St Lucialla korjaustöissä

Tulimme St Lucialle tapaamaan Hannan siskoja, äitiä ja tätiä. Tätä varten tulimme ensin Carriacoulta (Grenada) Bequialle (St Vincent) yhdeksi yöksi. St Vincentillä oli yllättävän kovat maahantulo- ja lähtömaksut, vaikka olimme vain yhden yön maassa. Bequialla havaitsin, että perämoottori ylikuumeni matkalla ankkurista rantaan. Syykin selvisi: jostain syystä moottori ei saa jäähdytysvettä. No, tämän voisi toivottavasti korjata helposti myöhemmin. Perämoottorissa on ollut vikoja vähän väliä, mutta nyt oli sentään uusi vika. Bequialta jatkoimme seuraavana aamuna aikaisin St Vincentin pääsaaren ohi St Lucian Soufriereen.

Keli oli taas suhteellisen pomppuinen ja vettä tuli taivaalta sekä aaltojen tuomana. Calimera sukelteli aaltoihin sprayhoodia myöten ja sitloodakin sai perusteellisen suolavesihuuhtelun. Onneksi tuuli tuli sen verran sivusta, että genua veti, sillä olisi ollut varsin toivotonta edetä näihin aaltoihin ja tuuliin suoraan vastaan. Soufrieressä oli tarjolla poijuja ja yhteen sellaiseen menimmekin, sillä ankkurivinssi ei jostain syystä toiminut lainkaan. Soufrieressä havaitsimme myös, että painevesipumppukaan ei toiminut. Veneeseen oli tullut sisään vettä ja purjehtiessamme oli vene ollut niin kallellaan, että pilssivesi oli ilmeisesti päässyt hölskymään painevesipumppuun, joka oli saanut sähköhäiriön tästä. Lopputulos oli siis se, että makeaa vettä ei tullut tankista, ankkuria ei voinut käyttää kuin käsin ja veneen sisällä on jonkin verran vettä. Tekemistä taas muutamaksi päiväksi.

Aloitimme tyhjentämällä veneen vedestä. Ilmeisesti jostain ankkuriboksista pääsee vettä sisään, joten se pitää tutkia ja tilkitä mahdollisimman pian. Muuten homma olisi ollut helppo, mutta vesihän ei ollut kokonaan pilssissä vaan keulahytin eri lokeroiden pohjalla, josta vesi ei valu suoraan pilssiin. Työ vaati siis ämpäriä, pientä äyskäriä sekä pesusientä. No, pienen äherryksen jälkeen saimme veneen kuivattua myös sisältä ja tuuletettua. Tämä oli tärkein tehtävä tässä vaiheessa. Muut ongelmat korjaisimme Rodney bayn satamassa.

Soufrieressa poijuja oli ainakin kahta eri laatua: punaiset ”viralliset” poijut sekä valkoiset yksityispoijut. Otimme punaisen poijun, koska toivoimme sen olevan luotettavampi. Hintaa tuli 40ECD/yö, eli noin 10€. Jostain syystä ensimmäistä yötä ei tarvinut maksaa. Olimme illalla katsomassa veneen sisällä leffaa kun alkoi kuulua outoa pauketta. Menimme kannelle ja kas – vieressä oli ilotulitus. Komea valoshow olikin, ilmeisesti jollain oli juhlat ja isompi huvialus (laiva) tööttäili vielä ilotulituksen lopuksi.

Hannan sukulaiset olivat saapuneet jo edellisenä päivänä saarelle, joten sovimme heidän tulevan Soufriereen, johon he voisivat Hannan kanssa tutustua aamupäivällä ja iltapäivällä siirtyisimme yhdessä Calimeralla Rodney bayhin. Näin tehtiin ja iltapäivän päätteeksi olimme Rodney bayn suojaisessa laguunissa poijussa kun satamassa ei ollut vapaita paikkoja. Poijupaikka oli kuitenkin varsin hyvä ja siitä oli lyhyt matka ostoskeskukseen ja ravintoloihin.

Seuraavana aamuna soudimme aikaisin satamakonttorille selvittämään satamapaikkaa ja saimme kuulla kuinka satama on täysi eikä ole tietoa tyhjistä paikoista, mutta olisimme jossain jonossa. No, aikamme siinä keskustelimme taktiikasta kun konttoriin tuli tieto vapautuneesta paikasta, joka annettiin meille. Hauskasti paikka oli juuri samasta laiturista missä s/y Katariina ja s/y Aida olivat jo. Seuraavaksi meitä neuvottiin menemään nopeasti paikalle, ettei kukaan muu vie paikkaa – jonkinlainen jonotus oli olemassa, mutta ei sitten kuitenkaan! Uskomatonta.

No, päätimme niin, että Nikke soutaa veneelle ja tuo Calimeran laituriin Hannan varmistaessa laiturilla paikkaa meille. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä paikalle oli tulossa jo toinen vene. Tämä johtui siitä, että sataman laituriväki ei tiennyt paikkaa luvatuksi jo meille toimistolla vaan olivat antaneet sen toiselle veneelle. Pienen kädenväännön ja soittelun jälkeen saimme pitää paikan ja toinen vene sai etsiä muun paikan. Calimera saatiin mukavasti päätypaikalle ja olimme pitkästä aikaa taas laiturissa ja oikeassa satamassa maasähkön, veden ja muiden palveluiden luona.

Rodney bayn satama on suojainen ja toimii parin ARC-kisan maalina tai lähtönä ja nytkin monella veneellä oli ARC-lippu mastossa. Satama oli täynnä pääosin siksi, että ARC World oli lähdössä seuraavana lauantaina ja osa Atlantin ylittäneistäkin ARC-veneistä oli jäänyt satamaan pidemmäksi aikaa. Yllättävää oli se, että satamassa oli suht runsaasti suomalaisia: Katariinan ja Aidan lisäksi oli Eclipse (Swan 46) sekä pari muutakin sekä lisäksi ainakin yksi suomalaisvene oli viereisellä telakalla ylhäällä. Suomalaisedustus kasvoi viikonloppuna entisestään kun paikalle tuli sekä Defyr että Ironside – meitä oli siis 8 suomalaisvenettä!

Rannalla kävellessä meille tuli juttelemaan vielä suomalainen Simo, joka oli tunnistanut meidän puhuvan suomea – hän oli kovin yllättynyt kuullessaan suomea! Simo oli juuri kipparoinut veneen Martiniquelta tänne ja hän on tuolla St Lucian pohjoispuolen saarella töissä. Sovittiin otettavaksi yhteyttä kun menemme myöhemmin Martiniquelle. Ei täällä kyllä suomalainen oloaan yksinäiseksi tunne, mutta ruotsalaisia on satamassa vain yksi. Norjalaisia on sentään pari veneellistä.

Aloitimme korjaustyöt painevesipumpusta. Kävi ilmi, että se sai hyvin virtaa, mutta jokin sisäinen sähköhäiriö oli saanut sen rikki, joten korjaus olisi vaikeampi. Onneksi satamassa oli venetarvikeliike, josta löytyi uusi pumppu tilalle. Vahingosta viisaampana valitsin uuden pumpun asennuspaikan paremmin, jolloin se ei ole enää samalla tavalla altis pilssivedelle. Uusi pumppu toimii hyvin ja bonuksena se on myös vanhaa pumppua selvästi hiljaisempi. Hyvä!

Seuraavana lähdimme tutkimaan perämoottoria. Kone kävi, mutta jäähdytysvettä ei tullut. Ensimmäinen arvaus oli tukos jäähdytysvesikierrossa, mutta mitään tukosta ei ollut. Seuraavaksi (ja huomattavasti epätodennäköisempi) mietimme siipipyörän rikkoutumista. Moottoria on käytetty nyt uudesta ehkä vain noin 20h, eli siipipyörän pitäisi olla kunnossa, mutta päätin silti katsoa. Tätä varten perämoottorin perä piti avata kokonaan sekä tyhjentää vaihteistoöljyt. Ja kas – siipipyörän kaikki siivet olivat poikki. Varasiipipyöriä meillä on Volvoon vaikka kuinka, mutta Johnssoniin ei tietenkään ollut. Venetarvikeliike oli kiinni, joten työt jatkuisi vasta seuraavana päivänä.

Seuraavana aamuna kävin venetarvikeliikkeessä kyselemässä uutta siipipyörää ja yksi sellainen olikin hyllyssä. Seuraavaksi oli moottorin kasaaminen ja se olikin haasteellinen homma. Onneksi tässä meitä auttoi paikallinen Vincent, joka kiertää laiturilla myyden erilaisia veneen huoltopalveluita ja samalla auttaa veneilijöitä. No, moottori saatiin kasaan ja öljyjen lisäämisen jälkeen moottori toimi taas hyvin ja jäähdytysvesi kiersi. Toimiva perämoottori on olennainen ankkuripaikoilla, jo ihan turvallisuuden takia.

Iltapäivällä otin ankkurivinssin työn alle. Kannen kytkimillä vinssi ei toiminut, mutta solenoidista johdolla kokeilemalla vinssi kyllä toimi, joten vika on vain kytkimissä tai johdoissa. Tarkistin johtoja ja yllätys oli suuri kun ankkuriboksissa olevat johtoliitokset olivat vihreän töhkön ympäröimät – johtoliitoksia ei oltu suojattu mitenkään ja ankkuriboksiin tietenkin pääsi hyvin sekä makeaa että suolavettä, joten oli vain ajan kysymys koska kytkentä menee rikki. Nyt hapettuminen oli edennyt niin pitkälle, että toinen johto oli vain katkennut. Että tämmöistä laatutyötä suomalaiselta (vene)sähköasentajalta.

Kuorin johdon auki, laitoin uudet liitokset ja suojasin ne ja kas – ankkurivinssi toimi taas hyvin. Toimiva ankkurivinssi on myös jokseenkin kriittinen varuste meille kun pidämme ankkuroitumisesta. Manuaalisesti homma vaikeutuu ja kynnys ankkuroitumiseen kasvaa. Seuraavaksi tutkin ankkuriboksia ja s/y Katariinan Ilkan kanssa keskusteltua tulin siihen tulokseen, että vuoraan kannen ja kyljen välin sikafleksillä. Nähtävästi ongelma oli kuitenkin silmältä piilossa ankkuriboksin takaosan yläreunoissa olevissa ”johtoläpivienneissä”, jotka olivat ilmeisesti hieman reilut ja siten jättivät tilaa myös vedelle. Tuubillinen sikafleksiä meni, mutta toivottavasti se tukki vuodon. Tämä tulee testattua pian...

Samalla uusin babystaagin tiivistyksen ja tiivistin sivukannen yhden sauman, joka oli jostain syystä auennut aiemmin. Kiinnitin myös spinnupuomin kiinnikkeen uudelleen kanteen, joskin spinnupuomi on edelleen rikki kun korjaaja ei suostunut edes puhumaan asiasta tällä viikolla, ilmeisesti kiireisempää keikkaa kesken. No, se ehtii odottaa ja onhan meillä omin voiminkin korjattavaa ihan riittävästi. Tämä on tätä matkaveneilyä: veneen kunnostamista eksoottisissa paikoissa...

Rodney Bayn sataman pohjoispuolella on Gros Isletin kylä, jonne suunnistimme perjantaina. Kylä on muuten unelias, mutta kuulemma herää todella eloon perjantai-iltaisin ja näin oli: kadut oli suljettu liikenteeltä ja joka toinen kyläläinen oli pistänyt pystyyn kojun, josta myytiin milloin mitäkin ruokaa ja/tai juomaa. Ne kyläläiset jotka eivät olleet pistäneet omaa kojua pystyyn puolestaan hyödynsivät kojujen tarjontaa. Lisäksi risteyksissä oli kaiuttimet, joista raikasi musiikki todella kovaa. Paikalla oli niin paikallisia kuin turistejakin sekä aika paljon myös irtokoiria jotka toiveikkaina norkoilivat jokaisen ruokailijan lähellä. Ilta jäi aika nuoreksi meidän osalta kun osa porukastamme ei viihtynyt paikalla (taisi olla vähän liian paikallista menoa turisteillemme) ja lisäksi tunnelmaa latisti sade. Loppuillasta vettä tulikin oikein kunnolla, mutta tätä pääsimme todistamaan sataman ravintolan katetun terassin suojista.

S/y Katariinan Ilkka katsoi vahvan suomalaisedustuksen vaativan pieniä laituripitoja, jotka sovittiinkin sunnuntaille. Paikallisten juomien ja pienen purtavan ääreen kerääntyikin suomalaisia niin, että olisi voinut kuvitella olevansa Hangossa. No, tokkopa tammikuussa Hangossakaan laitureilla juuri viihdytä. Ainakaan t-paidassa ja shortseissa. Tästä eteenpäin porukka hajoaa ainakin hetkeksi kun Katariina lähtee pohjoiseen ja Calimera sekä ilmeisesti myös Aida etelään. Toisaalta etelästä voi löytyä mm. Homeless ja pohjoisesta puolestaan Zara ja Palomax, joten iloisia jälleennäkemisiäkin lienee luvassa. Panthera lähti vasta Kap Verdeltä, joten heillä kestää vielä hetki.

Seuraavaksi meillä on tarkoituksena kiertää vähän paremmin grenadiineja eli mm. Bequia, Mustique, Tobaco Cays, Mayreau jne sekä mahdollisesti myös uudestaan Carriacoulle, jonka kiireettömässä ilmapiirissä viihdyimme hyvin. Grenadan pääsaarelle tuskin enää palaamme. Sitten takaisin St Lucialle ja pohjoisemmille saarille. Kiirettä pitää!

Calimera Soufrieressa poijussa

Rodney Bay Marina

Wallilabou

Suomalaiset laiturikekkerit