Barbados

Barbadoksella oli tarkoitus viettää muutama päivä ja näin myös tehtiin. Ensimmäinen päivä meni lähinnä leväten ja venettä siistien. Kiinnitimme veneen myös paremmin, sillä yksi poijussa valmiina ollut kiinnitysköysi oli katkennut. Onneksi oli varmistusköysi... Seuraavana päivänä päästiin jo rantaan asti ja Barbados Yacht Club antoi parastaan: oli grillibuffee, joka todellakin maistui veneruokailujen jälkeen. Pihvi oli niin erinomainen, että piti santsata ja sitten olikin aika täysi olo, eli piti levätä. Venekerhon rantakuppila olikin hyvä tukikohta istua ja tarkkailla merelle sekä samalla nauttia paikallisista ruoista ja juomista. Paikallinen kylmä rum punch maistui varjon alla.

Kyseessä oli yksityinen venekerho, mutta muutkin olivat tervetulleita tietyin edellytyksin: piti olla jonkun veneseuran jäsen ja lisäksi liittyä vierailevaksi jäseneksi seuraan. Näin tehtiin ja tälle riemulle tuli hintaa 300 paikallista dollaria, eli noin 100 eur. Tämä raha ”ladattiin” omalle tilille, jota sai sitten syödä ja juoda takaisin venekerhon kuppiloissa. Lähtiessä yli jäänyt raha palautettiin, eli satamamaksua ei siis ollut lainkaan. Meille palautettiin peräti 285 dollaria, eli juomat eivät maksaneet juuri mitään. Calimera suosittelee tätä poijupaikkaa.

Oman haasteensa paikassa toi se, että mitään laituria ei ollut ja rantaan piti mennä kumiveneellä. Täytimme kumiveneemme ja laitoimme Johnssonin kiinni, mutta tällä kertaa ei taas lähtenyt millään käyntiin. Madeiralla se vielä toimi, mutta nyt oli taas jotain vialla. No, siirtymiset tehtiin soutaen. Aivan rannassa mainingit murtuivat ja aiheuttivat paitsi kastumista niin joillekin myös suurempia huolia kun kumivene meni ympäri. Itse vältyimme suuremmilta vahingoilta. Piti vain suunnitella rantautuminen ja erityisesti lähtö huolella.

Taisi olla sunnuntai kun kuulimme VHF:stä kolmannen suomalaisen veneen, Aidan, huhuilua. Myös he olivat nyt saapuneet Kap Verdeltä Barbadokselle ja Katariinan porukat olivat ennättäneet varata heille jopa poijupaikan, eli kaikki suomalaisveneet olivat samassa rannassa. Myöhemmin Aidan ylitysmiehistö saapui rantaan ja vaihdoimme kuulumisia ja ylityskokemuksia. Samalla päätettiin pitää seuraavana iltana rannalla omat grillibileet – meillähän on yhä Weberin grilli mukana.

s/y Aida saapuu, vasemmalla poijussa s/y Katariina

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan Bridgetowniin (Barbadoksen pääkaupunki) ja matkalla paljastui aika hyvin maan historia: Britit olivat selvästi hallinneet täällä aiemmin ja se näkyi yhä katukuvassa sekä myös esim. venekerholla, jossa kaikki asiakkaat olivat valkoisia, tiskin toisella puolella puolestaan ei ollut valkoisia... No, erilaisia turistikauppoja oli paljon ja selvästi risteilyturisteja varten tarkoitettuja palveluita, mutta ilahduttavasti myös paikallista meininkiä toreilla ja kadunkulmissa.

Junnut purjehtimassa

Venekerhon rantaa, tastalla Calimera ja muut

Venekerhon sisäpihaa

Jäsen

Paikallista rakennuskantaa

Paikallista rakennuskantaa

Paikallista rakennuskantaa

Kävimme mm. torilla hakemassa mausteita, ostamassa hedelmiä ja iltaa varten vielä grillattavaa. Ruokaa oli tarjolla, mutta hyvin vaihtelevasti – yhdestä kaupasta ei saanut kaikkea ja niinpä ostokset vaativatkin aikaa. Tämä pätee yleensäkin matkaveneilyyn: yksinkertaisetkin asiat vaativat käsittämättömän paljon aikaa ja kaupassakäynti saattaa viedä puolikkaan päivää – siltikin jotain jää puuttumaan. No, tähänkin on jo tottunut. Emme siis löytäneet koko kylästä brikettejä tai hiiliä, mutta onneksi oli veneessä vielä vähän jäljellä.

Illalla sitten keräännyimme rantaan ja yli kymmenen hengen orkesterimme sai kuin saikin aikaan hyvät grillailut. Aidan tykypäivää viettänyt miehistö oli järjestänyt paikalle jopa joulukuusen, joten kyseessä olikin pikkujoulugrillailut. Ihan mukava ilta leppoisassa seurassa, mutta emme jatkaneet pidemmälle yöhön, sillä tarkoitus oli lähteä seuraavana päivänä Grenadalle. Barbadokselta ei oikein löytynyt ollut kunnollista rikauspalvelua uusimaan alavantteja, mutta Grenadassa tämä onnistuisi varmasti. Lisäksi Grenadassa voisimme nostaa veneen ja puunata taas asialliseen kuntoon hyvällä telakalla. Ja kun Rihannaakaan emme saarella nähneet niin mitäpä sitä pidemmäksi aikaa ihmettelemään.

Pikkujoulut rannalla

Paikalliset pikkubussit 

Lähtöpäivänä kapteeni meni kumiveneellä rantaan ja marssi satamaterminaaliin tekemään lähtökirjautumiset (laivasatama on todella vaikea omalla pienellä veneellä, kannattaa välttää) ja tämä veikin koko aamupäivän. Huvittavaa oli se, että jokainen virkailija vuorollaan ystävällisesti pyysi, että kävisin ostamassa heille tax freestä pullon milloin mitäkin juomaa – heidän antamallaan rahalla toki... No, leimat saatiin passeihin ja olimme valmiita lähtöön. Kävin vielä matkalla tuhlaamassa loput paikallisvaluutat ruokakaupassa.