sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Helgoland

Maanantaina lähdettiin Norderneysta - olosuhteiden pakosta juuri alkaneeseen vastavirtaan. Tämä ei kuitenkaan alun jälkeen haitannut, sillä sitten tuuli tuli takaa ja saimme genuan ihan hyvään vetoon ja pystymme pitämään vauhdin noin 5 solmussa. Siinä mennessä katsottiin keliennusteita ja päätettiin lähteä Helgolandiin, jolloin saisimme paremman tuulikulman. Tuuli kuitenkin heikkeni myöhemmin ja otettiin taas Volvo käyttöön.

Matkalla meressä oli jotain outoa möhjöä, hieman kuin sinilevää, mutta kellertävää. Paikoin sakkaa oli niin sakeasti, että vesi oli liki oranssia. Mietittiin josko möhjö onkin vedessä vain hollantilaisten jalkapallojuhlinnan jäljiltä... Aika tyly näky silti. No, sitten tultiinkin jo Helgolandiin ja suunnattiin heti tankkaamaan, sillä täällä on verovapaa (=halpa) diesel. Tankkauspiste oli auki klo 18 asti ja tulimme sopivasti klo 17.30. Tankkauksen jälkeen läheiseen satamaan, jossa aallonmurtajien takana on huviveneille omat paikat. Paikkoja ei ole paljon, joten mekin menimme erään norjalaisveneen kylkeen. 



Helgolandin pääsaari

Eteläsatama


Illalla kävi ilmi, että norjalaisvene nuorine miehistöineen oli matkalla Karibialle, joten juttua tietysti riitti ja annoimme heille pari läsyäkin. Heitä kiinnosti kovasti tarinamme veneen laivauksesta, sillä paluu purjehtien ei heitä innostanut, harkitsivat veneen myyntiä tai jopa pois antamista Karibian päässä... Kunhan laivauskuvion viimeisetkin kuviot ovat selvillä niin laitetaan blogiin yhteenveto koko hommasta. 

Helgolandilla on melkoinen historia. 2. maailmansodassa britit ottivat alueen hallintaansa ja myöhemmin sodan loputtua he yrittivät tuhota saaren, mutta vaikka he käyttivät ydinpommien jälkeen suurinta pommia (älyttömästi kilotonneja), jäi saari pystyyn. Saksalaiset tulivat takaisin ja rakensivat kaiken uudelleen. Nykyään saari on tunnettu verovapaudestaan sekä useista tax-free -myymälöistään (lähinnä alkoholia ja tupakkaa, jonkin verran retkeilyvaatetusta).

Verovapaiden liikkeiden lisäksi saaren turistihoukuttimena on saaren toisen puolen lintuyhdyskuntien asuttamat kalliojyrkänteet. Ylätasanteen niityt katkeavat kuin seinään ja jyrkänteiltä on kymmenien metrien pystysuora pudotus alas. Muutamien turistitappioiden johdosta jyrkänteen reunoja kehystävät nykyisin vankat aidat. Lintuyhdyskuntia ei ole vaikea löytää, melu ja haju eivät jätä sijaintia arvailujen varaan. Lintujen lisäksi ylätasanteelta löytyi lehmiä, lampaita sekä siirtolapuutarha!

Koko saaren kävelee ympäri parissa tunnissa ja kauppojen valikoimat alkavat nopeasti toistaa itseään, joten vaikka Helgoland onkin ihan hauska ja lompakolle suosiollinen vierailukohde, päivä täällä riittää. Saari on kuitenkin ihan järkevä välietappi, sillä täältä on Cuxhaveniin noin 35 mailia ja vastaavasti Norderneyhin noin 50 mailia - suht leppoisia päivähuitaisuja siis ja virtaoptimoinnilla kohtuunopeitakin. Satama ei kuitenkaan ole paras mahdollinen kovemmassa kelissä.


Hanurimusiikkia

Satama-aluetta



Lintuja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti