Aamu oli harmaa ja pieni kuurokin iski ennen lähtöä. Matkaa Tortolan ja koko BVI:n pääkylään Road Towniin ei ollut kuin vajaat 10nm, joten matka taittui hetkessä. Road Townin satama, Road Harbour, tarjoaa muutaman pienvenesataman, poijupaikkoja sekä ankkuripaikkoja. Valitsimme viimeisen läheltä lauttalaituria. Tilaa oli sopivasti ja pudotimme lekan 4 metriin, hyvä pito. Rannassa oli yksi ketsi kumollaan, joten kaikilla ei ole kiinnitys pitänyt täällä.
Vaikka Road Town on BVI:n keskus, ei paikka hirveän ihmeellinen ole. Koko BVI:llä ei ole kuin noin 25 000 asukasta, mutta yritystoiminta kukoistaa: tänne on rekisteröity noin 500 000 yritystä! Nämä ovat pääosin talousuutisista tuttuja offshore-yrityksiä. BVI kun tarjoaa yrityksille hyvin miellyttävän toimintaympäristön. Taitaa olla muutama suomalainenkin pulju kantanut kortensa kekoon BVI:n yritystoiminnan eteen. Tänne on myös rekisteröity aika paljon hulppeita veneitä, edelleen pääosin verotuksellisista syistä.
Meille ratkaisevaa Road Townissa oli lauttayhteys USVI:n puolelle saadaksemme viisumit maahan. Muuten suomalainen ei tätä tarvisi, mutta omalla veneellä tulijoilta vaaditaan. Tätä varten tehtiin netissä hakemus, sitten pitää mennä lautalla tai lentokoneella USA:n puolelle saadakseen 90 päivän viisumin. Tämän jälkeen maahan voi tulla ja mennä veneellä miten usein ehtii tuon 90 päivän aikana. Vähän hassu kuvio, mutta täysin laillinen ja veneilijöille normaali täällä.
Iltapäivällä ankkuripaikalla oli varsinainen Nordiska Möte: ympärillämme oli 4 norjalaisvenettä sekä lisäksi yhden veneen edustukset Tanskasta ja Ruotsista! Tämä siis aivan yllättäen, joskin pari norskia ilmeisesti tunsi toisensa. Katsottiin aluksi, että ruotsalaisilla olisi Allegro, mutta se olikin Laurin 32. Muuten ankkuripaikka on hyvä, mutta lauttaliikenne tekee aaltoja ja vene keikkuu kohtuullisesti. Tuuli myös tyyntyy täysin yöksi, joten ilma ei vaihdu ja veneen sisällä on todella kuuma.
Seuraavana päivänä oli edessä odotettu laivamatka Yhdysvaltoihin, USVI:n keskukseen St Thomasin saaren Charlotte Amalieen. Lauttoja on tarjolla monia, mutta valitsimme Road town fast ferryn, joka oli selkeästi asiallisin vaihtoehto: nopea, hiljainen, iso ja miellyttävä. Vajaan 30 mailin matka taittui alle tunnissa ja maisematkin olivat hienot. Olo oli vähän kuin siirtolaisilla sata vuotta sitten saapuessaan laivalla Amerikkaan. Samalla nähtiin tulevia ankkurilahtia sekä satamia. USA:n päässä sitten saatiin leimat passeihin ja 90vrk viisumit. Lauttaterminaalin vieressä on vesitasojen terminaali sekä lähtö- ja laskeutumisalue. Vesitasoja menikin varsin tiuhaan.
St Thomas on selvästi Road Townia suurempi paikka, mutta yllättäen täälläkin oli vasemmanpuoleinen liikenne. Autoissa ratit on kuitenkin oikealla, joten hieman hämmentävää. Kiersimme pari venesatamaa ja varasimme toisesta paikan viikonlopuksi, jotta saamme tulevat vieraamme helposti kyytiin. Täällä satamat on muuten todella tyyriitä, reissumme kalleimmat. Tämän sataman suuri plussa on sijainti, palvelut, siisteys, grillipaikka sekä lisäksi heti satama-alueen ulkopuolella on todella iso ja hyvä ruokakauppa.
Sade yllätti kävellessä ja suojaa hakiessa koettiin ikävä takaisku: Niken hyvin palvelleista släbäreistä toinen meni rikki. No, onneksi oli narua matkassa, joten saatiin hätäkorjaus. Kenkäkauppaahan ei toki ollut lähimainkaan. Tämä korjaus jaksoi takaisin lauttaterminaaliin ja päästiin takaisin. Laivaliput maksoivat 50usd, mutta BVI:n päässä oli lisäksi 15usd lähtövero ja USVI:llä oli samana päivänä (!!!) otettu käyttöön oma 10usd lähtövero. Viisumihakemus kustansi 14usd, joten viisumien hankkimien kustansi 89usd/naama. No, tulipahan hankittua ja saatiin risteily samaan hintaan.
Jäi vissiin aiemmin kertomatta toisesta takaiskusta. Moni luulee, että olemme purjehtineet täällä nyt kaksistaan, mutta oikeasti meillä on ollut kolmaskin miehistönjäsen mukana yli 5 kuukautta: Nasu. Possu. Joulukinkku. Jamon. Nasuliini antoi meille kirjaimellisesti kaikkensa ja lopulta meille jäi vain luu käteen. Luu päätyi roskiksille, mutta meille jäi lämmin muisto possun tarjoamista herkkuhetkistä. Mastossa ei enää roiku sorkkaa ja tuttu tuoksukin puuttuu. Vene ei ole sama ilman possua.
Seuraavaksi siirryimme Tortolan länsireunaan, West endiin, jossa sijaitsee Soper's hole. Tämä lahti on erittäin suojainen, mutta myös syvä. Ankkuroitumisen sijaan suositellaankin poijua, mitä mekin teimme. Lahdessa on parikin pienehköä satamaa sekä lauttayhteys USVI:lle, mikä puolestaan tarkoittaa tullia ja uloskirjauspistettä. Tarkoituksena olikin tulla tänne lähinnä kirjautumaan ulos maasta.
Plussaa Soper's holessa on todella hyvä suoja aalloilta, yllättävänkin mukava tuuli (ilma vaihtuu veneessä) sekä kauppoja ja kuppiloita. Lisäksi täältä on näköyhteys USVI:n puolelle, joten matka seuraavaan maahan ei ole pitkä. Satamamaksu olisi ollut meille vajaat 45 usd, mutta oltiin mielummin poijussa, joka kustansi 30 usd. Poijuja on useita ja pari oli vapaana vielä illallakin, joten tänne ei ole pakko tulla kovin aikaisin. Myös satamassa oli hyvin tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti