus on noin 15 solmua, huiput pitkälle yli 20 solmua ja ylitykseen pojat ovat varanneet reilun viikon. Hauska yksityskohta: meidän suomalaisvalmisteisten veneiden keskikoko täällä Afrikan läntisimmässä satamassa on hieman yli 70 jalkaa. :)

Eipä ihmeempää – täällä vietetään aikaa ainakin alkuviikkoon ja sääikkunan salliessa ja siltä tuntuessa jatkamme matkaa reilun 2 000 nm (noin 4 000 km) päähän Barbadokselle. Se matka kestää yli tuplasti mitä tänne, mutta toisaalta vuorot jakautuvat nyt tuplamäärälle miehistöä, mikä helpottaa huomattavasti menoa. Aiemmin aika käytettiin ohjaamiseen ja nukkumiseen sekä silloin tällöin pieneen ruokailuun – nyt jää aikaa muuhunkin. Toivottavasti voimme myös käyttää nyt enemmän autopilottia, joka antaa mahdollisuuksen säästää voimia.

Yhteenveto:
Matkaa yhteensä: 905nm (optimireitti 830nm)
Matka-aika: 6vrk 22h.
Keskinopeus: 5,5solmua 
Parasta: kuu valaisi yöllä käytännössä koko matkan tarjoten kaivattua lisävaloa pimeään
Huonointa: jatkuva keikkuminen, kahden eri suunnan aallot

Hyvästi Eurooppa! So long Europe!

This is it, next stop in Mindelo Cap Verde. We are ready! Follow us via Spot link.

No niin, nyt on aika siirtyä eteenpäin ja seuraava pysäkki on Afrikan Kap Verdellä Mindelossa. S/y Katariina jo odottelee siellä ja samalla saamme lopullisen ylitysmiehistön kyytiin. Vene on todella pakattu, osa ruoasta riittänee jopa paluumatkalle. No, seuraavaksi tankit täyteen ja menoksi. Spot-linkistä voi seurata etenemistä. Yritämme lähettää silloin tällöin myös viestejä Twitteriin, joita voi myös seurata blogin linkkipalkin alaosasta.

Kulinaristisia elämyksiä Kanarialla

Valmistelut parin päivän päästä alkavalle Atlantin ylitykselle pitävät Calimeran varsinaisen miehistön kiireisenä, joten blogin kirjoittaminen on näppärästi ulkoistettu vieraileville tähdille, tällä kertaa vuorossa Hannan kummitäti Pirkko.

Olimme sopineet tapaavamme Karibian kierroksella olevan rakkaan kummityttömme Hannan ja poikakaverinsa Niklaksen Puerto de Moganissa keskiviikkona 6. marraskuuta. Teneriffan Teide näkyi hotellimme allasalueelle, joten tiesimme mistä suunnasta Calimera oli tulossa. Odotuksemme palkittiin Moganin satamassa keskiviikkoiltana juuri ennen auringon laskua, kun Calimeran masto näkyi ensin aallonmurtajan takana, sitten keula kääntyi satamaan ja siinä he olivat; Hanna, Niklas ja viikon vierailija Oskari.

Kymmenen tunnin purjehdus oli takana. Matkan lopulla Niklaksella oli ollut yllättäen kalaonnea ja illalliseksi oli luvasssa (oletettavasti) tonnikalaa. Alkupaloina nautittiin läheisessä rantaravintolassa ryyppyperunat! Veneellä Niklas valmisti kalasta niin maistuvan aterian, että Hannakin söi monen vuoden jälkeen kalaa. Ilta kului leppoisasti veneellä purjehdus- ja kalastuskokemuksia kuunnellen.

Takuutuoretta tonnikalaa, taustalla raakana wasabin kera, edustalla paistettuna

Perjantaina meillä oli ilo saada Hanna, Niklas ja Oskari all inclusive -hotelliimme vieraaksi. Vietimme yhdessä iloisen ja rennon päivän auringosta, uimisesta, ruoasta ja muusta tarjoilusta nauttien. Oskari rehki kuntosalilla, ja hyvä niin, koska hotellin loputonta ruokatarjoilua hyödynnettiin ahkerasti. Hotellilla oli tarjolla ainakin aamupala, brunssi, lounas, väliruoka ja illallinen, näistä osallistuttiin 3:een keskimmäiseen.

Lauantai-iltana menimme viettämään matkamme viimeistä iltaa Moganiin. Ennen kuin siirryimme Calimeran kannelle nauttimaan aperitiivit, kävimme tervehtimässä Moganin satamaan edellispäivänä saapuneen toisen Maestro35:n, Katariinan, miehistöä.

Hanna oli varannut illallisen tuttavan suosittelemasta Que tal- ravintolasta, minne lähdimme odottavin mielin. Paikka oli ensin häkellyttävä klo 19.30:n konsepteineen, mutta kohta tuntemukset muuttuivat  palvelun ja tarjottavien suhteen erittäin myönteisiksi. Konseptiin kuului kaikille asiakkaille yksi ja sama usean ruokalajin menu, mutta vaikka emme olleet tästä tietoisia emmekä siten olleet ilmoittaneet erikoisruokavalioista etukäteen, onnistui kokki silti taikomaan tyhjästä poikkeavia toiveita vastaavat annokset lennosta tyylillä ja maulla. Taiteellinen vaikutus oli 10 ruoan ja astiaston suhteen.

Tästä se lähti!

Vaihtoehtoinen juustosetti

Ja lisää tulee

Tortellonit hillopurkissa

Pääruoka liekeissä

Katsaus "keittiöön"

Merellinen vaihtoehto pääruoalle, salaattikulhoa voi käyttää lautasenakin!

Jälkiruoan ilmestyessä pöytään oli hymy herkässä

Jälkiruoka

Ravintolan omisti Norjassa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut mies. Illan lähestyessä loppuaan ilmassa oli havaittavissa romantiikkaa; Hanna sai ruusun! Oli haikea mutta levollinen olo jättää kummityttö purjehtimaan armaan kapteeninsa kanssa jouluksi Karibialle.